lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Kuvablogit muotia?



DSC03483, originally uploaded by amnellanna.


Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellista aikaa elämässäni. Siksi olen usein tehnyt tätä blogiani kuvien avulla ja tuntenut bloggaajasyyllisyyttä laiskuudestani kirjoittamisessa. Mutta tänä aamuna luenkin Hufvudstadsbladetista, että kuvablogit ovat muotia: "Allt fler delar med sig av sitt liv genom att med kamerans öga dokumentera sin vardag. " (Heidi Hendersson: Malin sätter ut sina foton på nätet. Ung nu/HBL 12.5.2007)

On hauskaa huomata, että ei olekaan aivan lamassa bloggaajana, vaan muotia tietämättään.

Kuvien ottaminen on myös erittäin hyvää surutyötä. Mitä hyvänsä kohdetta kuvatessa täytyy keskittyä, ajatella muuta kuin vähän aikaa sitten kuolleita omaisiaan ja niitä loputtomilta tuntuvia käytännön asioita, joita omaisen kuolemaan liittyy. Vaikka digikuvia voi ottaa miltei rajattomasti, alkaa vähitellen pyrkiä siihen, että saisi kohteesta onnistuneen kuvan muutamalla yrityksellä. Usein huomaa, että se ensimmäinen kuvauskulma olikin paras.

Kuvia kertyy paljon. Niiden lajittelua täytyy tehdä koko ajan, muuten tulee kaaos. Säilytän kuvia varmuuden vuoksi monessa paikassa. Suuri osa kuvistani on julkisesti nähtävissä Flickrissä. Paperikuvia teetän harvoin.

Onko kenelläkään lukijoista kokemusta ulkoisen muistin käytöstä kuvien säilyttäjänä? Sitä en ole vielä kokeillut.

(huom! Tietokoneessani on ongelmia, joskus e jää pois ja väliin ö pyrkii tunkemaan joka paikkaan, joskus ihan jonona. Edessä koneen huolto.)

2 kommenttia:

  1. Kuvien lisääntyvästä määrästä minäkin olen puhunut. Digikameroilla on niin helppo kuvata ja onnistua. Lähes jokaisella jo kohta sellainen kamera taitaa olla. Kuvablogien määrän lisääntyminen, muoti-ilmiö, varmaan liittyy tähän.
    Minulla on käytössä ulkoinen lisämuisti. Ihan kätevä. Säilön kuvia ja muutakin sinne. Sieltä voi ottaa ja käyttää kuvia aivan kuin olisivat siinä omassa tietokoneessa.
    Kuvani ovat koko ajan vähän kaaoksessa, sillä määrä lisääntyy ja looginen nimeäminen on usein puutteellista tai jää tekemättä.

    Piti kommentoida yli viikko sitten, kun kirjoitit niistä veistoksista, Las Meninas (hovinaiset), siellä puistossa. Minun on ehdottomasti tultava paikanpäälle katsomaan niitä. Niin hienoilta näyttivät.

    VastaaPoista