Näytetään tekstit, joissa on tunniste postmodernismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste postmodernismi. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Sorruin ostamaan amerikkalaisen menestysromaanin


Gillian Flynn: Kiltti tyttö.
Alkuvaikutelma eli sivut 11-18. (jatkuu)

Luin aamulla kirja-arvostelun romaanista, joka on liian pitkä. Sen olisi pitänyt jo varoittaa. Mutta repäisin kirja-arvostelun lehdestä ja pyysin miestäni tuomaan tämän kirjan minulle työstä tullessaan.

Dickensin ja muiden vanhojen mestareiden kirjat saavat olla hyvinkin pitkiä, sillä ne ovat ajan koettelemia, hyviksi havaittuja romaaneja. Myös John Irvingin kirja saa olla pitkä, sillä hän on aina hauska. Mutta olen kyllästynyt jo ensimmäisillä sivuilla Gillian Flynnin kirjaan "Kiltti tyttö" (2013), alkuperäinen nimi 'Gone Girl' (2012), tyttö mennyttä kalua, siis kadonnut tai kadotettu, murhattu? Alussa vihjaillaan jotain. En sanoisi sitä ennakoinniksi.

Lukija ei halunnut tätä kirjaa vaan kirjailija, joka kaikkien kirjailijoiden tavoin haaveilee kirjoittavansa joskus romaanin, jolla hankkisi edes niin paljon rahaa, että voisi ostaa pienen siirtolapuutarhamökin. P. D. James sanoi Suomessa käydessään, että Englannissa keskinkertaisetkin kirjailijat voivat hankkia oman talon ja elättää perheensä. En usko, että voivat Suomessa, pienen kielialueen maassa, jossa kaiken lisäksi suuri osa väestöstä osaa lukea muillakin kielillä kirjoitettuja kirjoja. Englanninkielisissä maissa taas koulutetut ihmisetkin ovat aika kielitaidottomia, jolleivat ole diplomaatteja, tutkijoita tai siirtolaisten lapsia.

Ymmärsin kirja-arvostelusta, että kirjailija on tehnyt romaanistaan liian pitkän - 447 sivua - koska kustantajat haluavat pitkiä kirjoja. Entä sitten Ian MacEwan, jonka kirjat ovat lyhyitä mutta erittäin hyviä? Eikö hän kelpaisi enää kenellekään, jos olisi aloittelevaa kirjailija? Hän kun on myös aika ruma mies. Nykyään pitää kirjailijan olla mieluiten kaunis nuori nainen.

Muistelen, että tämän kirjailijan sanottiin heittelevän lukijaansa äkkiyllätyksestä toiseen ja pitävän hänet siten pihdeissään. Mutta miten minä kestän äkkikäänteiden välit?

Saa nähdä, luenko tätä pitemmälle vai vienkö sen vaivihkaa lähikirja-antikvariaatin euron laatikkoon kadulle. Pidin jostakin: Missisipistä, joka on mainittu. En pidä kirosanoista enkä viime vuosien blogeista ja sanomalehdistä tuttujen samojen vanhojen asioiden jaarittelusta.

Mutta jos tämä kirja on kestävä ja sitä luetaan vielä 100 vuoden kuluttua, sen ensi sivuilta voi lukea lyhyen kuvauksen siitä, kuinka Amerikan keskiluokan elintaso romahti ja Dickensin aikoina ihaillun lehtimiehen asema samoin.


Sivut 19-23. Esitellään hölmö nuori nainen, joka käyttää stereotyyppisen huonoa kieltä, sellaista jota kuulee liikaa busseissa. Näkökulma vaihtui Amyn päiväkirjaksi. On vaikeaa usko, että Amy on psykologian maisteri.
Yksi houkutin sopii minulle: Nick on kotoisin Mark Twainin lapsuusaikojen kotikaupungin Hannibalin tienoilta ja on ollut töissä laivalla kuten Mark Twain.
Nimi Nick. Onko sillä symboliikkaa? Nick, Old Nick tarkoittaa paholaista.
Olen pilannut "lukunautintoani" nähtyäni kustantajan sivun alusta, että Nickin vaimo Amy katoaa. Myös sen, että Nick on epäilty. Onko Nick kirjan murhaaja?
Kaksi vaihtoehtoa: 1. Nick on paha, on murhannut vaimonsa. Missä pää? 2. Amy on paha, on kadonnut, lavastanut kuolemansa, kostanut Nickille jostain syystä.

24-33
Amy järjestää joka hääpäivä aarteenetsinnän, jossa jokainen vihje johtaa seuraavaan kohtaan, ja lopulta lahja löytyy. Tekeekö Amy 5. hääpäivänä itsestään aarteen, joka on kadottetu, jota täytyy etsiä?
Oletan, että jos tämä on dekkari, kaikella mitä kerrotaan on merkitys.

Tässä alkuvaikutelmat. Katsotaan, miten tämä etenee sitä mukaa kuin on aikaa.

Lopullinen mielipiteeni perjantaiaamuna:
Nähtävästi kirjat häiriintyneistä ihmisistä kiinnostavat monia.

Postmoderni ajatus 'kullakin on oma totuutensa' on viety äärimmilleen Gillian Flynnin kirjassa "Kiltti tyttö", mutta niin sairaalla tavalla, että totean, että liikaa minulle.
Maailma on jakautunut pikku maailmoihin, joista kussakin on omat huvinsa myös kirjojen alalla.


torstaina, huhtikuuta 04, 2013

Suuret kertomukset ja omat totuudet


On väitetty, että suuret kertomukset ovat kuolleet ja kaikilla on oma totuutensa. Suomessa väitetään näin edelleen.

Kirjoitin suosikkikirjailijani A. S. Byattin teoksesta Possession jo aikaisemmin eli vuonna 2005: "Suuret kertomukset eivät ole haihtuneet, vaan menneet maan alle jatkaakseen vaikutustaan ajatuksiimme ja tekoihimme." [”… masternarratives do not evaporate but go underground and continue to impact our thoughts and actions.”] Ks linkki Jessica Leader: A.S. Byatt's Possession - Postmodern or Post-postmodern? (Ks toiseksi viimeinen kappale)

ks. POPOMO. Post-postmodernismia Hesarissa [nimitystä post-postmodernismi ei Hesarissa käytetty, kirjoitettiin "vanhanaikaisuudesta", ihmeteltiin maalaustaiteen ilmiöitä. Ei nähtävästi tunnettu vuonna 2005 tätä uutta ilmiötä vielä.]

Tässä blogissa 2005:
modernismi, postmodernismi, post-postmodernismi:

Esimoderni minä hoitaa ja varjelee maailmaa, johon hänet on luotu erikoisasemaan. Hän on välirikossa luojansa kanssa, mutta tämä voi korjata tilanteen. Ihminen on moraalisesti vastuussa teoistaan luojalleen. Hän on olemukseltaan luojansa kuva ja on siksi itsekin luova. (Augustinus, Michelangelo, Luther)

Valistuksen modernissa minässä tärkeintä on järki, jonka avulla hän voi selvittää luonnon salaisuudet. Tieteellisen kehityksen kautta hän voi rakentaa yhä paremman ja vapaamman yhteiskunnan. (Descartes, Kant) Romantiikan moderni minä puolestaan kamppailee saadakseen tunteelle tasa-arvoa järjen kanssa. (Rousseau, Goethe)

Postmoderni minä on kielen ja ympäristön tuote. Koska ympärillä oleva maailma on alati virtaava, minän rajat ovat häilyviä. Se on kuin rantahiekkaan piirretty kuvio. (Foucault, Derrida)

Post-postmoderniin minään vaikuttavat edellä kuvatut suuret kertomukset alitajuisesti ja luovat uudenlaisen ihmisen. Millainen hänestä tulee? (A. S. Byatt)

2005: Fakta ja fiktio

-- jostakin syystä ihmiset ajattelevat nykyään, että romaanissa tai elokuvassa pitää olla "taustalla tositapahtuma". Heiltä puuttuu kyky antautua fiktion valtaan täysin tietoisena siitä, että se on fiktioa.

Monesti kirjailijatkaan eivät enää sano, että heidän romaaninsa on fiktiota, vaan selostavat sen olevan "heidän totuutensa" jostakin asiasta.


  2011 Postmodernismi on kuollut 2011 Hesarissakin (Postmodernismi on kuollut 2)
 Victoria ja Albert -museon näyttely, jota on sanottu postmodernismin hautajaisiksi.

P.S. Arkkitehtuurissa postmodernismi voi olla hyvin hauskaa. Alla tanssiva talo Prahassa.
Frank Gehry: "Fred and Ginger"


Tanssiva talo

tiistaina, marraskuuta 29, 2011

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa. Postmoderni kokeilu

young adult fiction
Runoilija Vilja-Tuulia Huotarisen  Finlandia Junior -kirjallisuuspalkinnon saanut nuorisoromaani "Valoa, valoa, valoa " Karisto 2011 on kuvaus kahdesta 14-vuotiaasta tytöstä ja tyttöjen kiihkeästä rakkaussuhteesta toisiinsa kesällä 1986, joka on jäänyt historiaan Tšernobylin atomivoimalaonnettomuuden vuoksi.

Tätä romaania tullaan varmaankin käyttämään usein esimerkkinä postmodernista romaanista. Postmodernismihan alkoi kaunokirjallisuudessa noin 1940-luvulla, ja sen katsotaan loppuneen jo 1980-luvun lopulla, mutta se kiinnostaa yhä monia. Ottaen huomioon kirjan pituuden, 173 sivua, postmoderneja kikkoja on hiukan liikaa. Vain kirjailijan erittäin kaunis runollinen kieli pelastaa tilanteen, vaikka sille, proosarunolliselle osuudelle on annettu varsin vähän tilaa säteillä kunnolla.

Tyypillistä postmodernille romaanille on jokin suuri historiallinen tapahtuma, ja tässä on viisaasti valittu Tšernobyl, joka symbolisoi myös postmodernismin käsitystä siitä, että modernismin saavutuksesta tulee helposti tuhovoima. Olin koko 1980-luvun ulkomailla, joten en voi sanoa, kuvataanko Tšernobyl ja sen vaikutus Suomeen realistisesti  vai fiktiivisesti.

Erityisen silminpistävää on jatkuva lukijan puhutteleminen, usein suurin kirjaimin. Se liittyy seuraavassa toiseen tyypilliseen postmoderniin ideaan:
HYVÄT LUKIJAT!
"Kuuluisa venäläinen kirjailija Anton Tsehov käski repiä tarinan ensimmäisen sivun. --Repikää vain. Tämä on teidän kirjanne! Tai kirjaston." (sivu 12)
Edelleen puhuttelua: "Te 2000-luvun lukijat" ja "Kerronpa teille".

Kirjassa on samoin postmodernismille tyypillisesti romaani romaanissa, sillä kertoja sanoo olevansa kirjoittamisen kurssilla, jonka aikana hän kirjoittaa tätä kirjaa. Hän viittaa usein kurssilla annettuihin ohjeisiin: "Hyvät lukijat (tässäkin isot kirjaimet ja huutomerkki)  Teillä on minulle jotakin asiaa. Teille on kirjoituskursseilla opetettu: Älä kuvaile henkilöitä liikaa." Nämä ohjeet ovat täysin irrallaan toisistaan ja kerronnasta, joka katkeilee jatkuvasti, mikä kuuluu usein tähän traditioon.

Kielellä leikitään muutenkin, jälleen postmodernismiin kuuluva idea. Onnettoman moniongelmaisen Miranda Ahosen koti on Seka-Sorto, ullakolla itsemurhan tehnyt äiti Ulla Kolla jne. Käytetään vähän väliä isoja kirjaimia, sanojen ja tekstin hajoittamista (97) sekä keksittyjä usein onomatopoeettisia sanontoja esim. "Visesvisesvisesvises lepattivat sivut." (31) Läpläpäpläp (linnut), "eerikairmelijohannoita" (perheensä hylänneen Ahosen tyttöystäviä, 76)

Postmoderniin filosofiaan kuuluvia käsitteitä on joitakin : 'ruumis', 'iho', 'halu', 'halkeama', joka saattaa myös viitata tyttöjen kehoon, joko viiltelyyn tai sukuelimiin. Postmodernismiin kuuluu usein myös erotiikka. Sana 'halkeama' oli irrallisena, se voisi tarkoittaa postmodernismin maailmankuvaan kuuluvaa rikkinäisyyttä, sirpalemaisuutta.

Kertoja huomauttaa, että hän saattaa olla epäluotettava: "Minä Mariia Ovaskainen saatan ihan hyvin valehdella teille yksityiskohdistani." Hän vähentää näin kertojan auktoriteettia. (39) Lukija saa eräällä sivulla täydentää tekstiä täyttämällä tyhjäksi jääneet rivit. (98)

Kirjassa käytetään fiktiivistä kuolinilmoitusta, joka on todellisen kuolinilmoituksen näköinen (119) ja fiktiivistä päiväkirjaa (80-81) ikään kuin intertekstuaalisuutena - samaa ideaa käytetään toki muissakin kuin postmoderneissa teoksissa.

Kirjassa on mielestäni myös maagista realismia: ullakolla elää itsemurhan tehnyt äiti Ulla Kolla, jonka kanssa tytär juttelee. Kiinnostava luomus.

Erittäin mielenkiintoista on uskonnon osuus. Jumala kuvataan toisinaan perinteisin kristinuskon ilmaisuin ja Häneen vedotaan, mutta enimmäkseen "pelkkänä ilmana", persooonattomana postmoderniin tyyliin. Mutta omatunto on mukana: "Eikä se ole viaton halu" (halu tietää 'kaikki', 90) Mariia pohtii myös, olisiko hän voinut auttaa ystäväänsä. Hän tuntee syyllisyyttä.

Kirjan lopussa lukijasta tehdään kirjailija: "Te voitte tehdä tästä tarinasta sellaisen kuin tahdotte. Nyt jättäkää minut yksin." (173) Huomautettakoon, että kertoja ei ole tietenkään sama kuin kirjailija, vaan biseksuaalinen Mariia Ovaskainen, jolla oli ollut jo 14-vuotiaana neljä poikaa ja viisi tyttöä rakastajina , kun taas hän oli ensimmäinen Miranda Ahoselle.

Kuolemaa  käsitellään dekonstruktion keinoin: välillä kuolema on hyvä, välillä paha. Yleinen piirre on kirjassa, että arvot kiepsautetaan ylösalaisin. Se sopii hyvin kuvaamaan häiriintyneitä nuoria Mirandaa ja Mariiaa.

Tytöt rakastelevat kesän ajan melkein joka päivä, uimarannan pukukopissa, sisällä, rannalla. Kirjassa puhutaan "luonnollisesta lähteestä", samoin orgasmista. Kirja on voimakas kuvaus seksisuhteesta kahden 14-vuotiaan tytön välillä.

Books from Finland luokittelee tämän kirjan myös  young adult fiction -ryhmään, 18+ ja nykyään usein myös aikuiset.

Suosittelisin tätä kokeilevaa romaania aikuisten osastolle. Siinä on hankalahko rakenne ja runsaasti vaikeasti käsitettävää ja jo vanhentuneeseen postmodernismiin liittyvää kirjoittamisen teoriaa ja vahvaa seksuaalisuuden kuvausta - vaikka sitä on määrällisesti suhteellisen vähän. Se on kuitenkin kirjan keskeinen ilmiö. Lisäksi kirjan toisen päähenkilön kohtalo on erittäin traaginen ja päättyy itsemurhaan. Kirjan viimeinen sana on onneksi 'elämänhalu'.

Ks vaikkapa Wikipedian artikkelia postmodernismista, kun luet tätä kirjaa. Löydät ehkä muutakin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Postmodern_literature

Books from Finland luokittelee tämän a novel for young adult -ryhmään, jota lukevat vanhemmat teinit ja nykyään usein aikuiset
Myös Kaisa Neimala Parnassossa luokittelee kirjan romaaniksi, ei nuortenromaaniksi.
Samoin Helena Ruuska Helsingin Sanomat  "Taidokas romaani väärässä sarjassa"

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2011

Zygmunt Bauman lämmittää nestemäistä postmodernismiaan

HS:n kulttuuriosastolla käsitellään jälleen postmodernismia. (Jaakko Lyytinen: Elämme nestemäisiä aikoja, pääministeri. HS/Kulttuuri 4.9.2011)

Lyytinen viittaa tässä Zygmunt Baumanin uusimpaan kirjaan "Culture in a Liquid Modern World": "Kulttuuri nestemäisessä nykymaailmassa.  --Bauman ei tosin itse enää puhu postmodernista, vaan nestemäisestä (liquid) nykyajasta. Hänen mukaansa kellumme nesteessä, jossa kaikki pysyvät rakenteet ovat häviämässä."

Lyytisen selostuksen perusteella Baumanin kirja ei näytä tuovan mitään uutta, vaan on edelleen samaa vanhaa postmodernismia, ja termi nestemäinenkin on ollut jo aikaisemmin Baumanin käytössä.  Kirja "Liquid Modernity" ilmestyi jo vuonna 2000. Taustallahan on antiikin Herakleitos: kaikki virtaa, mitä voidaan pitää postmodernismin keskeisimpänä ajatuksena.

Bauman on itsekin ollut tätä postmodernismin soppaa hämmentämässä. Hänen oma elämänsäkin on tyypillinen postmodernistin elämä: kommunismin ihannointia, pettymys kommunismiin. Hänen juutalainen vaimonsa oli natsien keskitysleirillä, ja hän joutui itse erotetuksi sekä kommunistisen Puolan armeijan tiedustelu-upseerin virasta että yliopistovirasta juutalaisuuden vuoksi. Englanninkielinen Wikipedia kertoo pääkohdat ikävistäkin vaiheista Suomessa aika ihannoidun version  Baumanin urasta.

Lue myös Zygmunt Baumanin postmodernismin paradoksisuus

maanantaina, elokuuta 29, 2011

Postmodernismi on kuollut

059 British Embassy

Olisiko tämä postmodernia arkkitehtuuria? British Embassy in Berlin. Kuva: Anna Amnell

Tiedoksi Suomeenkin: Postmodernism is dead (Prospect Magazine)
Victoria ja Albert -museon näyttely Postmodernism. Style and Subversion 1970-1990. (15.1.2012 asti)(Katso video)
Klikkaa hakusanaa 'post-postmodernismi' tai 'metamodernismi'

keskiviikkona, elokuuta 03, 2011

Uutta: Metamodernismi


Metamodernismi tarkoittaa postmodernin kritiikkiä. Sille näyttäisi löytyneen termi, joka yhdistää. Ei ole vain kritiikkiä, vaan suuntautumista tulevaisuuteen.

Siinä on väreilyä vastakohtien välillä, kovaa ja pehmeää, puuttuu postmodernin kyynisyys, on optimismia ja jopa romantiikkaa. Siltä ainakin näyttää, kun katselen otsikoita  blogissa Notes on Metamodernism, jota pitävät metamodernismi-idean kehittäjät van der Akker ja Vermeulen.
Blogissa käsitellään eri aloja: arkkitehtuuri, filosofia, musiikki, muoti, elokuvat, kirjallisuus, taide, politiikka

Berliinin nuorista taiteilijoista puhutaan. Minusta Berliinissä on paljon metamoderneja piirteitä. Esim kuvassa oleva valtiopäivätalo, jonka sodassa tuhoutunut torni on korvattu modernilla. Yhdistelmä on metamoderni= historiaa, modernismia, tulevaisuuteen suuntautumista. Samaa näki kaikkialla Berliinissä.
Termin selvittämistä
http://www.metamodernism.com/2010/10/14/what-meta-means-and-does-not-mean/

ks myös http://en.wikipedia.org/wiki/Post-postmodernism
Silloin tällöin löytyy uutta ajateltavaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 13, 2010

Nykyaikaisia taloja Tukholmassa

Tukholma-2010 138

Kauniita moderneja taloja Tukholmassa. Värit ja vesi luovat kodikkuutta. Pitäisikö näitä taloja sanoa postmoderneiksi?

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Slavoj Žižek Suomessa

Lovely Ljubljana

Ljubljana, Slovenia. Kuva on otettu vuoren huipulla olevan tornin (Piper's Tower) huipulta, jonne kapusin näitä portaita (Klikkaa kuvia ja katso niitä suurina. Portaat varsinkin!)

Aamun lehdet kertovat, että Slovenian Derridaksi ja Slovenian jättiläiseksi sanottu sosiologi, psykoanalyytikko ja postmoderni filosofi Slavoj Zizek on vierailemassa Suomessa.

Tässä blogissa on ollut useita kirjoituksia Zizekistä.
En lukeudu tämän vasemmistolaisten filosofin ihailijoihin, mutta olen kuullut hänestä paljon viime vuosina.

Klikkaa Zizekin nimeä, jos haluat lukea kirjoitukseni hänestä (mm muoti, ekologia, elokuvien freudilainen tulkinta)

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Suomalaiset naiset rakastavat värejä pukeutumisessa



Keski-ikäinen suomalainen nainen Hietalahden kirpputorilla

Nanson ja Anna-lehden teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten naisten pukeutuminen on muuttumassa. On tyyliä ja on värejä. Haastateltuja 2010, ikä 15-75 vuotta.

Pukeutujat prosenttia ikä
Rohkeat itseensä panostajat 27 25-44-vuotiaat
Vaatimattomat 19 25-34-vuotiaat
Perushuolitellut 18 +45 tai +65
Näyttäytyjät 8 alle 25-vuotiaat
Rennot peruspukeutujat 7 kaikki ikäryhmät
Naiselliset tyylittelijät 4 yli 45-vuotiaat


Lue lisää

Vertaa tätä kirjoitukseeni Muoti: neljän kerroksen väkeä , joka käsittelee slovenialaisen Zizekin käsityksiä pukeutumisen uusista yhteiskuntaluokista.

Zizek on tietenkin kansainvälinen tutkija, mutta omat havaintoni Sloveniasta ja Kroatiasta: Ljubljanassa yleisvaikutelma varakkaan perushuoliteltu, Zagrebissa suuri osa naisista pukeutui erittäin vaatimattomasti, mutta loisteliaat "näyttäytyjät" herättivät huomiota värikkäillä, omaperäisillä ja erittäin tyylikkäillä vaatteillaan.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Muoti: neljän kerroksen väkeä

1700-luvun mies

Ennen oli tarkat säännöt siitä, miten kukin yhteiskuntaluokka sai pukeutua. Miten on tilanne nyt?

Slovenialainen filosofi, sosiologi ja psykoanalyytikko Slavoj Zizek kirjoittaa, että muotiin voidaan suhtautua neljällä eri tavalla:

1. Köyhät suhtautuvat muotiin välinpitämättömästi. Ainoa tavoite on pukeutua säädyllisesti ja koettaa välttää rähjäistä tyyliä.
2. Alempi keskiluokka pyrkii epätoivoisesti seuraamaan muotia, mutta on taloudellisista syistä aina vähän myöhässä ja käyttää edellisen kauden vaatteita.
3. Ylempi keskiluokka pystyy ostamaan viimeisintä muotia olevat vaatteet.
4. Ylintä luokkaa edustavat kaikkein rikkaimmat. He ovat kuten köyhät välinpitämättömiä muodista, mutta eri syystä kuin köyhät. Kaikkein rikkaimpien ei tarvitse mukautua mihinkään muodin normeihin, sillä he itse määräävät muodin. Heidän vaatteensa ovat muoti.

Jälleen "The Zizek Reader". Wright & Wright (toimittajat)

lauantaina, elokuuta 02, 2008

Mikä on sinun ekologinen näkökulmasi?

Ljubljana

Ljubljana kuvattuna korkealta vuorelta näkötornista (Piper's Tower), jonne kapusin ekologisesti omin jaloin. Photo: Anna Amnell

Ljubljanan jättiläiseksi sanottu slovenialainenen filosofi, sosiologi ja psykoanalyytikko Slavoj Zizek sanoo, että ekologiaa on monenlaista:

Konservatiivit: pitäisi palata perinteiseen tasapainoiseen maalaiselämään

Valtion merkitystä korostavat: vain vahvat valtion asettamat säännöt voivat pelastaa meidät uhkaavalta ekokatastrofilta

Sosialistit: ekologisten ongelmien perimmäinen syy on kapitalistien harjoittama luonnonvarojen hyötyä tavoitteleva hyväksikäyttö

Liberaalikapitalistit: luonnolle aiheutetut vahingot täytyy sisällyttää tuotteiden hintoihin ja antaa markkinoiden ohjata ekologista tasapainoa

Feministit: luonnon hyväksikäyttö johtuu miesten dominoivasta asenteesta

Anarkistit: ihmiskunta voi säilyä hengissä vain, jos se organisoituu pieniin omavaraisiin yhteisöihin, jotka elävät tasapainossa luonnon kanssa.

The Zizek Reader. Elizabeth Wright & Edmond Wright (Editors). 1999. Sivu 65.

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Las Meninas


Las Meninas, originally uploaded by amnellanna.




Las Meninas (hovinaiset)ovat erinomainen esimerkki siitä, että taiteessa postmodernismi voi leikkiä ja yhdistää vanhaa ja uutta onnistuneesti ja luoda jotain aivan uutta.

www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,530,1312,4936,68036


http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/index.php?option=com_grokevents&task=show_event&catid=7&id=49&Itemid=29

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Feminismin kuumat aallot




Kuva: Dover


Feminismi on vaikuttanut pitkään suorastaan viidakolta, josta löytyy melkein mitä hyvänsä. Tuija Pulkkinen tuo kirjassaan "Postmoderni politiikan filosofia" (1998) esille kolme feminismin pääsuuntausta. Tämä pääjako toi ainakin minulle jonkinlaista selvyyttä.

Ensimmäisen feminismin mukaan kulttuuri luo sukupuolen (esimerkiksi annetaan erilaiset lelut tytöille ja pojille). Kulttuurin alla kaikille ihmisille yhteinen yleisminä, androgyyninen ja biseksuaalinen ihminen. Simone de Beauvoiria ja Virginia Woolfea pidetään tämän suunnan edustajina.

Toinen feminismi taas korostaa nimenomaan sukupuolten välistä olemuksellista eroa. Miesten hallitsema kulttuuri tekee naissukupuolen näkymättömäksi. Feminismin on kirjoitettava historia uudestaan naisnäkökulmasta, sanoo Grace Jantzen, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin. Luce Irigaray sekä Julia Kristeva, jota pidetään yleensä filosofiassa postmodernistina, lasketaan feminismissä näihin toisen aallon modernisteihin, koska he uskovat sukupuolten eriytyneisyyteen ja naisellisuuden perustaan (Kristeva: ruumiillisuus, äidillisyys).

Kolmas feminismi on postmodernismia. Yhteistä perustaa ei ole, ei androgyyniä ydinminää eikä olemuksellista naiseutta. Kulttuuri ja kieli muodostavat naisen identiteetin, joka on siitä huolimatta suhteellisen pysyvä ja kullekin erilainen, mutta ei ikuinen eikä luontoon perustuva. Identiteetit eivät ole satunnaisia, vaan muodostuvat tietyssä tietyssä historiallisessa paikassa ja ajassa. Sukupuoli on vallan ja pakotteiden luoma poliittinen ilmiö. Tuija Pulkkinen edustanee tätä kolmatta aaltoa.

Millaisena esiintyy teidän mielestänne feminismi aikamme suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa?

(Pirkko Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot. - Kiiltomato 19.10.2004. Alustus keskusteluun)
.

Pauliina Haasjoki (Kiiltomato 20.10. 04) oli sitä mieltä, että "suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa kaikki feminismin suuret aallot elävät rinnakkain ja lomittain, vaikka akateeminen feminismi lienee lähinnä kolmatta aaltoa". Haasjoki kirjoitti, että tämä aiheuttaa "kaikenlaista hankaluutta". Feminismi koetaan uhkaavaksi.

Miten lienee nyt?

Kirjoitin keskusteluun: Kanadassa asuessani totuin siihen, että feministisiä kysymyksiä käsiteltiin usein sanomalehdissäkin. Osalta siihen vaikutti se, että kotikaupungissani (Torontossa) vieraili usein puhujina tunnettuja feministejä Yhdysvalloista ja muualtakin maailmasta..

Feminismi ja naistutkimus yleensä tuntuu tällä hetkellä kovin läheiseltä, sillä vähän yli kuukausi sitten kuollut nuorin sisareni sai kasvatustieteen ja filosofian gradunsa valmiiksi viime kesänä ennen joutumistaan rankkoihin syöpähoitoihin ja aikoi siirtyä seuraavaksi naistutkimukseen.

Kaivoin tämän kirjoitukseni esiin Kiiltomato-kansioistani laittaakseni osan siitä kommentiksi Iineksen blogin feminismikeskusteluun.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Mikä on taidetta?



Aamun sanomalehtien mukana oli ilmainen Kaupunkilehti Vartti. Siinä on Kiasman uuden johtajan Berndt Arellin haastattelu. (Janne Metso: Nykytaide on kieli, joka pitää opetella. Kaupunkilehti Vartti 24.1.2007)

Kysymykseen "Voiko nykytaide olla mitä tahansa?" Arell:

"Kaikki, mitä voi nähdä eli kaikki visuaalisen kulttuurin [!?] ilmenemismuodot ovat nykytaidetta. Kysymys onko tämä taidetta vai ei kuuluu menneisyyteen. Sen määritteleminen ei ole enää mielekästä. Nyt ihmiset kysyvät, miksi ja mitä taiteilija työllään tarkoittaa."

Kysymykseen "Miten viihde eroaa taiteesta?" Arell vastaa:

"En näe tarvetta määritellä sitäkään. Se, mitä katsoja kokee, on tärkeintä."
(Arell Vartin haastattelussa)

Minä, "ihminen" olen eri mieltä. Näin pyritään hävittämään ero korkeakulttuurin ja viihteen välillä, mutta jos kaikki on taidetta, mikään ei ole enää taidetta.

Arell esiintyy itse taiteen asiantuntijana. Näin ollen "joku ihminen" voi kuitenkin sanoa, mitä taide on. Joidenkin yksilöiden maku onkin määräämässä taiteen. Ei kaikkia "visuaalisen kulttuurin" muotoja pidetä taiteena.

Otsikossa sanotaan, että "nykytaide on kieli, jota pitää opetella." Tällainen taidekäsitys on tosiasiassa hyvin suvaitsematonta ja suvaitsee vain tietynlaisen taiteen. Se määrittelee tosiasiassa tarkoin valinnoillaan, mikä on "visuaalista kulttuuria". Arell on tyrkyttämässä meille omaa taidekäsitystään. Ei kuka hyvänsä voi viedä ´"taidettaan" Kiasmaan.

Sama asia, taiteen ja viihteen ero, on ajankohtainen myös kirjallisuudessa.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Totuus ei riipu meidän tietokyvystämme

t

Onko kissa olemassa, kun se on piilossa pöydän alla, joten en näe sitä eikä naapuri tiedä yleensäkään mitään sen olemassaolosta?

Totuus-keskusteluissa sekoitetaan jatkuvasti kaksi asiaa:
miten asiat ovat ja miltä ne meistä näyttävät.

Totuus on se, miten asiat ovat riippumatta ihmisten mielipiteistä ja tiedoista. Tähdet, dinosaurukset, kissat ja koirat ovat olemassa täysin meistä riippumatta.

Meidän tietämättömyytemme ei muuta totuutta, sillä totuus ei riipu meidän tietokyvystämme. Voimme lähestyä totuutta ottamalla asioista selvää. Toinen onnistuu siinä paremmin kuin toinen.

Täälläkin blogimaailmassa muotia olevassa postmodernissa ajattelussa lähdetään liikkeelle väärästä päästä eli ihmisen tietokyvystä eli siitä, miltä asiat saattavat ihmisestä näyttää.

Laitetaan rattaat hevosen eteen kuten sanoo osuvasti englantilainen filosofian professori ja Englannin National Committee of Philosophyn puheenjohtaja Roger Trigg.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Ikkunaiines postmodernismin pauloissa

"--fiktiivisessä maailmassa tässä [bloggaamisessa] operoidaan. --Ihmisellä on luontainen halu jahdata totuutta täällä virtuaalimaailmassakin."

Nämä hämmästyttävät lauseet luin äsken Ikkunaiineksen blogista.

Ei olisi pitänyt hämmästyä, sillä vanha tuttu postmoderni käsityshän tässä on kyseessä. Kirjoittaja esittää tosiasiana, että virtuaalimaailmassa ei ole totuutta. Hän on ristiriidassa itsensä kanssa, sillä silloin hänen oma lausuntonsakaan ei ole totta.

Tämä onkin se tilanne, jossa postmodernismi kompastuu omiin housuihisa. Totuudesta ei päästä noin vain eroon. Ei edes bloggaamisessa. Ennemmin tai myöhemmin salanimet ja nimimerkitkin paljastuvat. On itsepetosta kuvitella muuta.

Lisäys: Lukijan vihje:
Eero Tarasti: Esimerkkejä. Gaudeamus. Luku: Promenadilla Euroopassa eli postmodernin loppu. ss 123, 136.
"Teesi: Olemme siirtyneet postmodernista kaudesta 'uusvakavaan' kauteen."

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Fakta ja fiktio.




Rauno Räsänen kirjoittaa Da Vinci koodista, naisista, Disneystä. Laitan nyt kommenttini myös tänne omaan blogiini, nyt linkeillä varustettuna.

Luin Da Vinci koodin uteliaisuudesta ja yllätyin siitä, miten hyvin romaanin juoni toimi. (Toisaalta se ei ole ihme, sillä tuollaisissa romaaneissa on ollut usein kokonainen työryhmä sitä muokkaamassa.)

Ei se ole naistenromaani. Lue A.S. Byattia, jos haluat tutustua naistenromaaniin parhaimmillaan, esim hänen postmodernismia ( ja post-postmodernismia) käsittelevään kirjaansa "Possession" tai vaikka kirjaan Angels & Insects, josta on yllä kuva.

Tulee mieleen vielä kaksi asiaa. Ensinnäkin C.S. Lewis, joka on nyt kovin Narnia-elokuvan vuoksi ajankohtainen. Hän sanoi: Ihmiset, jotka eivät enää usko Jumalaan, uskovat miltei mihin hyvänsä.

Toiseksi, suurella osalla amerikkalaisia on olemattomat tiedot esim. yleisestä historiasta, kirkkohistoriasta, dogmatiikasta ja uskontotieteestä, joihin me voimme tutustua jo koulussa ja jotka auttavat meitä ymmärtämään myös maailmankirjallisuutta ja klassista kuvataidetta.

Voisi sanoa vielä sen, että jostakin syystä ihmiset ajattelevat nykyään, että romaanissa tai elokuvassa pitää olla "taustalla tositapahtuma". Heiltä puuttuu kyky antautua fiktion valtaan täysin tietoisena siitä, että se on fiktioa.

Monesti kirjailijatkaan eivät enää sano, että heidän romaaninsa on fiktiota, vaan selostavat sen olevan "heidän totuutensa" jostakin asiasta.

En puhuisi tässä yhteydessä Disney Landista enkä varsinkaan Disney Worldista.

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Dictators. What do they really think?


Viime aikoina on tullut naurettua kahdelle diktaattorille, Hitlerille ja Mussolinille. On katsottu moneen kertaan Chaplinin mestariteoksia. Chaplin on kertonut, että hän ei ehkä olisi pystynyt tekemään "Diktaattoria", jos olisi tiennyt, mitä todella tapahtui. Hän ei ollut arvannut sen pimeyden määrää, mikä kätkeytyi tuon diktaattorin mieleen.

Diktaattorit (tai heidän kannattajansa) antavat itsestään usein lapsia rakastavan, mukavan kaverin kuvan. Tiedättehän: Stalin vauva sylissään, kylpytakkiin verhoutunut vedestä noussut, terveyttä uhkuva Mao uima-asuihin pukeutuneen iloisen lapsijoukon ympäröimänä, kasvissyöjä Hitler jne?

Mutta mitä ajatteli esimerkiksi Hitlerin "dictator friend" Mussolini? Mikä oli hänen toimintansa pohjimmaisin perustelu. Ainakin tämä:

"If relativism signifies contempt for fixed categories and men who claim to be the bearers of an objective, immortal truth...then there is nothing more relativistic than Fascist attitudes and activity...From the fact that all ideologies are of equal value, that all ideologies are mere fictions, the modern relativist infers that everybody has the right to create for himself his own ideology and to attempt to enforce it with all the energy of which he is capable."
("Diuturna". Käännös siteerattuna kirjasta: John W. Cook. Morality and Cultural Differences, sivu 42. 1999)

Mikä yllätys - ainakin minulle. Sieltähän löytyi täysiverinen postmodernisti. Juuri relativismi on postmodernismin keskeinen tunnusmerkki: Ei ole yleispäteviä moraalisia sääntöjä, vaan kaikilla kulttuureilla ja ihmisillä voi olla omat sääntönsä. Ja Mussolini käytti todellakin kaiken energiansa oman moraalinsa toteuttamiseen.