Kuningatar Margot nainen 1500-luvulta. (Isabelle Adjani)
38-vuotias Michel de Montaigne vetäytyi vuonna 1571 maatilalleen omistautuakseeen lukemiseen, mietiskelyyn ja kirjoittamiseen. Hän oli väsynyt levottomaan aikaansa. Hänen ystäväpiiriinsä ja sukulaisiinsa kuului sekä protestantteja että katolisena. Hän säilyi itse sydämessään katolisena, vaikka vaikuttaa kirjoissaan kovasti modernilta ja kyyniseltä protestantilta.
Hänen vetäytymiseensä julkisesta elämästä vaikutti saman vuoden murhenäytelmä, Pärttylin yö. Tuon aikakauden loistoa ja levottomuutta kuvaa elävänä filmi Kuningatar Margot (La Reine Margot, 1994). Sen loistava näyttelijäpari Isabelle Adjani ja Daniel Auteuil tekevät elokuvasta unohtumattoman, ainakin meille historian ja rakkauden ystäville.
Minäkin vetäydyn väillä tavallaan torniini kuten minua paljon nuorempi Montaigne. Miten se tapahtuu? Ehkäpä vain siten, että kirjoitan enimmäkseen niistä kissoista ja käsitöistä sekä ihanista kesistä Suomenlinnassa ja Amerikan mantereella, Suuren kilpikonnan saarella, kuten intiaaniystäväni sanoivat sitä. Meidänkin aikakautemme on käynyt myös levottomaksi.
”Kun leikin kissani kanssa, kuka tietää leikkiikö se minulla vai minä sillä”. Näin sanoi ranskalainen Montaigne, jota on hyvä muistella näin Ranskan kansallispäivänä.
Hei, äät ja ööt ovat ny normaaliset, ja sivut helppo lukea, kiitos! Toivottavasti ei ollut liian vaikeat korjata.
VastaaPoistaEn ole kuullut tätä elokuvaa, ehkä siksi kun on ranskalainen. Täytyy etsiä video kaupasta. Minäkin tykkään historiallisista rakkaus kertomuksista, kirjoissa ja elokuvissa.
Marja-Leena,
VastaaPoistavoit kirjoittaa minulle tai blogiini joko suomeksi tai englanniksi. Vastaan pian myös kirjeeseesi. Minulla on uusi sähköpostisoite: pirkkoanna@suomi24.fi
Isabella näytteli myös mm. elokuvassa "Adele", joka kertoi Victor Hugon tyttären traagisesta kohtalosta.
Terveisin Pirkko
Huom! Elokuvalle on uusi linkki, joka toimii.
VastaaPoistaPirkko
Montaigne kyyninen? Minun on vaikea kuvitella vähemmän kyynistä kirjoittajaa. Hämmentävää.
VastaaPoistaKatselen tässä alleviivauksia, joita olen tehnyt Montaignen esseita lukiessani.
VastaaPoistaHän oli varmaankin hyvä ystävä, rehellinen, vaatimaton, huumorintajuinen, ennakkoluuloton, antoi arvon toisten kirjoille, vaikkakin harvoin luki ne kokonaan.
Taidan tunnistaa saman maistelemisen ja harppomisen piirteen itsessänikin.
Monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta hänessä oli jonkinlaista tunteettomuutta varsinkin sukulaisiaan kohtaan. Ehkä hän pehmeni vanhemmiten.
Samanlaista kylmyyttä, kyvyttömyyttä tunteisiin tai niiden ilmaisemiseen, oli uskontoa kohtaan.
Ehkä näistä syistä katson hänen muistuttavan nykyajan "kyynistä" ihmistä, joka on illusionsa menettänyt.
Ei tietenkään ihme, kun ajattelee sitä aikakautta (Pärttylinyö, rosvojoukot).