maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Bonjour, Claudine



Photos: Tuula Heiskanen

Chats du monde








Felinomania






Chats: miau





Loobylu - lapsille ja aikuisille

Australian Anni kertoo blogista, jossa on mukavaa joulunodotuspuuhaa lapsille.

Loobylu (lopetettu)on eräs hauskimman näköisimpiä blogeja, joita olen nähnyt. Sitä mainostettiin eräässä blogikatsauksessa nimenomaan esteettisistä syistä. Kannattaa penkoa Loobylun arkistoja. Blogin nimi tulee englantilaisesta lastenlaulusta, jossa on säe "Here we go loobylu, here we go loobyla "- muistankohan oikein? Siitä on tosi kauan, kun leikin tuota lasten kanssa Finnish British Societyn lastentarhassa apuopettajana ollessani.

Loobylussa on nähtävänä myös hienoja käsitöitä, esimerkiksi tilkkutöitä.

Puut sokerihuurteessa ja orkideat kukassa ikkunalla

Orchids in the winter, January 2006

Eilen aamulla maisema näytti erityisen kauniilta. Lehmukset olivat saaneet huurretta peitokseen. Puut näyttävät sellaisena aamuna satumaisilta.

Meillä on monta orkideaa, suurin osa hyvinkin vanhoja, ostettuja, lahjaksi saatuja ja muiden meille tuomia niiden kukinnan päätyttyä. "Sinä saat ne varmaankin kukkimaan uudestaan", sanovat ystäväni. Siihenhän ei tarvita muuta kuin kasvulamput, kastelu ja lannoitus kerran viikossa ja runsaasti kärsivällisyyttä, sillä orkideat eivät näytä lepoaikanaan kauniilta.

Nyt kukintansa aloittaneet ovat olleet ehkäpä vuosia muiden orkideoiden takana piilossa keittiön ikkunalla. Sitten yhtäkkiä nousee kukkavarsi ja siihen kehittyvät nuput. En ole laittanut ruukkuihin kukkien nimiä, värejä tai kukkimisaikoja. On aina yllätys, mitä mistäkin ruukusta nousee. Nyt on kukassa jo kaksi orkideaa, toinen antiikin vaaleanpunertava raitoineen ja toinen hyvin matalavartinen - kukat ovat kuitenkin hehkuvaa punaista kahdessa sävyssä.

Orkideat torjuvat kaamoksen ja opettavat optimismia. Tiedän, että ne kukkivat vielä pitkään joulun jälkeenkin.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Toteuta unelmasi. My Old Bear, a doll & teddy bear museum in Lézan

Website. Musée de poupées & nounours de Lézan )




Photo: Anna Amnell
- Kuule, Nallevaari, kyllä se niin on, että vaikka tuolla netissä on kaikenlaista mukavaa asiaa, niin minun lempiluettavaani on MY OLD BEAR'n sivut.
- Minä oon ihan addiktoitunut niihin Molla Maijan, eikun Ulla-Maijan sivuihin. Eilenkin kun sinä olit päivätorkuilla, minä seikkailin siellä tassunjäljissä ja löysin vaikka mitä. Se on minulle vähän sama juttu kuin se kaappi niille Narnian lapsille: pääsee toisiin maailmoihin. Voi kun minäkin uskaltaisin toteuttaa unelmani niin kuin Ulla-Maija.
- No, mikä se sinun unelmasi on, Nallemuori?
- En kerro. Sittenpähän näet.

My Old Bear -museon sivut kolmella kielellä. Klikkaa Suomen lippua, niin pääset suomenkielisille sivuille. Taputtele tassuja, seikkaile, tutki, löydät paljon muutakin hauskaa teddykarhuista, nukeista, lelumuseoista. Ulla-Maija Suonpään blogi Museopäiväkirja

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Ensin ajatukset, sitten sanat. Thoughts & words

Kun kapteeni Cook meni Australiaan, hän näki siellä outoja eläimiä, jotka hyppelivät takajaloillaan ja kantoivat poikasiaan vatsapussissa. Nämä eläimet askarruttivat häntä. Hän pohti ja mietti ja ajatteli niitä. Hänellä ei ollut kuitenkaan sanaa tai nimeä niille. Siitä huolimatta hän ajatteli niitä.

Postmodernin ajattelun mukaan kieli luo henkisen elämän ja ajatukset. Ihmisellä ei voi olla ajatuksia ennen sanoja. Mutta Michael Devitt & Kim Sterelny päättelevät, että kapteeni Cookin lailla ihmisellä on ollut ajatuksia ennen sanoja, ennen kieltä. Korkeammat eläimetkin ajattelevat, ”mutta eivät todennäköisesti puhu”.

We had thoughts before we were able to say anything, and before we learned any linguistic conventions. – - The higher animals can think, but probably not talk.” Michael Devitt & Kim Sterelny: Language and Reality
An Introduction to the Philosophy of language, 127.

Ai, niin se sana. Se on kenguru, jonka alkuperästä voi lukea täältä.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Sukutarinoita ja kansallisia myyttejä. Happy Thanksgiving!



kuva: Vintage Spot Illustrations. Dover
Asuin teini-ikäisenä vuoden Montanassa American Field Service -vaihto-oppilaana perheessä, joka oli kotoisin Bostonista. Isovanhemmat olivat tulleet Irlannista. Kaksi isoisää ja yksi isotäti matkusti joka vuosi Montanaan kiitospäivää juhlimaan.

Päivällä perhen viisi tyttöä ja minä kannoimme autotallista pukkijalat ja kaksi pöytälevyä suuren olohuoneen keskelle. Pitkä pöytä peitettiin ensin huovilla ja sitten valkoisilla pöytäliinoilla. Juhla-astiat ja pöytähopeat otettiin esille. Kalkkuna, karpalohyytelö, vihannekset ja kurpitsapiiras tuoksuivat. Illalla kuunneltiin musiikkia - joko perheenäidin pianonsoittoa tai äänilevyjä, ehkä minun kunniakseni soitettiin Sibeliusta, joka oli eräs perheen suosikkeja.

Mutta sitä ennen aterialla kerrottiin sukutarinoita. Toinen isoisistä kertoi siitä, kuinka hän muutti nuorena poikana Bostoniin Irlannista, kun siellä oli kova nälänhätä. Hän aloitti ensin apupoikana, myöhemmin koneenkäyttäjänä elokuvateatterissa, hankki itselleen oman elokuvateatterin ja lähetti lapsensa yliopistoon opiskelemaan. Toinen poika oli maankuulu baseball-tähti ja liikemies.

AFS-isäni Archie oli opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, mutta mennyt laman vuoksi mekaanikoksi Fordin tehtaille ja päätynyt varakkaaksi liikemieheksi kauas länteen. Kerrottiin muitakin sukutarinoita, etenkin se, että perheen äiti Roz oli karannut kotoaan ja mennyt salaa naimisiin Archien kanssa. Roziesta ei tullut konserttipianistia vaan viiden lapsen äiti, joka soitti kuitenkin vuosikymmenet kolmen naisen kanssa pianokvartetissa. Yhtenä kiitospäivänä kuulee paljon sukutarinoita.Tietenkin kerrottiin siitä Amerikan kaikkein ensimmäisestä kiitospäivästä perheen nuorimmille lapsille.
- Tultiinko me Mayflowerilla? kysyi Jean, nuorin. – Meidän suku.
- Melkein, sanoi ukki.

Meille suomalaisille on rakas tarina Joulupukista, joka asuu Korvatunturilla ja vie lahjoja kaikille maailman lapsille. Amerikkalaisilla on kaunis tarina ensimmäisestä kiitospäivästä vuonna 1621, jolloin uudisasukkaat juhlivat kiitospäivää Amerikan alkuperäisen väestön kanssa.

Todellisuudessa intiaanit olivat viettäneet sadonkorjuun juhlaa jo tuhansien vuosien ajan samoin kuin muutkin kansat maailmassa. Amerikan mantereen ensimmäinen varsinainen kiitospäivä vietettiin jo vuonna 1578 New Foundlandissa, jossa englantilainen Martin Frobisher piti juhlan sen kunniaksi, että oli säilynyt hengissä pitkän ja vaarallisen merimatkan aikana.

Myös Amerikan mantereelle muuttaneet hollantilaiset, espanjalaiset ja ranskalaiset juhlivat sadonkorjuuta. On totta, että Plymouthin uudisasukkaat järjestivät kiitosjuhlan paikallisille intiaanien edustajille. Heillä oli syytä kiittää, sillä intiaanit olivat opettaneet heitä viljelemään maata ja pelastaneet heidät nälkäkuolemalta.

Mutta se ei ollut samanlainen kuin nykyinen kiitospäivä, enemmänkin virallinen, hyvin arvokas seremonia, jossa oli mukana korkea-arvoisia intiaanien edustajia. Intiaanien ja eurooppalaisten väliset suhteet eivät olleet suinkaan ainaista sodankäyntiä niin kuin Villin Lännen elokuvissa.

Amerikka on nykyään entistä monikulttuurisempi maa, ja kiitospäiväkin saa monenlaisia vaikutteita uusilta amerikkalaisilta. Luulen, että tänään ryhdytään kuitenkin juhlimaan kiitospäivää melko perinteisesti. Ensimmäisen kiitospäivän tarina on liian hyvä unohdettavaksi. Uskon, että se kerrotaan myös nykyajan lapsille. Toivon, että kiitospäivää juhlittaisiin taas Euroopassakin.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Aurora, vaahteralaakson tyttö. Kummit ja kaimat.

Aurora -blogi. Aurora-kirjat; tyttökirjat



Aurora, vaahteralaakson tyttö. 1991 (2. painos 1992)
Kansi: Matti Amnell


Lempi Aurora Amnell
1900-luvun alussa Aurora oli tavallinen tytönnimi Suomessa. Sen huomaa, kun lukee sen ajan kihlaus- ja avioliittoilmoituksia. Vuonna 1904 Lohjan lähellä Nummella syntynyt anoppini sai myös nimen Aurora. Minä en koskaan ymmärtänyt, miksi hän ei käyttänyt sitä etunimenään. Taisi hän kerran sanoa, että se olisi ollut Savossa vähän liian fiini. Mutta oli itsestään selvää, että siitä aikakaudesta kertovan kirjasarjani päähenkilön nimeksi oli tuleva Aurora.

Prinsessa Ruususenkin nimi on Aurora. Hänellä oli iso joukko kummeja. Niin oli 1900-luvun alun tytöilläkin, jopa 12, jotta lapsi ei jäisi heitteille vanhempien kuoltua. Niin on myös minun Aurorallani, ja äidin kuoltua kummit pitävät huolta puoliorvosta tytöstä, jonka isä on karkotettu Suomesta. Kun Aurora palaa kotimaahan, yksi kummitäti antaa rahaa, toiset flanellialushameita, neulomiaan sukkia, lapasia ja villahousuja, joita Ateneumiin opiskelemaan tullut Aurora ei osaa oikein arvostaa.

Myyttien Aurora

Kanadalaiselle Thomasille suomalainen Aurora on kuin myyttinen hahmo, aamunkoiton jumalatar (Eos, Aurora), joka ajaa kultaisilla siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla tai ratsastaa Pegasoksella. Aurora on kuvattu myös enkelinä, kuten tämän collegen sinetissä. (kaikki linkit eivät enää toimi)

Tärkeintä on Thomasille ajatus, että pohjoismaisessa mytologiassa revontulet ovat valkyyrien kilvistä sinkoavia säteitä, jotka valitsevat parhaat nuorukaiset taistelemaan oikeuden ja hyvyyden puolesta. Se sopii taiteilijan urasta haaveilevalle pojalle. Ja näin Aurora ei olekaan prinsessa, joka nukkuu satavuotista untaan ja odottaa prinssiä, vaan tyttö joka vahvistaa poikaystävänsä itsetuntoa, niin että tämä uskaltaa toteuttaa itseään, paeta suuren viktoriaanisen talon uumenista. Sadut voidaan kirjoittaa uudestaan, tajuaa Thomas. (175-181)

Mitä enemmän luin Aurorasta, sitä paremmin tajusin, miten hyvin tuo nimi sopii 1900-luvun alkuun. Sehän oli uuden aikakauden alku. Siitä odotettiin paljon. Varsinkin suomalaiset haaveilivat, jopa siitä, että Suomi voisi olla itsenäinen. Siinä mielessä vuosi 1905 oli tärkeä. Siitä ei ole kuitenkaan tänä vuonna paljoa puhuttu ainakaan lehdistössä. Ehkä puhuttiin esitelmissä, joita en päässyt kuuntelemaan.

Keisarin ja kapinallisten Aurora

Monille Aurora merkitsee sosialismia, sillä venäläiset sotilaat aloittivat kapinan Aurora-laivalla. Mutta mikä olikaan Aurora-laiva (1897) ennen sitä? Se oli tsaarittaren nimikkolaiva. Se oli mukana Tsushiman meritaistelussa, ja suomalainen kapteeni vara-amiraali Oskar Wilhelm Enqvist toi sen surkeasti päättyneestä Japanin sodasta kotiin Pietariin, jossa siitä tuli kadettien koululaiva. 1906-1912 se teki laivastovierailuja moniin maihin.

Monet suomalaiset tuntevat Aurora-nimen lähinnä Aurora Karamzinista, suomalaisesta kaunottaresta, tsaarittaren hovineidistä, joka naitettiin upporikkaalle venäläiselle miehelle ja joka vanhoina päivinään lahjoitti osan omaisuudestaan Suomeen ja harjoitti hyväntekeväisyyttä.

Köyhä taideopiskelija Aurora Koivu kysyy isältään, miksi hänelle on annettu nimi rikkaan vanhan naisen mukaan. Mutta isä sanoo, että revontulet ovat syynä Aurora-nimeen. Revontulet ovatkin kiehtoneet ihmiskuntaa kaikkina aikoina.


Toivon, että tämä kirjoitus vastaa muutamiin kysymyksiin.

tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Mitä! Minäkö?

Your Hidden Talent

You have the natural talent of rocking the boat, thwarting the system.
And while this may not seem big, it can be.
It's people like you who serve as the catalysts to major cultural changes.
You're just a bit behind the scenes, so no one really notices.

Suden lapsia. Finland after World War Two




Picture: Coin of Elegabalus 2nd century AD/cc-art.com

"Suomi oli kuin yksinäinen susi, joka hiljaa hiipien ja vaieten pyrki varmistamaan itsenäisen asemansa."

Helsingin Sanomien taittopala Max Jakobsonin artikkelissa "Sodan jälkeen Suomi sai poliittisen torjuntavoiton." HS A5 22.11.2005

My translation: "Finland was like a lonely wolf. Silently skulking she tried to ensure her position of independence."

Read more about
Max Jakobson
Helsingin Sanomat

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Vuoden 1968 Helsingissä idän ja lännen välissä


Photo: Dame Myra Hess/carolinaclassical.com

Jukka Kemppisen tämänpäiväinen blogikirjoitus ilahduttaa. Tietystä syystä se jopa huvittaa minua. Se herättää myös monenlaisia muistoja.

Syksyllä 1968 sain mieheltäni nimipäivälahjaksi levysoittimen. Soittimen mukana tuli paksu Tamas Vasary -Chopin-kansio. Kyllä sitä kuunneltiinkin. Joku mieheni opiskelutoveri kertoi sitten, että DDR:n kulttuurikeskuksessa on paljon Bachia. Kukaan ei lainaa sitä sieltä. Meistä tuli DDR:n kulttuurikeskuksen asiakkaita. Ihmettelimme, kun siellä ei ollut koskaan muita asiakkaita. ( DDR:n kulttuurikeskuksen musiikkikokoelmat löytyvät nyt Maailman musiikin keskuksesta.)

Toinen paikka, josta sai lainata musiikkia, oli British Councilin kirjasto keskustassa lähellä meidän asuntoamme. British Council oli tuttu paikka myös siitä syystä, että monien virkailijoiden lapset olivat olleet Finnish British Societyn lastentarhassa, jossa olin työssä opiskeluaikana. British Councilin kirjastosta löysin levyn, joka tuli minulle kaikkein läheisimmäksi. Lainasin sitä uudestaan ja uudestaan.

Siinä ollut pianokappale on yhä minulle läheisin, vaikka kuulin sitä Kanadassa asuessani jatkuvasti ostoskeskuksissakin. Oli aikamoinen kokemus kuulla se myös pariisilaisessa bussissa, kun olimme tulossa lentokentältä Euroopan lomalle kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen.

Tärkeää on itse musiikki, mutta myös ne muistot, jotka se tuo. Nuoren parin vaatimaton mutta optimistinen elämä, pienet lapset ja Narnia-gradun tekeminen, jonka vuoksi kävin myös usein British Councilin kirjastossa.

Dame Myra Hess Jesu Joy of Man’s Desiring. Lue ja kuuntele Hessin Bach sovitus. Huom! Linkki ei vieny enää Hessin soittamiseen, mutta uusi linkki kertoo Myra Hessistä. Etsi Googlella video, jossa Hess soittaa.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

92-vuotias Ray White ja 80-vuotias Millie Garfield bloggaavat

Ennen oli rokkivaareja, nyt on blogivaareja. 92-vuotias amerikkalainen farmari pitää blogia, jonka nimi on Dad's Tomato Garden Journal. Nyt vasta huomasin, että hänellä on monta blogia! Edellisessä kirjoituksessa, jonka luin, hän kertoi koirastaan. Lukekaa se.

80-vuotias Millie Garfield on pitänyt blogia My Mom's Blog jo kaksi vuotta. Blogin nimi on My Mom’s Blog, hänen poikansa Steve auttaa, mutta sisältö on taatusti Millien. Millie on mukana Ageless-ryhmässä, jossa nuorin bloggaaja on 14-vuotias. Blogin kulmassa on Millien hääkuva. Siinä on vasta hyvä idea...

Jos luulet olevasi liian vanha bloggaamaan, lue tämä luettelo iättömistä bloggaajista.

Kansalaisopistot ja työväenopistot, entäpä jos aloittaisitte senioribloggaajien kurssit?

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

POPOMO. Post-postmodernismia Hesarissa

Tämän aamun Hesarin kulttuurisivuilla oli kiinnostavia kirjoituksia.

”Tietyn nyrkkisäännön nojalla olemme siis tekemissä kaikkitietävän kertojan kanssa, jota modernin romaanin kokemus on opettanut pitämään vanhanaikaisena.”
HS 19.11.2005, C3. Jan Blomstedt kirja-arvostelussa : ”Vaikeaa on kuoleman jälkeenkin. Jean Echenoz parodioi kaikkitietävää kertojaa.”

Vielä selvemmin Näyttelyt-sivulla:

Jukka Yli-Lassilan artikkelissa ”Romantiikan kauneus ja kauhu” nuorten biennaalista taidegraafikko Päivikki Kallio sanoo Jouko Korkeasaaren maalauksista: ”Korkeasaari kerää vaikutteensa ihan muualta kuin suomalaisen maalaustaiteen traditioista. ” Hän jatkaa: ” Maalaukset eivät kyllä olisi päässeet Taidehallin seinälle 1970-luvulla.”

Saman sivun alaosassa Petri Ala-Maunuksen valokuvateoksessa suojelusenkeli on astunut lastenhuoneen seinältä New Yorkin kadulle. (Timo Valjakka: ”Samassa kuvassa enkelin kanssa”.

Tämä on post-postmodernismia. Parempaa nimeä tälle ilmiölle ei ole vielä keksitty, paitsi lempinimi Po-Pomo. Kukaan ei tiedä vielä, mihin se johtaa.

"Suuret kertomukset eivät ole haihtuneet, vaan menneet maan alle jatkaakseen vaikutustaan ajatuksiimme ja tekoihimme." [”… masternarratives do not evaporate but go underground and continue to impact our thoughts and actions.”] Ks Jessica Leader: A.S. Byatt's Possession - Postmodern or Post-postmodern? (Ks toiseksi viimeinen kappale)

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Villieläimiä kaupungissa. Wild animals in cities



Bill Ivy: A Little Wilderness. The Natural History of Toronto.

Villieläimiä asustaa kaupungissamme. Kaivopuistossa on jäniksiä ja siiliä. Myllypurossa minua odotti joka ilta iso rusakko tien varrella, kun tulin illalla töistä.

Mieheni näki kerran ketun erään kanadalaisen yliopiston pihalla. Eläimet osaavat sopeutua elämään myös New Yorkin ja Toronton kaltaisissa miljoonakaupungeissa. Esimerkiksi pesukarhut asuvat maanalaisen käytävissä ja pilvenpiirtäjien ilmastointikuiluissa. Kerran tarvittiin palokunta pelastamaan pesukarhu, joka oli kiivennyt pilvenpiirtäjän seinämää pitkin. Siihen operaatioon piti saada nopeasti nostokurjet.

Pesukarhuja näki myös meidän pihalla Torontossa . Roskalaatikoiden kansien piti olla raskaita, jotta pesukarhut eivät pääse tonkimaan niitä.

Eräässä televisiodokumentissa kerrottiin, että Pariisin metro on suosittu asuinpaikka joillekin eläimille, sillä siellä on lämmintä ja kosteaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä eläimiä asuu Helsingin metron uumenissa.

Myös tällä amerikkalaisella keskustelupalstalla (linkki ei toimi enää) kerrotaan vastaavanlaisista kohtaamisista villieläinten kanssa.

Jotkut näkevät suurkaupunkien metroissa eläimiä hiukan eri tavalla. Koko jutun keksi Paul Middlewick, jonka mielestä eräs kohta Lontoon metrokartassa muistutti norsua. Jälleen – onko Helsingissäkin?

Kun ilta saapuu Tokioon. Japanese blogs



Photo: Ian Britton/FreeFoto.com)
Ian Brittonin kuvassa Tokio hehkuu. Ajattelemme japanilaisten matkustavan nopeilla junilla ahtaasti kuin sardiinit purkissa. Uskomme heidän saapuvan töistä kotiin myöhään illalla, sillä ajattelemme heidän olevan työlleen omistautuneita ihmisiä. Suomalaisissa ja japanilaisissa näyttäisi olevan jotakin samanlaista: musikaalisuutta, askeettisuuden ihailua, pidättyväisyyttä.

En tiedä Japanista mitään todellista, voin vain arvella jotakin. Tunsin vaihto-oppilaana kaksi japanilaista, japanilaisen vaihto-oppilaan, tytön joka näytti japanilaiselta nukelta, oli kohtelias ja ystävällinen sekä amerikanjapanilaisen opiskelijan, joka oli samanlainen kuin muutkin nuoret amerikkalaiset miehet.

Palkitsin itseni tänään itseni etsimällä japanilaisia blogeja. Se oli päähänpisto.

Bloggaaminen on tainnut olla siellä aikaisemmin vain Japaniin muuttaneiden ulkomaalaisten keino hoitaa koti-ikäväänsä. Mutta nyt on toisin. Bloggaaminen on suosittua, siellä blogeja käsitellään jo televisiossa ja radiossakin.

Tutustuminen japanilaisiin blogeihin on aikamoinen shokki: ne ovat niin kauniita. Pelkkä kirjoitus vaikuttaa taiteelliselta.

Osuin blogeihin, joissa oli koruompelua , taidetta ja rauhallista japanilaista musiikkia, kuvia japanilaisista lapsista.

Löytyi japanilaisten kirjailijoiden blogeja, yleisesitys Japanin kirjallisuudesta. Valikoima on suuri, myös käännös englanniksi on mahdollista.

Parhaita japanilaisia blogeja arkistoista
Japanilaisia blogeja englanniksi

Vaalimainonta blogeissa

Elämme vapaassa maassa ja jokainen meistä voi tehdä vaalityötä omassa blogissaan. Mutta minusta on asiatonta, että lähetetään vaalimainoksia muiden blogien kommenttien joukkoon. Siitä tulee sirkus. Joka ainoan kommentin moderointi on vaivalloista. Mieluummin suljen kommentoinnin kokonaan pois siihen asti kun vaalit ovat ohi. Siis ei vaalimainoksia blogiini.

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Nyt meni myytti Thoreausta

Bostonissa asuessaan Ansku kävi läheisessä Concordissa Thoreaun kuuluisalla "erämaamajalla". Se oli eräässä mielessä Anskulle pettymys, vaikka luonnonkauneutta näytti kuvista päätellen riittävän.

Käsitys välimatkoista on muuttunut. Aikoinaan Helsingissäkin hyvästeltiin naapurit, kun lähdettiin kesäksi huvilalle [nykyisen Stockmannin kohdalle] tai kauas maaseudulle Töölöön.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Sisarblogit. Moniblogiset. Multiple blogs. Multi-blogging.

Koska ainakaan minä en osaa laittaa Bloggeriin kategorioita, olen perustanut useampia blogeja. (Näet blogieni nimet sivupalkissa, mikäli se ei ole romahtanut. Täällä se näkyy kohdallaan.) Ensinnäkin yritykseni pitää käsityöt osana tavallista blogiani ei onnistunut. Ajatus käsityöstä kulttuurina ei saanut kannatusta: tilaajamäärä romahti. Näyttäisi siltä, että lukijat haluavat yleensä blogien erikoistuvan johonkin aiheeseen.

Lastenkirjallisuus on myös ala, jota aikuiset eivät aina arvosta. Siispä perustin kirjoituslipaston nuortenkirjojeni aihepiireille, mutta huomasin pian, että 1500-luku ja 1900-luvun alku eivät sovi samaan blogiin. Kun se hämmensi minua, uskoin sen hämmentävän lukijaa vielä enemmän. Siispä eri blogit eri aikakausille.

Linkkejä kertyy, ja niitä ei löydä, jos ne ovat yhdessä pötkyssä kuten yleensä linkkiblogeissa (jos niissä ei ole kategorioita!). Olen yrittänyt käyttää erkoisaiheiden Bloggereissa kymmentä ”lukua”, joihin voi koota asioita. Se ei ole kuitenkaan hyvä idea, sillä ”kirjoituksia” joutuu korjaamaan ja toistamaan. Oli virhe laittaa varsinkin linkkiblogi Bloggeriin. Yhden sivun kotisivublogiin Bloggeri sopii taas oikein hyvin, sillä siihen tarvitsee tehdä lisäyksiä erittäin harvoin.

Kun löysin pinkan papereita, joissa oli käännettynä ja lyhennettynä osa Narnia-graduani juuri sopivasti vähän ennen Narnia-elokuvan tuloa, oli korkea aika laittaa jotain talteen tutkimuksesta, josta on jäljellä vain yksi kappale yliopistolla ja toinen irtolehtinä kotona. Tutkinhan aihetta monta vuotta. Olin nyt viisaampi ja avasin blogin Vuodatukseen. Vaikka levyke ei löytynyt ja joudun kirjoittamaan kaiken uudestaan, bloginpito on kuin leikkiä. Ohjeet ovat selkeät ja kirjoitukset menevät siististi aiheenmukaisiin ryhmiin tarvittaessa. Vuodatuksen oma laskuri kertoo, että lukijoitakin piisaa. Tekemällä oppii vähitellen bloggaamistakin.

Minulla on siis useita blogeja, mistä minua on hieman vihjaillen moitittu. Kuitenkin on ollut varmaankin alusta asti useita saman henkilön pitämiä blogeja, mutta ne ovat olleet useimmiten nimimerkillä/salanimellä.

Moniblogisille löytyy neuvoja

Olen pohtinut siirtääkö osa sisarblogien sisällöstä kotisivuille ja lopettaa ne. Sitä miettiessäni otin Googlella ”multiple blogs”. En ole yksin tämän ongelman kanssa, osumia tuli 161 000.

Moniblogisuus on suorastaan trendi, väittää eräs kirjoittaja. On tavallisinta käsitellä työasioita ja harrastuksia eri blogeissa, samoin se, että viitataan toisissa blogeissa oleviin kirjoituksiin, pidetään linkkiblogeja, metablogeja jne.

Ihmisellä voi olla eri identiteetti eri blogeissa, kirjoittaa Identitywoman. Kyllähän sellaista ”multippelipersoonallisuutta” havaitsi jo nettipalstoilla liikkuessa.

On mahdollista pitää useita blogeja samalla sivulla . On tarjolla ajansäästöohjeita edistyneille .

Taidan pitää kaikki blogini. Muutos uusiin oloihin, kullekin blogille sopivaan blogipalveluun lienee seuraava tehtävä.

PS Huomasin juuri, että kesällä käyttämäni termi "sisarblogi" miellyttää ainakin muutamia bloggaajia, vaikka toiset ovat siitä naljailleet.:)

Kiinnostava kirjoitus: Multi-Blogging

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Tämä on se tyttö

Kiitos lehtijutusta, Anssi. Ilman sitä en olisi saanut tänään kirjettä, joka ilahdutti minua kovasti.

Olin Naistenklinikalla synnyttämässä keskimmäistä lastani, ainoaa tytärtäni. Siihen aikaan isät eivät olleet läsnä synnytyksessä. Minulla oli kuitenkin erinomaista apua: silloisen minäni mielestä hyvin vanha, ystävällinen lääketieteen professori ja kaksi herttaista nuorta naista, sairaanhoitajaopiskelija ja lääkäriksi valmistumassa oleva tai vastavalmistunut lääkäri, jolle se oli ensimmäinen synnytys, jossa hän oli läsnä.

Olin lukenut Suomen Kuvalehdestä psykoprofylaktisesta menetelmästä (ainoa viittaus, jonka löysin), jossa äiti säätelee oikealla tavalla hengittämällä kivuntuntemuksiaan. Ensimmäinen synnytys oli ollut kivulias ja pitkä. Nyt minuun ei koskenut ollenkaan. Meillä kolmella nuorella naisella oli suorastaan hauskaa. Lapsi syntyi vaivattomasti. Pieni tytär, jolla oli veitikkamaiset satuolennon kasvot.

"Täällä on salaa synnytetty", sanoi prodessori hämmästyneenä, kun tuli vilkaisemaan, mitä puuhaamme.

Synnytyksessä mukana ollut sairaanhoitajaoppilas oli nähnyt Hesarin jutun ja kirjoitti minulle kirjeen, joka liikutti minua kovasti. Kiitos kirjeestäsi, kaimani.

Fakta ja fiktio.




Rauno Räsänen kirjoittaa Da Vinci koodista, naisista, Disneystä. Laitan nyt kommenttini myös tänne omaan blogiini, nyt linkeillä varustettuna.

Luin Da Vinci koodin uteliaisuudesta ja yllätyin siitä, miten hyvin romaanin juoni toimi. (Toisaalta se ei ole ihme, sillä tuollaisissa romaaneissa on ollut usein kokonainen työryhmä sitä muokkaamassa.)

Ei se ole naistenromaani. Lue A.S. Byattia, jos haluat tutustua naistenromaaniin parhaimmillaan, esim hänen postmodernismia ( ja post-postmodernismia) käsittelevään kirjaansa "Possession" tai vaikka kirjaan Angels & Insects, josta on yllä kuva.

Tulee mieleen vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin C.S. Lewis, joka on nyt kovin Narnia-elokuvan vuoksi ajankohtainen. Hän sanoi: Ihmiset, jotka eivät enää usko Jumalaan, uskovat miltei mihin hyvänsä.

Toiseksi, suurella osalla amerikkalaisia on olemattomat tiedot esim. yleisestä historiasta, kirkkohistoriasta, dogmatiikasta ja uskontotieteestä, joihin me voimme tutustua jo koulussa ja jotka auttavat meitä ymmärtämään myös maailmankirjallisuutta ja klassista kuvataidetta.

Voisi sanoa vielä sen, että jostakin syystä ihmiset ajattelevat nykyään, että romaanissa tai elokuvassa pitää olla "taustalla tositapahtuma". Heiltä puuttuu kyky antautua fiktion valtaan täysin tietoisena siitä, että se on fiktioa.

Monesti kirjailijatkaan eivät enää sano, että heidän romaaninsa on fiktiota, vaan selostavat sen olevan "heidän totuutensa" jostakin asiasta.

En puhuisi tässä yhteydessä Disney Landista enkä varsinkaan Disney Worldista.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Käsialanäytteet

Anna Amnell, käsiala 1991
Italian-matka -albumista vuodelta 1991. [Italiasta se alkoi, Firenzen lumous ja kiinnostus renessanssiin]


muistiinpanoja


(AA:n kirjoituslipasto/osa erään 1500-luvusta kertovan albumini sivusta)

En kirjoittanut kumpaakaan tekstiä julkiseksi. Tekstatut muistiinpanot nopeasti tehtyjä.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Hyvää isänpäivää!



Hyvää isänpäivää kaikille isille! Erityisesti toivotan hyvää isänpäivää Sinulle, rakkain lukijoistani. Kiitos siitä, että olet ollut hyvä isä lapsillemme ja antanut minun olla juuri sellainen äiti, kuin olen tuntenut olevani.

Isänpäiväjuttu uudessa blogissani Narniassa, johon pääset sivupalkista: C.S. Lewis ja hänen isänsä.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Narniassa: C.S.Lewis ja Narnia-kirjat




Kuvassa on vuonna 1952 ilmestyneen Prinssi Kaspianin matkoista kertovan Narnia-kirjan kansi. Narnia-kirjojen kuvittaja oli Pauline Baynes. Tämä kansi kuvaa mielestäni erinomaisesti Narnia-kirjojen maailmaa, jossa lapsilukija voi oppia kulttuurimme juuret samalla kun kokee korkeatasoisen ja kiehtovan kirjallisen seikkailun.

Löysin myöhään eilen illalla kaapistani kasan papereita, joissa kerrottiin Narnia-kirjoista. Ensin luulin, että olen ottanut valokopion jonkun toisen tutkimuksesta. Mutta sehän olikin omaa tekstiä. Olin suomentanut osan omaa, vuonna 1970 valmistunutta graduani.

Ajattelin välillä, että tekisin kirjallisuudesta sivulaudaturin, kun lastenkirjallisuutta on alettu pitää Suomessakin tarpeeksi arvokkaana tutkimuksen kohteena. Aikoinaan 1960-luvulla estetiikan professori Rantavaara sanoi minulle, että lastenkirjallisuus ei ole "sopivaa yliopistollisen tutkimuksen kohteeksi". Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Mustanoja ja silloinen lehtori Kingsley Hart ilahtuivat kovasti aiheestani. Gradun tekemisestä jäi miellyttävä muisto.

2
C. S. Lewis’s Narnia fairy tales for children / Pirkko Pekkarinen.
  Pekkarinen, Pirkko. Helsinki : Helsingin yliopisto, 1970.
  Opinnäyte 

Nyt Narnia on ajankohtainen, sillä Narnian tarinat -elokuvan ensi-ilta on Suomessa 23.12. 2005. Elokuvan kotisivut ovat kiehtovat.

Niinpä aloitin tänään puoliyön jälkeen blogin Vuodatuksessa. Siitä tulee varmaankin noin 2-3 kuukauden blogi. Eräs Vuodatuksen blogipohjista sopii kuin tilattu. Voi kuvitella kentaurien ja faunien vaeltavan siellä. Annoin ensimmäisen puheenvuoron C.S. Lewisille itselleen.

Vuodatus vaikuttaa tähän mennessä helpolta. Siinä on hyvin selkeät ohjeet.
Koska en ehdi juuri nyt opettelemaan linkkien laittamista Vuodatukseen, laitan tähän muutaman, jolla pääsee alkuun. Ensi-iltaan on 66 päivää, gradussani on 100 sivua. Siis tarvitsee kirjoittaa noin 1-1,5 sivua päivässä blogiin. Ne ovat ehdottomasti lastuja, gradun sivutuotteita ja tämänhetkisen työni, uuden kirjan tekstin muokkaamisen ohella syntyneitä.


Narnia ja C.S. Lewis helppotajuisesti
ja hauskasti, englanniksi lastensivuilla
Into the Wardrobe: a C.S. Lewis web site

C.S. Lewis Foundation



keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Dictators. What do they really think?


Viime aikoina on tullut naurettua kahdelle diktaattorille, Hitlerille ja Mussolinille. On katsottu moneen kertaan Chaplinin mestariteoksia. Chaplin on kertonut, että hän ei ehkä olisi pystynyt tekemään "Diktaattoria", jos olisi tiennyt, mitä todella tapahtui. Hän ei ollut arvannut sen pimeyden määrää, mikä kätkeytyi tuon diktaattorin mieleen.

Diktaattorit (tai heidän kannattajansa) antavat itsestään usein lapsia rakastavan, mukavan kaverin kuvan. Tiedättehän: Stalin vauva sylissään, kylpytakkiin verhoutunut vedestä noussut, terveyttä uhkuva Mao uima-asuihin pukeutuneen iloisen lapsijoukon ympäröimänä, kasvissyöjä Hitler jne?

Mutta mitä ajatteli esimerkiksi Hitlerin "dictator friend" Mussolini? Mikä oli hänen toimintansa pohjimmaisin perustelu. Ainakin tämä:

"If relativism signifies contempt for fixed categories and men who claim to be the bearers of an objective, immortal truth...then there is nothing more relativistic than Fascist attitudes and activity...From the fact that all ideologies are of equal value, that all ideologies are mere fictions, the modern relativist infers that everybody has the right to create for himself his own ideology and to attempt to enforce it with all the energy of which he is capable."
("Diuturna". Käännös siteerattuna kirjasta: John W. Cook. Morality and Cultural Differences, sivu 42. 1999)

Mikä yllätys - ainakin minulle. Sieltähän löytyi täysiverinen postmodernisti. Juuri relativismi on postmodernismin keskeinen tunnusmerkki: Ei ole yleispäteviä moraalisia sääntöjä, vaan kaikilla kulttuureilla ja ihmisillä voi olla omat sääntönsä. Ja Mussolini käytti todellakin kaiken energiansa oman moraalinsa toteuttamiseen.

Huopahatut ja intiaanit. Photos: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village





Jura Jukolan blogin korkeahattuiset herrat vuodelta 1606 toivat mieleeni erään torontolaisen laakson ja sen historian. Uusi maailma tuotti nimittäin parhaan materiaalin huopahattuihin:

"Haukka liiteli puiden latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua. Sen alla levisi vihreä laakso, jonka reunoilla kasvoi jättiläismäisen suuria sokerivaahteroita. Laakson pohjalla kiemurteli kirkasvetinen joki ja sen rinnalla polku.
Tuuheahäntäisiä mustia oravia juoksenteli apilantuoksuisessa korkeassa ruohikossa. Niiden esivanhemmat olivat eläneet laaksossa jo ennen sitä aikaa, jolloin vain intiaanit meloivat jokea pitkin kevyillä tuohikanooteilla ja kantoivat ne keskellä laaksoa olevan matalan kohdan yli.
Oravat olivat nähneet myös ensimmäisten valkoisten miesten tulevan laaksoon. He olivat ranskalaisia ja englantilaisia turkiskauppiaita, jotka vaelsivat intiaanioppaan jäljessä Mississauga-intiaanien luo vaihtokauppaa käymään. He veivät intiaaneille rautapatoja, puukkoja, peilejä, silkkiä ja pellavaa ja saivat heiltä maissia, taitavasti punottuja koreja ja turkiksia.
Valkoiset miehet halusivat varsinkin vanhoja kuluneita majavannahkoja, sillä majavan pehmeistä aluskarvoista saatiin parasta huopaa miesten leveälierisiin hattuihin. Majavannahat tuottivat Euroopassa monikymmenkertaisen voiton. --

(Näin perinteisellä tavalla alkoi vuonna 1991 ilmestynyt ensimmäinen kirjani. Tavallinen lukija nähtävästi pitää perinteistä. Kirjasta ei ollut yhtään mainosta Hesarissa, mutta ensimmäinen painos loppui kustantajalta ennen joulua, toinen otettiin vasta keväällä.)

Kanadan intiaanien entisaikojen elämästä kertoo muiden muassa Midlandissa, Ontariossa oleva ulkoilmamuseo. Tutustu sen sivuihin: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village..

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Joululahjameemin linkit. Finnish Bloggers' Christmas Donations

Olen laittanut nettimuistikirjaani, ensimmäiseen osaan linkit niihin eteeni osuneisiin kirjoituksiin, joissa jatketaan Ruun aloittamaa joululahjameemiä. Jatkan sitä, kun näen uusia kirjoituksia.


Adopt a virtual pet. Hanki virtuaalinen lemmikkieläin.

Can you find Mikki?

Tämän blogin sivupalkkiin on karannut "lipastonlaatikossa" asuvan Lucian lemmikkieläin. Hanki sinäkin itsellesi virtuaalinen lemmikkieläin.

Klikkaa tai kosketa Mikkiä, jos se murjottaa eikä lähde liikkeelle.;)

What's Your Ideal Career? Minähän olin 12 vuotta omalla alallani!

Your Career Type: Social

You are helpful, friendly, and trustworthy.
Your talents lie in teaching, nursing, giving information, and solving social problems.

You would make an excellent:

Counselor - Dental Hygienist - Librarian
Nurse - Parole Officer - Personal Trainer
Physical Therapist - Social Worker - Teacher

The worst career options for your are realistic careers, like truck driver or farmer.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Et ole enää yksin

Sen jälkeen, kun olet hankkinut uuden hienon tietokoneen ja siihen kunnnollisen ohjelman, et ole enää koskaan yksin. Isoveli neuvoo sinua. Useimmiten se on huvittavaa, enimmäkseen tarpeetonta.

Vähän aikaa sitten kirjoitin siitä, että minusta vaikutti siltä, että joku pilaili ilmoittamalla minulle, että blogini ei ole "kelvollinen", kun siinä ei ole keskustelua. Ehkäpä joku viisaampi tiesi, että isoveli, Microsoft siinä oli asialla. Tänään viesti ilmestyi uudelleen näytön alaosaan ja uskaltauduin klikkaamaan sitä siitä huolimatta, että saattaisin saada jonkun ovelan viiruksen seurakseni.

Varmaankin tuollaisen neuvovan isonveljen voi heittää ulos jollain pienellä napin painalluksella, mutta toisaalta siitä on hyötyäkin. Toiset kylkiäiset ovat suorastaan hauskoja kuten se pieni koira, joka pitää seuraa silloin kun etsii jotakin. Pahinta on se, että oletetaan kaikkien haluavan käyttää tätä laitetta samalla tavalla.

Me siedämme tietokonetta aivan eri tavalla kuin muita kodinkoneita. Kuka suostuisi ostamaan pyykinpesukoneen, joka "kaatuu" vähän väliä tai astianpesukoneen tai mikrouunin, joka moittii sinua siitä, mitä sinä syöt ja millaisia astioita käytät keittiössäsi?

lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Micro-history # 2. Myrskyä vesilasissa. Catbloggers and other bloggers are getting older in Finland, too.


Drawing: Matti Amnell

Kyllä sitä eletään rauhallisessa ja turvallisessa maassa ja hyvissä oloissa. Blogeissa keskustellaan kiihkeimmin siitä, millainen blogilistan pitäisi olla, miksi joku pääsi Hesarin juttuun eikä joku toinen, kuka poisti kenet listaltaan jne.

Uskon, että esimerkiksi minä pääsin Hesarin juttuun ihan siitä syystä, että edustan trendiä joka tulee lisääntymään Suomessakin: "tietynikäisiä" ihmisiä, jotka eivät tiedä tuontaivaallista tietotekniikasta, mutta joilla voi olla jotain sanottavaa. Näin on jo esimerkiksi USA:ssa. Edessä on loistava tulevaisuus, tädit - niin kuin jo nuorempiakin naisia täällä nimitellään - ja sedät.

Taisin olla myös ainoa, joka kertoi, että bloggaaminen on alussa vaikeaa varsinkin niille, joille internet on uusi asia. Pyysin antamaan neuvoja aloittelijoille. Suurin osa ihmisistä ei nimittäin tiedä blogeista yhtään mitään, vaikka käyttäisi työssään muuten internettiä.

Suomalaisisten bloggaajien enemmistö lienee vielä nuoria ihmisiä. On ymmärrettävää, että heidän bloginsa käsittelevät nuoria kiinnostavia asioita. Mutta Suomessa väestö ikääntyy huimaa vauhtia. Myös bloggaajissa tulee olemaan yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joille ei löydy helposti luettavaa nykyiseltä luetuimpien listalta, vaikka sitä löytyy runsaasti, kun käy peremmälle.

Jos Blogilista.fi haluaa tulla kaikkien blogilistaksi, sen tulee palvella kaikkia lukijoita. Blogilistaa saattaa käydä kurkkimassa suuri joukko bloggaajia, jotka eivät ole vielä uskaltautuneet mukaan. Juuri näitä potentiaalisia listalaisia (myös bloggaajiksi aikovia) kannattaisi rohkaista mukaan myös "näyteikkunan" avulla.

Sen sijaan että haukumme toinen toisiamme, kannattaisi miettiä, miten voimme tehdä bloggaamisen ja blogimaailman mieluisaksi kokemukseksi mahdollisimman monelle suomalaiselle ja ulkosuomalaiselle.

Bloggaaminen on mukavaa!

[lisäys 2014. Käytin alussa kommenteissani nimimerkkiäni Blogisikso tai nimeä Pirkko, jota minusta käyttävät sukulaiset ja ystävät.]

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Blogilista.fi, Bloggportalen, Britblogs, Blogs de France

Pinserissä pohditaan blogilistaa. Siinä onkin nykyään pohtimista, sillä suomalaisen blogimaailman voi sanoa olevan myllerryksissä.

Onko olemassa muuta mahdollisuutta kuin jakaa blogit useisiin pysyvämpiin ryhmiin? Jo blogien määrä alkaa olla niin suuri, että niitä on vaikea hallita muuten. Kannattaisi varmaankin katsoa, mitä muissa maissa on tehty. On varmaan katsottukin.

Suomi on mielestäni maantieteensä ja historiansa vuoksi kuitenkin erilainen kuin monet muut maat, traumaattisesti jakaantunut. Se kannattaa ottaa tällaisessa tilanteessa selviönä ja suhtautua asiaan käytännöllisesti.

Jako voi olla aivan luonnollinen ja vastata lukijoiden mielenkiintoa. Niinhän se on muuallakin elämässä: teemme valintoja. Ei kukaan lue nytkään kaikkia blogeja, ei edes ehtisi vaikka haluaisi tehdä niin.

Olen jo jonkin aikaa toivonut jonkinlaista selvempää ryhmittelyä ihan vain sen vuoksi, että löytäisin uusia blogeja. Viimeisimmät uudistukset ovat saaneet minut menemään suoraan suosikkilistalleni tai käyttämään linkkilistaani, jonka onneksi palautin jälleen paikalleen.

Pinserin keskustelussakin jotkut ovat hyvin ärsyyntyneitä siitä mahdollisuudesta, että eteen tulee sellainen luetuimpien lista, jossa on ylimpänä neule- tai Jeesus-blogi. Tyypillisenä kukkahattutätinä minä taas en ole erityisen ihastunut nuorten miesten tai naisten ekshibitionistisiin seksikuvauksiin tai alatyyliseen kielenkäyttöön.

Varmaankin blogit voisivat käyttää myös jonkinlaisia informoivia symboleja. Eihän tiukempi ryhmittely merkitse sitä, ettei voisi käydä lukemassa välillä muitakin kuin suosikkejaan ja laajentaa siten maailmankuvaansa.

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Halloween-pilaa?

Saavatko muutkin outoja viestejä "Palvelimessa http://www.se ja se ei ole keskusteluja" "Palvelin ei ole kelvollinen keskustelupalvelin"?

Sellainen on tällä hetkellä tässä blogissa, samoin "kirjoituslipastossani", jossa on ollut jo kauan keskusteluille varattu osa varustettuna kauniilla "Welcome" kuvalla. Kukaan ei ole kommentoinut, vaikka se toimii - kokeilin äsken. Jopa linkkiblogissani on "Mikä on blogi"- kohdassa keskustelu.

Tällaisen täytyy olla häirintää, sillä eihän blogissa tarvitse olla keskustelua..)

Järkevää puhetta jopa Halloweenista

Netistä löytyy järkevää puhetta jopa Halloweenista - jälleen Pekka Nykäsen kautta. Löytyi pienen vaeltelun jälkeen englantilainen mielipide Halloweenista: Se on hauskaa, kun tietää, mitä tekee ja pitää leikin leikkinä:Of Goblins and Ghoulies. Englantilainen blogikirjoitus on tietenkin maanantailta, jolloin heillä oli Halloween. Käsittääkseni monet viettävät Suomessa Halloweenia vasta tänä viikonloppuna, sillä meidän pyhäinpäivämme on nykyään muista maista poiketen marraskuun ensimmäisenä lauantaina.

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Kuinkahan paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Hanhensulka kirjoittaa uusimmassa lastussaan kirjailijan suosiosta ja kirjastokirjojen saatavuudesta. Mutta mistä kertoo kirjan katoaminen kirjastosta?

Onko kirjailijalle hyväksi vai pahaksi, jos hänen kirjojaan katoaa tavalla tai toisella kirjastosta? Entistä harvempi pääsee lukemaan sitä kirjaa. Se merkitsee lainauslukujen pienentymistä. Onko katoaminen suosion merkki vai mitä se on? Huonoa tuuria? Kenen kirjoja katoaa eniten Helsingin/ Turun jne kirjastoista? Onko tämä liian arkaluontoinen kysymys?

Vähän yli puoli vuotta uusimman kirjani ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu ”kadonneeksi” viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Käytämme paljon kirjastoa, ja joskus meiltäkin on kadonnut joku kirja, jonka olemme sitten korvanneet. Tuo viisi 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tuollaista sattuu. Hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan kadonneen tilalle. (Muutama kirjasto on hankkinut niitä myös sen ajan jälkeen.) Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Marraskuu - November















Photo: Joonas Heiskanen
"November's sky is chill and drear,
November's leaf is red and sear."
Sir Walter Scott, Marmion

linkit päivitetty 4/2014
marraskuu Aurora Borealis pics
marraskuu Astronomy/picture of the day
marraskuu 1938 Kristallnacht/pogroms
marraskuu calendars
marraskuu Kirja kuukaudessa/novel writing month

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

Antiikin vaikutus renessanssin taiteessa. Aluksi vain marginaali-ilmiö.

Leonardo: Annunciation

Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta. Melkein yhtä kauniita olivat samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olevat Botticellin maalaukset: Kevat, varsinkin Floran kasvot ja mekko tai merestä nousseen Venuksen kasvot, jotka ovat tutut nykyihmisille mainoksistakin. Leonardon maalaus edustaa kristillistä aihepiiriä, joka oli vallitsevin renessanssin aikana. Tutumpia ovat kuitenkin juuri nuo antiikin aiheet.

Luin juuri artikkelin, joka muutti minun käsitykseni renessanssin taiteesta. Toisaalta se selitti monia tuntemuksiani. Tarkoitan T.J. Clarkin kirja-arvostelua ” Looking at the Ceiling” .Malcolm Bull: ”The Mirror of the Gods: Classical Mythology in Renaissance Art.” London Review of Books 22.9. 2005, 7-9 tai internetissä.

Clark aloittaa kirja-arvostelun sanomalla, että renessanssin tutkijat eivät tule koskaan antamaan anteeksi Bullille (”--many scholars and lovers of Renaissance art will never forgive him”), joka paljastaa antiikin mytologian todellisen aseman renessanssin taiteessa.

Bull väittää, että antiikin jumalten ja mytologian käyttäminen alkoi groteskina koristetaiteena. Yksityiskodeissa sitä oli työhuoneissa, makuuhuoneissa ja kylpyhuoneissa. Näin naisen silmin renessanssin taide vaikuttaa monesti softpornolta. Ja nyt sanotaan, että sitä se oikeastaan olikin suurelta osaltaan käytännössä.

Renessanssin humanismin vaikutus taiteeseen oli vähäinen ja pinnallinen. Vain harvat taiteilijat (Botticelli) todella tunsivat antiikkia. Antiikin mytologian aiheiden käyttämisessä ei ollut mitään suurta johtavaa ajatusta. Se ei ollut taidehistoriallisesti keskeistä, vaan sitä esiintyi esimerkiksi korujen, lautasten, vapaa-ajan asuntojen ja häälahjojen koristeluna – ja pornografiana. Taiteilija teki sitä, mitä asiakas halusi.

Renessanssin taiteella oli kuitenkin suuri vaikutus myöhempiin aikoihin siinä, että se toi totuuden ja valheen rinnalle kolmannen ulottuvuuden: fantasian, vaihtoehtoiset maailmat. Tämä tuli kuitenkin olemaan pitkään vain pienen eliitin omaisuutta, kuten T.J. Clark esittää.