Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaustauko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaustauko. Näytä kaikki tekstit

torstaina, syyskuuta 13, 2012

Flunssa oikein huonoon aikaan

mailboxes by Anna Amnell
mailboxes, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Oli aikomuksena mennä viikonlopuksi Tukholmaan tapaamaan tytärtä, joka on siellä työmatkalla. Mutta flunssa ei katso aikaa tai oikeammin lievä flunssa paheni.

Onko luvussa 13 jotain, sillä tänään on 13. päivä ja lääkärin vastaanottohuoneen numerokin oli 13? :)

Salmiakit ja hernekeittopurkit oli ostettu samoin lahjakirja. Talvivaatteitakin oli tarkoitus viedä. Kaikki oli valmiina matkaan.

Nyt ei auta muu kuin lepo. Ainoa lohduttava tekijä on, että merimatka olisi nähtävästi ollut aika epämiellyttävä sään vuoksi.

Kuvassa ruotsalaiset postilaatikot paikallispostia ja ulkomaanpostia varten.

Parempaa viikonloppua teille.
Bloggaustauko ei oikein pidä.

P.S. Tukholmassa on tänään oikein huono sää. Tyttäreni tekee töitään hotellihuoneessaan.

maanantaina, kesäkuuta 06, 2011

Bloggaustauko

On aika pitää jälleen pieni bloggaustauko, nauttia kesästä ja tehdä taas muita kirjoitustöitä. Hyvää kesälomaa ja lepppoisia kesäiltoja ja viikonlopppuja niille, jotka eivät vielä pääse lomalle.:)

Löydät luettavaa tästä blogista ja muista blogeistani. (ks sivupalkin linkkiä)

Posted by Picasa

tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Bloggaustauko

A break in blogging. On aika pitää taas vähän taukoa bloggaamisessa. Luen kuitenkin sähköpostin.

lauantaina, elokuuta 28, 2010

Bloggaamisväsymys

Bloggaamisväsymykseni olikin flunssan alkamista.

Syksy on tulossa, ja on aika ajatella syysvaatteita. Luonnoksessa oleva nainen on lämpimästi pukeutunut, valmis syksyyn. Piirros on tehty Huopalahden asemalla varhain aamulla.

Piristävää viikonloppua kaikille tämän blogin lukijoille.

tiistaina, elokuuta 24, 2010

Bloggaustauko


orange, originally uploaded by Anna Amnell.
Tässä syksyä odotellessani pidän pienen bloggaustauon.
break from blogging

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Kuudes vuosi bloggaajana

310

Tämä tuntui bloggaamisen 5-vuotislahjalta, tuulettimella varustettu alusta, joka estää kannettavan tietokoneen kuumentumisen. 

Kuudes vuosi bloggaajana alkoi ihan huomaamatta kesäkuun alussa. Viime viikot olen pitänyt bloggaustaukoa, sillä tietokoneeni joutui huoltoon.

Olo on jälleen kuin aloittelijalla, sillä olen vaihtanut Windows Vistan Windows 7:ään ja hankkinut uuden virussuojaohjelmankin.

Moniblogisuutta oudoksuttiin alkuvuosina, mutta nyt se on tavallista.

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

On Vacation from Blogging - Bloggauslomalla



Aloitan viidennen vuoteni bloggaamisessa lomalla. On ollut hyvin kiireinen kevät. On tarpeen viettää kunnon lomaa.

Sivupalkissa on linkkejä joihinkin vanhoihin kirjoituksiini, lisää löytyy hakusanoista alempaa sivupalkista. Blogger-profiilista pääsee muihin blogeihini, ja lisäksi on käsityöblogi Broken Star Vuodatuksessa (brokenstar.vuodatus.net.) Olen kirjoittanut näinä vuosina niin paljon, että sormenpääni ovat muuttuneet tylpiksi! Ihan totta.:)

Oikein ihanaa kesälomaa kaikille! Jos bloggaamisaddiktio iskee, saatan laittaa jonkun jutun. Katsotaan nyt. Valokuvablogini, josta pääsee kuvia klikkaamalla myös Flickriin kuviini.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Bloggaamis-burnout, addiktio vaiko kultainen keskitie eli kohtuus?

Ei tarvitse olla kuin viikon ajan poissa suomalaisesta blogimaailmasta, niin huomaa jääneensä jälkeen. Kärsimättömät lukijat ovat pudottaneet tilauslistoiltaan, suosittuihin keskustelublogeihin on kertynyt niin paljon kommentteja, että niitä ei varmaankaan ehdi lukemaan.

Bloggaaminen vaatii paljon aikaa. Se ei kuitenkaan muutu välttämättä addiktiiviseksi. Ainakaan minä en ole kokenut "vierotusoireita".

Jotkut ovat pitäneet blogia jo parikin vuotta. Kuinkahan usein he kirjoittavat? Lukevatko he muidenkin blogeja? Onko blogiyhteisö heidän varsinainen ystäväpiirinsä vai onko heillä muitakin ystäviä?

Luin viime kesänä bloggaamisesta lähinnä amerikkalaisista blogeista ja nettijulkaisuista. Siellä sanottiin, että useimmat kirjoittavat kerran viikossa. Onko suomalaisessa blogiyhteisössä ketään, joka kirjoittaisi niin harvoin? Eikö vaarana ole burnout, kun kirjoitetaan kovin usein?