Näytetään tekstit, joissa on tunniste ongelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ongelmat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, helmikuuta 26, 2015

Itäauto-ongelmia Macissä

Nestor and the computer


Ennen sanottiin, että itäauton sai liikkeelle potkimalla. Nyt Macin saa liikkeelle kirjalla hakkaamalla.

Minulla on Mac Lumileopardi- tietokone, ostettu toukokuussa 2011, kun sain sähköiskun edellisestä toista merkkiä olevasta tietokoneesta. Koneessa oli normaali kahden vuoden huoltotakuu. Onneksi uusin takuun vielä yhdeksi vuodeksi. Vähän ennen kolmannen vuoden loppua kovalevy hajosi yhtäkkiä. Sitä oli edeltänyt koneen oikuttelu, oudot äänet ja varsinkin tuulettimesta  kuuluva outo kolina, joka yltyi. (Johtuikohan hajoaminen tästä, uuden mainostetun ohjelman laittamisesta? Nyt on entinen 10.6.8)  Onneksi takuu korvasi kaiken : kone oli huollossa kuukauden. Kone on toiminut hyvin, vaikka se on monen mielestä jo vanha kone.

Muutama päivä sitten koneen ohjauslevy (kuvassa Nestorin hännän oikealla puolella) lakkasi toimimasta. Siihen ei syttynyt millään valo. Lopulta myös näppäimistön valot sammuivat.  En voinut käyttää konetta. Olin koettanut uusia pattereita ja ruuvien kiristämistä. Mikään ei auttanut. Huoltoon? Pelkkä arviokin maksaa sata euroa ja korjaus vaikka kuinka paljon, ja kone voi hajota senkin jälkeen pian. Sitten luin vielä uudestaan keskustelupalstaa ohjauslevyongelmista. 

Lukuisat henkilöt kertovat samasta ongelmasta. Mikään ei tuntunut auttavan. Joku sanoi, että ohjauslevyä pitää iskeä kämmenellä. Ei auttanut minun käsivoimillani. Sitten käytin kättä kovempaa. 

Nostin näppäimistön pystysuoraan pöytää vasten, otin käteeni Kotakallion Hänen majesteettinsa agentit ja iskin muutaman kerrran niin kovaa kuin jaksoin. 
Ja heti valo syttyi ohjauslevyyn. Mac toimii taas. Toivottavasti vielä kauan.


keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013

Mikä on tarpeeksi julmaa?

Lucia_2004_00024 by Brin d'Acier
Lucia_2004_00024, a photo by Brin d'Acier on Flickr.
Kommentti blogiin, jossa kirjailija päättää ryhtyä sydämettömäksi kirjojensa henkilöitä kohtaan.

Tämä on hyvin kiinnostava aihe. Mitähän Sinun henkilöillesi pitäisi tapahtua jotta se olisi tarpeeksi "sydämetöntä"?

Jopa joku lapsilukijakin on moittinut minua siitä, että kirjojeni henkilöiden elämä on "helppoa". Se on ällistyttänyt minua, sillä yhden päähenkilön äiti kuolee, pikkuveli kuolee, isä menettää virkansa ja karkotetaan maaasta, alaikäinen serkku rakastuu anarkistiin, jota uhkaa kuolemantuomio jne. Tai 80 cm pitkä 13-vuotias kidnapataan, kuljetetaan pimeässä laivanruumassa ja pidetään vangittuna.

Mitä nykyajan lukija odottaa? Katsovatko lapsetkin julmia, jopa sadistisia elokuvia, joissa joku psykopaatti tai robotti rääkkää ihmisiä ja nämä menevät palasiksi?

Kuva: Matti Amnellin kuvitusta kirjaan Kyynärän mittainen tyttö: Lucian ryöstö.

2.

Hieno esimerkki elokuvasta/alkujaan nuortenkirjasta, jossa kirjan henkilöt kokevat kovan kohtalon on Poika raidallisessa pyjamassa. Aihe oli kulunut, melkeinpä kliiseemäinen, katsoja tiesi, mitä tapahtui, mutta vastakohtien asettelu oli uusi. Viaton lapsi, joka ei tajunnut tilannetta, elää "paholaisen kämmenellä" (= keskitysleirin naapurina), ja paha voittaa täysin yllättävällä ja julmalla tavalla. Näin koin elokuvan, kirjaa en ole lukenut.

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Blogisisko ®: Nestor ja kiinalainen kaappi


®: Nestor ja kiinalainen kaappi: Nestor ja kiinalainen kaappi , a photo by Anna Amnell on Flickr. Nestor on ollut muutaman päivän vieraana. Se ei pidä yleensä valokuvatt...

Google sekoilee. SE lähetti tämän takaisin Blogisisko-blogiin, vaikka sen piti mennä Kotikissat-blogiin. Myös Flickrin ja Bloggerin yhteyksissä on ongelmia, jotka johtuvat siitä, että on kaksi Google ID:tä.