Näytetään tekstit, joissa on tunniste modernismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste modernismi. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 06, 2016

Sisustus. Interiors: Eliel Saarinen


Hvitträsk

Syksyn tunnelmaa. Autumn at Hvitträsk, Eliel and Loja Saarinen's home museum.
Eliel Saarinen's Hvitträsk (myös muut huoneet)
All photos by Anna Amnell
Eliel Saarinen (1873-1950), Finland's gift to the world. A Finnish American architect, Art Nouveau, Jugend, modernism,
Enemmän arvostettu nykyään maailmalla kuin Suomessa.
Eliel Saarinen oli Pietarin suomalaisen luterilaisen seurakunnan kirkkoherran poika. Lue lisää Kansallisbibliogafiasta.
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3614/

Ryijy, Hvitträsk
Ryijy

Sininen kakluuni

Sininen kaakeliuuni

Eliel Saarinen

Kirjat kaapissaan.  Tälläisen haluaisin. Onkohan tätä ideaa sovellettu?


books

details

työhuone

työhuone

Eliel Saarinen's chair

tuoli

books

Kun palasimme Suomeen yhdeksän vuoden siirtolaisuudesta, nuorin lapsistani järjesti kirjamme samalla tavalla väreittäin. Se oli suunnattoman kaunista. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa. Arki sekoitti värit.


Eliel-Saarinen furniture

Näitä valmistetaan edelleen Suomessakin. Kuvasin nämä huonekalut eräänä iltan helsinkiläisen huonekaluliikkeen näyteikkunasta.

Täydellinen koti Cranbrookissa. Saarinen House. Mm yllä olevat tuolit. Linkkejä muihin näyttelyihin!

Sisustus, Interiors -haaaste

sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Modernismin tappio

Cafe Esplanad

Modernismin tappio: Helsinki maksaa kovan hinnan kaupunkisuunnittelun rumuudesta. Ne jotka vain pystyvät, haluavat asua  vanhassa historiallisessa keskustassa.
Luova luokka pesiytyy Etelä-Helsinkiin Helsingin Sanomat

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

perjantaina, elokuuta 20, 2010

Lasipalatsi ja muita rakennuksia

Me tulemme taas


Mitä arkkitehtuuri tarjoaa meille? En ole arkkitehtuurin asiantuntija, olen sen "asiakas": katsoja ja asukas, koko elämäni vuokra-asunnoissa tai virka-asunnoissa asunut, ja asukas on mielestäni tärkeässä asemassa. Ihmisen tulisi viihtyä rakennuksissa ja tuntea iloa niiden katselemisesta, niiden ohi kävelemisestä.

Tämä kirjoitus on oikeastaan vastaus edellisessä kirjoituksessa esitettyyn kommenttiin, kysymykseen pidänkö Lasipalatsista.
Pidän Rewellin ym Lasipalatsista, se sopii ympäristöönsä. Värikkäät vanhan ajan "reklaamivalot" ovat suuri osa rakennuksen viehätyksestä. Mieleen tulee nuori Waltari, joka koki levottoman nuoruutensa Helsingissä tai Eino Leino, joka runoili Esplanadin sähkövaloista vähän aikaisemmin.

Lasipalatsin tieltä ei purettu mitään vanhaa rakennusta, sota tuhosi aikaisemman talon. Lasipalatsihan oli suunniteltu väliaikaiseksi "basaariksi". Lasipalatsi kuvaa minusta hyvin siirtymää 1920-luvusta 1930-lukuun, vaikka se valmistui 30-luvulla. Minusta siinä on art decoa. Helsingin arkkitehtuuri alkoi mennä huonoon suuntaan 1920-luvun uusklassisen tyylin jälkeen. Tuli ilottomuus, mielikuvituksettomuus ja rumuus, joka leimaa useimpia Helsingin moderneista rakennuksista.

Onneksi ihminen voi luoda kodin miltei minne hyvänsä tuomalla siihen omia yksityisiä esineitään. Mutta täytyy sanoa, että kaipaan tällä hetkellä vanhanaikaisia korkeita huoneita ja peiliovia ja kärsin siitä, kun joudun ajamaan raitsikalla Mannerheimintien kalliilla rahalla rakennettujen "kulttuuritehtaitten" ohi.

Onneksi tilanne taitaa olla muuttumassa.

70-luvun rumat kerrostalot ja ideologiat

Tukholma-2010 138

Nykyaikaiset talot voivat olla myös kauniita. Näkymä Tukholmasta laivasta kuvattuna. Kuva: Anna Amnell

Kirjoitin vähän aikaa sitten tähän blogiin, että Hesarin mukaan Englanti siivoaa pois rumia rakennuksia, joista suurin osa syntyi  paitsi asuntopulan myös 1970-lukulaisen vasemmistolaisen ideologian vaikutuksesta. Olin kirjoituksen kanssa samaa mieltä sosialismin ja rumien rakennusten yhteydestä toisiinsa  ja syytin myös modernismia. Sain blogiini pitkän rivin kirpakoita kommentteja Englannissa asuvalta suomalaistutkijalta.

Tänään "radiofilosofit" Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna vastaavat Hesarin NYT-liitteessä lukijan kysymykseen: "Onko 70-luvun kerrostalojen rumuus makuasia vai objektiivinen totuus". (HS/NYT / Kysy mitä vain/33/2010 viikonloppu 20.8 - 25.8.2010.)

Kirjoittajat antavat vastauksensa alussa pienen myönnytyksen Suomessa vielä kovin muodikkaalle postmodernille filosofialle: "Usein objektiivinen totuus on makuasia." He jatkavat:  "Ja 1970-luvun elementtikerrostalojen kohdalla tuo asia on niin, että ne ovat useimpien mielestä objektiivisesti rumia."

 Relander ja Nevanlinna esittävät kiinnostavan tulkinnan 1970-luvun taloista:

 "Syntyi outo yhteiskunnallinen kompromissi".

"Oikeistolainen pääoma halusi rakentaa halvalla ja myydä kalliilla, ja silloinen yhteiskunnallista hegemoniaa  hallussaan pitänyt vasemmisto osti halvan. Kaunis oli kerskaa, peräti elitismiä. Ja samalla modernistisen peruskylvetyksen saaneet arkkitehdit pääsivät vetämään suoria viivoja. Porvariksi haukuttiin jo siitä, että vaati seinille koristeita." (Kursivointi blogin kirjoittajan. Yleensähän syytetään vain kapitalismia.)

Relander ja Nevanlinna eivät mainitse, että myös sosialistisissa maissa vallitsi rumuuden arkkitehtuuri - ilman kapitalismia. Paljon Pohjois-Amerikassa matkustaneena voin sanoa, että pelkkä kapitalismi ja modernismikin näyttävät osaavan luoda äärimmäistä rumuutta. Sekä hillitön kapitalismi että fanaattinen sosialismi voivat olla ihmisen vihollisia, unohtaa ihmisen henkiset tarpeet, joihin kuuluu myös tarve nähdä ympärillään kauneutta.

1960-1970-luvuilla politiikka, lähinnä EEC:n vastustaminen oli arkkitehtiopiskelijoillekin tärkeämpää kuin arkkitehtuuri.

torstaina, elokuuta 05, 2010

Töölö, talo on saanut väriä

Etu- ja Taka-Töölön rajamailla sijaitseva kerrostalo oli ennen ankean likaisenharmaa. Nyt se on saanut kauniin vihertävän sävyn, joka liittää sen ainakin minun mielestäni töölöläiseen pohjoisen uusklassisimin aikaan, 1920-lukuun.

sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

Nykyaikaisia taloja Tukholmassa

Tukholma-2010 138

Kauniita moderneja taloja Tukholmassa. Värit ja vesi luovat kodikkuutta. Pitäisikö näitä taloja sanoa postmoderneiksi?

keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010

Häivähdys punaista

Näköala erkkerin ikkunasta on muuttunut. Lehmukset ovat puhjenneet lehteen. Alakulmassa näkyy pilkahdus punaista. Ollaan Töölössä, jossa asuvat sanomalehden mukaan myös Lipponen ja Tuomioja. Uskoisin kuitenkin heidän asuvan Etelä-Töölössä, josta modernismi ja sosialismi eivät ehtineet tuhota koristeellisuutta ja vanhanaikaista kauneutta ja tyylikkyyttä.

Parhaimmillaan modernismi voi toki luoda kauneutta. Rumista rakennuksista syytetäänkin yleensä kapitalismia, jossa kaikki halutaan tehdä mahdollisimman halvalla. Varmaan näinkin on.

Mutta kaksi pitkää lomamatkaa Balkanin maihin ovat olleet tehokasta havainto-opetusta siitä, mitä kommunismin vuosikymmenet tekivät sielläkin ympäristölle. Vanhan ajan rakennukset ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta marksilaisen maailmankuvan vallitessa luodut talot ankeita, jotkut suorastaan karmeita. Zagrebissa kerrottiin, että sosialismin tultua maahan työläiset lähetettiin hakkujen kanssa katujen varsille poistamaan porvarilliset koristeet pois 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksista!

Tietääkö joku, miksi sosialismiin ja kommunismiin liittyy rumuus, huono design? Onko sen taustalla jokin idea? Pitääkö se kansan katkerana ja kateellisena? Jos kommunistiset valtiot olisivat luoneet kauniita ja mukavia rakennuksia kansalle, se olisi uskonut ehkä asuvansa maanpäällisessä paratiisissa. Ehkä kansa olisi ollut liian tyytyväistä ja alkanut nauttia elämästään.
Posted by Picasa

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Mika Waltarin Helsinki

027 Johanneksen puisto

Olen lukenut viime aikoina Mika Waltarin Helsinki-kirjoja ja Panu Rajalan Waltari-kirjaa. Waltarin Helsinki-kirjoissa on hyvin tuttu tunnelma: rakkaus vanhaa kaunista Helsinkiä ja sen luontoa kohtaan ja vastenmielisyys modernia rakennustaidetta kohtaan, joka synnyttää talohirviöitä pilaamaan kaupungin.

Waltari oli asunut kouluvuosiensa ajan leskiäitinsä ja kahden veljensä kanssa pienessä vaatimattomassa asunnossa Tehtaankadulla. Ympäristö oli kuitenkin kaunis. Hän nousee Korkeavuorenkadun mäkeä mennessään Rikhardinkadun kirjastoon ja Koulupuiston ja Johanneksen puiston reunalla olevaan kouluunsa. Hän kauhistuu monien muiden sen ajan helsinkiläisten kanssa Taka-Töölön syntyä. Töölö on hänelle jatkuvasti "tyly" ja "kylmä". "Heillä oli jälleen oma kotinsa kylmän kadun varrella Töölössä ja ohuiden seinien takaa kantautuivat korviin naapureiden liikahdukset ja äänet". (Waltari: Palava nuoruus).

Naimisiin mentyään Waltari muuttaa kauniiseen Etu-Töölöön ja asuu samassa asunnossa koko elämänsä. Hänellä oli tapana kävellä keskustaan. Muistan hänen hahmonsa, myhäileväilmeisen ystävällisen näköisen miehen. Hän kuului siihen sukupolveen, joka oli viettänyt lapsuudestaan asti kaikkki kesät maaseudulla huvilalla. Ajatuksissaan hän taisi elää suuren osan elämästään kaukana täältä. Hän oli eurooppalainen ja kosmopoliitti. On traagista, että kirjallinen maailma vieroksuu häntä yhä. Mutta lukijat ovat rakastaneet häntä aina.

Äskettäin eräs elokuva-alan ihminen kirjoitti, että talojen suunnittelijoiden nimet täytyisi laittaa talojen seinille kertomaan siitä, kuka on vastuussa näistä rakennuksista. Hän vetosi siihen, että elokuvien tekijätkin ilmoittavat olevansa vastuussa elokuvistaan. Tiedämme, että arkkitehdit eivät ole yksin syyllisiä rakennusten ala-arvoiseen suunnitteluun. Siihen vaikuttaa myös rahanhimo, halutaan kaikki mahdollisimman halvalla tuottamaan mahdollisimman paljon rahaa. Kaikkein tärkein syy lienee kuitenkin se, että Suomi kieltää menneisyytensä, yhteyden eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen perinteisiin. Ajatellaan, että Suomi alkaa vasta 1900-luvulta.

Olin yllättynyt, kun luin, että arkkitehtuurissa vastustettiin korkeita ikkunoita niiden "venäläisyyden" vuoksi ja alettiin rakentaa muun muassa tänne Töölöön neliskulmaisia aukkoja talojen seiniin. Syntyivät bunkkereiden rivistöt. On ollut myös poliittisesta syystä vihamielisyyttä kauneutta vastaan. Se on minulle käsittämätöntä.

Mika Waltari kirjoittaa hiljaisen köyhän sivistyneistön puolesta. Sitähän ei mikään puolue ole koskaan puolustanut. Mutta onneksi ihminen voi olla onnellinen melkein missä hyvänsä. Kun astuu kotiinsa ja sulkee oven takanaan, elää oma elämäänsä, johon kuuluvat oma perhe ja ystävät, lemmikkieläimet, muistot, mieluinen musiikki, lehdet ja kirjat. On parasta vetää verhot ikkunan eteen, jos sieltä näkyy modernin arkkitehtuurin "luomuksia".

020 Johanneksen puisto

Kuvassa Johanneksen puisto ja urheilukenttä sekä Norssi, Mika Waltarin koulu.

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Miksi nykyaikaiset rakennukset ovat niin rumia?



The Opera House, Helsinki.


Ooppera on näin ruma. Mannerheimintien puolelta se on vielä rumempi, niin ruma, että en halua ottaa siitä edes valokuvaa. Töölönlahden puolelta se näyttää kauniilta varsinkin silloin, kun taivas ja puut heijastuvat sen lasiseinään.

The Opera House, Helsinki

A more beautiful view of the Opera House

Tähän on tottumista. Kalliita ja ylistettyjä rakennuksia, jotka näyttävät varastoilta. Ooppera, Kiasma ja kymmenet muut rakennukset, joita joutuu katsomaan raitsikan ikkunasta keskustaan mennessä. Koetan kohdistaa katseeni puihin.

Joissakin amerikkalaisissa yliopistoissa on niin rumia moderneja rakennnuksia, että niistä ei laiteta mitään selvää kuvaa nettiin tai esitteisiin (esim. Gropiuksen suunnittelemaa opiskelija-asuntola Harvardissa.
Joskus mielikuvitus lentää ja syntyy erikoislaatuisia rakennuksia.

Lisäys: Rumia moderneja tai post-moderneja rakennuksia löytyy ja myös vastustusta niille.

torstaina, toukokuuta 28, 2009

Bauhaus: hankala 90-vuotias

"Joskus Bauhausin ihanteiden ja todellisuuden välillä voi olla aika suuri ero. Koulurakennuksessa työntekijät huokailevat, kuinka urheina he kärsivät funktionalistisen arkkitehtuurin puolesta, kesällä otsa hiessä ja talvella viimasta palellen."
(Leena Becker: Modernismin ideapajassa kipinöi yhä. HS/Kulttuuri 28.5.2009)

Vaikuttaa tutulta, vaikka kyseessä ei ole mikä hyvänsä koulu vaan Martin Gropiuksen vuonna 1926 Dessauhun suunnittelema "-- valkoisen modernismin prototyyppi: selkeää linjaa, valkoista seinää ja julkisivu pelkkää ikkunariviä. Monelle tämä on pyhäkkö", kertoo Becker.

Jokainen, joka on keikahtanut kutsuilla lattialle Alvar Aallon suunnittelemasta kalliista tuolista tai kärsinyt muista modernismin luomuksista, saa vähän hyvitystä tuosta yllä olevasta kappaleesta.