Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhopoltto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhopoltto. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 30, 2016

Vappuilmapallot Helsingin kansalaistorilla

balloons


Huomenna vappupäivänä järjestetään ensi kerran poliittinen vappujuhla uudella kansalaistorilla vastapäätä Eduskuntataloa, Musiikkitalon, Kiasman ja Sanomatalon välissä Etu-Töölössä, jossa demarijohtajatkin nykyään asuvat. Demarien profiili on muuttunut jo. Millainen on kansalaistori?

P.S. En tiennyt, että siellä on mukana myös äärivasemmistokin, joka oli näkyvänä vappumarssissa. Ovat tainneet demarit tehdä virheen liittymällä vapun viettämisessä ääriainekseen, joka kulkee yhä sirpin ja vasaran ja muun pahamaineisen historian omaavan symboliikan ja ajattelun mukana. Näin ulkopuolisena koen asian näin. Onkohan siinä yksi syy demarien suosion laskemiseeen? Esittelen kuitenkin paikan, kansalaistorin ympäristöineen, sillä siellä järjesteään varmaankin muitakin juhlia, sellaisia joihin kaikki suomalaiset voivat osallistua.  En ole ollut koskaan minkään poliitttisen puolueen vappujuhlissa. Minulle vappu on kevään juhla.


Kiasma

Kiasma heijastuu altaaseen.

Kansalaistori 

Juhlapaikan valmistelua aattona. Nostokurki kuuluu uuden kirjastotalon rakennustyömaahan. Takana on Makasiinien jäännös. Nehän sytytettiin palamaan vuonna 2006 ja kaupunkilaiset menettivät taas yhden vanhoista rakennuksista ja mukavan kirpputoripaikan. Otin valokuvia tuhopoltosta silloisen asuntomme ikkunasta käsin ja kirjoitin blogiini useita kirjoituksia. Klikkaa hakusanoja tässä tekstissä: Tulipalo Helsingin keskustassa
Tai valitse tämä
http://blogisisko.blogspot.fi/search/label/Makasiinipalo

Musiikkitalo

Musiikkitalo (ks. kuvakansioni, jossa on 31 kuvaa), Hauki-veistos ja osa kansalaistoria

Sanomatalo

Sanomatalo sisältä. Kirjaston rakennustyömaan aita näkyy ikkunan läpi.

Sanomatalo

Sanomatalo


Sanomatalo sisältä

Sanomatalo näyttää sisältä kaikkia värejä. Onko tämä symboliikkaa?


Three Smiths on May Day's Eve 2016 in Helsinki

Kolme seppää viettävät rauhallisen kotivapun kuten niin monet suomalaiset.
(Kaikki kuvat on ottanut mieheni kännykkäkamerallaan.)

Lisäys: Eduskuntatalohan on paketissa, kuten kaikki jo tietävät.


torstaina, marraskuuta 23, 2006

Makasiinipalo Blogisisko 2

Blogisisko 2:n kirjoitukset ja kuvat VR:n makasiinipalosta 5.5.2006
Löydät nämä valitsemalla esimerkiksi hakusanan "makasiinipalo" sivupalkista kohdasta labels tai minkä hyvänsä alla olevista hakusanoista (labels). (Blogisisko blogit 1-3 on liitetty yhteen ja kaikkien osoite on blogisisko.blogspot.fi )

Satuin seisomaan ikkunan ääressä ja otin kuvia alusta asti siitä, miten savu kohosi Helsingin ylle. Ensimmäinen kuva muutma minuutti ennen kahdeksaa, viimeisin vuorokauden kuluttua kauniista, saastuneesta iltataivaasta.

" Päätin vielä kokeilla mitä nopeasti päivittyvä Blogilista.fi tietäisi asiasta ja tiesihän se. Blogisisko ehti ehkä ensimmäisenä bloggarina apajille"


Tulipalo Helsingin keskustassa (klo 20:08)

Ensimmäinen kuvakin talteen (klo 19:56)

VR:n makasiinit palavat (klo 20:36)

Helsinki vuorokausi makasiinipalon jälkeen (klo 20 ja klo 22)

Kollektiivista terapiaa

torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Muutos: makasiinien tuhopoltto. Did the arson change Finland?

Lisää kuvia Johanneksen kirkosta




Seitsemännen valokuvatorstain aiheena on muutos. This week's topic in Finnish Photograph Thursday is Change. I ask: Did the arson change Finland?
Arson in Helsinki in 2006. These were the photos (myöhemmin Flickriin laittamani valokuvat ryhmänä), and there were more in Flickr. But what are the long-time effects of this arson? Did it change Finland? How will it be remembered?
Arson May 5-6 2006 in Helsingin Sanomat archive
Helsingin Sanomat tuhopoltosta 4.6.2006.


Tämä tuhopoltto muutti makasiinit savuavaksi raunioksi. Se muutti Helsingin ilman entistä saastuneemmaksi joksikin aikaa. Se muutti Helsingin, ja se muutti Suomen.

Tällaista tapahtuu nimittäin vain onnettomuuksisssa (jollainen olisi esimerkiksi mielisairaan ihmisen sytyttämä tulipalo), sodissa, vallankumouksissa ja terroristi-iskuissa. Tämä oli samaa kuin muutkin aikamme terroristiteot. Näin ainakin katsojan näkökulmasta. Turvattomuus oli tullut Helsinkiin.

Etualalla oleva Johanneksenkirkko symbolisoi sitä, mikä tuntuu niin usein menetetyn: turvallisuus, usko siihen, että on olemassa hyvä ja paha, usko siihen, että universumissa itsessään on olemassa sittenkin oikeudenmukaisuus, ihmisten persoonallinen puolustaja, Jumala. Ihmiset voivat muuttaa asioita maailmassa oikeudenmukaisiksi hyvällä, laillisin keinoin.




tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Jälleen tulipalo

Kymmenen päivää sitten paloivat makasiinit, ja savu tuli tänne asti. Tänään on tulipalo etelän puolella, nähtävästi viereisessä korttelissa, sillä paloautoja on kadunkulmassa. Porraskäytävän iso ikkuna oli auki, ja savua on tullut sisään asti.

Tavallinen tulipalo ei näy uutisissa, mutta se voi olla hyvin suuri tragedia niille, joita se kohtaa. Eräs tuttavani sanoi, että pahinta oli se, että heidän perheensä menetti tulipalossa valokuvat. Toinen perhe menetti koko irtaimiston. Vaatteiden ja kirjojen menetys tuntui heistä pahimmalta.

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Kollektiivista terapiaa

Ensimmäinen kuva.

Sitemeter näyttää, että minullakin oli täysin poikkeuksellinen kävijämäärä (visits yli 500, pageviews 1000) kuluneella viikonlopulla parina päivänä. Se johtui siitä, että satuin seisomaan ikkunan ääressä ja näkemään savun tuprahtavan taivaalle Helsingin ydinkeskustassa ja kasvavan rumaksi mustaksi patsaaksi, jonka vaiheista otin valokuvia digikameralla kuten tuhannet (sadat tuhannet?) muutkin. Kävin itsekin katsomassa muiden kuvia tästä harvinaisesta tuhopoltosta, joka kertoo Suomen muuttumisesta konkreettisella tavalla. Valokuvien ottaminen ja niiden katselu sekä asiasta puhuminen ja lukeminen on ollut kollektiivista terapiaa.

Tällaistahan näkee vain suuronnettomuuksissa ja sodassa. Olen nähnyt viimeksi Kyproksen sodassa samanlaista. Nyky-Suomesta kertoo paljon se, että tämän suuren tuhopolton jälkeenkin sytyteltiin tulipaloja eri puolilla Suomea "huvikseeen" ja etenkin se, että monet ovat puolustaneet rikoksen tekijää/ tekijöitä. Onko se merkki siitä, että ei todellakaan uskota enää olevan oikeaa ja väärää? Jos niin on, Suomestakin on tullut turvaton maa. Sillä on tietenkin monenlaisia seurauksia.

Mutta miksi laskuri oli poissa koko päivän ja miksi karttakaan ei näyttänyt vierailijoiden määrän nousua? Olivatko ne täysin ylikuormitettuja? Ja mitä tarkoittavat nuo sitemeterin 'visit' ja 'pageview' -termit?

perjantaina, toukokuuta 05, 2006

VR:n makasiinit palavat



Kuva: Anna Amnell Kuva otettu klo 20:36
Klikkaa kuvia isommiksi.

Lisäys:

Eikö näytä siltä, kuin siellä olisi kolme erillistä savupatsasta? Sytytettiinkö tulipalo kolmesta kohdasta?

Tulipalo Helsingin keskustassa



Kuva: Anna Amnell (kuva otettu 20:08)
Helsingin keskustassa on tulipalo. Savu nousee korkealle. Kunhan Bloggeri antaisi kuvan tulla.

VR: makasiineilla tietenkin. Vihdoin tuli kuvakin. Savu tulee tänne asti.

Lisäys: 1. kuva klo 19:56


Alussa savu nousi suorana pötkönä, mutta kääntyi nopeasti tuulessa.