sunnuntaina, toukokuuta 24, 2015

Linnanmäen nimi näkyy vielä

Linnanmäen nimi näkyy vielä

Lehmuksiin tuli yhtäkkiä lehdet, ja maisema alkoi muuttau nopeasti. Tukemalla kameran ikkunan yläkarmiin sain Linnanmäen nimen vielä näkyviin. Koin jotain vastaavaa edellisessä asunnossa, joka oli kuudennessa kerroksessa Johanneksen puiston laidassa. Maisema muuttui 20 vuodessa, kun lehmukset kasvoivat. Maiseman yläosa kapeni ja kapeni vuosien varrella. Tuli  eteen vain puisto.

The sign of the amusement park Linnnamäki is disappearing behind the trees.

Osalllistun tällä kuvalla Värikollaasit 232 aiheeseen Kevät
Kevät teki kollaasin "Linnanmäki ja puut"
Sama kuva suurena


P1030794

Koko maisema kadun päässä.

lauantaina, toukokuuta 23, 2015

Blogien historiaa: kommentti vuodelta 2005 Pinserin blogissa

St. Thomas' cross Tuomaanristi

Pohdittiin muun muassa sitä, miksi blogikirjoituksia tulisi nimittää. Yksi ehdotus oli 'lastu'.  Olikohan se alkujaan Hanhensulan ehdotus? Suomalaisen kulttuuriin lastu kuuluu Juhani Ahon "lastuina" , samoin kuin ikivanhana suomalaisena koristeena, joka tunnetaan nykyään nimellä 'tuomaanristi'. Otin kuvan Esplanadipuistossa joulumarkkinoiden aikaan. Tämä nopeasti napattu kuva on yllättävän suosittu Flickrissä. Lastu kiinnostaa.

Bloggerin haku ei toimi ainakaan minun blogissani alkuvuosien kohdalta. Laitoin luettelon joistakin vuosien 2005 ja 2006 kirjoituksista.
http://blogisisko.blogspot.it/2013/04/blogisisko-valikoituja-juttuja.html

Pinserin blogissa keskusteltiin monista aiheista

  • Anna Amnell/Blogisisko says:
    Perinne on tärkeää kulttuurissa, hyvät ystävät.
    Isoisäni oli suksimestari ja puuseppä. Kun hän höyläsi puuta, sivutuotteina tuli lastuja. Ne ovat kiemuraisia, kauniita ja keveitä. Niitä käytettiin sytykkeinä hellassa. Ne roihusivat kauniisti hetken. Jos niitä oli paljon, ne lämmittivät tupaa. Hän vuoli myös jäykkiä ja tukevia päreitä, joilla saatiin tunnelmavaloa ja säästettiin polttoöljyä ja myöhemmin sähköä.
    Blogikirjoitukset ovat yleensä muun työn (usein kirjoitustyön) ohella nettiin nopeasti pistettyjä lyhyitä mielipiteen ilmauksia. Ne kelpaavat sytykkeiksi keskusteluun. Voisi niistä tehdä “lastulevynkin”, jolle koottaisiin parhaita kirjoituksia.
    Lastulla on linkki kirjallisuuteen, Juhani Ahoon.
    Päre on tehty varta vasten palamaan – siis huolellisemmin tehty kirjoitus.
    Aurinkolaivat ovat eksotiikkaa.
    Jospa sallittaisiin sananvapaus edes blogikirjoituksesta käytettävissä nimissä

  • [ Pinserin blogissa on linkki erääseen kauan sitten lopettamistani blogeista 'Amnellinks'. Käytin heti alussa nimimerkkiä Blogisisko.

Aamu

P1030762

Varhain aamulla on kaupunki hiljainen ja ilma raikasta.

P1030758


Lauempana olevasta maisemasta näkyvät alussa vain ääriviivat.

P1030772

Puihin alkaa tulla vähitellen lehtiä.