maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Mielenosoitus



DSC03122, originally uploaded by amnellanna.
vapunaaton prekariaatin EuroMayDay-mielenosoitus vaikutti enemmänkin teini-ikäisten kaarnevaalikulkueelta.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Matkalla


Valokuvatorstai 11.matka, originally uploaded by amnellanna.

Olen poissa Helsingistä ja tietokoneeni ääreltä viikon verran. Hauskaa viikonloppua!

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Huomenta, Torni

-12 Celsius, sunny, morning at 9

Kun sain digikameran, päätin kuvata lähiympäristöäni. Kun avaan ikkunan, taivas on aina erilainen ja yllättävä ja muuttaa kaupungin ilmeen. Vieressä on mahtava Johanneksen kirkko torneineen, mutta edessä on aina Torni. Se näyttää täältä käsin melkeinpä pilvenpiirtäjältä. Kun kävelee sen ohi kadulla, se on pikkuruinen verrattuna todellisiin pilvenpiirtäjiin, joita katselin ensi kerran koulutyttönä laivan kannelta New Yorkiin saavuttaessa ja samana iltana pilvenpiirtäjähotellin ikkunasta. Siinä oli meille vaihto-oppilaille ihmettelemistä.

The photographs were taken here

Kun avaan makuuhuoneen ikkunan, näen aina Tornin. Olen kuvannut Tornia kaikkina vuodenaikoina, aina täältä ikkunasta. Kaukana olevien kohteiden kuvaaminen on heikoin puoli kamerassani, joten lähikuvia Tornista ei ole. Olen koonnut joitain Torni-kuvia yhteen kansioon.

Helsinki

Yöllä Torni näyttää robotilta (!), kuten joku sanoi tämän kuvan kommenteissa.

Tänä iltana legendaarinen Torni on kohteena TV1:n dokumentissa "Tositarina: Torni" klo 20.00-20.30.

Kuka tekisi Tornista elokuvan? Mikä aihe.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Muistojen aika



Tällaisena muistan äidin lapsuudestani. Kuva on otettu pikkusiskoni kastetilaisuudessa. Äiti oli kyllä enimmäkseen esiliina edessä työn touhussa, lauloi ja teki töitä. Mutta hän piti kauniista vaatteista ja teetti niitä meille tyttärilleen. Alla pikkusisko kukikkaassa pastellinsävyisessä kesämekossa.

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Pultsarit


Mitä pitäisi tehdä pultsareille, jotka "rumentavat" kaupunkikuvaa.


Pultsareilla näyttää olevan hyvä taiteellinen maku. He viihtyvät kaikkialla siellä, missä on kaunista. Kaupungin kauneus on köyhän ilmainen ilo. Älköön sitä heiltä, pultsareiltakaan riistettäkö.

Helsingissä pultsarit viihtyvät Tehtaankadun kauniissa kukkapuistossa. Lontoossa Trafalgar-aukion konserteistaan kuuluisa historiallinen kirkko St Martin-in-the-Fields on avoinna myös pultsareiden yösijaksi. Heitä lojuu siellä kirkonpenkeillä päivisinkin kuin kotonaan.

Tässä on eräs näkökulma, jota ei ole otettu huomioon: kaikkein rikkaimpien (naisten) joukossa on myös suuria hyväntekijöitä, jotka auttavat pultsareitakin. Kirkoissa tarjotaan ilmaisia aterioita, jopa suihkussakäyntimahdollisuus, puhtaita vaatteita ja ystävällisyyttä. Pultsaria ei heitetä pois kirkollisista tilaisuuksista, jollei hän ala metelöidä ihan mahdottomasti.

Sepänkadun yömajakin on totuttanut pultsarit siihen alueeseen. Usein yömajat ovatkin varakkaiden alueiden liepeillä, sillä ne ovat usein syntyneet hyväntekeväisyyden tuloksena.

Pariisissa pultsarit viihtyvät siltojen alla, ja heille avataan metro kylmällä ilmalla nukkumapaikaksi.

Pultsarien karkottaminen muualle olisi moraalisesti epärehellistä. Kaikki eivät pysy "pinnalla" edes pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, vaikka mitä tehtäisiin. Ongelmia on monenlaisia. Miksi nämä ihmiset pitäisi sulkea pois toisten keskuudesta? Lasten leikkipuistot pitäisi tietenkin olla suljettuja terveydellistä syistä.

Pultsarit viihtyvät myös Esplanadilla. Miksi eivät viihtyisi? Siellä on kesäisin kaunista, kansainvälinen tunnelma ja jaloa mieltäkin: pultsari saa turistilta helposti kolikon ja jopa ystävällisen hymyn.

Kestävää kauneutta



samoja kukkia, originally uploaded by amnellanna.
Alkuperäisessä kukkakimpussa oli krysanteemeja ja näitä kukkia. Mikähän niiden nimi on? Ne ovat edelleen näin kauniita, vaikka krysanteemit ovat jo lakastuneet.


Marja-Leena kertoo kommenteissa, että kukka on alstroemeria eli inkalilja.

lauantaina, huhtikuuta 21, 2007

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Kaunista arkea Pohjois-Esplanadilla


Akaunisarki, originally uploaded by amnellanna.

Ex pensasaita


entpensasaita, originally uploaded by amnellanna.

Siihen aikaan, kun Kotikatua vielä filmattiin Korkeavuorenkadulla, tällä paikalla oli kirkasvärinen "pensa-asema" ja tuuhea pensasaita.

Katutyöt


2katutyöt, originally uploaded by amnellanna.

Kesä on katutöiden aikaa Helsingissä.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Uusi armoton luokkayhteiskunta?



Kuva: Anna Amnell

Nykyajan suutari ei ole yleensä pysynyt lestissään, vaan hakeutunut häntä kiinnostavaan työhön. Vanhat käsityöläisammatit ovat tulossa jälleen arvoon.

Huomaan, että muutamat lukijat ovat suuttuneet edellisestä kirjoituksestani ja pudottaneet minut Blogilistan suosikkilistaltaan. Sehän ei muuta kirjoittamistani, sillä suurin osa lukijoistani on tullut koko ajan Blogilistan ulkopuolelta.

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli todella syynä. Luuliko joku, että minä kaipaan itse sääty-yhteiskuntaa? En todellakaan. Olen elänyt sääty-yhteiskunnassa lapsuudessani, ja historiasta tiedän, että se on ollut "armollinen" vain pienelle osalle ihmiskuntaa.

Toisaalta olen lukenut sen verran genetiikkaa (erästä julkaisematonta käsikirjoitustani varten), että tiedän, että genetiikassa voi piillä suuret vaarat. Natsien aika oli genetiikan pimeä kausi. On merkkejä siitä, että genetiikkaa voidaan käyttää uudenlaisen ja armottoman luokkayhteiskunnan synnyttämiseksi.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Paluu sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänä



Luin juuri Helsingin Sanomista kirjoituksen, joka tuntui aluksi sopivan nykyiseen elämäntilanteeseeni.

"epätoivo, suru ja pettymys tekevät meistä saamattomia ja vetäytyneitä. Mutta ehkä juuri se auttaa! Saamme aikaa itsekeskeisesti, muiden tarpeista välittämättä, eritellä alakuloisuuttamme." Väestöliiton erikoistutkija Anna Rotkirch kirjoittaa, että amerikkalainen psykiatri Randolph Nesse "avasi hänen silmänsä" näkemään, että muodikas jatkuvan aktiivisuuden vaatimus "mättää", kuten Rotkirch kirjoitti. Rotkirchin mukaan Nesse taas "puolustaa kaikkien mielialojen tarpeellisuutta".
(Anna Rotkirch: Oravanpyörästä rottaämpäriin. - Aivoituksia. Helsingin Sanomat/Tiede ja luonto 17.4.2007)

Kirjoituksessa kerrotaan klassisesta rottakokeesta, jossa vesiastiaan heitetyissä rotissa saattoi huomata kahdenlaista käytöstä. Toiset uivat tarmokkaasti, mutta toiset lakkasivat uimasta. "Masentuneet" rotat saatiin ryhdistäytymään mielialalääkkeillä. Mutta myöhemmät tutkijat ovat huomanneet, että masentuneet rotat olivat vain kelluneet, antaneet itselleen aikaa toipua luonnollisesti.

Tämä vaikutti ihan minun tilanteeltani. Olen "omistautunut" surulleni, olen vain kellunut. Siinä mielessä Rotkirchin kirjoitus tuntui hyvältä. Toisaalta jokin "mätti" kirjoituksessa. Rotkirch moitti jatkuvia menestystarinoita - joista minäkään en pidä - mutta yllätyksekseni kirjoitti: "Tältä kannalta sääty-yhteiskunnan valmiiksi räätälöidyt kohtalot olivat armollisempia". Siinä oli ristiriita. Menestys olikin hyvä asia, mutta sitä ei sovi kaikkien tavoitella. Se putoaa nähtävästi sopivien kämmenelle "niinku Manulle illallinen" kuten Savossa ennen sanottiin.

Kun olet ymmällä, katso Googlesta. Se auttaa. Auttoi nytkin.

Randolph Nesse edustaa darwinistista lääketiedettä, josta Tieteen Kuvalehti kertoo mm seuraavaa:

"Ehkä luonnonvalinta vaikuttaa myös mielialaa sääteleviin mekanismeihin. Ainakin Nesse uskoo, että joissakin tapauksissa masennus voi olla elimistön puolustusreaktio, jolla se yrittää estää ihmistä tuhlaamasta energiaa epärealistisiin tavoitteisiin."

Suutari pysyköön siis lestissään. Palatkaamme sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänämme.

Mutta haluammeko todellakin takaisin sääty-yhteiskuntaan?

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Kommentti digikuvaamisesta

Kommentti Ihan kipsissä- blogiin.

Minusta digikuvaaminen on ihana addiktio.

Otin koululaisena mustavalkoisia valokuvia laatikkokameralla, jonka olin ostanut saamallani stipendillä. Valokuvaaminen oli kuitenkin kallista.

Pitkiin aikoihin en ottanut valokuvia, sillä hyvä ystäväni opiskeli Ateneumissa kamerataiteen linjalla ja otti meidän perheestä jatkuvasti paljon kuvia.

Muutama vuosi sitten aloin kaivata kouluajan taideharrastuksia. Mutta olen allerginen öljyväreille ja kiinnitysaineille, joita tarvitsisi pastellivärien kanssa.

Digikamera tuli täysin sopivaan aikaan. Sillä voi tehdä monenlaista. Huomaan tarkkailevani ympäristöäni entistä kiinnostuneemmin.

Jospa alitajunta tekee töitä



ovi, originally uploaded by amnellanna.
Tämä käytävän kaappi on täynnä kansioita, joissa on aineistoa 1500-luvusta. Valokopioita, muistiinpanoja, piirroksia, valokuvia, karttoja. Sitä vastapäätä olevat avohyllyt ja yksi eteisaulan kirjakaapeista pursuaa kirjoja samasta aikakaudesta.

Eräänä yönä näin unta, jossa kohtasin uuden henkilön tekeillä olevaan kirjaan. Hänen hilpeä laulunsa kuului takaani, kun kävelin unessa pitkää käytävää. Hän oli iloinen ihminen.

Jälleen musiikkiuni. Kirjoitin heti, mitä tapahtui. Syntyi yksi luku. Muuta ei ole syntynytkään. Mutta uskon, että alitajuntani tekee työtä. Näin on usein ollut. Kun en ole voinut ansiotyön tai jonkin muun esteen vuoksi kirjoittaa, olen hämmästynyt sitä, miten tekstiä tulvii, kun tulee vapaata aikaa. Vaikkapa heti ensimmäisenä lomapäivänä tai varhain jouluaamuna muiden vielä nukkuessa. Silloin on pakko kirjoittaa.

Ihmettelen, milloin pääsen normaalin rutiiniin kiinni, niin että kirjoitan joka päivä - työkseni. En ole niitä ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa hauskaa tarinaa silloin, kun pitää valita ruumisarkku, kukat ja muistoaterian tarjottavat lähiomaisen hautajaisiin.

Tämä on tuska, joka täytyy käydä läpi. Täysin erilaista on esimerkiksi olla vaikeassa työpaikassa, jonka kieroutuneet ihmissuhteet unohtaakseen pakenee innoissaan mielikuvituksen maailmaan.

Tosi ammattilainen kirjoittaa milloin vain. Näin jotkut väittävät. Lieneekö se totta?

Keittiössä aamulla


Keittiössä aamulla, originally uploaded by amnellanna.



maisemakangas eli Toile de Jouy

Kevätaamu


DSC02722, originally uploaded by amnellanna.

Helsinki yöllä


Helsinki, originally uploaded by amnellanna.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Kuntosalin Kalle toivottaa liikunnallista viikonloppua


Kalle, originally uploaded by amnellanna.

Kuva: Anna Amnell

Kevät kaupungissa


DSC02751, originally uploaded by amnellanna.




Klikkaa kuvaa, niin pääset Flickriin. Minulla on siellä paljon kuvia Kaivopuistosta, jossa olimme tänä aamuna kävelyllä. Tervetuloa katsomaan.

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Yllätyksiä

Tänä aamuna yllätyin, kun Blogger puhuikin suomea myös "ohjausnäkymässä" -uusi sana minulle niin kuin monet muutkin, joita on otettu käyttöön suomenkielisiin ohjeisiin. Suomi tuntui uudelta kieleltä. Sanojen merkitystä piti pohtia. Sellainen on aina hyväksi, oman kielen ja yleensäkin tuttujen asioiden tarkkaileminen uudesta näkökulmasta.

Toinen yllätys oli se, miten hyvältä minun oloni tuntui jo tänään, vaikka äitini kuolemasta on vasta pari päivää. Äitini kuolemalla on ollut aivan erilainen vaikutus minuun kuin sisareni kuolemalla. Sisareni äkillinen kuolema onnistuneen syöpähoidon jälkeen oli shokki, jota voisi ehkä verrata siihen, kun omainen kuolee auto-onnettomuudessa. Äidin kuolema on vanhan ihmisen luonnollinen kuolema, joka aiheuttaa meissä läheisissä surua, mutta ei ole verrattavissa nuoremman ihmisen kuoleman aiheuttamaan järkytykseen.

Omaisen kuoleman jälkeen mieleen tulvivat muistot vuosikymmenien ajalta. Huomaan, että vanhimmat muistot tulevat ensimmäisinä mieleen, elävinä, aivan kuin ne olisivat tapahtuneet eilen.

Sureminen näyttää tapahtuvan omien salaisten lakiensa mukaan, kullakin ihmisellä eri tavalla.

Eräs filosofi kertoi lehtihaastattelussa jääneensä aivan yksin surussaan. Minä en ole kokenut mitään sellaista. Kuolemaan liittyy esimerkiksi hautajaisten järjestäminen. On tehtävä lukemattomia puhelinsoittoja, kerrottava läheisen kuolemasta vieraille ihmisille, järjestettävä käytännön asioita. Olen yllättynyt siitä, miten hienotunteisia ja myötäeläviä ovat olleet ihmiset, jotka normaalitilanteessa olisivat ehkä hyvinkin muodollisia tai jopa töykeitä, kuten suomalaisissa virastoissa usein ollaan.

Blogeihin tuleekin kirjoitettua, sillä netin ja puhelimen ääressä tässä joutuu olemaan. Käytännön asiat estävät synkistelyn. Sitä voimakkaampina tulevat sitten yllättäen haikeat tunnelmat ja itku, jota ei voi estää. Tavallinen arki on hyvää lääkettä suruun, kunhan ei upota suruaan työhön ja puuhailuun.

(Kuvassa äitini leipoo karjalanpiirakoita keittiön ikkunan edessä.)

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Ääniä ja muistikuvia lapsuudesta



Like old times, originally uploaded by amnellanna.
Ikkuna oli äsken auki ja kuulin ulkoa tuttua ääntä, hevosten kavioiden kopinaa. Korkeavuorenkatua menivät Koffin vankkurit Kaivopuistoon päin jyllantilaisten hevosten vetäminä.

Lapsuuteni Iisalmessa liikuttiin yleensä hevosella ja reellä, hevosella ja rattailla. Autoja oli vain muutama. Kun lähdettiin ulos leikkimään, äiti varoitti aina: Älkää jääkö hevosen alle.

Asuimme sukulaisten omistamassa puutalossa keskellä kaupunkia. Se oli kuin elämää Pikku Pietarin pihassa. Markkinoiden aikaan talleja vuokrattiin markkinamiehille. Pihalla oli tällöin koko ajan hevosia.

Hiivin aina talliin hevosia ihailemaan. Tarkkailin niitä tallin ylisiltä. Alakouluikäisen vaistollani valitsin ystävällisen hevosen, jonka selkään saatoin liukua suoraan heinäluukusta. Makasin sitten hevosen lämpimän ja leveän selän päällä hiljaisessa tallissa.

Opin tuntemaan myös hevosten voiman ja pelottavuuden. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun leikin pihalla, kookas musta hevonen pillastui, karkasi hoitajansa käsistä ja alkoi ravata ympäri pihaa. Olin juossut ruusupensaiden taakse piiloon ja hevonen tuli perässä, seisoi takajaloillaan siinä ruusujen takana korkeana kuin torni.

Kuka taltutti hevosen? Sitä en muista. Saattoi olla äitikin. Mutta en pelännyt senkään jälkeen lapsena hevosia. Olin innokas eläinsuojeluyhdistyksen jäsen ja saatoin mennä moittimaan aikuisia miehiä, jos nämä kohtelivat hevosia huonosti. En pelännyt edes sen jälkeen, kun näin traagisen onnettomuuden markkinoiden aikaan.

Juopunut markkinamies sanoi haluavansa ostaa hevosen. Omistaja piteli hevosta ohjaksista kiinni kadulla. Minä seisoin tietenkin uteliaana portilla ja näin kuinka tuo tuntematon mies alkoi muka tutkia hevosta varoituksista huolimatta.

Näen edessäni hetken, jolloin hevonen potkaisi miesparkaa, tämä lensi kuin säkki ilmassa ja putosi kadulle kuolleena.

Tuo tapahtuma vaikutti varmaankin siihen, että minua pelotti, kun olin aikuisena ratsastuskoulussa. Sain vielä ensimmäiseksi ratsuksi Debizan, kauniin tummanruskean hevosen, joka tajusi heti, että olin avuton aloittelija ja juoksi suoraa päätä niitylle syömään heinää. Pysyin kuitenkin sen selässä. Vaikka minulla oli kurssin loppuajan hyvänluontoinen pieni hevonen, melkein poni, en jatkanut alkeiskurssia pitemmälle. Taisin pelätä sitä, että joutuisin satuloimaan hevosen.

Ehkä rakkaus hevosiin ja kaupunkiin, jossa kuului kodikas hevosen kavioiden kopina, on syynä siihen, että pidän niin paljon elokuvista, joissa liikutaan hevosilla ja vaunuilla, niin kuin esimerkiksi Sherlock Holmes - TV-sarjassa.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Tiistaina



Flowers from a friend, originally uploaded by amnellanna.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa



Verenpisara oli eräs äitini lempikukista. Äitini kuoli tänään.

Meistä tuntui aina kotona, että elimme kuin italialaisessa elokuvassa, jossa äiti laulaa, kehuu lapsiaan ja hemmottelee perhettään hyvällä ruualla. Vielä yli 90-vuotiaana hän laittoi itse itselleen aamiaista ja katsoi lempiohjelmansa TV:stä. Musiikkiohjelmat oli mieluisimpia - oopperoista iskelmiin ja virsiin.

Olen aina ihaillut äitini uskomatonta elämäniloa ja tarmoa. Hän rakasti musiikkia, kauniita värejä ja kauniita vaatteita. Kun haastattelin häntä hänen ollessaan jo yli 90-vuotias, hän muisti tarkalleen lempivaatteensa nuoruutensa ajalta. Äiti olisi täyttänyt elokuussa 97 vuotta. Hän oli perinyt isältään pitkäikäisyyden geenin. Hän eli neljä vuotta vanhemmaksi kuin isänsä.

Hän oli niin kuin etelämaalaiset ihmiset siinäkin mielessä, että samalla kun hän oli elämäniloinen ja kauneutta rakastava, hän oli myös syvästi uskonnollinen. Kävimme katsomassa oopperassa Viimeiset kiusaukset. Siinä yhtyivät hänen elämänsä suuret asiat - musiikki ja uskonto.

Äitini kuoli tänään. Olen menettänyt vähän yli kahden kuukauden sisällä kaksi ihmistä, joita olen aina rakastanut ja ihaillut, äitini ja pikkusisareni. He olivat monessa mielessä samanlaisia, vaikka toinen oli tumma ja toinen vaalea.

En riidellyt koskaan kummankaan kanssa. Miksi olisin, sillä he olivat niin hauskoja ihmisiä ja osasivat puhua ongelmistakin avoimesti ja huumorilla?















Äitini oli taituri kukkien kasvattamisessa. Kun pikkusiskoni oli laittanut ruukun juurelle sitruunansiemenen, siitä kasvoi äidin hoivissa muhkea puu, joka oli vuosikaudet keittiössä ikkunan edessä. Eteisen verannalla kasvoivat kesäisin verenpisarat, pihalla kukki monivuotinen ruskolilja, eräs äidin suurista suosikeista, kasvimaalla hajuherneitä ja muita kesänkukkia myöhäiseen syksyyn asti. Äiti keräsi aina myös kedonkukkia suurina kimppuina ja laittoi niitä huoneisiin. Joulu, pääsiäinen, vappu ja juhannus olivat juhlaa kaikille aisteille.

Pidän varmaankin nyt pitkän tauon bloggaamisessa. Hyvää kevättä!

Pääsiäisjänikset

Mr Bunny


Klikkaa kuvaa, niin pääset Flickriin ja voit katsoa kuvat peräkkäin.

Tai katso tämä:


Puput pääsiäisenä.

Aamulla



Aamulla, originally uploaded by amnellanna.

Kotona Korkeavuorenkadulla.

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni


ikoni, originally uploaded by amnellanna.

Tämän ikonin on maalannut bulgarialais-ranskalainen taiteilija, ja lampukka on pienestä serbialaisesta kaupungista, sikäläisen taiteilijan tekemä.



Ikoneilla on pitkä historia Bulgariassa.

Talvivaatteissa



Eilen, pitkänäperjantaina oli Helsingissä illalla niin kylmää, että turisti oli laittanut matkamuistoksi ostamansa lappalaishatun päähänsä.

perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Virpomista

Venäläinen pääsiäisperinne on meille tuttu maalauksista, romaaneista ja kaikkialle Suomeenkin levinneistä "itäisinä" pidetyistä pääsiäistavoista.

Vielä jokin aika sitten oli kiusallista lukea Hesaria suurten kristillisten juhlien, joulun ja pääsiäisen, aikaan. Lehti esitti niihin aikoihin miltei poikkeuksetta laajat artikkelit kristinuskon kritisoimiseksi ja jopa mitätöimiseksi. Mutta "venäläinen" pääsiäinen oli silloinkin erikoisasemassa. Ortodoksien pääsiäistapoja on esitelty Suomessa aina myönteisessä mielessä. Se on tietenkin hyvä asia, ja olemme alistuneet siihen, että kun lehdistö virpoo, ortodoksit saavat ruusut ja protestantit risut.

Viime vuosina olen lukenut paljon 1500-luvusta. Eräs uusi ja yllättävä asia oli minulle se, että monet venäläisinä ja ortodoksisina pidetyt pääsiäistavat olivatkin täysin yleisiä 1500-luvun Euroopassa. Silloin virvottiin ja annettiin lahjaksi koristeellisia pääsiäismunia.

Venäjä oli vanhoillinen maa ja säilytti nämä tavat, jotka ovat tulossa jälleen yleisiksi muidenkin kuin ortodoksien parissa. Pääsiäisemme on tullut kauniimmaksi ja värikkäämmäksi. Ortodoksit ovat opettaneet meille, että pääsiäinen on iloinen asia.

Lehdistön suhtautuminen ortodokseihin ja luterilaisiin on kuitenkin edelleen aika paljon samanlainen kuin ennen. Tämän pääsiäisen aikaan kuritetaan luterilaista kirkkoa siitä, että naispappien kohtelu ei ole vieläkään ajan tasalla, mutta kohdellaan lempeästi ortodoksista kirkkoa, joka ei hyväksy ollenkaan naispappeutta ja ylistetään Athos-vuorta, jonne kukaan nainen ei saa astua jalallaan.

DSC02396

Helsinkiläisen kirjakaupan ikkuna pääsiäisenä 2007

Lauantaina

Aloin miettiä eilen, voiko virpomiskimpussa olla ruusuja. Vastaus tuli tänä aamuna, kun HBL:ssä oli laaja pääsiäisartikkeli, jossa oli kauniita kuvia Valamosta. Virpomisvitsat oli koristettu ruusuilla.

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

Pääsiäisperinteitä



Marmorimunia eri maista. Pääsiäisen symboleja nämäkin.

Näin äskettäin sanomalehdessä kuvan, jossa oli virpojia sekä pääsiäisnoidiksi pukeutuneina että Halloween-asuisina kummituksina. Näin sekoittuu jo kolme perinnettä: virpominen, trullit ja Halloween. Vanhat eurooppalaiset tavat uudessa muodossa, Halloween lisäksi Amerikan kautta kiertäneenä.

Artikkelini Pääsiäiskoristeiden symboliikkaa on luettavissa Kotisivublogissani-blogissani. Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Kotimaa-lehdessä nimellä "Mitä pupu tekee pääsiäisessä?"

ks myös tämä haastattelu  (PDF)

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Kommentti keskusteluun kuolemasta

Vanhan kirkkopuiston portti

Kuva: Anna Amnell

Helsingin keskustassa Bulevardin varrella on tämä portti, joka vie 1700-luvulta peräisin olevaan haustausmaahan. Kuolema on konkreettisesti keskellä elämää. Mutta mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kommenttini

Kiinnostavuus tulee kaunokirjallisuuteen yleensä pahuuden eri variaatioista ja tasoista tai hyvän ja pahan välisestä taistelusta.

On hyvin vaikeaa kirjoittaa hyvä kirja vain hyvistä asioista. Ajatellaan, että pelkkä hyvyys on tylsää, kun puuttuu sen vastakohta.

Ihminen voi kokea kuitenkin jo eläissään hyvyyden huipputapahtumana: vastasyntynyt lapsi, rakastuminen, suuri taiteellinen elämys tai tieteellinen löytö.

Ikuinen elämäkin voi olla jännittävää ja kiehtovaa eikä pelkkää harpun rämpyttämistä ja kuorolaulua.

Minua kiehtoo ajatus siitä, että maanpäällinen elämä on vain kirjan kansi ja nimilehti, mutta kuoltua alkaa suuri kertomus, jota kukaan ihminen ei ole eläissään lukenut ja joka jatkuu ikuisesti ja vain paranee edetessään. Tämän ajatuksen esittää C.S. Lewis viimeisen Narnia-kirjansa lopussa. (CS Lewis The Last Battle)

Me tarvitsemme jotain kestävää, joka auttaa vaikkapa silloin, kun istumme kuolevan lähiomaisen vieressä teho-osastolla - tai teemme itse kuolemaa. Ja kuoleminen on harvoin herttaista kuolon uneen nukahtamista. Ja silloinkin kuolema on kauhistuttava, sillä me voimme vain toivoa ja uskoa, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Jotain uutta on kuitenkin tapahtunut. Joitakin vuosia sitten ilmestyi Englannissa sanomalehdissä (ainakin näkemässäni lehdessä virallisesti etusivulla) lontoolaisten lääkärien lausunto, jossa he ilmoittivat, että olisi moraalisesti väärin, jos he eivät kertoisi julkisesti, että lukemattomilla potilailla on todistetusti kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Ne eivät riipu potilaan uskonnosta.

Tästähän oli TV-dokumentissakin: Lääketieteellisesti kuollut potilas pystyy kuvailemaan herättyään instrumentin, jolla lääkäri kaivoi hänen aivoistaan kasvaimen. Lääkäri kertoi, että kukaan ei voi tietää, millainen se instrumentti on, koska se on umpipaketissa ja leikkausta suorittava lääkäri avaa paketin juuri ennen leikkausta. Samoin ikänsä sokeana ollut potilas kuvailee herättyään leikkausta suorittaneiden henkilöiden ulkonäköä ja jopa solmion kuvioita tai kotikaupunkiaan, jonka "näkee" silloin ensi kerran.