Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimetön kirjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimetön kirjoittelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Vauva nettihyökkäyksen kohteena


Elli Flén kirjoittaa tänään HBL:ssä tapauksesta, jossa kuukauden ikäinen  vauvakin voi joutua nettihyökkäyksen kohteeksi (Nätmobbande mammor. HBL/I dag 17.8.2011).

Onnelliset vanhemmat ovat laittaneet lapsensa kasteilmoituksen lehteen. Samana päivää alkavat suomalaiset pikkulastenäidit pilkata nimivalintaa nettifoorumillaan.

Olen ihmetellyt jo aikaisemmin sitä, mikä saa nuo "äitikullat" pilkkaamaan vanhempien nimivalintoja. Olen nähnyt sekä tyttökirjojeni päähenkilön nimen että tyttäreni etunimen pilkattujen nimien joukossa. Niitä nimiä antavat nykyäiditkin lapsilleen. Pilkataankohan siellä kaikkia hiukan tavallisuudesta poikkeavia etunimiä? Jos pikkulasten äiditkin sortuvat nettiherjaukseen, jotakin on vikana yhteiskunnassa.

Kuten niin monet ilmaisuvapautta kannattavat ihmiset myös Elli Flén kysyy, olisiko aika vaatia jotain järjestystä nettiin:
"Den enskilda debattören kan börja med att alltid debattera under eget namn."

Omalla nimellä -keskustelu jatkuu ja on saanut uusia sävyjä.

perjantaina, elokuuta 05, 2011

Kekkonen ja muut kivittäjät


Iisalmen entinen lyseo, originally uploaded by Anna Amnell.
Tässä rakennuksessa toimi 1900-luvun alussa Iisalmen lyseo. Sen kuuluisin oppilas lienee Urho Kekkonen.

Eräs iisalmelainen naapurimme oli samalla luokalla Kekkosen kanssa. Naapurillamme, ystävällisellä miehellä, oli otsassa iso arpi muistona siitä, kun energinen Urho-poika oli heittänyt häntä kivellä koulun pihalla osoittaakseen, kuka kukin on.

Urho Kekkonen oli varsinkin alkuaikoinaan myös innokas nimimerkkikirjoittaja. Hänen lingostaan lenteli kirpeitä mielipiteitä. Kun hän pääsi valtakunnan huippuvirkaan, hänen ei tarvinnut enää turvautua nimimerkkeihin, vaan hän pystyi lähettämään pelättyjä myllykirjeitään.

Yhteistä kivittäjille ja nimettömille tai nimimerkillä kirjoittaville nettiherjaajille ja nettikiusaajille on vallanhalu. Jos oikeaa valtaa ei ole eikä kykyä pitää puoliaan, otetaan edes kivi käteen.

Minullakin on otsassa arpi muistona kivestä, jonka eräs leikkitoveri heitti keskelle otsaani hiukan tukanrajan alapuolelle.

Koulujen ja asuinrakennusten pihat ovat nykyään asvalttia. Kiviä ei enää lentele. Mutta muita keinoja kyllä keksitään toisten kiusaamiseen ja mahdin osoittamiseen sekä kouluissa, työpaikoilla että Internetissä.

Kirjoitin kommentin samasta aiheesta Kemppisen blogiin,  jossa näyttävät tänään kommentoivan ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista, kukin omalla tavallaan, arvonsa mukaan.

Kommenttini:

Tämä keskustelu käy yhä kiinnostavammaksi. Mieleeni tuli Urho Kekkonen, joka kävi yhden luokan lyseota Iisalmessa. Hänellä oli jo silloin kova pyrkimys valtaan. Hän saattoi ottaa kiven käteensä ja heittää sillä luokkatoveriaan, jos ei muuten sana mennyt perille.

Halu valtaan vei hänet korkeaan asemaan, vaikka häntä ei alussa arvostettu, kun hän ei ollut hienosta suvusta. Kuulin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna vuokraisäntäni, varatuomarin perheen helsinkiläisvieraiden juoruilut Kekkosesta. Kun Kekkonen pääsi huipulle, hän ei päästänyt sinne muita, kivittäminen ja nimimerkkikirjoitukset muuttuivat pelätyiksi myllykirjeiksi.

Halu valtaan ja kokemus siitä, ettei ole arvostettu, ei tule kuulluksi saavat nykyäänkin primitiivisiä, jopa hirvittäviä muotoja. Miten kuunnella, miten neuvoa varsinkin nuorille ihmisille oikean tavan tuoda esille mielipide? Miten hillitä ihminen, joka haluaa itsevaltiaaksi, muista piittaamattomaksi kukkulan kuninkaaksi?