Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, elokuuta 21, 2016

Sirkus ja huvipuistot

Linnanmäki aanulla

Auringon noustessa näen erkkerini sivuikkunasta parin kilometrin takana Linnanmäen. Olen ottanut siitä paljon valokuvia, sillä se tuo mieleen lapsuuden "linnanmäet" tivolit ja sirkuksen. Sirkus oli ihmemaa, jonka liepeille me lapset tai ainakin leikkitoverini ja minä juoksimme heti, kun sen tuli kaupungin torille parin korttelin päähän kotitalostamme. Pikkukaupungissa lapset saivat seikkailla vapaasti. Vein kukkia sirkuksen "lihavalle naiselle" ja kävin ostamassa hänelle kermaa. Pikkuasioita toimittamalla saimme ilmaiset liput.

Linnanmäki

Kirkkaalla ilmalla kamerani saa esille sen kirkkaat värit. Se tuo mieleen lapsuuteni suuren suosikin sirkuksen.

a tall lady

Näiden tyttöjen unelma sirkustaiteilijan ammatista on toteutumassa. Minäkin haaveilin pikkutyttönä lähteväni sirkukseen, ja harjoittelin sitä varten pihalla nuoralla kävelyä, mutta pyykkinaru romahti helposti.
Trapetsiharjoittelu onnistui paremmin, sillä opin riippumaan vintillä pää alaspäin ja luin siinä asennossa kirjaa. Trapetsina oli hiilihanko, jonka ripustin riippumaan köysillä kattoparrusta.

Red and black

Klovnin voi nähdä esiintyvän laivalla

dolls nuket

Tai löytää kirpputorilta
Gorky Park, Moscow
Karuselli Moskovan Gorki-puistossa


My blue dressed puppet

My blue dressed puppet. Tämän kauniin käsinuken ostin kirpputorilta. Kun meidän lapset olivat pieniä, tein käsinukkeja. Mieheni oli hyvä esittämään niillä käsinukketeatteria.


Praha- naamiot

Prahan Vanhassa kaupungissa näimme nämä kauniit karnevaalinaamiot. Kanadassa meillä oli tapana järjestää Halloween- naamiaiset. Sekä aikuisilla että lapsilla oli hauskaa.

Olen kiitollinen lapsuuteni tivoleille ja sirkuksille, jotka tulivat pikkukaupunkiimme. Olen kuvannut blogin otsikossa olevat marionetit Helsingin keskuksessa kadulla.

Katso kaikki kuvat Linnanmäki, Sirkus, huvipuisto, klovnit etc

lauantaina, helmikuuta 23, 2013

torstaina, helmikuuta 21, 2013

Hevonen ja minä

Kalle & Nikolai by Anna Amnell
Kalle & Nikolai, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Pidän hevosista. Kuvassa Kalle ja Nikolai
Muita kuvia hevosista  ja hevospatsaista (Helsinki, Tuhkholma, Praha, Krakowa, Ljublajana, Hattula, Turku..)

Asuimme kouluvuosieni aikana vuokralaisina pikkukaupungissa sukulaisten omistamassa talossa. Siitä vuokrattiin markkinoiden aikaan myös hevostalleja.

Pihaan ilmestyi toisinaan todella upeita hevosia. Vain kerran eräs hevonen pillastui ja nousi takajaloilleen. Olin ruusupensaan takana piilossa ja pelkäsin.

Pidin kovasti hevosista, ja minulla oli tapana mennä salaa talliin, laskeutua tallinvintiltä jonkun ystävällisen hevosen selkään ja lojua siinä hevosen selän päällä kädet hevosen kaulan ympärille käärittyinä. Hevosethan pitävät siitä, että niillä on seuraa.


Mimi-ratsastaa

Olen käynyt ratsastuksen alkeiskurssin. Mieheni ja tyttäreni ovat ratsastaneet vuosikausia, eivät kylläkään enää, tyttäreni allergian vuoksi. Kuvassa tyttäreni ratsastuskoulussa Tuomarinkylässä. ( vrt "Kyynärän mittainen tyttö" ja ratsastus. Lucia rakastaa myös hevosia.)


Matti ja Leikkihevonen

Ja mieheni ikioma hevonen.


Jack Lewis and Santa Claus

Hevonen luovuuden symbolina.  Pegasokseni. Taustalla pieni Jack Lewis sekä aasilla ratsastava joulupukki 1900-luvun alusta. Kuva on kirjassa The letters of C. S. Lewis".

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Kommentti: Miten kertoa lapsille kuolemasta?


Juha-Pekka Koskisen ja Miranda Koskisen kirja Hallava Hevonen (Karisto 2013)


Leena Lumi-blogissa keskustellaan kirjasta Hallava Hevonen. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta olen lukenut keskustelua kiinnostuneena ja kommentoinut esitettyjä mielipiteitä. Lukekaa keskustelua.

Kommentti mielipiteseen, että lapsille pitä kertoa kuolemasta "realistisesti":

--mikä on realismia kuolemassa? Kuka tietää sen? Kuka on kuoleman asiantuntija?

Onko ihminen vain lihaksista ja luista tehty elämisen kone, joka lakkaa kuolemassa? Onko ihminen jotain enemmän kuin se? Ihmiskunta on pohtinut tätä asiaa aina ja käsitellyt sitä usein nimenomaan symbolisesti.

Onhan Topeliuksen Varpunen joululauluaamuna eräs suomalaisten rakastetuimpia lauluja. Se syntyi kun Topelius kuvasi symbolisesti vanhan suomalaisen pakanuudenaikaisen kulttuurin lintusymbolia käyttäen pienen poikansa kuolemaa. Se on samalla kristillinen symboli kuolleen pojan sielusta lintuna "enkelien maassa", ja sitä lauletaan kirkoissa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

Symboliikkaa on äärettömän tärkeää ihmisille kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Miksi ihmeessä lapsille ei saa puhua kuoleman symboliikasta, joka on tärkeä osa ihmiskunnan kulttuuria.

Olen muutenkin ollut näkevinäni viime aikoina outoa realistisuuden vaatimusta lastenkirjalllisuudessa. Mistä luulet sen johtuvan?

Lisäys:
 Näin Topelius kertoi lapsille 1-vuotiaan poikansa Rafaelin kuolemasta:
"Niin kuin hamppulintu lensi häkistään vapauteen, niin liiteli Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; emme tosin kuulleet hänen riemuansa niin kuin kuulimme linnun viserryksen-" Topelius: Kesästä joka ei koskaan tullut.  (suom, English)

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

Venäjänvinttikoira


Vinttikoiria, originally uploaded by Anna Amnell.
Asuimme kouluvuosieni aikana vuokralaisina pikkukaupungissa sukulaisten omistamassa talossa. Siitä vuokrattiin markkinoiden aikaan myös hevostalleja.

Pihaan ilmestyi toisinaan todella upeita hevosia. Vain kerran eräs hevonen pillastui ja nousi takajaloilleen. Olin ruusupensaan takana piilossa ja pelkäsin.

Pidin kovasti hevosista, ja minulla oli tapana mennä salaa talliin, laskeutua tallinvintiltä jonkun ystävällisen hevosen selkään ja lojua siinä hevosen selän päällä kädet hevosen kaulan ympärille käärittyinä. Hevosethan pitävät siitä, että niillä on seuraa.

Eräänä talvena ilmestyi pihaan vinttikoira. Eräs mies oli myynyt hevosen ja saanut osan hinnasta vinttikoiran muodossa. Leikkkitoverini, pieni poika, ja minä olimme rakentaneet pihalle aidan viereen ikioman mökin, hökkeliksi me sitä sanoimme. Siellä oli matto lattialla niin kuin lumilinnoissakin ja pieni kynttilänpätkä. Kaunis suuri koira tuli meidän luokse leikkimökkiin.

Istuin leikkimökin lattialla ja nojasin koiraan. Aina kun näen vinttikoiran, muistelen sitä koiraystävääni. Tajusin juuri, etten muista enää sen koiran nimeä. Mutta onhan siitä hyvin, hyvin kauan aikaa, kun sen viimeksi näin.

(2017 : Tämä koira on tullut vuosikymmenten takaa uusimpaan kirjaani, joka ilmestyy todennäköisesti vasta vuonna 2018.)

lauantaina, toukokuuta 08, 2010

Ratsastajapatsas Ljubljanassa

Ratsastajapatsas Ljubljanan rautatieaseman lähellä. Tämän kenraalin hevonen astelee hevosen tavanomaisin askelin päinvastoin kuin Marskin erityisen nopeaksi opetettu hevonen.
Posted by Picasa

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Vanhat ihmiset ovat arvostettuja Kiinassa

Vanhuus on arvostettua kiinalaisessa kulttuurissa, kertoo toimittaja Jenny Kotiranta. "'Vanha hevonen ei koskaan eksy', kiinalainen sanalasku kuuluu. Se tiivistää yhteen lauseeseen kiinalaisten vanhuksia kunnioittavan elämänasenteen.--" Lue lisää global.finlandin sivulta

Konfutselaisuudella on ollut merkittävä vaikutus perinteisen kiinalaisen ajattelun kehittymiseen jo kahdentuhannen vuoden ajan. Kungfutse eli vuosina 551-479 eKr. Konfutselaisuuden keskeisimipiä tavoitteita ovat hyväsydämisyys ja inhimillisyys.

Tyttäreni on asunut Kiinassa ja tuonut meille monenlaisia esineitä sieltä. Kuvassa on perinteinen kansanomainen koriste-esine, kiinalainen suutari. Vanhat ihmiset ovat arvostettuja käsityöläisinä Kiinassa. (Kuva poistettu)

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Ääniä ja muistikuvia lapsuudesta



Like old times, originally uploaded by amnellanna.
Ikkuna oli äsken auki ja kuulin ulkoa tuttua ääntä, hevosten kavioiden kopinaa. Korkeavuorenkatua menivät Koffin vankkurit Kaivopuistoon päin jyllantilaisten hevosten vetäminä.

Lapsuuteni Iisalmessa liikuttiin yleensä hevosella ja reellä, hevosella ja rattailla. Autoja oli vain muutama. Kun lähdettiin ulos leikkimään, äiti varoitti aina: Älkää jääkö hevosen alle.

Asuimme sukulaisten omistamassa puutalossa keskellä kaupunkia. Se oli kuin elämää Pikku Pietarin pihassa. Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin markkinamiehille. Pihalla oli tällöin koko ajan hevosia.

Hiivin aina talliin hevosia ihailemaan. Tarkkailin niitä tallin ylisiltä. Alakouluikäisen vaistollani valitsin ystävällisen hevosen, jonka selkään saatoin liukua suoraan heinäluukusta. Makasin sitten hevosen lämpimän ja leveän selän päällä hiljaisessa tallissa.

Opin tuntemaan myös hevosten voiman ja pelottavuuden. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun leikin pihalla, kookas musta hevonen pillastui, karkasi hoitajansa käsistä ja alkoi ravata ympäri pihaa. Olin juossut ruusupensaiden taakse piiloon ja hevonen tuli perässä, seisoi takajaloillaan siinä ruusujen takana korkeana kuin torni.

Kuka taltutti hevosen? Sitä en muista. Saattoi olla äitikin. Mutta en pelännyt senkään jälkeen lapsena hevosia. Olin innokas eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja saatoin mennä moittimaan aikuisia miehiä, jos nämä kohtelivat hevosia huonosti. En pelännyt edes sen jälkeen, kun näin traagisen onnettomuuden markkinoiden aikaan.

Juopunut markkinamies sanoi haluavansa ostaa hevosen. Omistaja piteli hevosta ohjaksista kiinni kadulla. Minä seisoin tietenkin uteliaana portilla ja näin kuinka tuo tuntematon mies alkoi muka tutkia hevosta varoituksista huolimatta.

Näen edessäni hetken, jolloin hevonen potkaisi miesparkaa, tämä lensi kuin säkki ilmassa ja putosi kadulle kuolleena.

Tuo tapahtuma vaikutti varmaankin siihen, että minua pelotti, kun olin aikuisena ratsastuskoulussa. Sain vielä ensimmäiseksi ratsuksi Debizan, kauniin tummanruskean hevosen, joka tajusi heti, että olin avuton aloittelija ja juoksi suoraa päätä niitylle syömään heinää. Pysyin kuitenkin sen selässä. Vaikka minulla oli kurssin loppuajan hyvänluontoinen pieni hevonen, melkein poni, en jatkanut alkeiskurssia pitemmälle. Taisin pelätä sitä, että joutuisin satuloimaan hevosen.

Ehkä rakkaus hevosiin ja kaupunkiin, jossa kuului kodikas hevosen kavioiden kopina, on syynä siihen, että pidän niin paljon elokuvista, joissa liikutaan hevosilla ja vaunuilla, niin kuin esimerkiksi Sherlock Holmes - TV-sarjassa.