Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankäyttö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankäyttö. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 07, 2013

Kirjabloggaajien valta ja ongelmat


Uutta : Yhä useampi tienaa blogillaan. (YLE)

Lue myös kirjoitus keskustelusta kirjamessuilla
http://markkuhuusko.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/178548-vievatko-kirjabloggaajat-toimittajilta-leivan

Tänään Antti Berg kirjoittaa Hesarissa kirjabloggaajista otsikolla "Kustantamoiden uudet bestikset"(netissä luettavissa, kommentoikaa sinne !!! HS/Nyt 7-13.6.2013):  Kirjabloggareilla on pian yhtä paljon valtaa kuin ammattikriitikoilla. Siihen liittyy kolme ongelmaa."


Huhtikuussa uskaltauduin pohtimaan blogissani sitä, ketä ovat kirjabloggaajat ja mitä he tekevät. Mielessä bloggaamisen tarkoitus (Blogisisko 21.4.2013, yli 600 lukijaa, yli 60 kommentta):


"Kirjabloggaajia on monenlaisia, on tutkijoita, jotka keräävät aineistoa ja on niitä, jotka mainostavat kirjoja, näille molemmille ryhmille kirjabloggaus on työtä. Joillekin mainostajille se on varmaankin työtä kirjapalkalla. Mikäpä siinä, jos pitää niistä kirjoista, joita tarjotaan. Kirjailijat ja kustantajat ovat vaikeuksissa laman vuoksi. Kaikki tuki on tietenkin tarpeen. Kirjallisuuden tukeminen on hyvä harrastus.  Kirjablogit tukevat eniten kustantajia ja kääntäjiä, sillä suurin osa mainostetuista kirjoista on käännöskirjoja."


Kirjabloggaajat väittivät kirjoittavansa kirjoista vain siksi, kun rakastavat niitä. He loukkaantuivat yllä olevista arveluistani. Koska en ole itse kirjabloggaaja, pyysin kirjabloggaajia lopulta pohtimaan aihetta omissa blogeissaan.


Sekä blogini kommenteissa että Bergin kirjoituksessa viitataan  Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen tietokirjaan Rivien välissä. 


Berg  kertoo: "Se selittää, miksi kirjabloggaajat ovat niin kovia lukutoukkia. Sen mukaan puolet heistä [!] on jollakin tavalla kirjallisuuden ja kielten ammattilaisia tai opiskelijoita. He työskentelevät paitsi kustantamoissa myäös viestintäalalla, äidinkielenopettajina sekä kirjastoissa. He ovat siis jollakin tapaa kirja-alalla."


Arvaukseni osui aika lähelle tutkimuksen tuomia tietoja.


 Entä ne ongelmat?

Berg:  "Kustantamot siis sitouttavat bloggareita. Se voi koitua ongelmaksi, jos oletetaan, että tuttua on vaikeampi haukkua kuin vierasta". (arvostelukappaleet ja kutsut erilaisiin tilaisuuksiin) Kustantamot käyttävät "blogisitaatteja mainoksissa".

 "Onko bloggareilla etiikkaa, joka pitää heidät riippumattomina"?


 "Kustantamo saa oman teoksensa näkyviin pienellä panostuksella. Tämä on kolmas ongelma. Suuret kustantamot jyräävät pienet tekijät."


Lisäisin, että kirjablogit eivät olekaan tuoneet tasa-arvoa kirjamaailmaan. Suhteet ja raha taitavat merkitä nykyään vielä enemmän kuin siihen aikaan, jolloin kuukausipalkkaa saavat toimittajat kirjoittivat kirja-arvosteluja. Entä sitten freelancerit kirja-arvostelijoina? Heidän leipäänsä kirjablogaajat kaventavat eniten.


En ole kirjabloggaaja, mutta kirjoitan joskus kirja-arvostelun:

P. D. James:  Death Comes to Pemberley
Olen kirjoittanut myös Sofi Oksasesta, John Irvingistä ym Katso blogin pohjalla olevia hakusanoja.

Mielipiteitä kirjoista on myös blogeissa: Suomalaisia kirjabloggaajia 

Oletko kirjabloggaaja? Löytyykö blogisi nimi tuosta luettelosta?

Teoreettista keskustelua  siitä onko kirjabloggaaminen institutionalisoitumassa: "Institutionalisoituminen voi kuitenkin merkitä myös kirjabloggaajille suuria muutoksia ja siksi niihin pitäisi herätä nyt.
Institutionalisoitumisessa on kyse itsen uudelleenmäärittämisestä."

Kommenttini Pinon päällimmäinen blogiin
Anna Amnell/BlogisiskoMay 18, 2013 at 3:06 PM

Hyvät kirjabloggaajat, tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa blogeista. "Blogimainonnalle laaditaan tarkempia sääntöjä." HS/Talous B8, 18.5.2013.
Kuluttajaviraston lakimies: "Ongelma on, että lukija ei aina pysty erottamaan, onko kyse bloggaajan omasta suosituksesta vai mainostajalta saaduista tuotteista".
Samassa kirjoituksessa kerrotaan, että mainostajien liiton "kyselyn mukaan blogien käyttö yleistyy markkinoinnissa kovaa vauhtia".

Edellä olevassa anonyymin viestissä kirjan mainonnasta kiinnittyy huomio siihen, että siinä on esillä nimenomaan kustantajan oma mainossivu. Edellä kirjoittamaani viitaten sanoisin, että lukija ei tiedä, ovatko bloggaajat saaneet tuotteen eli kirjan kustantajalta?

Mainonnassa on kyse suurista rahoista. Sitä me bloggaajat emme useinkaan tajua. Pian myös verottaja iskee kyntensä bloggaajien tuloihin - mikäli sellaisia on. Siksi minusta olisi parasta, että ammattimaiset bloggaajat saisivat apurahoja, jotka ovat verottomia. Se edistäisi kirjallisuutta samalla tavalla kuin kirjailijoille myönnettävät apurahat.
Neuvoisin: pitäkää silmät ja korvat auki, olkaa avoimia.

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Nuori vanha, vanha vanha ja vanhin vanha?



Sofokles (495 eKr- 406 eKr) oli paljon yli 60-vuotias kirjoittaessaan Oidipus-näytelmän. Jatko-osan siihen hän kirjoitti 20 vuotta myöhemmin. Huom! Viittaan tässä englanninkieliseen Wikipedian Sofokles-artikkeliin, koska siinä käytetään normaalia eurooppalaista ajanlaskun merkintää päinvastoin kuin suomenkielisessä Wikipediassa, joka poikkeaa tässä asiassa täysin muiden maiden vastaavista artikkeleista ja yleisestä kielenkäytöstä suomen kielessä ja edustaa näin kielellistä harvainvaltaa tai sanoisinko anarkiaa. Englanninkielinen artikkeli on myös laajempi.

Ikäluokittelukin on usein vallankäyttöä. Sillä halutaan osoittaa, että kyseinen henkilö ei pysty hallitsemaan elämäänsä: Lapsi eksyi. Vanhus kompastui. Nuorukainen ajoi pahan kolarin. Mutta esimerkiksi poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä ei mummotella eikä vaaritella eikä nimitetä 'vanhuksiksi' - eikä nuorukaisiksikaan.

Eräs nainen sai puhelinsoiton sosiaalityöntekijältä, joka tiedusteli: "Haluamme tietää, kuka pitää huolta vanhuksesta?". Hetken mietittyään nainen tajusi, että soittaja tarkoitti hänen yli 90-vuotiasta miestään ja vastasi: "En minä tiedä, kun 'vanhus' on tällä hetkellä Lapissa hiihtämässä".

Ihmiset ovat erilaisia, heitä ei voi niputtaa iän mukaan. Ikäluokittelu ei ole useinkaan luonnollista. Siitä kertoo sekin tosiasia, että siihen ei tahdo löytyä luontevia sanoja. Näin on muissakin kielissä kuin suomessa.

Englannissa on käytetty yli 60-vuotiaista esimerkiksi termejä 'golden agers', 'oldsters', 'retirees' (eläkeläiset, vaikka eläkeläisissä on alle viisikymppisiäkin), 'senior citizens' ja viimeksi 'seniors'. Uusin luokittelu on seuraava:

65-80 'young old'
80-90 'old old'
90-99 'oldest old'
100+ 'centenarians'

(Jack Rosenthal: What will you call me when I am 64?" International Herald Tribune. July 23. 2007)

Mutta miksi luokitella ihmisiä? Siihen on harvoin kunnon syytä.