sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Tervetuloa lukemaan uudistettua Blogisiskoa

IMG_8892


Äitini sai kauan sitten minun ollessani vielä lapsi syntymäpäivälahjaksi sinisen ruukkuhortensian. Se toi tuulahduksen toisenlaisesta ihmeellisestä maailmasta, sillä siihen aikaan tuollaiset kalliit kukkakaupasta ostetut ruukkukukat olivat harvinaisia.

Tuosta päivästä lähtien hortensiat ovat olleet erikoisasemassa minun mielessäni.Olen saanut itsekin muutaman kerran lahjaksi hortensian. Useammin minulla on ollut isoja kimppuja kuivattuja, enimmäkseen antiikinvalkoisia ja myös hienostuneen vaaleanpunertavia syyshortensioita, sillä niitä kasvoi aikaisemmin suuria määriä mieheni työpaikan lähellä.

Jokin aika sitten vähää vaille valmis maisema-arkkitehti Mika Karjalainen, jonka blogia seuraan jatkuvasti, kirjoitti syyshortensioista ja selitti myös, miksi toiset niistä ovat vaaleanpunertavia toiset valkoisia.

Koska olen kirjailijana late bloomer, kaunokirjallisen kukintani myöhään aloittanut, katson, että hortensiat sopivat hyvin koristamaan blogiani. Tervetuloa.

Kamppailtuani koko päivän useiden blogipohjien kanssa päädyin tähän, samaan kuin Belle Epoque -blogissani. Se tuntuu avaralta. Olen jättänyt linkit kokonaan pois kahdesta syystä: seuraan suomalaisten kirjoittajien blogeja Blogilistalta koko ajan pitenevästä suosikkilistastani, ja muita linkkejä varten minulla on erityinen linkkimuistikirja (lopetettu), joka on kaikkien luettavissa. Lisäys: Nyt linkit tässä blogissa tai Vuodatuksessa olevassa  kirjoituslipastossa.

Lisäys myöhemmin samana päivä. Olen laittanut linkin luontoaiheisiin kirjoituksiini nettimuistikirjaani. Luontoaiheiset kirjoitukset. Suurin osa luettavissa.

7 kommenttia:

  1. Ulkoasuhan muuttuu joka päivä:) Muistaakseni eilen oli erilainen? Kauniit sivut, herkät ja romanttiset.

    Petra

    VastaaPoista
  2. Hei Blogisisko.

    Nätti on uusi blogi, oli kyllä se entinenkin.

    VastaaPoista
  3. Petra,

    eilen oli kaksikin erilaista versiota. Toinen ei toiminut. Linkkilista ja koko sivupalkki romahti koko ajan alas. Haluaisin nämä vihdoinkin sellaisiksi, että niissä ei olisi niin paljon työtä. Millekään kurssille en ehdi menemään.

    Maria,

    arvaahan kenen sivuilla näin ensi kerran Thymely Design -vilkuttajan? Kiitos ideasta. Jostain syystä en osaa laittaa sitä käsityöblogiini niin, että se viittaisi valmistajaan. Olen joutunut laittamaan alapuolelle linkin.

    Kyllä tämä on mukava harrastus.

    VastaaPoista
  4. Tämä harrastus ei ole addiktio vaan pitkällisen suunnitelman tulos.:)

    Nämä blogit ovat helppohoitoisia osia, jotka täydentävät kotisivujani, joille en osaa itse tehdä mitään muutoksia.

    Olen laittanut nyt mm luontoaiheiset kirjoitukseni talteen ja luettaviksi linkkimuistikirjaani, Amnellinksiin.

    http://www.amnellinks.blogspot.com

    Harkitkaa nettimuistikirjaa. Se on ilmainen ja kätevä.

    VastaaPoista
  5. Hortensiat ovat lumoavia, olen niihin myös tykästynyt. Harmi että minunkaltaiseni ihmisen on vaikeaa pitää niitä hengissä. Kuvat ovat hyviä, eivät lakastu.

    VastaaPoista
  6. Oletpa saanut hienosti syyshortensian tunnun blogisi ulkoasuun! Näkee kyllä, että olet tykästynyt paljon ko. kasviin. Sen verran, kun olen blogiasi lukenut, niin kyllä se taitaa muutenkin sopia persoonaasi. Hieno ulkoasuvalinta siis.

    VastaaPoista
  7. Hyvät ystävät,
    kiitos kauniista sanoista. Ne tuntuvat suorastaan lohduttavilta, sillä olen kamppaillut koko päivän Bloggerin kanssa, jossa on ollut jotain vikaa. On tietysti minussakin.

    Toisaalta - bloggaaminen on niin kuin neulomista. Sitä voi tehdä telkkaria katsellessa tai oikeammin kuunnellessa - Maria Callasia.

    Nyt minulla on kolme samalle pohjalle tehtyä blogia, sis kuin yksi blogi jossa on kolme osaa.

    Mika, sinun kirjoituksesi syyshortensioiden väreistä on ollut vaikuttamassa, antamassa tietopohjaa asialle.

    Ansku, minäkin olen siirtymässä kuviin ja tekokukkiin, jotka ovat nykyään niin loistavia.

    VastaaPoista