keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Mitä jäi joulusta?

Joulu ei ole ihan vielä ohi. Monet joulukukat kukoistavat. Joulutähteä harvat saavat kukkimaan uudestaan. Kaunis viherkasvi se voi olla. Amaryllis ja muut kestävät kauan. Entä mitä tapahtui korteille ja lahjapapereille ja -laatikoille?

Minulla on tapana säästää kauniit lahjapussit ja laatikot ja käyttää niitä uudestaan. Säästän yleensä myös joulukortit.

Kokeilkaa myös tätä ensi jouluna: Säästäkää kauneimmat lahjapaperit saaduista lahjoista. Sileät kohdat voi leikata talteen, laittaa paperin rullan päälle tai taittaa siististi. Seuraavana jouluna on kiinnostavia lahjapapereita pieniin lahjoihin.

Tämä oli kommentti Ritan blogiin, jossa oli puhetta samasta asiasta.

3 kommenttia:

  1. Kiitän saamastani huomiosta :) Nyt minäkin tiedän miten linkitetään, joten enköhän piakkoin anna näytteen taidoistani, hehe.

    Taitavat askartelijat ja käsityöihmiset osaavat loihtia vanhoista joulupapereista ja pakkauksista mitä vaan. Tarratkin auttavat.

    Yhtenä vuonna sain joulun alla saamamme syklaamin kestämään niin pitkälle että istutin sen kokeeksi meidän puutarhaan. Sehän alkoi kukkia!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen jo omalta äidiltäni oppinut tuon kauniiden paperien säilyttämisen. =)

    Niistä voi pitkin vuotta käyttää lahjoihin papereita...

    Ja kortit talletan myös.
    Jopa kauneimmat pakettikortit.
    Ja kauniit rusetit...=)

    VastaaPoista
  3. Haastoin sinut... Tämä postaus oikeastaan onkin samaa asiaa. Minä teen juuri noin. :)

    VastaaPoista