Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutonttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutonttu. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, marraskuuta 19, 2013

Tontut jouluostoksilla

IMG_9298 by Anna Amnell
IMG_9298, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lupaavaa: joulutontuilla näyttää olevan menossa uusien virkapukujen valinta.


IMG_9380

Ikioma kotitonttuni toi meille kauniin punaisen amrylliksen.

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Tontun asun monet värit

Kuvassa on vihreäasuinen joulupukki, jonka olen ostanut kirpputorilta

Vanhempina aikoina tonttujen asut esimerkiksi koulun joulujuhlissa olivat harmaita. Hiippalakit olivat punaisia, samoin vyöt. Tontuilla saattoi olla myös vihreitä ja sinisiä nuttuja.
Tällaisia olivat kansakoulujen pukuvaraston tonttupuvut 1940-1950 -luvuilla ainakin Savossa. Asut saattoivat olla hyvinkin vanhoja.

Tonttupuvuthan muistuttavat keskiajan ja varhaisrenessanssin nuorten miesten vaatteita. Lappalaisten kansallispuvun jakut/nutut muistuttavat renessanssin miesten vaatteita. Ja joulupukki on kuin aito renessanssin vanha herra aamutakkimaisessa hameessaan (vrt papin alba ja arabimiesten vaatteet).

Jenny Nyströmin tontulla oli harmaat vaatteet ja punainen hiippalakki.

Vasta Coca Cola -pukki sai punaiset vaatteet ja "Santa's helpers" eli nykyaikana vakiintuneet tontut samoin. Minulla on kirpputorilta ostettu vihreäpukuinen Viktorian ajan joulupukkikoriste.:)