lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Onko kirjamessuissa mieltä?



Kuvat: Anna Amnell

Paljon julkisuudessa esiintyvät kirjailijat keräävät luonnollisesti kirjamessuilla enemmän yleisöä kuin kirjoituskammioistaan harvemmin esiin tulevat kirjoittajat.

Voi tavata hyvin monenlaisia ihmisiä. Yleisömassat ovat julkkiskirjailijoiden ympärillä, mutta kahdenkeskiset tai pienessä ryhmässä tapahtumat kohtaamiset ovat intiimejä ja antoisia.

En voisi mennä kirjamessuille ilman mieheni apua. En voi kantaa enkä nostella paljon mitään, joten tarvitsen kantajan ja pakkaajan, sillä vien mielelläni mukaan rekvisiittaa, joka liittyy kirjan aiheeseen. 1500-luku on niin kaukainen aika, että se tuntuu melkein fantasiaromaanin maailmalta. Siksi aikakautta kannattaa elvöittää. Yksi kuva eli siis asetelma tai esiintymispuku voi kertoa enemmän kuin sanat, varsinkin kun messuilla vierailevalla ei ole paljon aikaa. Yleensähän siellä tulee kierreltyä ja silmäiltyä, kun on niin paljon nähtävää ja kuultavaa. Tänä vuonna oli lisäksi erityisen meluisaa. Tämä tuntui olevan muidenkin käsitys.

Turku on niin kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki, että siellä viipyisi mielellään kauemminkin. Kerran olin mieheni kanssa viikonloppumatkalla saman tien. Nähtävää riitti.

Oli käynnissä muitakin messuja. Tämänkertainen messukäynti huipentui japanilaisen selänhierontalaitteen kokeilemiseen, kun romahdin selkä kipeytyneenä tuoliin, jossa sitä sai kokeilla. Senjälkeen jaksoikin tehdä vielä pienen kierroksen. Mieheni voitti nopanheitolla yrttimukin. Siinä on yhtenä kuvana rosmariini. Se muistuttaa näistä kirjamessuista, sillä käytin 1500-luvun portinvartijan tornin lattiaheininä nimenomaan rosmariinia. Sen lehdet ovat niin pieniä, että ne sopivat 1:12 nukketaloon. Lattiaheinät ja -kukat olivat tavallisia muiden muassa Elisabet I:n juhlahuoneissa, joissa vastaanotettiin ulkomaiden lähettiläitä, jotka ovatkin niistä kertoneet.

En voinut olla ostamatta Shakespeare-mukia. Ristikkotalot ovat siinä kauniita. Paras messumuisto on piparkakkumuotti, jolla voi tehdä pieniä pipareita, jotka ovat keskiaikaisen kivikirkon näköisiä. Keskiaikaiset kivikirkothan ovat meidän rakennustaiteemme aarteita.

Photo Friday. "Anger"

DSC03084

Click the photo to see it in larger sizes.

Turun kirjamessuilla


Kuva: Anna Amnell

Setukaisten Pekko-eepoksen suomennoksen julkistaminen

"Peko", the national epic of the Setus, a small Finno-Ugric nation, was translated into Finnish. These ladies are part of the group that sang to celebrate the event at Turku Book Fair.

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

torstaina, syyskuuta 28, 2006

Puukirjasto on nyt Kaivopuistossa

DSC03084

Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana ja näet muitakin kuvia puukirjastosta.

Puukirjasto on nyt Kaivopuistossa.
Puukirjasto

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Kirjailijat netissä

Kirjailija Jasper Fforde uskoo, että hänen kuusi nettisivuaan (websites) ovat osa hänen kirjojaan, koska hän kirjoittaa ja suunnittelee ne kaikki itse. Kaikkiin pääsee hänen kotisivultaan, joka on hyvin hauska.

Fforde kertoo kirjailijaliittonsa "The Author" -nimisessä lehdessä, että hänen kaikki sivunsa ovat aidosti häntä itseään, kun niitä ei kirjoita joku muu hänen ohjeittensa mukaan. Kaikki tekstit, kuvat ja ideat ovat hänen omiaan.

Fforde sanoo, että kirjailijan itse kirjoittama nettisivu on suorin mahdollinen yhteys lukijaan henkilökohtaisen esiintymisen ja kirjan ohella. Hän uskoo, että lukijat arvostavat kirjailijan itsensä kirjoittamia sivuja enemmän kuin kustantajan tai mainostajan tekemiä sivuja.

"--I firmly believe that readers can and do make a distinction between what is home-grown and what is created by publishers and marketeers, and I think people enjoy and value the intimacy that it engenders."

Writing Magazine Vol 12 No 9, 5.

Täältä löytyy Jasper Fforde.

Ex libris: Dover

Näin hanhet ylittävät kadun





Kuvat: Anna Amnell

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Ruskaa Kaivopuistossa

Ruska. Autumn colours


Kuva: Anna Amnell

Voit klikata kuvan suuremmiksi ja katsella muitakin ruskakuvia.
Lisää ruskakuvia suurempina Syksyblogissa.

Kaivopuisto on ensimmäinen Helsingin puisto, jonka opin tuntemaan. Olin opiskeluaikana osapäivätyössä Suomalais-Englantilaisen seuran lastentarhassa pari vuotta. Joka arkipäivä olin lasten kanssa Kaivopuistossa.

Kieli ja todellisuus

Keskustellaan kielestä ja todellisuudesta. Laitan tänne talteen puheenvuoroni.

Edellinen keskustelija esittää, että kieli luo todellisuuden ja viittaa sosiaalikonstruktionismiin.

Kirjoitin:

Sosiaalikonstruktionismi on kiinnostava teoria ja toimii erittäin hyvin ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita kuvatessa. Ihmiseen voidaan vaikuttaa hyvin paljon, kuten kuvasit. Se kannattaa varsinkin kasvattajien muistaa. Siis erittäin tärkeä viesti lukijoille.

Mutta sosiaalikonstruktionismilla on rajoituksensa. Se ei toimi fysikaalista maailmaa kuvatessa. Dinosaurukset ja tähdet olivat olemassa mijoonia vuosia ennen ihmistä eikä meidän kielemme luonut niitä eikä muuttanut niitä. Kieli saattaa kyllä muuttaa meidän käsityksiämme niistä.

Jos ihminen voisi muuttaa todellisuutta kielen kautta, niin esimerkiksi sotien ja nälänhädän lopettaminen olisi helppoa.

Oikeudessa voi eri asianajajilla olla erilaisia mielipiteitä siitä, kuka on murhaaja, mutta nämä mielipiteet eivät muuta murhan todellisuutta. Jossakin on murhaaja.

Jos ajatellaan, että kieli luo aina todellisuuden, silloin kielestä on tehty vankila, johon olemme kaikki suljettuja eikä meillä ole yhteyttä ulkopuolella olevaan todellisuuteen.

Kieli on kommunikaatioväline, jota on koko ajan kehitettävä, jotta se vastaa entistä paremmin todellisuutta.

Kuvaa kotisi



Kuvaa ensin vaikkapa ikkunaverhojesi kuviot. Nämä verhot on ostettu tietenkin Hietalahden kirpputorilta kuten melkein kaikki verhomme. Nämä ovat olleet aikaisemmin ruokasalissa ja ovat nyt keittiössä. Pidän niistä kovasti.

Kaisa kirjoittaa uuden kameran ilosta. Samanlainen tunne on ollut minullakin joulusta asti, jolloin sain lahjaksi digikameran.

Edellinen kamera oli todellinen pikku myy, jolla tuli myös hyviä kuvia. Ostimme sen ennen Italian matkaa. Se ottaisi hyviä kuvia ja mahtuisi hyvin taskuun ja laukkuun. Kaikki sujui hyvin, mutta sitten kameran "veräjä" meni rikki, sitä ei saanut kunnolla kiinni. Se oli korjattavanakin. Käyttäisin sitä vieläkin jos sen saisi kuntoon.

Eräs kiinnostavimpia projektejani oli kodin kuvaaminen. Mieheni sisar oli kuullut "Kuvaa kotisi" -projektista. Kodista kuvattaisiin talteen kaikki tavallisetkin yksityiskohdat. Sitä Kaisa historioitsijana myös korostaa kirjoituksessaan: arkea täytyy saada talteen.

Otin kuvat joka paikasta huushollia. Ei kulunut kauan, kun kerrostalossa oli putkiremontti ja muitakin muutoksia. Koti ei ole ollut sen jälkeen sama. Vain kuvat ovat jäljellä.

Samalla tavalla olen kuvannut kuluneena kesänä Helsingin arkea, vesirännejä, ovia, katukiviä, kukka-asetelmia. Ja tietenkin olen kuvannut myös kotia.

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Syyskuun 2006 kysely bloggaajille




Käytän myös muiden ottamia valokuvia heidän luvallaan. Tämän valokuvan otti minusta toissapäivänä mieheni.

Kirjailijalle blogin pitäminen on luonnollisesti myös PR:ää.
Kysely löytyi Vuodatuksen uutuustaululta ja kyselijänä on Lissuntalo.

Tätä kyselyä ei ole kohdistettu kirjailijoille, vaan "tavallisille ihmisille". Ensinnäkin kirjailijatkin ovat ns. tavallisia ihmisiä, vaikka minulle on muutakin väitetty. Ja eihän nuorisokirjailijaa pidetä edes oikeana kirjailijana. Esimerkki: vaikka hän olisi kirjoittanut kymmenen nuortenkirjaa, häntä nimitetään esikoiskirjailijaksi, jos hän julkaisee "oikean romaanin".

1. Pidätkö blogia?

Minulla on useita blogeja.

2. Miksi pidät? Miksi et pidä?

Minua innostivat bloggaamiseen aikaisemmin Kiiltomadon keskusteluihin osallistuneiden mm Brysselissä asuvan salaperäisen henkilön, nimimerkki Hanhensulan blogi. Lisäksi luin varsinkin englanninkielisiä blogeja netissä.

Blogi vaikutti minusta ilmiönä samalta kuin kirjapainon keksiminen.

Hyvin tärkeä syy oli myös se, että minun piti päivittää kotisivuni. Se oli liian vaikeaa minulle ja liian kallista muiden tehtäväksi. Sisarenpoikani oli tehnyt minulle selkeät kotisivut, mutta hän muutti ulkomaille eikä ehtinyt enää hoitamaan niitä. Päätin opetella pitämään blogia, jotta oppisin tekemään ns. jokamiehen kotisivun.

Minulla on useita blogeja, sillä siten voi oppia parhaiten bloginpitämistä. Osan olen jo lopettanut. Lisäksi pölyallergisena olen erityisen iloinen tästä keksinnöstä, sillä blogit ovat kuin kansioita, joihin voi tallentaa kuvia, kirjoituksia ja linkkejä eri aiheista. Toivon, että osaisin pitää "superblogia", johon voisin koota kaikki aiheeni. Toisaalta se ei kävisi päinsä, sillä osa blogeistani on tehty sellaisiksi, että niissä ei ole mitään lapsilukijoille sopimatonta. Selvyyden vuoksi myös 1500-luku ja 1900-luvun alku kannattaa laittaa eri blogeihin.

Yksi blogeistani on tälläkin hetkellä yksityinen. Käytän sitä työkansiona uutta kirjaa varten. Ennen oli kuvia ja paperinpalasia joka paikassa pölyä keräämässä.

3. Mitä blogisi sisältää? Millainen haluaisit sen sisällön olevan?

Tämä Blogisisko-blogi oli alussa yleisblogi, jossa oli vähän kaikkea, sillä olen itse lukemisessa miltei kaikkiruokainen. Mutta huomasin pian, että lukijat erikoistuvat yleensä tiettyihin aiheisin. Tähän blogiin jäivät lähinnä kulttuuri ja ihmisoikeuskysymykset. Käytän paljon valokuvia varsinkin nyt kun minulla on digikamera. Olen käyttänyt lisäksi aikaisempina vuosina ottamiani kuvia ja muiden ottamia kuvia heidän luvallaan.

On hauskaa, jos on kommentteja. Joskus niitä on paljon. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en jaksaisi pitää jatkuvaa vilkasta keskustelupalstaa blogissani. Siihen ei olisi aikaakaan.

4. Keitä varten pidät blogia? Keiden haluaisit lukevan blogiasi? Keiden tiedät lukevan blogiasi?
Julkinen blogi on tietenkin kaikkien luettavissa. Tilastotiedot kertovat, että suurin osa lukijoistani on Blogilistan ulkopuolelta. Aika suuri osa asuu ulkomailla. Olenhan ollut itse siirtolainen, joten tämä yhdistänee.

5. Kuinka kauan olet pitänyt blogia? Kuinka kauan aiot pitää blogia?

Olen pitänyt tätä Blogisisko-blogia vuoden 2005 kesäkuun alusta asti. Olen monesti aikonut lopettaa nimenomaan tämän. Tällä blogilla on kuitenkin aika paljon lukijoita, ja se innostaa jatkamaan.

6. Luetko muiden blogeja?
Luen silloin kun minulla on aikaa. Luen blogeja, joiden kirjoittajat edustavat monia erilaisia ideologioita ja uskontoja. Luen puuskittain eli harvaan ja hartaasti. Saatan lukea jonkin blogin monen kuukauden kirjoitukset yhdellä kertaa. Sillä tavalla saa paremmin selville kirjoittajan maailmankuvan ja ajatukset.

7. Miksi luet? Miksi et lue?

Olen utelias. Luen kaiken mikä tulee eteeni. En jaksa kuitenkaan lukea blogeja, joiden kieli vilisee kirosanoja ja muuta alatyyliä. On tietenkin myös blogeja, joissa kirjoittaja käyttää niitä blogissaan vaihdellen eri tyylilajeja. Tällainen blogi on esimerkiksi Petja Jäppisen Ihmiskunta-blogi, jota luen melko säännöllisesti. Hänen pukuhistoriakategoriaansa on linkki myös käsityöblogissani. Samaa eri tyylilajien käyttöä edustaa myös Rauno Räsänen, jolla on syvällistä filosofista pohdintaa yhtä hyvin kuin miesten suosimia ronskeja aiheita. Molemmista laidoista menee joskus yli eli jätän lukematta. Niin käy Petjankin kirjoituksille. Ja niinhän on sanomalehtijuttujenkin laita, usein luetaan ´vain otsikot.

8. Millaisia blogeja haluaisit lukea? Millaisia haluaisit blogien olevan?

Toivoisin enemmän avointa keskustelua. Suomi ja koko maailma on myllerryksissä. Asioista pitäisi puhua. Pitäisi opetella puhumaan asiallisesti. Muuten jokaisen oma blogi saa olla ihan millainen hyvänsä, tietenkin laillisuuden rajoissa. Näyttäisi siltä, että Parnasso-blogiin alkaa kehittyä hyvä keskustelufoorumi.

Professori Jukka Kemppisen vuodesta 2005 kirjoittama blogi on mielestäni paras kaikista tuntemistani suomalaisista blogeista.

9. Blogien tulevaisuus - onko sitä?

Jos kaikki blogit tulevat maksullisiksi ja maksu tulee korkeaksi, kirjoittajat vähenevät. Olen lukenut jostakin, että on suunniteltu sitäkin, että Internet tulisi vain julkisten laitosten käyttöön. Jos näin kävisi, ihmiset löytäisivät uuden keinon ilmaista. Ihmiset kirjoittavat vaikka tuohikääröihin tai seinille, jos muuta paikkaa ei ole.

Suosittelen jatkuvasti ystävilleni erästä blogia, nimittäin Pekka Nykäsen blogia. Nykänen on lääkäri, mutta pitää nettipäiväkirjaa, jonka avulla pysyy ajan tasalla. Luen sitä joka päivä tietääkseni, mitä maailmalla todella tapahtuu. Asioita, joita ei mainita uutisissa eikä lehdissä.

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Euroopan kulttuuriparlamentti, kulttuurin vapaus ja uskonnot

Euroopan kulttuuriparlamentin yleisistunnossa Turussa käytiin kuumaa keskustelua kulttuurin ja uskontojen välisistä suhteista.

Euroopan kulttuuriparlamentti on julistanut vuoden 2008 kulttuurien välisen dialogin vuodeksi. Turussa pidettiin viime viikonloppuna 15.-16.9. 2006 Euroopan kulttuuriparlamentin (ECP) yleisistunto. Siihen osallistui sata edustajaa 40 maasta, taiteilijoita, filosofeja ja muita kulttuurin edustajia.

Lauantaina 16.9. keskusteltiin kulttuurin vapaudesta ja uskonnollisista arvoista sekä Euroopan kulttuurienvälisestä dialogista. Alustajana toiminut Mikael Kosk kirjoittaa keskustelusta Hufvudstadsbladetin uusimmassa viikkoliitteessä Voltissa artikkelissaan "Är Gud eller människan det högsta värdet? (Mikael Kosk Volt v.38. HBL.23.9.2006)

Keskustelussa kysyttiin muun muassa, voidaanko asettaa vapaus ja uskonto vastakkain. Muuta: "Amerika är mera religiöst än Europa och har ändå alla medborgerliga friheter. -- Modernitet är en ny tyranni som plockat bort religionen. – - Det går inte att ställa tro mot rationalitet.— - I Östeuropa finns två dimensionen samtidigt – demokratisering och religionens återtåg.”

Kosk kirjoittaa: ”Yttrandefriheten ger å sin sida rätten att ifrågasätta vilka som helst trosartiklar, men yttrandefriheten är tom om den inte alls behöver konfronteras med innehållet i och betydelsen av det som ifrågasätts, krtiseras eller förnäkas."

Meidän täytyy määritellä uudelleen vapautemme, päätteli Turun kokous. Tarvitaan kunnioitusta toisia ja heidän uskoaan kohtaan.

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Albert Edelfelt

Albert Edelfelt, Helsinki, Finland

Kuva: Anna Amnell (klikkaa kuvaa, niin näet sen alkuperäisessä koossa)

Suomessakin on patsaita siirrelty poliittisista syistä. Edelfelt-patsaskin on joutunut kokemaan politiikan muutoksista. Se oli pitkään poissa Ateneumin edestä.

Tämä patsas häädettiin nimittäin hulluina vuosikymmeninä "ilkivallan vuoksi" Ateneumin [joka oli silloin taidekoulu] edestä Eiraan ja on tuotu hissukseen takaisin vasta vuonna 2004!. Se on siis jälleen Ateneumin vieressä, rautatietorilta katsoen oikealla puolella. 

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Photo Friday 'bright'

Beach, Iisalmi, Finland

Click the photo to see it in larger sizes. Uimala

Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana. 2. Keskustelua: Ullakko. Nainen ullakolla.



Tyttö lukemassa ullakolla. Adelaide Claxton: Wonderland
Alustamani keskustelu "Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana" siirtyi heti alkuun ullakon merkityksiin ja naiskirjallisuuden käsitteeseen "nainen ullakolla".

Nainen tai jopa tyttö ullakolla lukemassa tuntui heti ensimmäisestä kommentoijasta "arveluttavalta ", "haljulta" (Outi Alanne 25.04.04 22:58).

Kirjoitin (Ullakko täynnä kirjoja. 25.04.04 23:06) Hauska lukea sinun reaktiosi ullakolla lukemiseen. Ehkä minun ullakolla lukemiseni johtui vain sodanjälkeisestä asuntopulasta. Kun muutin kaupunkiin, meillä oli oli vain yksi huone. Naapurissa asui huoneen ja keittiön asunnossa toimittaja ja hänen opettaja-sisarensa. Veli asui kamarissa, sisar keittiössä. Heidän ullakkonsa oli täynnnä kirjoja ja lastenlehtiä. Toimittaja sai jatkuvasti arvostelijankappaleita, joita luin koko lapsuuteni ja kouluvuosieni ajan.

Nimimerkki Kristina viittasi (Re: Ullakko täynnä kirjoja 26.04.04 00:32) "Charlotte Bronten romaanin 'hulluun naiseen' ullakolla, mikä on jo ns. naiskirjallisuudessa käsite."

Kirjoitin (26.4.04 00:32): Minulle tulee myös mieleen, että viktoriaanisena aikana naisen luovuutta, halua toimia pidettiin helposti "hysteriana". Voin aivan kuvitella, kuinka nainen pakeni mahtavan viktoriaanisen talon ullakolle voidakseen olla hetken rauhassa. Talosta oli tullut vankila, se kuului miehelle, naisen tuli elää siellä miehen sääntäjen mukaan.

Lapsille ullakko on ollut aina jännittävä paikka täynnä outoja aikuisten hylkäämiä esineitä. Sieltä voi löytää aarteita. Lasten oleskelua ja leikkimistä ullakolla pidettiin sopivana, lapsellisena puuhana. Aikuisen naisen tuli kasvaa ulos lapsellisuudesta.

Meidän maailmamme on erilainen.

Frank Wiklund kirjoitti: (Leluja ullakolla 26.4.04): "Jostain syystä ullakkoon liitetään hulluus. Englannin kielessä on sanontta "'toys in the attic' (=leluja ullakolla), joka viittaa sekoamiseen. Ja onhan meillä erinomainen 'vintti pimeänä'- sanonta."

Kirjoitin ("Ullakko= piilotajunta" 26.4.04 08:56): Ehkä tämä liittyy siihen, että ennen ullakolle kätkettiin vanhoja kirjeitä ja muita muistoesineitä, yleensä kaikkea sellaista joka ei sopinut näytettäväksi. Niihin saattoi liittyä salaisuuksia, jopa "luurankoja kaapissa". Piilotajunta tulee kuitenkin esille jollakin naamioidulla tavalla, unina, sairauksinakin. Ullakolla kummittelevat menneisyyden haamut.

Jatkoin (Myös leikkimielisyttä, iloa 26.04.04 10:36): "Kun katselee englanninkielisiä nettisivuja, ullakkoa tarkoittava sana, samoin Frankin mainitsema sanonta leluista ullakolla, merkitsevät myös leikkimielisyyttä:

Brooklynilainen teatteri on "vintti", "ullakko", samoin joidenkin kotisivut ja antiikki- ja lelukaupat ovat "ullakoita" (attics). Nukketalokauppa on "enkelten vintti" [mikä nimi blogille!]. "Et ole koskaan liian vanha leikkimään ullakolla", joku mainostaakin.

Eikö kukaan muu ole leikkinyt lapsena ullakolla tai lukenut siellä?
Sami Heino kirjoittaa ("paikka, josta näkee kauas" 26.04.04 12:45). "Käykö tähän kategoriaan myös sanonta 'hissi ei mene ylös asti'?
Muistaakseni Stephen King kirjoittaa paikasta, josta näkee kauas.
lapsuuteen, niin pojilla kuin tytöilläkin, liittyy sellainen paikka, jossa kaikki on mahdollista, jossa voi mielikuvituksessaan tehdä mitä tahansa. Minulle se oli metsä, metsässä tietty kivi".
Paikka, josta näkee kauas, on myös paikka, jossa tarinat syntyvät."

Kirjoitin (Re: paikka, josta näkee kauas): Pikkusiskollani oli tapana mennä kaksikerroksisen ulkorakennuksen katolle, sillä sieltä näki kauas."



Viktoriaanistyylinen talo Helsingissä. Kuva: Anna Amnell


Kirjoitin (Erica Jong ullakolle suljetusta naisesta 27.04.04 09:53): Kirjassaan Viidenkympin kauhu (1955. Otava , alkuteos 1994) Erica Jong kirjoittaa: "viisikymmentä vuotta täytettyään ullakkohuoneen hullu nainen karkaa, tömistelee rappuja alas ja sytyttää talon tuleen. Häntä ei enää kahlita. (s. 23)
Voimme ajatella, että viktoriaaninen, monin tavoin kahlehdittu nainen sytytti maailmansa tuleen ja nousi tuhkasta uutena naisena, joka alkoi toteuttaa itseään.
Mikä voisi olla aikamme vankila, "ullakko", johon meidät on suljettu tai johon olemme paenneet? Mikä olisi nyt se "talo", josta meidän pitäisi juosta ulos?
Onko täydellisyydestä tullut uusi vankila? Ole kaunotar, ikinuori, seksikäs, äiti, menestynyt, väsymätön, hyvä jätkä jne.
Palaamme Jongiin: "Huomasin (kuten niin monet naiskirjailijat ovat huomanneet) että naisten laatimat säännöt olivat paljon tiukemmat kuin miesten." (s. 406)

Onko hän sinun mielestäsi oikeassa?

(Keskustelu jatkuu.)

Narnia-kirjoissa ullakolla on se merkitys, jonka lapset tuntevat. Vintti on jännittävä paikka, jossa on hauska leikkiä. Ullakolta alkavat Narnian seikkailut.

Lue myös Kasa-blogissa myöhemmin ollut Jussin kirjoitus ja kommentit.

Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana



Kuva: Dover Publications

Tytölle merkitsee paljon, että hänellä on oma paikka, jossa hän saa lukea, kirjoittaa päiväkirjaa ja ajatella. Monella oli tapana istua lapsena kesäisin vaikkapa puussa tai ullakolla lukemassa. Onko teillä sellaisia muistoja?

Me naiset luemme paljon. Olemme ehkä suurin lukijakunta, jos pikkunaiset otetaan mukaan. Mitä me etsimme kirjoista? Saammeko sen, mitä etsimme?

Lapsen syntymä on monelle naiselle elämän suurin asia. Naiskirjailijan tuotanto voi kokonaan muuttua synnytyskokemuksen jälkeen (Kristeva). Millä tavalla synnytystä kuvataan kirjoissa? Onko kukaan kuvannut omaa synnytystään? (Kirjassa "Museon kulisseissa" on kuvattu omaa syntymääkin!)

Mitä merkitsee lapsuus ja vanheneminen naislukijalle ja -kirjoittajalle? A.S. Byatt kirjoittaa, että keski-iässä hän alkoi kirjoittaa preseksuaalisesta minästään ja postseksuaalisesta minästään, siis lapsuudesta ja vanhenemisesta. Hän kirjoittaa, että 30-40 -vuotiaana ihmissuhteiden verkosto merkitsi paljon. Mutta viisikymppisenä iloitsee siitä, että on saanut omaa aikaa, sellaista hyvää yksinäisyyttä, jota kaipasi lapsena ja nuorena yhteisöllisyyden ja kaiken touhun rinnalle. (Byatt ja Sodré: Imagining Characters)

(Kuulostaako tutulta? Keskustelunalustukseni: Naisen muotokuva lukijana ja kirjoittajana. Kiiltomato 25.4.04 klo 20:05.
Koska on taas runsaasti vapaata aikaa, tallennan myös Kiiltomadossa olleita kirjoituksiani, jotka olen tulostanut talteen. Ne ovat myös spontaanisti suoraan nettiin kirjoitettuja kuten suurin osa muistakin tämän blogin kirjoituksista.)

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Mummo, aikansa feministi, poltti myös piippua



Minulla on läheinen ystävä, jolta saan jatkuvasti englanninkielisiä sanomalehtiä. Hän tietää, että minua eivät kiinnosta niissä uutiset, vaan pikkujutut, muoti ja kulttuuri. Minua kiinnostaa varsinkin Financial Times -lehti, jonka kieli on erinomaista.

Piippua polttavat mannekiinit
Financial Timesin muotiliitteessä.


Financial Times -lehden syyskuun "How to Spend" -liite on erityisesti muotinumero. Ja mitä komeileekaan lehden kannessa - nainen valkoinen paita päällä, musta hattu päässä ja piippu suussa? Piste iin päällä ovat mustaksi maalatut kynnet.

Sivuilla 106-120 on itse muotijuttu "man, I feel like woman". Pitkä, pohjoismaalaisen näköinen nainen mustassa Viktorian ajan tyylisessä silkkimekossa, pää kallellaan ja piippu suussa, toinen takkutukkainen puolialaston valokuvamalli myös piippu suussa.

Jutun alaotsikko on "A touch of masculine tailoring never does a girl any harm." On Chaplinin kulkuri -tyylisiä kamppeita, miesten paitoja ja pukuja. Voiko olla tosinainen vasta matkimalla miestä?

Mummot pissasivat seisaaltaan

Eräs varhaisimpia muistojani on, kun näin mummon ja naapurin emännän pissaavan seisaaltaan pitkiä helmojaan pidellen ja nauraa räkättäen: "Kyllä me naisetkin osaamme." Mummo oli pieni etelämaalaisen kaunis nainen, jolla oli pikimusta tukka. Hän pukeutui aina nuoruutensa muotiin, pitkiin pienikuviollisiin tummiin mekkoihin ja piti tukkaansa nutturalla. Näin hänen pitkät hiuksensa vain silloin, kun hän kuivatteli niitä saunan jälkeen hellan avoimen luukun lähellä hämärässä pirtissä.

Mummo oli mennyt 17-vuotiaana naimisiin itseään yli kymmenen vuotta vanhemman Pietarissa asti seikkailleen pelimannin kanssa. He muuttivat asumaan korpeen tiettömien taivalten taakse, kun ukki ryhtyi tekemään suksia. Mummo synnytti siellä 11 elävää lasta. Monta lasta kuoli synnytyksessä, keskenmenoja oli varmaankin useita. Hänen kaksi lastaan kuoli espanjantautiin, iloinen 10-vuotias Ransu-poika ja kaunis teini-ikäinen Hilma. Mummo synnytti viimeisen lapsensa paljon´yli 40-vuotiaana. Ukki ja mummo olivat erottamattomat. Mummon kuoltua ukki piti aina mukanaan mummon käsilaukkua, samanlaista isoa mustaa käsilaukkua, jollaisen tunnemme Muumi-kirjoista.

Ukin kessumaa

Eräs hauskimpia puuhiani kesällä mummolassa oli ukin kessumaan kastelu. Sekä mummo että ukki polttivat piippua. Mummo sanoi, että hammaslääkäri oli neuvonut tupakoimaan, sillä mummon ikenet olivat koko ajan kipeitä. Mummolla oli puremavika, sellainen joka hoidetaan nykyään hammasraudoilla tai leikkauksilla. Mummo kuoli sokeritautikohtaukseen puun alle mentyään lapsenlapsiaan vastaan, kun nämä olivat tulossa koulun kevätjuhlasta kotiin. Ukki kuoli kymmen vuotta myöhemmin 94-vuotiaana keuhkokuumeseen. Hänellä todettiin olleen myös keuhkosyöpä.

Perhe eli suuressa köyhyydessä talonvelkojen ja huonojen aikojen vuoksi. Sisällisodan aikana Savossa loppui ruoka, ja ukkikin kävi lastensa kanssa kerjäämässä naapurista ruokaa, kuten äitini kertoi lapsuudestaan. Tunnelma mummolassa oli kuitenkin aina iloinen, juteltiin, soitettiin, laulettiin ja naurettiin. Varsinkin enot muistelivat mummoa kauniina ja iloisena naisena, joka oli hyvä tanssimaan polkkaa. Hän oli myös hyvin hurskas ihminen. Juhani Ahon isä, rovasti Brofelt oli hänen rippi-isänsä ja vihkipappinsa. Brofeltin kuva oli mummon ja ukin makuuhuoneessa sängyn yläpuolella. Hän tavallaan kuului perheeseen. Sieltä korvesta käytiin kuitenkin kirkossa vain muutaman kerran vuodessa. Sehän on tyypillistä suomalaista uskonnollisuutta.

Joissakin asioissa maailma ei ole muuttunut

Minä ajattelen usein mummoa aikansa feministinä. Hän korosti usein sitä, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Ajattelen myös, mitä mummosta olisi tullut, jos hän olisi päässyt käymään kouluja. Ehkä samanlainen kuin tyttärestäni, joka muistuttaa kovasti isoäitiäni.

Financial Times -lehden sivulla 22 on kulmassa piirrettynä käsi, ja siitä riippuu ketjussa krusifiksi. Kuva liittyy pieneen juttuun newyorkilaisesta Johnny Deppin näköisestä upporikkaasta butiikin omistajasta, joka vertaa itseään varhaiskristillisiin pylväspyhimyksiin ja sormeilee jatkuvasti kaulakorua, jossa on Dalin Kristus-kuvaa. Suomalaisen korven köyhyydessä ja nykyajan New Yorkissa saattaa olla paljon enemmän yhteistä, kuin tulemme aina ajatelleeksikaan.


sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Sunnuntai-ilta Helsingissä

Autumn in Helsinki

Kuva: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa, niin voit nähdä sen suurempana ja useassa eri koossa. (Flikr kohta "all sizes)

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Valokuvatorstai

the view from Uffizi, Arno, Florence, Ponte Vecchio


Ponte Vecchio Firenzessä. Kuva, jolla osallistuin 16. valokuvatorstaihin


Jokin aika sitten kirjoitin, että Valokuvatorstai, johon olen osallistunut alusta asti, on parasta, mitä blogimaailmassa on tapahtunut sinä aikana, kun olen blogeja lukenut. Se on ollut yhdistävä ja iloinen asia, jota on odottanut ja käynyt innostuneesti läpi erilaisia tulkintoja, joita osallistujat ovat omissa blogeissaan esittäneet Valokuvatorstai-blogissa annetuista aiheista.


Yhtä (ideologialtaan neutraalia) poikkeusta lukuun ottamatta aihe on määritelty aikaisemmin pelkästään yhdellä tai kahdella sanalla.


Mutta viime viikolla käytettiinkin teeman "auma" yhteydessä tekstiä, jolla oli selvä ateistinen sanoma. Tällainen menettely ei kuulu mielestäni sellaiseen "yhteisöllisesti toimivaan" blogiin, jossa määritellään aihe osallistujien runoille tai valokuville. Kukin voi tietenkin tulkita aihetta oman vakaumuksensa mukaan omassa blogissaan.


Ei ole reilua koota ensin yhteisblogiin paljon ihmisiä hauskaan puuhaan ja käyttää sitä sitten edistämään jonkin pienen ryhmän asiaa.


Olen osallistunut useisiinValokuvatorstain haasteisiin.


Valokuvatorstain esikuvana on ollut Photo Friday , jossa tehtävät on määrätty vuodesta 2002 asti pelkästään sanalla tai kahdella.  Keskustelu Photo Fridayn toimintaperiaatteista on vilkasta, ja niin toivotaankin siellä olevan.


Jos valitset "challenge archive", voit nähdä, että tehtävät on määritelty aina pelkällä sanalla.


nimimerkki Tonyn mielipide Ellilän blogissa:
"Hassua, miten ensimmäisellä kerralla jäi tämä ateismi huomaamatta luettuani sen kerran läpi. Varmaankin siitä johtuen, kun en ymmärtänyt miten se tuki aihetta uoma.
-- Nyt kun sain kommenteista lukea, että kirjoittaja on eräänlainen ateismin "lipunkantaja", niin ymmärrän, että kertoja antaa tarinalle vielä lisämerkityksen, joka jää salatuksi niiltä, jotka eivät kertojan aatemaailmaa tunne.
--
Loukkaantuminen [minun loukkaantumiseni] on sikäli ymmärrettävää, että mitä ilmeisimmin kirjoituksen lainaaja on tiennyt tästä. "
LISÄYS 6.10.2006


Mikä on Valokuvatorsta? Sattuipa vastaan tällainen "mainosteksti" viime keväältä:


"Maria ja minä olemme perustaneet kollektiiviblogin Runotorstai. Käyhän tutustumassa ylläolevan linkin kautta. Blogi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivomme sen löytävän osallistujia ja lukijoita. Mukaan tulee myös kuvablogi, joka on Runotorstain sisarblogi. "


Googlella löysin, että nimimerkki Tui kirjoitti useissa blogeissa viime keväänä samanlaisen viestin, kutsui nimenomaan yhteisblogiin. 
En ollut saanutkaan väärää käsitystä. Runotorstai ja Valokuvatorstai perustettiin yhteisblogeiksi (kollektiivinen=yhteinen, yhteis-).
Mainosviesti oli kuitenkin täysin harhaanjohtava.

Lisäys vuonna 2010: Kosmologi Enqvist jatkaa uskonnon pilkkaamista yhä äänekkäämmin vuodesta toiseen, ja Valokuvatorstai pitää edelleen kiinni hänen tekstistään. Onneksi nyt on jo muitakin valokuvaryhmiä, joissa toisten maailmankatsomusta ei herjata aiheiden valinnalla.


lisäys 2011 Enqvist: pakkolääkitystä uskonnollisille (Aamulehti 19.11.2011)


"Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist toteaa kirjassaanKuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2009): ”Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia”.
Enqvist kysyy: ”Tulisiko uskonnollisuutta yrittää torjua lääkkein? Skitsofrenia aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa, ja joskus skitsofreenikko voi olla vaaraksi ympäristölleen. Meistä tuntuu ilmeiseltä, että tällöin tahdonvastainen lääkitys on paikallaan."

Sanomalehti på svenska

Emme arvanneet kuukausi sitten Hufvudsstadsbladetin tilatessamme, että olemme trendikkäitä. 34% Hbl:n lukijoista on nimittäin tällä hetkellä suomenkielisiä.

Sanomalehden lukijat ovat vähentyneet Suomessa, mutta Hbl:n levikki on kasvanut kolmena vuonna peräkkäin. Syksystä 2005 kevääseen 2006 on ollut lukijamäärässä nousua peräti 4,8 %. Samana aikana Hesarin lukijamäärä on pudonnut 3,6 % eli 39000 lukijaa vähemmäksi.

Mistä tämä johtuu? Heti alkuun koin ainakin minä Hbl:n kodikkaana. Se onkin levikkitutkimuksen mukaan yksi syy kasvuun: lukijaystävällisyys. Sitä lisää lehden tabloid-malli. Lehteä on helppo lukea. Lukijoita on yhteensä 130 000, ja lisäksi on 5000 lukijaa Ahvenanmaalta.

Meille tulee edelleen Hesarikin, mutta se tuntuu yhä enemmän demarien lehdeltä. Hbl antaa tasapuolisemman kuvan varsinkin kansainvälisistä asioista.

Ruotsin taito paranee, varsinkin miehelläni, joka lukee sanakirjan kanssa ihan niin kuin luki Kanadassa alkuaikoina englanninkielisiä lehtiä. Hän osasi aikoinaan erinomaisesti ruotsia oltuaan koululaisena kaksi kesää Ruotsissa työssä. Minä uskon luonnonmenetelmään, ja olenhan minä lukenut jatkuvasti ruotsalaisia sisustuslehtiä.

Parasta on, että Hbl:ssä on perhelehden tuntu. Huomaan säästäväni taas kulttuurisivut, niin kuin tein aina Kanadassa asuessani.

(Faktat: Tua Raninen, ”Det går bra för HBL.” 13.8.2006)

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Kokemuksia eri uskontojen välisistä suhteista



Kappa Phi (Cosmopolitan Club)- klubin hallitus [Indonesia, Hawaiji, USA, Indonesia, Suomi, Japani, Korea] Vasemmalla Darwin.

Kun menin teini-ikäisenä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, tutustuin ensi kerran ihmisiin, joilla oli eri uskonto kuin minulla. Kuuluin vastaperustettuun kansainväliseen kerhoon, jonka muut jäsenet olivat jo yliopistossa.



Musisointia flyygelin ääressä. Darwin laulaa ja David nauraa.

Eräässä kokouksessa, joka pidettiin AFS-perheeni kodissa, eräs meistä, Darwin-niminen indonesialainen opiskelijapoika, sanoi, että nyt hänellä on rukoushetki. Hänen tulee rukoilla Mekkaan päin kääntyneenä. Me muut olimme hiukan hämmentyneitä, mutta Darwin ehdotti, että kukin rukoilisi hiljaa oman uskontonsa mukaan. [ns. samanaikainen rukous] Darwin oli ensimmäinen muslimi, jonka tunsin. Hän oli älykäs, kohtelias ja miellyttävä ihminen.



Kun palasin Suomeen, kirkkokuntien ja uskontojen väliset suhteet askarruttivat minua. Menin seurakuntanuoriin ja kysyin siellä papilta klassisen kysymyksen: Mistä tietää, mikä uskonto on oikea? Pappi suuttui ja käski minun poistua.

Opiskelijana kuuntelin yliopistossa yhden lukukauden teologian professori Osmo Tiililän luentoja tästä aiheesta, sillä tiesin hänen tehneen väitöskirjansa uskonnollisesta turvallisuudentunteesta suurissa maailmanuskonnoissa. Kävin hänen kotonaankin keskustelemassa.

Tiililä oli oikein ystävällinen ihminen, harrasti kaunokirjallisuutta ja näytti minulle eri uskontojen jumalakuvia, joita hänellä oli kokonainen rivi kaapin päällä. Minä rauhoituin kokonaan tässä asiassa ja opin, että kunnioitus toisen ajattelua kohtaan on tärkeä. Tiililä sanoi, ettei pidä mennä toisen omantunnon edelle, ei edes oman lapsen.



Käytännön harjoittelua toisiin kirkkokuntiin ja uskontoihin suhtautumisessa tuli ensin Kyproksella, jossa mieheni oli rauhanturvajoukoissa. Sitä ennen olin opiskellut sivuaineena uskontotiedettä valmistumiseni jälkeen.

Kanada oli
monikulttuurisuuden korkeakoulu





Yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän Torontossa, olivat todellinen monikulttuurisuuden korkeakoulu. Asuimme siitä ajasta viisi vuotta talossa, jossa seinänaapurit olivat Neuvostoliitosta paenneita juutalaisia. Asuimme juutalaisella alueella. Perhelääkärimme oli myös pienen seurakunnan rabbi, ja kaikki muutkin lääkärimme olivat juutalaisia.



Yläkerran asukkaat olivat Unkarista vuonna 1979 paenneita katolisia, alakerran nuoren katolisen naisen miesystävä oli pakistanilainen muslimi.



Lastemme ystävistä enemmistö oli kiinalaisia. Mieheni vapaapäivänä kävelimme usein kiinalaisessa kaupunginosassa ja söimme siellä lounasta. Yliopistossa kiinaa opiskelevan poikamme opettaja oli käynyt Kiinassa kristillisen koulun ja paennut Kiinasta Kanadaan vanhempiensa kanssa.



Työtoverini eräässä työpaikassa oli hindu. Kävimme mielenkiinnosta paikallisessa hindutemppelissä. Ostimme eri uskontoihin liittyviä esineitä.




Useimmat tuntemani intiaanit olivat kristittyjä. Lehtityössä tutustuin myös sellaisiin intiaaneihin, jotka harjoittivat perinteisiä intiaaniuskontoja.



Vain kaksi yhteenottoa
yhdeksässä vuodessa


Yhdeksän vuoden aikana oli vain kaksi yhteenottoa uskonnon alalla. Jonkin aikaa alakerrassa asuva Jehovan todistaja tuli kerta toisensa jälkeen ovelle käännyttämään meitä. Sanoin ensimmäiset kerrat ystävällisesti "Minulla on jo uskonto", mutta lopulta suutuin ja sanoin: "Jos jatkatte tuota vielä, en sano teille päivääkään. Jos lopetatte, ollaan ystäviä". He lopettivat käännytyksen. Olimme pelaamasssa heillä pingistä ja tapaamassa miehen isää, joka oli Intiassa lähetystyössä.

Toinen tapaus oli hurjempi. Olin ollut messuilla, joilla oli myös intiaanitaiteilijoita. Eräällä oli kauniita perinteiseen tyyliin tehtyjä naamioita. Vähän sen jälkeen menin haastattelemaan erään amerikkalaisen intiaanien kulttuurikeskuksen johtajaa. Näytin hänelle innoissani maissintähkänkuoresta punotun naamion kuvaa. Tämä 190 cm pitkä mies suuttui aivan silmittömästi ja alkoi karjua minulle: Teillä ei ole mitään oikeuttaa pitää edes valokuvaa meidän pyhästä esineestämme.

Lopulta tuli sovinto. Minä lupasin, etten laita lehtijuttuun tämän naamion kuvaa ja hän lupasi, että saan näyttää sitä esimerkiksi luennoilla, niin kuin olen tehnyt. Erosimme hyvinä ystävinä ja sain ison jutun intiaanien kulttuurista suomalaiseen lehteen.

Miten siis suhtautua
erilaisiin maailmankatsomuksiin?


Jokainen ihminen seisoo maailmankatsomuksessaan jollakin "kivijalalla". Sitä kivijalkaa ei voi todistaa oikeaksi millään. Se todistus olisi uusi kivijalka jne. Mailmankatsomus omaksutaan uskonnon kaltaisella luottamuksella olipa kysymyksessä uskonto tai jokin ideologia, vaikkapa ateismi tai maolaisuus.




Tämän maailmankatsomuksen selitysvoima on se, miksi se omaksutaan. Jos jonkin maailmankatsomuksen selitysvoima tuntuu suuremmalta kuin oman, silloin maailmankatsomusta vaihdetaan.

Vapaassa sivistyneessä yhteiskunnassa - olipa kyeessä Espanjan suvaitsevaisuuden kulta-aika tai nykyajan Kanada - uskonnot ja maailmankatsomukset voivat olla reilussa ja ystävällisessä kilpailussa keskenään. Selitysvoimaltaan vahvempi voittaa ja leviää.

Toisen maailmankatsomuksen pilkkaaminen ja halveksiminen osoittaa asianomaisen kypsymättömyyttä ja sitä, että hän ei todellakaan luota omaan asiaansa, vaan yrittää todistella itselleen näkemystään halveksimalla toisia. Toisten uskontojen kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omasta uskonnostaan.




Voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Se ei myöskään tarkoita sitä, että omaksuttaisiin pluralistinen näkemys: kaikki uskonnot ovat samaa. Se ei ole totta. Uskontojen harjoittajat eivät ajattele näin, ja heidän mielipidettään ei saa turhentaa.

On myös elitististä käsitystä, että kaikkien täytyy luopua oman uskontonsa erikoispiirteistä ja omaksua jonkinlainen supermarket sekoitus. Se on kulttuuri-imperialismia, sillä jokaisella uskonnolla on oikeus omaan identiteettiin.

Erilaisia

Sivuvaunullinen moottoripyörä A motorcycle with a side car

DSC05815

Public transportation in Helsinki

DSC03163

Lisää kulkuneuvoja

Klikkaa kuvat suuremmiksi!

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

We remember Me muistamme 9/11/01 ja 2749


9.11.01
2749 henkilöä 87 maasta kuoli

Missä olin silloin? Kotona. Eräs lapsistamme tuli kotiin ja sanoi, että terroristit ovat hyökänneet World Trade Centeriin. Avasimme TV:n. Sanoin yhden sanan: Sota.
Miltä meistä tuntuisi, jos 2749 ihmistä surmattaisiin Helsingissä yhtenä ainoana päivänä? He olivat New Yorkissakin tavallisia ihmisiä, jotka menivät työpaikoilleen toimistoihin, varastoihin, kahviloihin, paloasemille. Sellaista ei unohda.




lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Kukkatori Isolla Roballa







Kuvissa olevat orkideat ovat Tuulikki ja Pekka Rannan hoivissa kasvaneita.Klikkaa kuvia suuremmiksi.


Tänään oli orkideayhdistyksellä (Orkideat kotosalla) ja pelargoniayhdistyksellä kukkatori Isolla Robertinkadulla.

Lisäys:

Orkideayhdistyksiä on Suomessa ainakin kaksi. Olen käynyt molempien järjestämissä tilaisuuksissa.

Rantojen perheyrityksen kanssa läheisesti toimiva on Suomen orkideayhdistys Orkideat kotosalla. Olen ostanut jatkuvasti orkideoita Rantojen myyntinäyttelyistä. Kukat ovat olleet terveitä ja tuottaneet paljon iloa. Olen saanut tarkkoja hoito-ohjeita.

Orkideanharrastajien yhdistys Suomen orkideayhdistys ry. Tällä yhdistyksellä on näyttelyitä harvemmin. Niissä on myös orkideoita myytävänä.

Lisäksi on ulkomaisia yhdistyksiä, joita voi löytää netistä.

Orkideat yhdistävät.

Sellainen on radio

"Radion kuuntelu on tunnepohjainen one-on-one-kokemus, ja radio viestimenä hyvin henkilökohtainen", kirjoittaa Radioliitto.

"Jungner on uuden polven yleläinen, joka saattelee eläkkeelle talon 60-lukulaiset veteraanit. Uutta tiedostavaa [sic] joukkoa ei tilalle hankita tilalle, sillä toimitusjohtajan mukaan politiikan aika on lopullisesti kuopattu.

'Syklien mukaan elävien ismien aika on ohi. Asenteellisuuden sijasta tarvitaan osaamista ja visiointikykyä. (sanoo Jungner)'"

Jouni Tervo: Yleisradio katsoo kahteen suuntaan. HS Kulttuuri 9.9.2006.


Sanasto:

tiedostava = sen ajan poliittiseni ihanteen mukaan täytyy "tiedostaa "se, että tuotantosuhteet määräävät kaikkea henkistä elämää, jonka avulla hallitseva luokka sortaa proletaariluokkaa. Proletariaatin täytyy tiedostaa tämä tilanne ja valmistautua vallankumoukseen.;)

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Arno-joen uoma

the view from Uffizi, Arno, Florence, Ponte Vecchio

Tämän viikon valokuvatorstain aihe on uoma.

Arno-joki alkaa Apenniinien vuoristosta Falteronan vuorelta 1654 metrin korkeudesta. Se on muovannut itselleen uoman, jonka pituus on 241 kilometriä. Firenzessä Arnon uoman ylittää Michelangelon inspiroima silta Ponte Vecchio.

Olen ottanut tämän kuvan Uffizin gallerian ikkunasta. Klikkaa sitä suuremmaksi. Se on eräs kauneimpia näkymiä, joita voin ajatella. Niagaran uoma on toisella tavalla unohtumaton, mutta siitä minulla ei ole valokuvaa.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Ei mitään haamupäivityksiä

Erik Wahlström ja Tukholma-syndrooma

Freudilaisittain tulkittuna ateismi on isänmurhaa. Kun pelastusarmeijan upseerin poika ja pelastusarmeijan kenraalin veljenpoika kirjoittaa sellaista kuin "Jumala" tai "Tanssiva pappi", voisi puhua myös eräänlaisesta Tukholma-syndroomastakin. Pilkattujen lapsi menee pilkkaajien puolelle.

Seuraavaksi Wahlströmillä on mielessä kirjoittaa lisää korkeatasoista kirjallisuutta, "itse asiassa pornoa", kuten hän kertoo tänään haastattelussa.
(Antti Majander: "Mehevä satiiri syntyi omaksi nautinnoksi". HS C1. 5.9.2006)

Aamuvirkkujen taivas



Tämän kuvan aamuruskosta otti Beesi keittiön ikkunasta klo 6:20. Muut otin minä.




Samasta ikkunasta vähän myöhemmin




Pohjoisen puolelta kuudelta.
Klikkaa kuvia suuremmiksi!

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Kommentti Ikkunaiineksen "Pahan kukkiin"



Ei vain "pahan kukkia". Muutos on mahdollinen, jos pyrimme siihen.

Olen palannut blogien ääreen, kun taas eräs urakka tuli tehtyä. Väsyneenä haluaisi jotakin virkistävää ja mukavaa viíhdytystä. Blogeissa tuli kuitenkin heti vastaan se sama vanha juttu: Internetmaailman ilkeys. Uusi bloggaaja kirjailija ja historiantutkija Kaisa Ikola kertoo siitä, samoin nimimerkki Ikkunaiines.

Tämän oli tarkoitus olla kommentti Ikkunaiineksen blogikirjoitukseen "Pahan kukkia", mutta se kasvoi liian pitkäksi ollakseen kommentti. Asia on minulle niin ajankohtainen. Tässä kommenttini:

Taas kävi näin. Ajattelin kirjoittaa jotakin kommentiksi, mutta sitten pyyhin kaiken pois. Ajattelin, että mikään ei muutu kuitenkaan. No, olen optimisti, yritän uudestaan.

Pidän suomalaista keskusteluilmapiiriä aika toivottomana. Ei yksinkertaisesti osata olla eri mieltä kohteliaasti ja toista haavoittamatta. Siksi ihmiset eivät uskalla yleensä kertoa mielipiteistään ainakaan omalla nimellään.

Blogeissa tunnelma on kuitenkin paljon, paljon miellyttävämpi kuin mitä olen kokenut sen olevan joillakin keskustelupalstoilla, joille eksyin ja joista pahimmassa moderaattorikin yhtyi kiusaajien kuoroon.

Olen juuri tänään (jälleen kerran) pohtinut, jatkaako ollenkaan bloggaamista. Siinä mielessä Iineksen blogikirjoitus kosketti.

Asioista pitäisi voida keskustella ja olla eri mieltä ilman, että ryhdytään herjaamaan sitä ihmistä, joka ajattelee toisin tai yleensäkin tuo esille jonkun epäkohdan.

Ilkeily on vallankäyttöä

Ilkeily on vallankäyttöä, joka toimii erittäin tehokkaasti. Ne poistuvat, jotka tietävät, että heitä ryhdyttäisiin kiusaamaan heidän mielipiteittensä vuoksi.

Voimme kuitenkin yrittää muodostaa edes pieniä saarekkeita, joissa vallitsisi todellinen mielipiteen vapaus. Vasta sitten ajatuksenvapaus on kunnolla toteutunut, kun ihmiset voivat kirjoittaa blogeissaankin omalla nimellään. Sitähän tapahtuu jo yhä enemmän, joten se ei ole täysin utopiaa.

Suomalainen yhteiskunta on hyvin julma ja arki ankea. Mutta sitähän voisi muuttaa?

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Kuka rikkoi hautakiven Vanhan kirkon puistossa?



Millä mielellä saapui Vanhan kirkon puistoon ja lähti sieltä se henkilö, joka kaatoi hautakiven vanhalta hautausmaalta?







Sunnuntaina 3.8.2006 näimme Vanhan kirkon puistossa, kuinka eräs hauta oli kaadettu aivan äskettäin, ehkäpä edellisenä yönä, sillä murtumajälki oli vielä kuiva ja puhdas. Helsingin vanhin kirkko, Vanha kirkko, sijaitsee entisen, vuonna 1790 perustetun Kampin hautausmaan laidalla. Jo sitä ennen alueella oli sijainnut tilapäinen hautausmaa, jonne oli haudattu mm. ankarana ruttovuonna 1710 kuolleet helsinkiläiset.

Helsingin Vanha kirkko