keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010

Häivähdys punaista

Näköala erkkerin ikkunasta on muuttunut. Lehmukset ovat puhjenneet lehteen. Alakulmassa näkyy pilkahdus punaista. Ollaan Töölössä, jossa asuvat sanomalehden mukaan myös Lipponen ja Tuomioja. Uskoisin kuitenkin heidän asuvan Etelä-Töölössä, josta modernismi ja sosialismi eivät ehtineet tuhota koristeellisuutta ja vanhanaikaista kauneutta ja tyylikkyyttä.

Parhaimmillaan modernismi voi toki luoda kauneutta. Rumista rakennuksista syytetäänkin yleensä kapitalismia, jossa kaikki halutaan tehdä mahdollisimman halvalla. Varmaan näinkin on.

Mutta kaksi pitkää lomamatkaa Balkanin maihin ovat olleet tehokasta havainto-opetusta siitä, mitä kommunismin vuosikymmenet tekivät sielläkin ympäristölle. Vanhan ajan rakennukset ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta marksilaisen maailmankuvan vallitessa luodut talot ankeita, jotkut suorastaan karmeita. Zagrebissa kerrottiin, että sosialismin tultua maahan työläiset lähetettiin hakkujen kanssa katujen varsille poistamaan porvarilliset koristeet pois 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennuksista!

Tietääkö joku, miksi sosialismiin ja kommunismiin liittyy rumuus, huono design? Onko sen taustalla jokin idea? Pitääkö se kansan katkerana ja kateellisena? Jos kommunistiset valtiot olisivat luoneet kauniita ja mukavia rakennuksia kansalle, se olisi uskonut ehkä asuvansa maanpäällisessä paratiisissa. Ehkä kansa olisi ollut liian tyytyväistä ja alkanut nauttia elämästään.
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. tja, kapitalisteilla on varaa rakentaa kaunista, monessa sosialistisessa maassa nähnyt rumia taloja :)

    VastaaPoista
  2. Raha ei tuo välttämättä kauneutta ympäristöön. Huonoa makua näkee runsaasti myös Amerikassa. Siellä katsotaan, että jokainen on vapaa rakentamaan, millaisen talon haluaa.

    Mikä on sitten kaunista? Ehkä kaikki ovat samaa mieltä esimerkiksi Firenzen kauneudesta. Yhdenmukaisuus voi olla kaunista.

    Kysynkin sitä, miksi kommunistiset maat eivät luoneet yhdenmukaista kauneutta?

    Sosialistisissa maissahan rakennettiin ja rakennetaan yhdenmukaisia taloja massoittain.

    Miksi valtiontaiteilijat ja -arkkitehdit eivät saaneet suunnitella kauniita taloja? Olivatko kaikki parhaat arkkitehdit paenneet maasta? Onko kauneus marksilaisuuden mukaan sopimatonta? Onko se porvarillisuuden symboli?

    Tuntuu siltä kuin kauneutta vastustettaisiin. Muistettakoon, että Jugoslavian laivasto ym pommittivat maailman kauneimpiin kaupunkeihin kuuluvaa historiallista Dubrovnikia syksyllä 1991. Se herätti hämmästystä maailmalla. Se oli mieletöntä kostoa ja kulttuurivandalismia.

    VastaaPoista