lauantaina, heinäkuuta 21, 2012

Populaarikulttuuri, politiikka, massamurhat

Olen lukenut useiden englanninkielisten lehtien nettisivuja muodostaakseni itselleni jonkinlaisen kuvan Coloradon massamurhaajasta, joka surmasi kymmeniä ihmisiä Batman-elokuvan näytöksessä:
James Holmes, nuori, 24-vuotias, noin 187cm pitkä, komea ja älykäs mies, hyvästä perheestä. Opiskellut neurotiedettä (neuroscience), erinomaiset arvosanat loppututkinnossa (University of California Riverside -kanslerin mukaan "the top of the top" akateemisesti)
Coloradodaily.com, jatkanut opintojaan tohtorikurssilla, josta oli jäämässä pois omasta aloitteestaan, perehtynyt viimeksi yliopiston tohtorikurssilla psykiatrisiin sairauksiin. Äärivasemmistolaisia mielipiteitä, joidenkin tietojen mukaan on osallistunut kapitalismin vastaisiin mielenosoituksiin ("Occupy Black Block -member" ???). Kuten vanhempansakin hän kuului presbyteeriseen (=protestanttiseen) kirkkoon.


Toisten tietojen mukaan eristäytyi viime aikoina, toisten mukaan ei.


Kritisoi Batman-elokuvaa siitä, että se esittää huonossa valossa antikapitalismin vastaiset mielenosoitukset. Pukeutui Joker-asuun ja ilmoitti olevansa Joker, joka on Batmanin vastustaja. Toimi niin kuin elokuvassa.


Jälleen politiikan ja populaarikulttuurin sekoitus kuten Norjan joukkomurhatapauksessa. Kaikkein kamalinta on, että molemmat massamurhaajat surmasivat lapsia ja nuoria, toinen nuoria, jotka olivat kesäkursseilla saaressa, toinen nuorisoa, joka oli katsomassa suosittua elokuvaa. On selvää, että televisio, Internet ja elokuvat antavat nykyään aineistoa ja roolimalleja äärimmäisen väkivallan ilmaisemiseen. Toinen joukkomurhaaja otti malliksi roolipelien ja elokuvien kuvitteellisen ristiretkeilijäsoturin, toinen sarjakuvan ja elokuvan vielä kuvitteellisemman henkilön Joker.

18 kommenttia:

  1. Ei mistään populaarikulttuurista tai roolimalleista ole kysymys kummassakaaan tapauksessa, liian yksinkertaistettua noin sanoa. Coloradon massamurhaaja saanut hiljattain potkut yliopistolta. Breivikin ihanteena maailma vaaleilla sinisilmäisillä ihmisillä. He jotka tykkääväät monikultturisuudesta, poistetaan... Ja näitä uusia "täydellisiä" ihmisiä tehdään ilman rakkautta, koeputkien avulla, rakkaus ei tarpeellista hänen maailmassa... Niin hän on itse kertonut haaveestaan.

    VastaaPoista
  2. Luin Coloradon yliopiston neurotieteen osaston lausunnon, jossa sanottiin, että Holmes oli jättäytymässä itse pois tohtorikursseilta. Häntä ei oltu erotettu. Hän oli aloittanut jo yliopistosta eroamispapereiden täyttämisen eikä ollut käynyt yliopiston campuksella kesäkuun jälkeen.

    Hänhän pukeutui täysin niin kuin Joker ja otti ampumistilanteeseen täysin mallia edellisestä Batman- elokuvasta, ja huusi : Minä olen Joker.

    Breivikillä on tainnut olla varsinainen sekasoppa, jossa oli poliittisesti tuota, mitä sanoit ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion vastustamista, mutta hän ihaili myös videopelien ja elokuvien keskiaikaisia sankareita.

    Kummallakin on ollut yhdistyneenä politiikka ja populaaritaide, toinen on äärioikeistolainen , toinen äärivasemmistolainen (salapoliisin ja useiden lehtien lausunnon mukaan). Holmes on erittäin älykäs, miten lienee Breivik. Minusta tuo on eräänalaista sodankäyntiä kummankin tapauksessa. Eikö Breivik pidäkin itseään sotilaana? En ole jaksanut enää seurata sitä juttua.

    Tuota, mitä kerroit lopuksi Breivikistä, en ole kuullutkaan. Sehän on sosiaalidarvinismia. Vai mitä?

    Nyt saavat psykiatrit tutkia, mikä Holmesissa on vikana.

    VastaaPoista
  3. Aurora, Colorado alueen oma sanomalehti kertoo, että Holmes alkoi ostaa aseita toukokuussa. Näyttäisi siltä, että hän päätti lopettaa opiskelunsa voidakseen keskittyä kammottavaan Joker-projektiinsa.

    VastaaPoista
  4. Unohdit tämän suomalaisen miehen katolla joka avasi tulen Hyvinkäällä ja tappoi pari ja haavoitti..

    VastaaPoista
  5. Populaarikulttuuriko siinäkin motiivina?

    VastaaPoista
  6. En tunne sitä tapausta ollenkaan.
    Mutta noissa kahdessa oli. Viimeksi Holmesista sanottiin, että "hän elää kuin elokuvassa", ja Breivik kuvitteli, että hänet ammutaan poliisien hyökätessä niin kuin hän on nähnyt tapahtuvan elokuvissa ja TV-ohjelmissa.

    VastaaPoista
  7. Hannele, miten Sinä selität nuo tapaukset?

    VastaaPoista
  8. Tutkijat ovat moneen kertaan sanoneet että filmit eivät ole vaarallisia (1800-luvulla pidettiin kirjojen lukemista vaarallisena)... Harvat filmin katsojat ampuvat toisiaan.

    Vaikka Breivik ei halua olla mielisairas, niin ihan normaali ihminen hän ei ole. En tiedä miten kiusatut masentuneet ihmiset toimivat... onneksi eivät kaikki toimi samalla tavalla. Näilläkään ei onnelista lapsuutta... Normaaleilla ihmisillä on se este ettei tapeta toisia....

    VastaaPoista
  9. Hyvinkäällä kuoli pari, usea haavoittui, poliisikin. Kauhajoella ammuttiin ja tapettiin tusina... kyllä niitä Suomessakin, ei ihan terveitä ihmisiä. Populaarikulttuuri on liian yksinkertainen selitys.

    http://www.expressen.se/nyheter/man-skot-vilt-omkring-sig-i-finland/

    VastaaPoista
  10. Molemmat ovat sanoneet tehneensä poliittisen kannanoton. Tavallinen ihminenhän tekee sen äänestämällä.:)

    Siihen aikaan, kun opetin koulussa, teimme kaikki opettajat seuraavan havainnon: Jos TV:ssä oli ollut edellisenä iltana jokin kauhuohjelma tai väkivaltaohjelma, lapset olivat seuraavan päivänä hyvin levottomia, joskus ihan "hyppivät seinille". Ehkä nykyajan lapset ovat jo täysin turtuneita väkivaltaan. Mutta eiväthän kaikki aikuisetkaan pidä väkivaltaohjelmista.

    Elokuvien tekijät ovat jo raegoineet Holmesin tapauksen jälkeen. Warner Brosissa neuvotellaan siitä, poistetaanko syksyn gangsterielokuvasta kohtaus, jossa miehet ampuvat konekiväärillä elokuvateatterissa.

    VastaaPoista
  11. Hannele, Suomen tilanteesta olen kirjoittanut jo aikaisemmin.
    http://blogisisko.blogspot.fi/2008/09/mik-suomessa-on-vikana.html

    VastaaPoista
  12. Elokuvan psykopaattisen Jokerin vaikutus
    http://ricochet.com/main-feed/A-Cultural-Aside-on-the-Aurora-Shooting-Or-Can-Movies-Inspire-People-to-Kill

    VastaaPoista
  13. 'Mutta eiväthän kaikki aikuisetkaan pidä väkivaltaohjelmista'... Oletko nähnyt suomalaista sotafilmiä, Väino Linnan tai muuta.... kulttuuriahan se.

    VastaaPoista
  14. Tai Leena Landerin romaanin mukaan tehty filmi, olen nähnyt Aku Louhimiehen vahvan elokuvan Käsky. Julmuudestaan huolimatta on filmi kauniisti kuvattu. Suomen sisällissotaa valkoisten ja punaisten naissotilaiden välillä. Nuori valkoinen idealisti järkyttyy, miten valkoiset kohtelevat voitettuja punaisia. Katsomisen arvoinen. Todellisuutta ja väkivaltaa.

    VastaaPoista
  15. Edwin Laineen Tuntematon oli hyvä. Forrest Gump hyvä.
    Pidän tasapuolisesta sotien käsittelystä, en pidä propagandistisesta tyylistä, jota on ollut liikaa Suomessa sekä romaaneissa että elokuvissa.

    VastaaPoista
  16. ketä lie nuo sotafilmit innostavat, idooleja joillekin

    VastaaPoista
  17. Sotahistoria on osa ihmiskunnan historiaa. Emme voi pyyhkäistä sitä pois. Forrest Gump käsittelee historiaa huumorilla, myönteisesti, antaen optimismia, korostaen sovintoa eikä jatkuvaa vihan ylläpitämistä ja sen käyttämistä jopa vaalikampanjoissa.

    VastaaPoista