perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Kuin Hitchcockin elokuvassa tai sodassa


Kuva: Freefoto.com

Eilen poliisihelikopteri pörräsi Ison Roobertinkadun yläpuolella kuin Hitchcockin elokuvassa. Tuli nimittäin heti mieleen North by Northwest (1959), jossa tavallinen virkamies (Cary Grant) pakenee hyönteismyrkkyä levittävää lentokonetta autiolla maaseudulla.

Poliisihelikopteri kulki Ison Roban yläpuolella niin kauan, että olo tuntui jo kiusalliselta. Ihmiset kurkistelivat helikopteria sateenvarojensa alta. Eräs nuori nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi: "Pitäisikö tässä pelätä?" Mitä helikopteri etsi?

Etsipä se ketä hyvänsä, jokainen meistä tunsi itsensä varmaan jossain määrin valvotuksi, tarkkailluksi, minäkin joka kannoin nukketalon hellaa mustassa kassissani. Tänä aamuna uutisissa sanottiin, että eilen etsittiin naisvankikarkuria. Mutta etsittäisiinkö tavallista vankikarkuria ihan helikopterin kanssa? Oletin helikopterin liittyvän Putinin vierailuun.

Kun helikopteri seuraa parin korttelin matkan aivan yläpuolella, tulee vainoharhainen primitiivinen tunne: tuo jahtaa minua. Johtuneeko se elokuvista vaiko ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ihminen haluaisi mennä jonnekin suojaan.

Minulle tuli mieleen myös Kyproksen sota, jossa lentokone tai helikopteri merkitsi vaaraa. En unohda sitä yötä, jonka olin lasteni kanssa Nikosian keskustan hotellissa ennen evakuointia. Paksu patja oli nostettu hotellihuoneemme ikkunan eteen. Pahimmalta tuntui pitkä vaahtosammuttajien rivi hotellin käytävässä ja jatkuvat sodan äänet.

Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. On ihmeellistä, että en ole kirjoittanut siitä. Mutta tunnen yleensäkin itseni niin ulkopuoliseksi Suomessa, että olen tottunut, että ihmiset eivät ymmärrä kokemuksiani. Tietenkin siitä olisi pitänyt kirjoittaa tuoreeltaan, kun ihmisten muistissa olivat vielä uutiset Kyproksen vallankumoukssta ja sodasta ja meidänkin perheen kuvat ja haastattelut lehdissä ja radiossa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo päättäneet lähteä pois Suomesta.

4 kommenttia:

  1. Hyvä postaus. Eniten minua kiinnosti tuo että olet tottunut siihen että ihmiset eivät ymmärrä, ja siksi et kirjoita kokemuksistasi. Luulen tajuavani mitä tarkoitat.

    Uskon että blogisi lukijoita ainakin kiinnostaa kuulla lisää. Jospa tuo helikopteri oli muistutus siitä että pitäisi kirjoittaa :)

    (En tiedä tarttuuko kommentti. Olen nyt yrittänyt kaksi kertaa. Kolmas kerta toden sanoo.)

    VastaaPoista
  2. Kommentointi on vaikeaa minullekin, omaan blogiinkin. Jospa Blogger tekee tämän helpommaksi.

    Blogiin kirjoittaminen olisi varmaankin hyvä tapa alkaa purkaa sitäkin Kyproksen kokemusta. Aloin kyllä kirjoittaa sitä ajasta jo Kanadassa, mutta se projekti jäi kesken, kun oli pakko hankkia rahaa lehtijuttujen tekemisellä.

    Siellä Kyproksella muuten suomalainen mies oli edukseen. Kriisissä suomalainen mies on rauhallinen ja myös pehmeämpi kuin normaalisti. Se on ihmeellinen yhdistelmä.

    Puhun tässä nyt nuorista rauhanturvajoukoissa olleista miehistä, joita tapasin sekä rauhan että sodan aikana.

    Kypros olisi niin täysin eri maailma, että siitä pitäisi tehdä taas uusi blogi.:)

    Olen kyllä sitä suunnitellutkin.

    VastaaPoista
  3. Kokemuksistasi Kyproksella olisi mielenkiintoista lukea. Olin siellä rauhanturvaajana vv. -68-69.

    VastaaPoista
  4. Meitä Kyproksella olleita on paljon. Minähän olin siellä mieheni työn vuoksi. Hän oli siellä rauhanturvajoukoissa kuten Sinäkin.

    VastaaPoista