lauantaina, kesäkuuta 08, 2013

Nooakin arkki Suomenlinnassa

Nooakin arkki by Anna Amnell
Nooakin arkki, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Nooakin arkki on rakennettu 1760-luvulla. Se on peruskorjattu viime vuosina. Kollaasissa näkyy rakennuksen pääty, porraskäytävä sekä entinen ovemme. Päädyssä olevan oven yläpuolella oli keittiömme ikkuna. Päädyn toinen kerros oli kerran kotimme, kaksi huonetta, pitkä käytävä, pieni keittiö ja WC, johon tuli kylmä vesi. Asuimme tässä talossa kaksi ja puoli vuotta, kolme kesää.

Asunnot olivat silloin peruskorjaamattomia. Niissä oli puulämmitys, täytyi ostaa halot, säilyttää ne alakerran puuvarastossa, kantaa ne sisälle. Toisessa huoneessa oli pyöreä peltinen pönttöuuni, toisessa leveä valkoinen kaakeliuuni, vähän samanlainen kuin eräs uuni Louhisaaressa. Meidän uunissa ei ollut tilaa, jossa olisi voinut pitää ruuat lämpiminä. Keittiössä ei ollut muuta lämmitystä kuin hella, jossa ei ollut edes muuria.

Nooakin arkki kuten melkein kaikki muutkin Suomenlinnan rakennukset olivat siihen aikaan armeijan virka-asuntoja, ja Suomen armeija oli silloin Suomessa erittäin epäsuosittu - päinvastoin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton armeija. :) Oli 1970-luku.

Mutta ajan henki ei pystynyt pilaamaan saaren kauneutta. Siellä asuminen oli suuri elämys kaikkina vuodenaikoina.

Olen kirjoittanut tähän blogiin monta juttua Suomenlinnasta. Klikkaa hakusanoja 'Nooakin arkki' tai Suomenlinna'.
Kaunis Suomenlinna (kuvakansio Flickrissä)
Lue myös
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/02/suomenlinna-kylma-vesi-ja-puulammitys.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti