sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Kirkastuvaa



Jokohan voisi mennä kävelylle? Savu ei enää haise, ja taivas kirkastuu. Puhtaus on kuitenkin kaukana, kun vertaa tämänpäiväistä taivasta vaikkapa kesäkuun alun taivaaseen.

Täällä tämän päivän taivas ja kesäkuinen taivas.

Tänään Hesari kertoo, että Gunter Grass on salannut kuulumisensa natsien Waff SS-eliittijoukkoon.

Ilkka Malmberg pakinoi hauskasti siitä, miten Venäjän metsäpaloista olisi kerrottu suomettumisen aikaan:

"Jos jotkut lehdet olisivat kirjoittaneet idän savusta, olisi toisiin ilmestynyt pääkirjoitus otsikolla Turhaa lietsontaa, Leikkiä savulla, Palaa se sauna meilläkin.

Ja ihan viimeisenä keinona Ylen kirjeenvaihtaja olisi raportoinut Punaiselta torilta, miten metsäpaloon suhtaudutaan Neuvostoliitossa luonnollisena, oikeastaan suotavana asiana.

Silloin lappeenrantalaisten yskä olisi ollut poliittista."

Ilkka Malmberg, "Leikkiä savulla". HS D7 13.8.2006.

Vieraskynässä Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila kirjoittaa Amerikka-vihasta ja sen heikosta perustelusta:

"Amerikan vastainen mytologia on kuitenkin osoitus älyllisestä laiskuudesta ja pelkuruudesta. --George W. Bushin hallinnosta on rakennettu karikatyyri, joka kuvaa eurooppalaisten "älykköjen" sielunmaisemaa, ei yhdysvaltalaista todellisuutta. Seurauksena on joukko kritiikittömästi toistettuja projisointeja ja Yhdysvaltain syyllistämistä.
--
Olisi ryhdyttävä tarkastelemaan Yhdysvaltoja uniikkina tilana, jonka kulttuuri, arvomaailma ja politiikka pohjaavat eurooppalaiseen perintöön mutta ovat kehittyneet omaksi sivilisaatiokseen.

Yhdysvallat ei muutu Euroopaksi, vaikka eurooppalaiset älyköt sitä kuinka vaatisivat. Sen sijaan tarvitaan suuria uusia panostuksia objektiiviseen Yhdysvaltain tutkimukseen ja sen tuloksien pelottomaan levitykseen."

Markku Ruotsila 13.8. 2006 HS Vieraskynä "Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta."

Tuo sana 'pelottomaan' hätkähdytti. Ketä pelätään?

Hesari on kuitenkin pessyt kasvonsa - ja poliittiset silmälasinsa.

8 kommenttia:

  1. Yhdysvalloissa on monta arvomaailmaa. Kaikista ei voi eikä tarvitse pitää.

    VastaaPoista
  2. Ei tietenkään. Eivät pidä kaikki amerikkalaisetkaan.

    VastaaPoista
  3. Pelätään toisiamme?

    VastaaPoista
  4. Venäjän metsäpaloista on kerrottu aivan tarpeeksi suomettuneesti v. 2006. Jokin merkillinen käsitys näillä viherpipertäjillä on, että luonnon omaehtoinen tuhoutuminen on hyväksi. Siis tsunamit ovat kivoja? Onko tupakantumpista alkanut palo muuten luonnonmukainen. Tätä pitäisi maan ystävien pohtia teekupin ääressä.

    Tämä kauhisteltu metsän kaataminen muuten jäljittelee metsäpaloa. Kaiki pois ja tuhkan korvaa lannoituskin, vaikka hakkujätteetkin riittävät.

    Jos joku ulkopuolinen ihmettelee, mitä metsästä tiedän, niin omistan sitä ja olen sitä hyvin hoitanut isäni kuolemasta alkean 20 v. Kysmys on metsästä, siis sellaisesta, jossa on useampia puita. Voi olla, että Bulevardin lehmukset ovat vähän nuutuneet, mutta kyllä se ihka oikea metsä tuolla Laitilassa elää ja voi hyvin. Eikä ole palanut :O).

    VastaaPoista
  5. Täältä kaukaa on helppoa olla sitä ja tätä mieltä Amerikasta ja muistakin paikoista. Toisia arvostellessamme taidamme paljastaa enemmän itsestämme kuin arvostelun kohteesta, niin hyvää kuin huonoakin. ;-)

    VastaaPoista
  6. Juha,
    me metsättömät emme tule ajatelleeksi, että metsää pitää hoitaa. Eräs sukulaisemme, eläkkeellä oleva maanviljelijä, asuu modernissa talossa, jossa on hyvin suuret ikkunat. Niistä näkyy toiselta puolen metsää, toiselta puolen piha, jossa kasvaa luonnonvaraisia kukkia.

    Tiesin heti alusta, että perheenemäntä hoitaa huolella villikukkien puutarhaansa ja tuo siihen uusia kukkia. Mutta metsää luulin täysin luonnonvaraiseksi siihen asti, kun isäntä kertoi, että siinä vasta hoitaminen on, muuten se näyttää aivan kamalalta.

    VastaaPoista
  7. Varmaankin on myös niin, että on ns. luvallisia haukkumisen kohteita, joita ruoskitaan kliseemäisin sanakääntein aina, kun on tarve purkaa tukahdettuja vihantunteitaan. Amerikka sattuu olemaan yksi niistä.

    VastaaPoista
  8. Jos metsänhoidosta puhutaan yl. tasolla, niin Suomi on siihen satsannut hyvinkin paljon HY:n maa - ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta alkaen. Silloin kun nämä vihreät touhusivat sen poronhoidon tukemisensa kanssa (onko porojen paimentaminen helikopterilla jotenkin vihreätä), luin parikin kirjaa, joissa jopa kv. vertailulla todistettiin Suomen metsien hyvä tila. Sen takia on raivostuttavaa, kun vihreät kansaedustajat eivät tunne edes metsänhoidon termejä propsipuu, laikutus jne, ja ovat olevinaan asiantuntijoita.

    Todelliset asiantuntijat (joihin minä tietenkään en kuulu) ovat hiljaa, eivät alennu keskusteluun, mikä sekään ei ole järkevää.

    Maailman metsistä saisi vallan mainiosti olla huolissaan. Venäjällä se palaa ja suuressa osassa Eurooppaa sitä ei ole. Esim. Englanti yritti joskus -80-luvulla houkutella Suomesta asti metsänomistajia istuttamaan Brittein saarille taimikoita.

    VastaaPoista