Näytetään tekstit, joissa on tunniste villikyyhky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villikyyhky. Näytä kaikki tekstit

torstaina, elokuuta 07, 2014

Villikyyhky eli muuttokyyhky aiotaan herättää eloon DNA:lla




Eräs syy, joka nopeutti päätöstäni ottaa uudet painokset Aurora-kirjoista, joista kolmas on nimeltään Aurora ja villikyyhkysten aika (1995 Kirjapaja). Omistin mielessäni ja välillä paperillakin kirjan maailman viimeiselle villikyyhkylle (passanger pigeon) Marthalle: 
 Kirjoitan yhteispainoksen lopussa lukijoille suunnatussa kirjoituksessa:
 --Luontoa ja 1900-luvun alun maailmaa symboloivat [Aurora-kirjoissa] villikyyhkyset eli muuttokyyhkyt. Pietari Kalm näki niitä 1700-luvulla Amerikan matkallaan  ”lentelemässä uskomattoman suurina parvina”. Ne lepäsivät puitten latvoissa, ja muuttokyyhkystä tutkimuksen kirjoittanut Kalm arveli niiden painon voivan kaataa erämaissa puita.
Vähän yli sata vuotta Kalmin matkan jälkeen muuttokyyhkyt olivat kuolemassa sukupuuttoon. 1900-luvun alussa niitä nähtiin enää harvoin. Pian niitä ei ollut yhtään jäljellä. --Tätä kirjoittaessani luen, että Pohjois-Amerikassa aiotaan herättää muuttokyyhky eloon 1800-luvulla kuolleen kyyhkyn DNA:n avulla. Tämä uutinen herätti mielessäni monenlaisia tunteita.
Kirjan ja ruusun päivänä 2014: Lukijalle,  sivulla Vaahteralaakson Aurora 2014, sivu 361

Lue ja katso video deextinction - puolesta ja vastaan, miten villikyyhky elvytetään
Toronton Royal Ontario Museum on mukana yrityksessä

Kirjoitin maaliskuussa Aurora-blogissa samasta aiheesta.

Virallisesti viimeinen villikyyhky nähtiin Ontariossa 1800-luvun lopulla. Niitä oli vielä Amerikan puolella. Näkikö Aurora vuonna 1906 keväällä muuttolintujen joukossa muutaman villikyyhkyn? Fiktiossa on kaikki mahdollista:
"Puiden latvat olivat mustanaan muuttolintuja. Ne olivat tulleet etelästä Ontariojärven yli. Joitain kauniita sinertävänharmaita oranssirintaisia variksen kokoisia lintuja tepasteli nurmikollakin pitkää pyrstöään heiluttaen. Villikyyhkysiä. Aurora oli nähnyt kuvan villikyyhkysistä."

ja vähän myöhemmin:

   - On villikyyhkysten aika, sanoi Aurora. - Näin niitä tänä aamuna. Ihanat villikyyhkyset! Vapaita niin kuin mekin!  

  Thomas ei halunnut kertoa Auroralle näin juhlapäivänä, että muuttokyyhky eli villikyyhkynen oli kuolemassa sukupuuttoon. Oli ihme, jos Aurora oli nähnyt niitä. Ennen niitä viipyi muuttomatkallaan miljoonittain Toronton laaksoissakin. Kaikkien mielestä niitä oli ollut silloin aivan liian paljon. Villikyyhkyslauma saattoi syödä kaiken siemenviljan pelloilta. Siksi farmarit pyydystivät niitä verkoilla ja veivät ne luodinruuaksi ampumakerholle. Nyt niitä ei oltu nähty enää moneen vuoteen."

Huomautus: 1980-luvulla, jolloin aloin kerätä aineistoa Aurora-kirjoihin Torontossa asuessani, ei vielä tiedetty yhtä paljon kuin nyt villikyyhkyistä. Siksi olen tehnyt tekstiin muutaman pienen muutoksen. Tarkkaavainen lukija havainnee ne.

tiistaina, elokuuta 05, 2014

Värikäs. Värit haalistuvat ja katoavat

Palm Room in Spadina in 1980's


The Palm Room in the 1980’s
Matti Amnell's cover picture for Anna Amnell's  "Aurora and the Time of Passanger Pigeons" [in Finnish Aurora ja villikyyhkysten aika.1995.]

Kesämuistoja : Tätä kesää ovat hallinneet helle ja värit - niiden haalistuminen. (luulin, että nyt on jo 'värikäs' -haaste.:)

Palmuhuoneen kuvassa oli art nouveau-kehykset kirjani kannessa vuonna 1995. Poikani tekemä alkuperäinen kuva oli paljon värikkäämpi ja raikkaampi kuin tämä, mutta alkuperäisen työn värit ovat pääässeet haalistumaan. Olisin halunnut laittaa palmuhuoneen kuvan tänä vuonna ilmestyneen yhteispainoksen kanteen - ja nimeksikin olin aikonut Villikyyhkysten aika. Onhan 1900-luvun alku mennyt maailma, jonka pyyhkäisi pois ensimmäinen maailmansota, jota on muisteltu näinä päivinä. Ja kadonnut on villikyyhkykin (muuttokyyhky).

 Aurora-kirjojen esikuvana on ollut muutamien huoneiden osalta torontolainen Spadina-museo, joka on nyt 1920-1930 -lukujen asussa, myös palmuhuone. Vain korituoli on sama.
Agatha Barc The Palm Room in 2010


Kuvitusta

Helsingin kuva ei ollut haalistunut. Se pääsi kanteen, ja nimeksi tuli Vaahteralaakson Aurora. 2014

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2014

Lomatunnelmissa: kirjallisuudenrakkaus ja omakustantaminen

                                                                                                    Kuva: Wkipedia

Sukupuuttoon kuollut Villikyyhky eli muuttokyyhky oli vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassani "Aurora ja villikyyhkysten aika" symbolina 1900-luvun alun maailmasta, joka tuhoutui ensimmäisessä maailmansodassa.

Valmistellessani Aurora-kirjojen yhteispainosta luin netistä, että Amerikassa aiotaan herättää muuttokyyhky henkiin käyttäen 1800-luvulla kuolleen villikyyhkyn eli muuttokyyhkyn DNA:ta. (passanger pigeon, wild pigeon). Se varmaankin onnistuu.

On lomatunnelma, sillä olen lähettänyt Aurora-kirjojen yhteispainoksen tekstin Bod:lle. Teen yhteispainoksenkin BoD:n avulla, sillä eihän mikään kustantaja ryhtyisi sitä painamaan. Haluan kuitenkin Vaahteralaakson Aurorasta kertovista kirjoista uudet painokset, jotta uudet sukupolvet lapsia saavat Aurora-kirjat luettaviksi.

Kirjojen alkuperäinen kustantaja on luopunut kokonaan nuortenkirjojen kustantamisesta kuten monet muutkin kustantajat. "Historiallisten lasten- ja nuortenromaanien määrä on vähentynyt viime vuosina: Amnellin lisäksi tästä lajityypistä pitää huolta tällä hetkellä vain Maijaliisa Dieckmann ja Kari Vaijärvi", kirjoittaa Lastenkirjahylly-blogin Päivi Heikkilä Halttunen. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijoissa on toki tätä lajia arvostavia, minkä sain kokea ilokseni heti Lucia ja Luka -kirjan ilmestyttyä (kirja-arvosteluja).

Helsingin Sanomat on - viimeksi tänään- kirjoittanut myönteisesti omakustanteista, sillä tiedetään, että tällaisen pahenevan laman aikana omakustantaminen tulee vain lisääntymään.

Kirjastojen ostot ovat vähentyneet taloudellisen tilanteen vuoksi. Minulla on edullisesti ostetut oikeudet Lucia ja Luka -kirjan kannen kuvaan viideksi vuodeksi. Uskon, että sinä aikana kertyy tarpeeksi myyntiä ainakin korvaamaan kulut.
Seuraava kirjani on uutta lajia ja on jo tekeillä.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Outoa ihmisvihaa TV-ohjelmassa "Dodon selviytymisopas".



Dodo. Kuva: Mansur 1600-luku. (keskellä oleva lintu)

Katsoin televisiosta Prisman ohjelman "Dodon selviytymisopas" (TV 1. 24.2.2008 klo 13.50-14.45). Ohjelma oli selvästikin kohdistettu myös lapsille ja nuorille, sillä siinä oli runsaasti huumoria ja kauniita kuvia luonnosta. Se oli tavallaan kuin hauska eläinsatu, jossa eläimet puhuvat kuten ihmiset ja antavat toisilleen ja ihmisille neuvoja. Uskoisin, että tämä osa ohjelmasta lisäsi ihmisten rakkautta luontoa ja eläimiä kohtaan ja halua suojella niitä.

Ohjelmassa näkyi myös vanha ystäväni Martha, maailman viimeinen muuttokyyhky eli villikyyhky, jolle olisin voinut omistaa kirjani "Aurora ja villikyyhkysten aika". Olihan Torontossa ja varsinkin Don-joen laaksossa vielä vähän ennen kirjan tapahtumien aikaa eli 1800-luvun loppupuolella vielä suuria määriä muuttokyyhkyjä (passenger pigeons, wild pigeons). Niitä oli niin paljon, että niitä piti pyydystää verkoilla, jotta ne eivät olisi tuhonneet kokonaan satoa. Villikyyhkyjen hävittämisessä mentiin kuitenkin liian pitkälle. Siihen vaikutti myös lintujen kyvyttömyys tajuta vaara ja paeta. Tätä "viallisuutta" korostettiin monien lajien tuhoutumisessa.

Ohjelma oli mielenkiintoinen ja hyvin tehty, hauskakin, kunnes ruutuun ilmestyi englantilainen paleontologi Michael Boulter. Harvoin näkee sellaista pohjatonta ihmisvihaa, kuin mitä Boulter osoitti ilmeillään ja sanoillaan. Hänen sanomansa oli selvä: Ihminen on tuhoutumassa, ja se on hyvä. Jää tilaa paremmille eläimille.

On sanottu, että Boulterin kirjan mielipiteet voivat herättää ihmiset tajuamaan luonnonsuojelun tärkeys. Mutta tuollainen ihmisvihahan synnyttää vain suuttumusta ja toisaalta toivottomuutta ja tietenkin ihmisvihaa ja itseinhoa katsojassa. Boulterin kaltaiset ihmisvihaajat eivät tuo optimismia ja toivoa varsinkaan lapselle ja nuorelle ihmiselle, vaan masennusta ja epätoivoa, jotka voivat purkautua dramaattisella tavalla.

Mikä saa ihmisen tuntemaan ihmisvihaa Boulterin tavalla? Mitkä asiat hänen henkilökohtaisessa elämässään ovat synnyttäneet tuollaisen asenteen? Eiväthän muut samoja asioita tutkineet syydä ilmoille tuollaista halveksuntaa ihmiskuntaa kohtaan? Rasistisia mielipiteitä pidetään sopimattomina ja suorastaan laittomina. Entä rasistiset mielipiteet koko ihmislajia kohtaan?

Ei tarvitse ihmetellä Jokelan tapausta, kun "luonnonsuojelu" lähettää tuollaisia viestejä.