perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Eilen oli aamulla -12

Miten lienee tänään perjantaina? Toivon suuria lumikinoksia.

(Olin vielä optimistinen. Mutta iltapäivällä soittaa lääkäri ja kertoo, että sisareni on kuolemassa. Lähdemme heti matkalle, saavumme yöllä sairaalaan, ja vietämme seuraavan päivän sairaalassa teho-osastolla. Sisareni kuolee samana päivänä. )

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Mikä on taidetta?



Aamun sanomalehtien mukana oli ilmainen Kaupunkilehti Vartti. Siinä on Kiasman uuden johtajan Berndt Arellin haastattelu. (Janne Metso: Nykytaide on kieli, joka pitää opetella. Kaupunkilehti Vartti 24.1.2007)

Kysymykseen "Voiko nykytaide olla mitä tahansa?" Arell:

"Kaikki, mitä voi nähdä eli kaikki visuaalisen kulttuurin [!?] ilmenemismuodot ovat nykytaidetta. Kysymys onko tämä taidetta vai ei kuuluu menneisyyteen. Sen määritteleminen ei ole enää mielekästä. Nyt ihmiset kysyvät, miksi ja mitä taiteilija työllään tarkoittaa."

Kysymykseen "Miten viihde eroaa taiteesta?" Arell vastaa:

"En näe tarvetta määritellä sitäkään. Se, mitä katsoja kokee, on tärkeintä."
(Arell Vartin haastattelussa)

Minä, "ihminen" olen eri mieltä. Näin pyritään hävittämään ero korkeakulttuurin ja viihteen välillä, mutta jos kaikki on taidetta, mikään ei ole enää taidetta.

Arell esiintyy itse taiteen asiantuntijana. Näin ollen "joku ihminen" voi kuitenkin sanoa, mitä taide on. Joidenkin yksilöiden maku onkin määräämässä taiteen. Ei kaikkia "visuaalisen kulttuurin" muotoja pidetä taiteena.

Otsikossa sanotaan, että "nykytaide on kieli, jota pitää opetella." Tällainen taidekäsitys on tosiasiassa hyvin suvaitsematonta ja suvaitsee vain tietynlaisen taiteen. Se määrittelee tosiasiassa tarkoin valinnoillaan, mikä on "visuaalista kulttuuria". Arell on tyrkyttämässä meille omaa taidekäsitystään. Ei kuka hyvänsä voi viedä ´"taidettaan" Kiasmaan.

Sama asia, taiteen ja viihteen ero, on ajankohtainen myös kirjallisuudessa.

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Talvi kaupungissa

Talvinen luonto on kauneimmillaan kaupungissakin.




Kadotin kommentin. Kirjoittaja, voitko laittaa sen uudelleen?

Kirjojen vuoro


It's time for books, originally uploaded by amnellanna.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Sininen Helsinki

ja Mozartin viulukonsertot 3, 4 & 5. Pekka Kuusisto & Olli Mustonen & Tapiola Sinfonetta.

Kaukolämmitys toimii tehokkaasti


north, originally uploaded by amnellanna.

Savupatsas on välillä hyvin suuri.
(Olen onnellinen, sillä sisareni syöpä on parannettu. Hän on viettämässä viikonloppua kotonaan. Kun soitan aamulla, hän onkin sairaalassa, sillä hänelle tuli paha olo. Kaikki vaikuttaa hyvältä, fysioterapeutti on käynyt ja on määrä alkaa kuntoutus.
Myöhemmin sairaalasta soitetaan, että sisareni on saanut sydänkohtauksen ja on teho-osastolla. Vietämme seuraavat päivät jännityksessä. Kaiken sanotaan olevan kuitenkin hyvin.)

Sunnuntaina neljän maissa


4pm Helsinki, Finland, originally uploaded by amnellanna.

lunta oli jo näin paljon. Saa nähdä, jääkö se. Pidän kuvien avulla lumipäiväkirjaa.

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Tytön minäkuva ja nuortenkirjallisuus

ystävät ja nallet

Kuva: Anna Amnell

Millaisen minäkuvan saa lapsi ja nuori lukemistaan kirjoista nykyaikana? Pia Ingström oli poiminut sunnuntain 21.1. 2007 Hufvudstadsbladetin kirjallisuuspalstalle kiinnostavaa asiaa myös ruotsalaisesta lastenkirjallisuudesta tai oikeammin nuortenkirjallisuudesta.

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä katsauksen 1970-luvulta nykyaikaan ilmestyneistä nuortenkirjoista. Arvioidessaan Johanna Thydellin vuonna 2003 August-palkinnon saanutta esikoiskirjaa "I taket lyser stjärnorna" Nikolajeva kirjoittaa:

"Om man bildar sitt omdöme på basis av den här boken och ett dussin till som har utkommit under senaste åren, super sig alla urbana svenska flickor fulla varje fredag när de fyllt 12, de får sin första -- erfarenhet vid 13 och utsätts dagligen för våldtäkter, incest och droger. Naturligtvis begås förfärliga brott som involverar unga flickor också i levande livet, och naturligtvis är det mera spännande att skriva om droger och våld än om vanligt händelselöst vardagsliv i harmoniska familjer, men vilket slags självbild får unga kvinnliga läsare av de här nya stereotyperna?"

(Pia Ingström - HBL Kultur/Litteratur 'Plock och fynd' 21.1.2007. Maria Nikolajevan kirjoituksesta lehdessä Swedish Book Review)

Ja tässä melko vapaana suomennoksena:

"Maria Nikolajeva sanoo, että jos muodostaa käsityksensa tämän [Thydellin] kirjan ja tusinan muun viime vuosina ilmestyneen kirjan mukaan, kaikki ruotsalaiset kaupunkilaistytöt juovat itsensä humalaan joka perjantai täytettyään 12 vuotta, saavat ensimmäisen kokemuksensa 13-vuotiaina, joutuvat päivittäin raiskauksen ja insestin kohteiksi ja käyttävät huumeita. Luonnollisesti todellisessa elämässäkin on kauheita rikoksia, jotka koskevat myös nuoria tyttöjä, ja luonnollisesti on jännittävämpää kirjoittaa huumeista ja raiskauksista kuin tavallisesta arkielämästä tasapainoisissa perheissä. Mutta millaisen minäkuvan saavat nuoret lukijat näistä stereotyypeistä?"

Ruma kaunis Helsinki

Yrjönkatu


Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään siitä välinpitämättömýydestä, jolla kaunista Helsinkiä pilataan romurakennuksilla. Tässä olisi lisäesimerkki. Purkakaa tämäkin!

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut tästä kioskista, joka on Yrjönkadun ja Merimiehenkadun kulmassa ja pilaa näköalan Johanneksen kirkkoon. Moni turisti kameroineen harmittelee, miksi tuollaisen pömpelin annetaan turmella kaunis näkymä. Ohikulkijat saavat kärsiä siitä koko vuoden.

Kesällä tässä on muutaman kuukauden kioski, jossa myydään jäätelöä ja karamelleja. Kadun toisella puolen on kuitenkin ruokatavarakauppa, josta saa makeisia ja virvokkeita. Kioski on tarpeeton.

Kioskinpitäjät käyttävät tätä kesähuvilanaan ja raahaavat sen viereen romuhuonekaluja. Näkymä on kuin kaatopaikalla. Tämän tulisi olla kulttuurimaisemaa, jota näytetään turisteille. Vastapäätä on museo ja vanhoja rakennuksia. Koko aukeama on harvinaisen kaunis. Miksi se pilataan tarpeettomalla romulla?

Aukion muut rakennukset

Tässä on toinen kuva samasta kioskista, joka sijaitsee Design-museota vastapäätä.

Ja tässä toinen. Helsingin tönöt ja turistikohteet.

Virkistävää sunnuntaita


tulppaanit, originally uploaded by amnellanna.



kotona tai ulkoillen.

luistinrata Johanneksen puistoon

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Siirtolaiset ja pakolaiset näkevät unia



Protea, Etelä-Afrikan kansalliskukka

Mitä unia näkee romaaninhenkilö? Mitä unia näkee zulurunoilija, joka on karkotettu kotimaastaan? Ovatko ne samanlaisia kuin suomalaisen naisen unet?

Luin eilen tai oikeammin tänä aamuna netistä, että Mazisi Kunene on kuollut viime kesänä.

Zulurunoilija Mazisi Kunene oli puhumassa 1980-luvulla Torontossa Etelä-Afrikan puolesta. Tilaisuuden jälkeen pyysin haastattelua.

Kunenella oli kiire sillä hetkellä, ehdin ottaa kuitenkin valokuvan ja vaihtaa muutaman sanan. Kunene lupasi soittaa ja soittikin samana iltana hotellistaan. Ehkä syynä oli se, että kerroin olevani Suomesta. Kunene oli ollut jonkin aikaa Suomessa sen jälkeen, kun hänet oli karkotettu kotimaastaan Etelä-Afrikasta.

Keskustelu venyi pitkäksi. Olimme samassa tilanteessa, kaukana kotimaasta. Kunene kertoi, että hänellä on koko ajan ikävä omaisia, joita hän ei ole tavannut vuosiin. Hän kertoi käyvänsä näiden kanssa unissaan pitkiä keskusteluja. Kerroin, että niin teen minäkin. Juteltiin siirtolaisten toisaalta synkkiä toisaalta hupaisia juttuja, joita vain toinen siirtolainen voi ymmärtää.

Mikään lehti ei ollut kiinnostunut Kunenesta, valokuvakin on jossain laatikkojen pohjalla. Ostin kuitenkin hänen eeppisen runoelmansa ”The Ancestors and the Sacred Mountain”. Huomasin pari vuotta sitten netistä, että Mazisi Kunene oli valittu uuden Etelä-Afrikan kansallisrunoilijaksi. Olen ajatellut, että hän on varmaankin jo eläkkeellä kalifornialaisen yliopiston kirjallisuuden professorin virasta ja asuu kotimaassaan. Hän voi seurustella rakkaiden omaistensa kanssa, mikäli näitä on vielä elossa. Ovathan kuitenkin jäljellä edelleenkin unet, joissa voimme kohdata ne, jotka ehtivät jo kuolla.

Kunene sanoo eräässä runossaan kuuntelevansa muinaisia runoilijoita, esi-isien legendoja. Aurinko, ruoho, maa ovat hänelle läheisiä samalla tavalla kuin meille suomalaisille, intiaaneille tai Franciscus Assisilaiselle. Ehkäpä kaikki ihmiset olivat ennen lähellä luontoa.

Kunene kirjoitti englanniksi ja niin kuin Shakespeare mitalla (blank verse: mitta, mutta ei riimiä), joka on yleinen englanninkielisessä maailmassa. Hän oli kuitenkin oikea zulu, hyvin kiinnostunut omasta perinteestään. Uskoisin, että hänen kaltaisensa ihminen pystyi toimimaan sillanrakentajana länsimaisen ja afrikkalaisen kirjallisuuden välillä.

Mazisi Kunene, Africa's Poet Laureate

Muistokirjoitus.


Laitan tänne talteen kommentin, jolla vastasin kotisivublogissani esitettyyn kysymykseen, sillä käsitelty asia on minusta tärkeä ja hyvin ajankohtainen.

Allyalias,

kysyt "Löytyykö siirtolaisen/pakolaisen koti muukalaisuudesta ja kaipuusta? Onko toinen muukalainen (alkuperämaasta huolimatta) siirtolaisen maanmies?"

Uskon, että on, mikäli henkilö ei ole kovin ennakkoluuloinen ja epäilevä luonteeltaan. Kieroutunut kasvatus tai jokin trauma voi aiheuttaa tietenkin pysyvää vihamielisyyttä joitain kansoja tai kansanryhmiä kohtaan.

Ensimmäisen polven siirtolaisilla tai pakolaisilla on yleensä jatkuva kaipuu tai ainakin tunne olemisesta kahden maan kansalainen. Sanotaan, että sitä tunnetta on vielä toisen polven siirtolaisellakin. Vasta kolmas polvi on uuden maan kansalainen. Hänkin tuntee läheisyyttä isovanhempiensa kotimaahan, opettelee isovanhempiensa kielen, jos suhde heihin on normaalin läheinen.

Amerikan ja Euroopan välillä on tällainen vuosisatojen pituinen tunneside. Sen kieltäminen aiheuttaa molemmilla puolin valtamerta monenlaisia ongelmia.

Ulkomailla asuneet ovat toisaalta "isänmaallisempia" kuin aina kotimaassa asuneet. Se ei ole kuitenkaan kiihkoilevaa isänmaallisuutta, vaan verrattavissa suomalaisten heimotunteeseen. Voidaan tuntea läheisyyttä ihmisiin rajoista riippumatta.

Näinhän pitäisi olla muutenkin kaikilla ihmisillä. Me olemme kaikki samanlaisessa tilanteessa, olämme kaikki samojen inhimillisten lainalaisuuksien alaisia, tarvitsemme toisten ihmisten läheisyyttää, haluamme sijamme maailmassa ja ennen kaikkea - olemme kuolevaisia.

Tuon viimeisen tosiasian pitäisi ainakin yhdistää ihmisiä. Kypsyessään ihmisen tulisi kokea koko maailma kodikseen ja tuntea kaikki ihmiset "saman maan kansalaisiksi".

Toistan, että tämän rinnalla ihmisellä voi olla voimakas oman isänmaan ja oman kotiseudun tunne. Tätä on monesti vaikeaa niiden ymmärtää, jotka ovat asuneet aina samassa maassa tai sulkeneet korvansa maailmalta.

Kaukaisessa metsämökissä tai viidakossa asuva vanhus saattaa tuntea yhteenkuuluvuutta kaukaisten maiden ihmisten kanssa. Jos hän on uskonnollinen, hän ajattelee, että viimeistään kuoltuamme olemme kaikki samassa tilanteessa.

Mazisi Kunene -informaatiota ja valokuvia

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Violetit tulppaanit



Violet tulips, originally uploaded by amnellanna.
Niitä en voi vastustaa.

violetit kukat

Lempiväriä



lempiväriä, originally uploaded by amnellanna.
Piristystä arkeen.


Tämä kuva näyttää hyvin kauniilta tietokoneen taustakuvana. Kokeile.

torstaina, tammikuuta 18, 2007

Taukovoimistelua talvella

taukovoimistelu

"Sairauksien riski pienenee merkittävästi kävelemällä, hiihtämällä tai harrastamalla mitä tahansa muuta liikuntaa kaikkiaan esimerkiksi 30 minuutin verran (vaikka 10 minuutin jaksoissa)", kertoi Verkkolehti in Medias Res jo viime viikolla.

Mieheni käy talvisin muutaman kerran viikossa kuntosalilla ja kesällä puistossa juoksemassa viiden kilometrin lenkkejään, jotka päättyvät siihen, että hän juoksee portaat ylös kotiin kuudenteen kerrokseen (huh!). Minäkin juoksin siihen asti, kun polveni olivat kunnossa. Sitten kompastuin lumisessa puistossa, kun juoksin kiireessäni ja iskin polveni maasta törröttävään metalliputkeen.

Onneksi pidän eniten kävelemisestä. Kesällä käymme melkein joka päivä kävelyllä, usein kahdestikin päivässä. Kirpputori on hyvä houkutin. Talvella kaupunki ei ole aina yhtä miellyttävä. Torontossa ihmisiä neuvottiinkin käymään kävelyllä suurissa ostoskeskuksissa, joissa ilma on usein puhtaampaa kuin kaupungilla eikä ole vaaraa liukastumisesta.

Jo monta vuotta sitten omalääkärini sanoi, että päivittäisen liikunnan voi jakaa pikkutuokioihin. Toinen lääkäri sanoi, ettei tietokoneen ääressä saa istua yhtä menoa puolta tuntia kauemmin. Venyttelyä, varpaillaan kävelyä, tietokoneen ääressä kipeytyneiden olkapäiden "kohauttelua" ja käsipainojen nostelua voi tehdä, kun menee juomaan vettä keittiöön tai hakemaan postia. Muutama minuuttikin kuntopyörällä piristää.

Kaapin ovessa on lisää ohjeita voimisteluun. Lempivoimistelusarjani on Kanadan ajalta, sikäläisestä naistenlehdestä leikatut Kanadan armeijan voimisteluohjeet naisille, hyviä venyttelyliikkeitä. Ilmaista, en myöskään tarvitse erikoisvaatetusta. Olisin ihan jäykkä kuin puunukke, jos en voimistelisi.

kuntopyöräni

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Vanhan ajan koulu



Old Time School, desk, originally uploaded by amnellanna.
Opettajankouluttaja kirjoitti jokin aika sitten blogissaan siitä, kuinka koulut saattavat myydä museotavaroitaan, muistoja vanhoilta ajoilta jonkin pienen projektin vuoksi. Eräs koulu möi opetustaulukokoelmansa.

Näin ei ole tapahtunut Nummelan koulussa, jossa olin tänään kouluvierailulla.

Nummelan koululla ovat opetustaulut tallessa. Koulun aulassa on lisäksi minimuseo, jossa on näytteillä huonekaluja ja muita esineitä.

Olen koonnut Flickriin kansion vanhoista kouluista. Siellä on myös kaksi iisalmelaista koulua, joista toinen on valitettavasti purettu.


Nummelan koulu liittyy läheisesti iisalmelaiseen kouluun, sillä anoppini, eräs sen opettajista kävi lapsena koulua Nummelassa, saattoipa istua tuollaisessa kauniissa pulpetissa.

Nummelan koulu

Nummelan koulun historiaa, mm kuva vanhasta koulusta

Koti Nummelassa (Arola, Amnellit)

Old Time schools, vanhan ajan kouluja

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Painettua sanaa


sunnuntaiaamu, originally uploaded by amnellanna.


Painettua sanaa levällään kotikadullani tänä aamuna.

Tänään luettua:

"Hän kirjoitti 1972 muistelmakirjansa "Asetakista toiseen". Vaikka siitä oli jätetty pois kaikki silloin arkoina pidetyt asiat, yksikään suomalaiskustantaja ei rohjennut julkaista sitä ennen kuin 2002."

(Matti Lukkari HS 14.1.2007 Antero Aakkulan muistokirjoituksessa)

Aakkula oli 31-vuotias haavoittuessaan sodassa. Monet olivat vielä nuorempia. Yksi enoistani oli teini-ikäinen.
Sotilaiden nuoruus on järkyttänyt mm Helena Anhavaa, joka kertoo asiasta muistelmateoksessaan. Satu Koskimies arvioi Anhavan muistelmia
Helsingin Sanomissa tänään kirjoittamalla muun muassa "sotahelvetin taustaa vasten Anhava pudottelee [!]- -

Mitä ihmettä Anhava "pudottelee" vuonna 2007?
Seuraavaa:

" Ja noita miehiä 60- ja 70-lukujen raukkamaiset nulkit sitten ryhtyivät irvimään: 'mitäs menit mukaan, olisit pysynyt kotona, sotahullu.' Se on kansakunnan historiassa toiseksi häpeällisin luku vuoden 1918 jälkeen."
(Satu Koskimies: Kirjailijaksi, vaikka puoliso oli alan ylipappi. HS/Kulttuuri 14.1.2007)

Eiköhän tuollaista historiallisen faktan kuvausta pitäisi jo sanoa toteamiseksi? On vuosi 2007.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Lumitilanne tänään klo 9


Saturday Jan 13th 9 a.m., originally uploaded by amnellanna.



Ostin kerran vanhojen kirjojen kaupasta 1900-luvun alun almanakan. Sen omistaja oli merkinnyt tarkkaan säiden vaihtelut ja talvella lumitilanteen. Siinä oli merkintöjä, jotka vaikuttivat ratkaisevasti siihen, mitä kirjoitin silloin. Kuvasin takatalvea 1900-luvun alussa routavuosina.

Olen alkanut ottaa luonto- ja sääkuvia lähiympäristöstäni. Tänä talvena lumitilanne kiinnostaa, sillä ilmastomme on muuttunut rajusti.

Helsingin kaupunki järjestää joka vuosi ensilumen arvaamiskilpailun. Tänä talvena viralliseksi ensilumen päiväksi määrättiin marraskuun kuudes, jolloin lunta täytyi aurata kaduilta. Muitakin ensilumen määräämisperiaatteita lienee.

Asun Helsingin keskustassa ja otan valokuvia ikkunasta avautuvista maisemista ja rakennuksista aina kun jotain kiinnostavaa näkyy. Marraskuun seitsemännen päivän aamuna oli harvinaisen kaunis aamurusko. Otin talomme kattoparvekkeelta joukon kuvia lumesta Helsingin katoilla. Se lumi haihtui nopeasti.

Lunta tuli kuitenkin ensi kerran jo marraskuun alussa muutamina päivinä. Lunta tuli ja meni. Oli lumeton joulu, mutta nyt sataa taas lunta.

Tässähän alkaa tulla romanttinen suhtautuminen lumeen. Monet eteläisistä maista tulevat matkustavaiset haluavat nähdä Suomessa nimenomaan lunta, mieluummin paljon. Vähäkin riittää toisinaan, kunhan saa koskettaa lunta. Lumiromantiikkaa.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Kanada on tulossa salonkikelpoiseksi Suomessakin

Hannu Niklander arvioi tämän aamun Hesarissa (HS/Kulttuuri 12.1.2007) Amerikan tutkimuksen professorin Markku Henrikssonin kirjaa "Kanada, vaahteranlehden maa".
Niklanderin selkeän ja monipuolisen kirjoituksen otsikoksi on laitettu "Oikea vastaus: Kanada. Eurooppalaiselle Yhdysvaltojen naapuri on sen kotoisampi vaihtoehto". Ehkä kysymys on kuitenkin enemmän politiikasta kuin kotoisuudesta. Kun Yhdysvaltoja ei voida enää sietää, kelpaa Kanadakin, sillä jokin Amerikka pitää olla.

Siihen aikaan kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla, oli vaikeaa saada Suomeen lehtijuttuja kanadalaisista aiheista. Useimmille lehdille Yhdysvallat oli ainoa Amerikka. Kanada oli vain USA:n mitätön kylkiäinen.

Yhdysvaltojen taloudellista ja kulttuurista vaikutusta pidetään suurena. Yhdeksän vuotta Kanadassa ja nimenomaan englanninkielisessä Ontariossa asuneena sanoisin kuitenkin, että Kanada on erilainen kuin Yhdysvallat kulttuuriltaan ja atmosfääriltään. Kanada on kiltti ja hyvin käyttäytyvä kansakunta, jossa monikulttuurisuus sujuu hyvin ja rasismi on ollut ainakin tähän asti tuntematon asia. Uskonto on tärkeä ja arvostettu asia kuten Yhdysvalloissakin. Sinne on muutettu kaikkialta maailmasta. Intiaanien ja inuitien kulttuuri on siellä hyvin näkyvä ja vahvassa asemassa.

Miksi alkuperäisväestön ja maahanmuuttajien suhde on Kanadassa parempi kuin Yhdysvalloissa? Tähän löysin vastauksen eräästä tutkimuksesta, joka kertoi, että nykyisten Yhdysvaltojen alueelle muutti puritaaneja, jotka vaativat, että intiaanien piti omaksua heti "puhdas uskonto" ja eurooppalaiset tavat, jotta heidät kastettaisiin ja hyväksyttäisiin kristityiksi. Ranskankieliset olivat taas katolisia, ja katoliset papit ottivat intiaanit vastaan intiaaneina, kunhan nämä ottivat kasteen. Keskiaikaisessa katolisessa ajattelussa - ranskalaisten muuttaessa Pohjois-Amerikkaan 1500- ja 1600-luvulla - ei ollut rotuja. Kristitty oli kristitty olipa hänen ihonsa mitä väriä hyvänsä. Ranskalaiset menivät myös alusta asti naimisiin kristittyjen intiaanien kanssa.

Kanadasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. En tahdo vain uskoa vieläkään, että Kanada kiinnostaisi suomalaisia. Muita se on kiinnostanut jo kauan. Kun Etelä-Afrikan uutta hallitusmuotoa suunniteltiin, mallina olivat Pohjoismaat ja Kanada. Ranskalaisille Québec on ollut aina ikioma rakas maalaisserkku, "vaahterasokeri", jonka vanhahtavaa kieltä ja kulttuuria ihmetellään vieläkin.

Suomalaisilla ja quebeciläisillä on paljon yhteistä. Aletaan vaikka siitä, että Québecissä vietetään juhannusta (oikeana päivänä!) ja jouluaattoa sekä syödään riisipuuroa (ei jouluna, vaan työmaaruokaloissa lounaaksi). Ja ollaan kotoisasti maailman laidalla kummatkin.

Vihdoinkin pysyvä kirjoituslipasto


Kirjoituslipasto on siirtynyt takaisin Bloggeriin. Nyt on laatikoita ja salalokeroita. Kerään sinne vähitellen kaikkea mahdollista, ensin lehtijuttuja ja lopetettujen blogien kirjoituksia.



Anna Amnellin kirjoituslipasto on lakkautettu. Sen aineisto on siirretty Kotisivublogiin.

Kuvassa on nukketaloni kirjoituslipasto.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Ollaanko ystäviä?


2 koirat raitsikassa, originally uploaded by amnellanna.



Klikkaa kuvaa, jotta voit nähdä sen suurempana!

Lunta


snow!, originally uploaded by amnellanna.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Lucia Olavintytär -blogi



Informaatio 1500-lukua koskevista nuortenkirjoistani on nyt siirtynyt uuteen Bloggeriin. Blogin nimi on Lucia Olavintytär.

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Lasten- ja nuortenkirjoja Helsingistä


Aurora-kirjojen kannet -kansio
Helsinki oli paljas ja avara paikka. Turvekattoiset harmaat hirsitalot painautuivat viluissaan laakson pohjaan ja sen molemmin puolin kohoavien mäkien rinteille. Ne näyttivät vielä matalammilta kuin tavallisesti. Lautakattoinen puukirkko ja raatihuone torneineen kohosivat vähän muita taloja korkeammalle. Ainoa muhkea talo oli kuninkaankartano kosken partaalla erillään kaupungista.

Tuuli riepotteli ulkorakennusten olkikattoja ja kuljetti roskia pitkin pääkatua ja sen poikki kiemurtelevia kapeita kujia. Lehdet olivat varisseet niistä harvoista puista, joita kasvoi kaupungissa.

Ruohonkorret törröttivät ruskeina. Vuohet hyppelivät turvekatoilla etsien syötävää. Lapset hyppelivät kiljahdellen lehtikasoissa, ja siat tonkivat mudassa karsinoissaan katujen varsilla. Helsinki 1500-luvulla.

Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006 Kuva: Matti Amnell

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Hannu Marttila on käsitellyt blogissaan Helsinki-kirjallisuutta. Siellä on nyt aiheena Lasten Helsinki.

Laitan tänne oman blogiini ne kirjani, jotka tapahtuvat kokonaan tai osittain Helsingissä. Olisi ehkä hyvä, jos Nuorisokirjailijoiden matrikkeliin tulisi myös Helsinki yhdeksi aiheeksi Helsinki.
Sekä Aurora että kyynäränpituinen Lucia Olavintytär seikkailevat Helsingissä, Aurora 1900-luvun alussa ja Lucia 1500-luvulla Vanhassa Helsingissä.

Kokonaan Helsingissä tapahtuu:
Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja, 1993 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Helsingin keskusta. Aurora asuu tädin luona Bulevardilla ja opiskelee Ateneumissa.
Melkein kokonaan Helsingissä:
Pako Tallinnaan, Lasten Keskus. 2006. Helsinki syksyllä 1562. M/V-kuvitus Matti AmnellPako .

Osittain Helsingissä:
Aurora, Vaahteralaakson tyttö. Kirjapaja, 1991, 2. painos 1992 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Aurora ja Iida lähtevät Helsingistä siirtolaisiksi Kanadaan.

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja. 1999 M/V-kuvitus Matti Amnell.
Anna Amnell: Lucia I, 2004. Lasten Keskus (osittain Helsingissä)

Kirjoita Hesarin blogiin kommenttisi Helsinki-aiheisista lasten- ja nuortenkirjoista, joita olet lukenut lapsena tai aikuisena.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Onnellinen loppiainen

orchids, orkideat

Kiitos teille, jotka teette työtä sairaaloissa ja tutkimuslaitoksissa syövän voittamiseksi!

Tämä loppiainen on hyvin onnellinen meille, joiden omainen ja ystävä on parantumassa vakavasta sairaudesta. Nykyaikaisen lääketieteen ja sairaalan tarmokkaiden työntekijöiden sekä potilaan itsensä sisukkuuden ja optimismin avulla jättikasvain on saatu pois. Lähdemme iloisin mielin kevättä kohti.


Kuva: Anna Amnell

Myöhemmin.
Ilo on kääntynyt suruksi. Sisareni kuoli 27.1.2007. Hänen sydämensä pysähtyi saman viikon tiistaina. Hänet elvytettiin nopeasti, ja kaiken ajateltiin olevan onnellisesti ohi. Perjantaina kerrottiinkin, että loppu on lähellä. Sydän ja keuhkot olivat heikentyneet kovan hoidon aikana. Ajattelen syöpää onnettomuutena, tragediana. 59-vuotias on liian nuori kuolemaan nykyaikana. Niin paljon olisi vielä voinut tapahtua.

Muistatko tämän joulupukin?



loppiaisaatto 139, originally uploaded by amnellanna.
Tämä arvokas joulupukki oli ennen Wulffin kulmassa omassa ikkunassaan ja nyökkäili päätään lapsille. Tämän pukin luo suuntasimme lasten kanssa iltakävelyn joulun aikaan. Nyt joulupukki ihmettelee maailman hulinoita tavaratalon ovella.


loppiaisaatto 138

Kuvat: Anna Amnell

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Don't write. Look at me!


Don't write. Look at me!, originally uploaded by amnellanna.

Älä enää kirjoita. Leikitään jo!

torstaina, tammikuuta 04, 2007

Photo Friday: 'Best of 2006'

We have had snow for one day only in Helsinki this winter.

Enkelitauluja ja muuta pelottavaa



Klassinen enkelitaulu

Ranskalaisen Gustav Doren taitava ja loistelias Raamatun kuvitus on ollut monien sukupolvien ajan aikuisille yhtä hyvin kuin lapsille suosittu ja varmaankin usein ainoa taide-elämys.

Ääneen luettu Raamattu oli vanhan ajan lapsille monesti piinanpaikka, mutta loi vankan pohjan monipuoliseen ja kauniiseen äidinkielen taitamiseen, näin myös Suomessa, jossa vietetään nyt Mikael Agricola -juhlavuotta. Kannatan ääneenlukemista sekä lapsille että aikuisille. Sitä kannattaisi elvyttää. Jotkut ihmiset ovat erityisen hyviä lukemaan ääneen. Eräs suuria elämyksiä perheessäme oli, kun mieheni lausui ulkoa Tove Janssonin Nyyti- kirjaa lapsillemme eräässä Kyproksella olevassa autiossa amfiteatterissa Välimeren rannalla.

Luimme lapsille ääneen monenlaista kirjallisuutta. Se oli miehelleni ja minulle kuin uusi lapsuus, sai tutustua sekä klassiseen että uuteen lastenkirjallisuuteen ja kaukaisten maiden kansansatuihin. Luimme myös erilaisia lastenraamattuja, joita sai kirjastoista. Niiden kuvitus vaihteli. Omassa lastenraamatussamme oli minun mielestäni liian kauhea kuva vedenpaisumuksesta. Se oli koko aukeaman suuruinen, joten liimasin kaksi kuvasivua yhteen. Lapset ovat kertoneet, että ne sivut olivat erityisen kiinostavia niiden kauneuden ja pelottavuuden vuoksi. On kysymys samasta asiasta kuin huvipuistojen vuoristoradalla ajamisessa.

Sensuroin joitakin muitakin kirjoja lasten ollessa pieniä, esimerkiksi kun dinosaurus-kirjat aiheuttivat neljävuotiaalle esikoisellemmme painajaisunia. Se ei ole ihme, ovathan Jurassic Park -elokuvan raptoritkin kauheita juosta rapsuttaesaan tutkimuslaitoksen keittiön lattioita pitkin. Dinosaurukset olivat kuitenkin aina lastemme kestosuosikkeja.

Monissa kodeissa on ollut enkelitaulu lastenhuoneen seinällä. Luokkatoverini kotona oli myös sellainen, ja ihailin sitä. Se oli kaunis kuin kiiltokuva, mutta siinä oli lisäksi dramatiikkaa: miten lapset pääsevät vanhan sillan yli? Samaa tilannettahan on käytetty hyväksi monissa elokuvissa. Vaikutus on tehokkain, kun vastustaja (paha ihminen, luonnonvoima tai enkelitaulun rikkonainen silta) on vahva ja kauhistuttava. Täytyy jännittää, miten käy, vaikka uskoo ja toivoo hyvän voittavan. Samasta syystä meitä kiehtovat parhaat salapoliisiromaanit, niissä olevan hyvän ja pahan taistelun vuoksi

Lisäys:
Lapset reagoivat voimakkaasti myös TV:n kuviin. Meillä ei ollut TV:tä lasten ollessa pieniä. Kun olimme vieraana eräässä perheessä, pieni lapsemme pelästyi TV:ssä ihan tavallisessa uutislähetyksessä olevan henkilön kuvaa.
Toinen kommentti keskustelun jatkuessa:

06.01.2007 - 20:03
TV:ssä voi olla kiehtovia, kauniita ohjelmia lapsillekin, mutta sieltä tulee myös jatkuvasti monenlaisia pelkoa aiheuttavia kuvia.

Ei tarvitse katsoa kauan TV:tä, kun on nähnyt päivän annoksen murhia ja pahoinpitelyjä. Luonto-ohjelmat tehdään nykyään aggressiivisiksi.

Jopa terveyskeskuksessa tai sairaalassa voi olla auki TV, jossa tapetaan ja hakataan toisia ihmisiä. Väkivaltaan on turruttu.

Pysyvä kuva kodin seinällä voi myös tuoda turvallisuutta. Sellaisena monet kuvaavat tuon saman enkelitaulun.

C.S. Lewis kertoo, että hänen kotinsa lastenhuoneessa oli taulu kauniista maisemasta, ja sillä oli syvä vaikutus häneen. Lewisista kertovassa elokuvassa (Shadowlands) se maisema on myös tärkeä. Se oli kauneuden etsimisen innoittaja ja symboli.

Eräässä Narnia-kirjoista mennään seikkailuun lastenhuoneessa olevaan meritauluun. Kiinnostava aihe tuo lastenhuoneen kuvien vaikutus. Mitä lienee nyt lastenhuoneiden seinillä.

Nyt on jo menossa Blogisisko 3



Kuva: Anna Amnell
Uusin Blogisisko on Blogisisko 3, johon kirjoitan. Pääset sivupalkista myös muihin blogeihini.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Kokoa muistot albumeihin

Tein vaihto-oppilaana albumin, johon samalla tavalla laitoin valokuvia, kortteja ym. Sitä kirjaa on kivaa katsella. Monet asiat olisivat haihtuneet jo kauan sitten mielestä ilman sitä.

Eräänä jouluna kokosin lapsilleni pienet valokuva-albumit, joihin oli koottu parhaita kuvia. Negatiivien ja kuvien teettäminen tuli siihen aikaan hyvin kalliiksi. Lahjansaajien ilo korvasi rahanmenon.

Olemme tehneet myös kaikista matkoista ja asuinpaikoista albumit. Suomenlinna-albumiimme mieheni etsi "repliikit" Aku Ankoista.

Käytän nykyään suurikokoisia valokuva-albumeita. Ostan sellaisia myös kirpputoreilta ja teen niihin kirjaideoistani albumit, joita voisi sanoa myös leikekirjoiksi. 1500-luvun albumeitakin on jo monta. Ystävät ja sukulaiset tuovat matkoilta kortteja, museoiden pääsylippuja ja muuta pikkutavaraa, joita voin käyttää niihin.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Hyvää uutta vuotta




Lisää kuvia katolta ja kotoa