Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo ja varjo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo ja varjo. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

light and shadow


light and shadow, originally uploaded by Anna Amnell.
ilta-auringon leikkiä
samalla kulttuurien leikkiä, sillä valo tulee turkkilaisen verhon läpi kiinalaiseen kaappiin

tiistaina, toukokuuta 31, 2011

Fantastiset varjot


Aurinko paistoi illalla hetken niin, että muodostui noin kaunis kuvio kaapin kylkeen. Muutamassa minuutissa se oli kadonnut.

Tämä on ensimmäinen kuva, jonka laitoin Macin kautta ihan omalla yrityksellä. Näin se alkaa.

torstaina, toukokuuta 05, 2011

Päivänvarjo erkkerissä


Päivänvarjo erkkerissä, originally uploaded by Anna Amnell.
Edellisen kirjoituksen kommenteissa Pekka antoi vihjeen siitä, että kukkia ulkona kuvattaessa voi laittaa sateenvarjon auringon eteen, jotta kukat eivät ylivalotu.

Tämä sama idea näyttää auttavan myös erkkerissä, johon tulvii valoa kolmelta suunnalta ja lisäksi turkkilaisiin verhoihin syntyy kimalletta, kun pinta on osittain samettinukkaa. Oikeanpuoleisen kuvan otin siten, että pidin vasemmassa kädessä päivänvarjoa.

Käytin tyttäreni pientä kiinalaista pitsipäivänvarjoa, jossa on kaksinkertainen keskusosa - pitsi ja tiivis kangas. Jotain tällaista täytyy kehittää tänne. Sateenvarjon täytyy olla lastensateenvarjo, jotta se mahtuu ikkunan edessä olevan kaapin päälle.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Keittiössä aamulla


Keittiössä aamulla, originally uploaded by amnellanna.



maisemakangas eli Toile de Jouy