Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalainen. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 10, 2015

Maailmanpolitiikka ja suomalainen kirjallisuus

migratory birds in Moscow
Vapaita kuin linnut. Muuttolintuja Moskovassa. Kuva on otettu Patriarkkain lähteellä, puistossa, josta alkaa Mikhail Bulgakovin romaani vapaudesta, vallasta ja tyranniasta. Mikhail Bulgakov asui tällä alueella 1930-luvulla. Katso kuvakansioni Bulgakovin museosta ja Bulgakov-talo -kahvilasta.

Näin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä on hyvä muistaa, että suomalaiseen kirjallisuuteen ovat vaikuttaneet aina kansainväliset ilmiöt ja maailmanpolitiikan tilanne. Suomalaiseen kirjallisuuteen ovat tuoneet rikkautta emigrantit ja maahanmuuttajat. Sitä ovat vieneet harhaan kansainväliset ääriliikkeet.

migratory birds in Moscow

Patriarkan lähteet on nykyään miellyttävä puisto. Menimme sinne, silä Bulgakovin romaani Saatana saapuu Moskovaan alkaa täältä.
P.S. Helsingin Kirjamessuilla on tänä vuonna erikoisteemana venäläinen kirjallisuus. Aihe oli päätetty jo useita vuosia sitten, ennen nykyistä maailmanpoliittista kriisitilannetta.

maanantaina, tammikuuta 14, 2013

Kerro suomalaisten tyttökirjojen lukukokemuksista


Muistele, kerro..  (Kuvassa mainostetaan mustetta)

Saralla on asiaa:
"Kerään aineistoa suomalaisten tyttökirjojen lukukokemuksista ja niiden merkityksistä lukijoiden elämässä. Aineistoa tullaan käyttämään tietokirjassa, jota olen kirjoittamassa. Aineistoa käytetään myös väitöskirjatutkimuksessani, jonka aiheena on suomalainen tyttökirjallisuus.
Pyydän sinua kirjoittamaan lukukokemuksistasi vapaamuotoisesti ja pohdiskelemaan erityisesti seuraavien kysymysten pohjalta.
·         Mikä suomalainen tyttökirja on mielikirjasi? Mitä kirja on merkinnyt sinulle?
·         Minkä ikäisenä luit kirjan ja oletko lukenut sitä useammin kuin kerran? Onko lukukokemus ollut erilainen eri-ikäisenä?
·         Oletko samaistunut johonkin kirjan tyttöhahmoon? Mikä merkitys tyttöhahmolla on ollut elämässäsi?
Voit kirjoittaa tekstin käsin tai koneella. Lähetä kirjoituksesi 28.2.2013 mennessä sähköpostiini sara.kokkonen@utu.fi tai osoitteeseen Sara Kokkonen c/o Katja Jalkanen Avain, BTJ, Finland, Heikkiläntie 7, 00210 Helsinki. Voit kirjoittaa tekstisi omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Liitä mukaan tieto iästäsi ja sukupuolestasi. Tekstisi saatetaan julkaista kokonaisuudessaan tai otteita siitä. Lyhytkin kirjoitus on tärkeä!
Kaikkien kirjoittaneiden kesken arvotaan tyttökirjapalkintoja. Jos osallistut arvontaan, niin liitä yhteystietosi kirjoituksesi mukaan.
Sara Kokkonen
Turun yliopiston kasvatustieteen jatko-opiskelija!"

Lähetin kirjoituksen Yhteiskoululaisia Helsingissä, jossa kerron Mary Marckin kirjoista.