Tänään selostaa Aki Petteri Lehtinen HS:ssa Prospect-lehdessä ollutta artikkelia, jonka mainitsin tässä blogissa aikaisemmin. (HS/D6/Media/Sivusilmin 2.9.2011)
Postmodernismin kuolinkouristuksista on toki ollut puhetta jo vuosia sitten. Jo A.S. Byattin romaania "Possession" pidettiin postmodernismin jälkeisenä teoksena. Idea oli, että suuret kertomukset eivät ole kuolleet. "Suuret kertomukset eivät ole haihtuneet, vaan menneet maan alle jatkaakseen vaikutustaan ajatuksiimme ja tekoihimme." [”… masternarratives do not evaporate but go underground and continue to impact our thoughts and actions.” Jessica Leder A. S. Byattin kirjasta Riivaus, engl. Possession)
Kirjoitin tästä jo aikaisemmin, mutta se ei kiinnostanut ketään, sillä Suomessa elettiin vielä postmodernismin lumossa.
Prospectissa kirjailija Edward Docx kirjoittaa Victoria ja Albert -museon näyttelystä virallisina postmodernismin "hautajaisina. Postmodernism. Style and Subversion 1970-1990. (15.1.2012 asti) (Katso video)
Nyt puhutaan "aitoudesta" uutena ismina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti