keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

Joyce Carol Oates ja koulu.

Vuonna 1944 tuleva kirjailija ja Princetonin yliopiston kirjallisuuden professori Joyce Carol Oates menee kouluun kynäkotelo ja eväslaukku mukanaan. Hän on kuusivuotias. Hän ei osaa lukea. Hänen kotonaan on vain muutama kirja.

Joyce Carol Oatesin pieni koulutalo on yhden huoneen kyläkoulu puurakennuksessa. On puulämmitys, oppilaiden täytyy pitää kylmällä säällä lapasia ja hattuja luokassa. Ulkohuussit. Vuotava katto. Paljas lautalattia. Luokka tuoksuu lakalle ja savulle. Ikkunat ovat vanhuuttaan sameat. Täytyy siristellä silmiään nähdäkseen liitutaululle. Opettajankorokkeella istuu pöytänsä takana Mrs. Dietz, alipalkattu ihanteellinen ja ystävällinen opettaja.

Samassa luokassa on 6-16 vuotiaita oppilaita. Oppilaat tavaavat ja lukevat ääneen. He lausuvat runoja. Koulukirjat ovat amerikkalaiseen tyyliin edellisiltä ikäluokilta perittyjä. Koulun lähellä on tyhjiä tontteja ja joki, johon menevät ulkohuussien tuotteet ja jossa koulupojat uivat. Koulun pihalla leikitään. Joyce on hyvä juoksija. Kun opettaja soittaa kelloa koulun rappusilla, Joyce ryntää innoissaan luokkaan. Hän rakastaa koulua.

Luokassa on pari hyllyllistä kirjoja: Melvilleä, Mark Twainiä, Hawthornea, Thoreauta ja unohtuneita vanhempia”klassikoita” sekä Websterin sanakirja, ihmeellinen paksu kirja täynnä sanoja. Joyce voittaa tavauskilpailusta oman sanakirjan.

Joyce Carol Oates kirjoittaa, että koulu oli hänelle turvapaikka, vastakulttuuri ympäristön kaoottisuudelle ja karkeudelle.

Hänen kotonaan oli Poen novelleja, ja hän sai lahjaksi kahdeksanvuotiaana kirjan Liisa ihmemaassa. Hän uskoo, että molemmilla kirjoilla oli ratkaiseva vaikutus hänen elämässään, varsinkin Lewis Carrollin kirjalla. Hän meni peilimaailmaan eikä oikeastaan tullut sieltä koskaan takaisin. Peilimaailmasta, tavallisen maailman ”vastamaailmasta” tuli hänelle vallitseva kulttuuri. Hänestä tuli kirjailija.

Joyce Carol Oates: The Faith of the Writer. Life, Craft, Art. 2003.

7 kommenttia:

  1. Kiitokset mainiosta esittelystä. Täytynee lukea joskus tuo mainitsemasi kirjakin.

    VastaaPoista
  2. Ostin sen eilen Helsingin keskustan akateemisesta.
    Pirkko

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut paljon Joyce Carol Oatesia ja kiitän myös esittelystä. En osta kirjaa, mutta lainaan varmasti aikanaan.

    VastaaPoista
  4. Valon enkeli oli aikoinaan täräyttävä kokemus. Hieno kirja. Kiinnostaa kyllä tämäkin teos.

    VastaaPoista
  5. Joo, hyvä juttu Sinulla oli tuosta Oates'ista.

    Mutta se minua askarruttaa, että miltä ajalta tuo sinun blogikuvasi on!? Tietääkseni edes Iisalmesssa ei käytetty noita asusteita enää ihan hiljan. Ihan oikea kukkahattu päässä!:))

    VastaaPoista
  6. Hattu on todellakin aito kukkahattu. Se on 1900-luvun alun olkilippahattu!

    Hattu, nauhakengät, hame ja "kirkkosilkki" (hartiahuivi) olivat lainassa Hilja-Maria -nimisestä antiikkikaupasta, joka on Pikku Robertinkadulla. Päivänvarjo on Kuokkaselta.

    Kaikki ovat aitoja 1900-luvun alun vaatteita. Belle Epoque oli vaatimatonta Helsingissä, varsinkin torille mentäessä niin kuin ollaan muka tekemässä tässä kuvassa.

    Kengät olivat aivan kauheat, ne kiristivät ja painoivat joka puolelta. Ja sitten vielä käveltiin mukulakivikaduilla.

    Minua meikattiin ja kammattiin tunnin ajan. Oli alkukevät. Oli olevinaan kesä. Minua palelsi. En haluaisi olla valokuvamalli.

    Kuva(t) on Liisa Mantereen tekemää Kauneus ja terveys -lehden haastattelua varten (Romantiikan kauneus pehmentää arkea Kauneus ja terveys 7/1994)

    VastaaPoista
  7. Greetings from London and thank you for the link! I do wish that I could understand Finnish. Joyce Carol Oates is one of my favourite writers.

    VastaaPoista