maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Osasiko entisajan ihminen arvostaa luonnonkauneutta?



Huudahdin ääneen aamulla, kun vedin verhot syrjään ikkunasta: lumisade! Pidän lumisesta maisemasta. (Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena)

Jossain kirjassa väitettiin, että entisaikojen ihmiset eivät osanneet nauttia maiseman kauneudesta, ja vasta 1400-luvulla elänyt italialainen kirjailija Piccolomini (myöhemmin paavi Pius II) "havaitsi" ensimmäisenä maiseman kauneuden. En usko, että on niin. Hänellä oli vain aikaa ja mahdollisuus, paperia, mustetta, varmaan myös kirjuri, jotta hän saattoi merkitä muistiin muutakin kuin aivan välttämättömät faktat. Ja hänellä oli mahdollisuus matkustella. Uskon, että löytyy vielä joitain käsikirjoituksia, joissa muutkin kertovat nauttineensa ympäristön kauneudesta. (Luukaskin kirjoittaa vanhan käännöksen mukaan "kauniista satamista", King James käännös "fair havens") Tietenkin vain harvat ihmiset ovat jääneet historiaan, muut ovat vaipuneet unholaan - kuten sanotaan - kuin heitä ei olisi ollutkaan.

Menneisyyden tulkinnassa käytetään toisaalta arkeologisia löytöjä, kaivetaan esiin kulttuurikerroksia ja katsotaan, mitä ihmiset ovat syöneet (ruoantähteet, käymälät), millaisia astioita tai työvälineitä heillä on ollut, millaisia tekstiilejä. Hyvin paljonhan ei ole säilynyt. Sitten ovat asiakirjat, testamentit ja tiedot rikoksista tai myötäjäisistä. Voi havaita erimielisyyttä näiden kahden ryhmän välillä vaikkapa silloin, kun puhutaan Suomen historiasta.

Maalaukset ovat kiinnostava lisä menneisyyden ymmärtämiseen. Niissä näkee koiria, kissoja, lapsia leikkimässä, palvelijoita - ja maisemia (Bruegel). Mutta ovatko ne realistisia? Toiset ovat, toiset ei.

Kun ajattelen lapsuuttani maalla mummolassa, minusta tuntuu näin jälkeenpäin monesti, että elin kuin keskiaikaa. Sodan aiheuttaman pitkällisen pulakauden vuoksi vuonna 1875 syntynyt isoisäni turvautui lapsuutensa ja nuoruutensa elämäntapaan, esimerkiksi käytti päreitä tuvan valaisemiseksi, vaikka hänellä oli ammattinsa vuoksi erikoislupa saada polttoainetta hyvin kirkkaaseen työskentelylamppuun, jonka valossa jotkut naapurit tulivat lukemaan sanomalehteään. Vielä 1950-luvullakin maalla elettiin vaatimattomasti kuin keskiajalla. Juhannus oli kuin renessanssin juhla: soudeltiin talosta taloon, laitettiin kukkia ja vihreitä oksia hirsiseinän rakoihin ja lattialle, koivukuja rappusten eteen.

Tässä ympäristössä elin monta vuotta ja muistan, että luonnonkauneus oli minulle, pienelle lapsellekin tärkeä. Muistan aamu-usvan, joka verhosi maiseman, kukat joiden keskellä vaelsin kuin metsässä, auringonlaskut ja valkean puhtaan lumen, jota näkyi silmänkantamattomiin.

4 kommenttia:

  1. Italiassa on puutarhaa ollut pari tuhatta vuotta.
    "Luonnon kauneutta" löytyy englantilaisisssa puistoissa, muotia 1700-luvulta, yritettiin matkia "luontoa". Oikea luonto on vain tiheää metsää. Ruotsi oli vain metsää 1400-luvulla, niin kuin Suomi.

    Luonnon kauneutta olen pikkasen seurannut puutarhoissa, miten suuri ero Suomessa ja Ruotsissa, vieläkin. Erot pienenevät toki. Puhumattakaan Venäjästä, jossa pakosta vain perunamaaata omassa puutarhassa. Luonnosta ei paljon hyötyä, hoitamattomana ei edes metsämiehelle.

    Ainahan se rikkaiten etu on tehdä villistä metsästä "luontoa".

    VastaaPoista
  2. Eräällä sukulaisella on talo maaseudulla. Talon vieressä on metsää, joka näkyy suurista maisemaikkunoista.
    - Onpa sulla helppoa, sanoin sukulaiselleni. - Ei tarvitse puutarhaa hoitaa.
    - Vai ei työtä, sanoi sukulaiseni, eläkkeellä oleva maanviljelijä. - Siinä vasta onkin työtä. Jos sitä ei karsi ja siivoa jatkuvasti, siitä tulee läpipääsemätön ryteikkö.

    Tämän keskustelun pohjalta voisi pohtia, hoitivatko entisajan ihmisetkin metsiään vai olivatko ne "tiheää metsää" kuten sanoit, läpipääsemätöntä viidakkoa.

    Elokuvassa "Gladiaattori" on taistelu Germanian metsässä. Minulle ei ole tullut monestikaan samanlainen "muinaisuuden tunne" kuin tuon kohtauksen rävähtäessä silmien eteen.

    Olen nähnyt kauniita metsiä Kuhmossa ja toisaalta Kroatiassa ja Slovakiassa.

    Vähän aikaa sitten oli TV:ssä dokumentti Euroopasta ja näytettiin sitä valtavaa aluetta, joka oli kymmenien vuosien ajan muun Euroopan ja Neuvostoliiton valtapiiriin jääneiden maiden välillä. Sitä oli kilometrien levyinen nauha, jossa aika pysähtyi, johon jäi villejä eläimiä ja jossa kasvullisuus rehotti.

    VastaaPoista
  3. Ei Slovakiassa, vaan Sloveniassa. Slovakia tuli tekstiini, koska siitä kerrottiin tuossa dokumentissa.

    VastaaPoista
  4. Täällä on pienen pieni pala, kekellä teitä, jossa aika pysynyt paikoillaan muutama sata vuosi. Silti pitää pikkasen raivata.

    http://promenadguide.blogspot.com/search/label/Hisingen%20Rya%20Skog

    VastaaPoista