lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Harry Potter -muki

 

Ostin itselleni kirjakaupasta Harry Potter -mukin. Varsinainen syy oli käytännöllinen: halusin tukevan mukin teenjuontia varten.

Olen lukenut vain ensimmäisen Harry Potter -kirjan ja katsonut vain kaksi ensimmäistä elokuvaa, mutta ymmärrän lasten innostuksen näihin kirjoihin, sillä niissähän kerrotaan koulusta, ystävistä ja jännittävistä sadunomaisista seikkailuista. Suomalainen käännös vaikuttaa minusta erinomaiselta, jopa paremmalta kuin alkuteksti. Tietenkin jokainen Harry Potter -kirja - kuten muukin käännöskirja - vähentää suomalaisten kirjailijoiden tuloja. Onneksi minulle ei ole suotu kateuden geeniä, joten suon omalta osaltani Harry Potter -kirjojen tekijälle hänen menestyksensä ja sen tuoman rikkauden.

Onhan se hienoa, että lastenkirjailija on eräs Englannin rikkaimpia ihmisiä. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset lukevat. Jos joku lapsi lukee kaikki Harry Potter -kirjat, hänen lukutaitonsa ja -nopeutensa on kasvanut niin paljon, että hän voi lukea muutakin. Lisäksi hän kiintyy sankareihin, jotka ovat kilttejä ja auttavat toisiaan. Täytyy näissä kirjoissa olla jotakin, kun ne ovat niin suosittuja. Niistä voisi oppia jotakin. Olen ajatellut, että luen ne kaikki joskus, kun on aikaa.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Tämä Britannian rikas kirjailijatar (J.K.Rowling) on antanut nimensä käyttöön Suomen metsäyhtiöiden tuhoamiseksi (ekoterroristijärjestö Greenpeacen yllytyksestä).Olen luonnontieteilijä (kemisti), mutta käytän kyllä eKr ja jKr -koodeja. Kun tähän vielä lisätään Venäjän asettamat puutullit, ei voisi pahempaa mainosta olla tämä (Rowlingin) asiasta tietämätön "tuki" Suomelle ja sen lapsille, jotka ovat Potter-faneja.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    en tunne lainkaan tätä asiaa. Mutta
    siitä kirjoittaa mm. Talouselämä-lehti.

    http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=631225

    VastaaPoista