Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen historia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Kalevala-korut kertovat Suomen menneisyydestä

Anna Amnell

Käytän Kalevala -koruja renessanssiasuni kanssa.
Juhannuksen kunniaksi on hauskaa muistella Suomen menneisyyttä.

Virnamäen muinaismuistoalueesta kertoo Turun yliopiston tutkija Kari Hintsala blogissaan Kaponieeri, jossa on muinaisia maisemia. Ne liittyvät merovinki- ja viikinkiaikaan (600-1050 jKr.)

Suomalaiset eivät eläneet muinoin eristäytyneinä, vaan "Suomi oli jo esihistoriallisena aikana eräänlainen rajapyykki idän ja lännen välillä", kertoo Mari Kotka Oulun yliopiston sivuilla. Vaikutteita saatiin idästä ja lännestä. Bysantin vaikutus näkyy Kotkan mukaan paitsi Kalevala-koruissa myös muinaispuvuissa.

Kuvasin Kalevala-koruja, jotka olen saanut kaikki mieheltäni lahjaksi. Alussa pronssikoruja, sillä tukkani oli tummanruskea, nyt myöhemmin hopeakoruja, jotka sopivat paremmin nykyiseen platinablondi-tukkaani, jonka on suonut peritty DNA.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla Kuutar-riipus ja –korvakorut  (800-1050 jKr, viikingit)
Niiden vieressä on Sancta Birgitta-koru. Birgitan 700-vuotisjuhlan kunniaksi korumuotoilija Kirsti Doukas suunnitteli sormuksen sekä tämän riipuksen, jossa viisi punaista granaattia muodostaa Pyhän Birgitan merkin. 


Kalevala-koruja by Anna Amnell

















Kalevala-koruja, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Keskellä hämäläinen juhlakääty: ”Upean käädyn koristeeksi on ikuistettu kaksi pitkäkaulaista lintua, kaiketi riikinkukkoa. Riikinkukkoja pidettiin paratiisin asukkaina, taivaallisen ihanuuden ja kuolemattomuuden vertauskuvina. Lintujen alapuolella on jalallinen elämänveden malja. Korun kaarikehyksen uskotaan olevan kirkkoholvin vertauskuva. Korussa on varhaiskristillisen taiteen paratiisisymboli, jossa paratiisi oli taivasten valtakunta. Korun esikuvana on Janakkalan Kernaalasta löydetty kääty, joka on peräisin 700-800-luvulta.” (Kalevalakoru)

Käätyjen keskellä kaksi korua, jotka eivät ole enää tuotannossa: hyvä kupurainen viitansolki nimeltä Osmansolki (1100-luku, Janakkala ja Konginkangas) ja Pronssiristi Biblia (1778).

Oikealla ovat kuparinen Kuutar-riipus (800-1050 jKr, viikingit) ja mielenkiintoinen käärmesormus (Vesilahti, 600-luku jKr). Käärme oli keskiajalla lääkärin ja apteekkarin symboli ja taitaa olla vieläkin. Se symbolisoi uudistumista ja parantumista. Käärmeestä lääketieteen symbolina on tehty väitöskirja Japanissa.

Kalevala-risti ja Halikon Lampolasta peräisin oleva kierteinen sormus (1150-1150 j.Kr) eivät ole myöskään enää tuotannossa.

Kalevala-ristin alapuolella on Euran sydän (Euran Pappilanmäki, viikinkiaika 800-1050 jKr. )

Uutta tuotantoa on äsken saamani Talon sydän (sydän sydämessä), filigraanikoru (1700-luku).  Kuva alla. Se ei liity Kalevala-korujen perinteiseen linjaan. Sitä edustavat vain Klassikko-sarjan korut (15 % tuotannosta). Niihin kuuluu tämä korukin, joka ei kuitenkaan ole muinaiskoru, vaan rokokookoru. Perinteisten Kalevala-korujen ystävä joutuu varmaankin menemään kohta antiikkikauppaan etsimään muinaishistorian inspiroimia koruja. Muita korujahan tekevät monet muutkin tehtaat sekä Suomessa että ulkomailla.

Heart

Kuvasta puuttuu eräs solki ja toinen Kalevala-ristini, joka on kuin lapsen piirros.

Eräällä opettajallani oli vyönsolki, jossa oli kaksi käärmettä vastakkain (Eura, 600-700 jKr). Sen muistavat hänen entiset oppilaansa vielä vuosikymmenien kuluttua. Kaleva-koruissa on voimaa ja sisältöä.




tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Alkaako Suomen historia vasta 1800-luvulta?

"Tämä, jos jokin, on kulttuuriskandaali",

kirjoittaa filosofian tohtori Mirkka Lappalainen, Helsingin yliopiston historian assistentti.

"Lukiossa ei opiskella pakollisena lainkaan 1800-lukua edeltävää Suomen historiaa".

Tämäpä oli yllätys. Alkaako Suomen historia nuorisolle vasta Venäjän vallan ajasta? Voisitteko kuvitella, että englantilaiset aloittaisivat historian Jane Austenin ajasta ja ranskalaiset Napoleonista?

Lue ja hämmästy. Näin kirjoittaa Mirkka Lappalainen:

"Nykyisten opetussuunnitelmien mukaan lukiossa on neljä pakollista historian kurssia. Ensimmäinen käsittelee ihmistä ja ympäristöä muinaisuudesta nykyaikaan. Toisen nimi on 'Eurooppalainen ihminen', ja sen tavoite opetussuunnitelman mukaan on 'ymmärtää, mistä eurooppalaisuus rakentuu'. Kolmas kurssi käsittelee kansainvälisiä suhteita ja neljänteen on puserrettu Suomen historia 1800-luvulta nykypäivään.
Suomen vanhempi historia on sysätty vaihtoehtoisiin kursseihin."

Lisäksi käy esille, että Kreikan ja Rooman historia käydään läpi kahteen kertaan. Mutta entä Suomen historia?

"Vielä pahemmaksi asian tekee se, ettei Suomen 1800-lukua edeltävää historiaa opiskella edes yläasteella. Se mainitaan ainoastaan ala-asteen opeteussuunnitelmassa.

-- Valkolakin voi painaa päähänsä tietämättä mitään suomalaisen yhteiskunnan juurista. Ylioppilaan ei tarvitse tuntea Suomen pitkää historiaa idän ja lännen kirkkojen, Venäjän ja Ruotsin välissä. Koulusta voi purjehtia menestyksellä läpi tietämättä, miksi Suomen kivikirkot ja linnat rakennettiin, milloin ja miksi Helsinki on perustettu tai Suomenlinna on rakennettu."

Mirkka Lappalainen: Pelastakaa Suomen historia. Helsingin Sanomat/Tiede ja luonto. 22.1.2008.

Tätä kaikkea vaille he jäävät.