torstaina, marraskuuta 06, 2008

Ensimmäinen päivä Obaman aikaa



Barack Obamaa ei ole vielä asetettu virkaansa, mutta hän on jo uusi Amerikan symboli.
Tämä on liian hyvää ollakseen totta. En uskaltanut haaveillakaan Obaman voitosta, sillä olen pettynyt niin monta kertaa amerikkalaisten valintoihin. Mutta amerikkalaiset ovat oppineet läksynsä kovan koulun kautta.

Asuin Kanadassa siihen aikaan, kun amerikkalaiset valitsivat Reaganin. Jopa demokraatit arvostelivat Carteria: liian vakava, tylsä. Älykkyyskin oli haitta. Piti saada hienoja juhlia ja glamouria Valkoiseen taloon. Sellaista saatiin Reaganin aikana.

Amerikassa muutamat pilapiirtäjät ovat surreet hyvän pilanpiirrosten kohteen menetystä, kun Bush jää eläkkeelle. Joku pilapiirtäjä vitsaili, että hän uhrautuu. Ei hän nyt sentään voi ilkeillä Obamasta.

Ehkä Obaman perhe on jo ennakoinut asian: koiranpentu. Luin jo närkästyneen kirjoituksen koiranpennun lupaamisesta tytöille. Mutta uskokaa tai älkää, pikkulapsille koiranpentu on huomattavasti merkittävämpi asia kuin isin pääsy presidentiksi. Se koiranpentu tulee tekemään suuren palveluksen Amerikalle, sillä siitähän niitä pilapiirroksia saa ainakin alkuun.

Joillekin tulee Suomessa nyt pahoja ongelmia. He ovat tottuneet kritisoimaan Amerikkaa joka käänteessä. Yhdysvallat on ollut virallinen syntipukki kaikkeen pahaan maailmassa. Entä nyt? Ketä nyt saa haukkua? Tästä tulee kiinnostavaa.

2 kommenttia:

  1. Nimeäni klikkaamalla pääsee 4-osaiseen kirjoitussarjaan Bushista ja tulevaisuudesta. Jos katselet ko. sivustoa (KK-net), siellä on asiaa ja viihdettä, jälkimmäisenä esim. Junttiklubi jäsenenä mm. N. Suomalainen Hesan uudesta kaupunginvaltuustosta!

    VastaaPoista