sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Kalevalan päivä: Kiitos kirjoista

007 orchids

Kalevalan päivä on myös suomalaisen kirjallisuuden päivä. En osaa kuvitella elämääni ilman kirjoja. Tutustuminen kirjallisuuteen alkoi siitä, kun minulle luettiin mummolassa Maamme-kirjaa ja muita tätini ja enoni vanhoja koulun lukukirjoja pärevalossa ja jatkuu edelleen, kun luen kirjoja myös Internetistä ja varmaankin kohta myös pienestä lukulaitteesta (iPod Touch), jollainen pojallani jo on ja jonka ostamista suunnittelen itsekin luettuani muutaman runon pienestä kuvaruudusta. Kirjaston voi kantaa käsilaukussa tai taskussa.

Kirjasto oli kouluvuosina toinen kotini ja naapurissa asuvan toimittajan ullakon kirjat aarreaittani. Sain lukea mitä halusin ja luin yleensä kaiken, mitä sain käsiini. Onneksi sekä kirjastolla että toimittajanaapurilla oli jonkinlaiset laatukriteerit. Kirjastossa asetettiin rajoituksia myös siihen, montako kirjaa sai lainata ja miltä osastolta. Jouduin lukemaan pitkään pelkästään lastenosastolta ikäni vuoksi, vaikka olin ullakkokirjastossani lukenut esimerkiksi Balzacin ja Dumas'n kirjoja ja joukon salapoliisiromaaneja. Olen kiitollinen kaikille kirjailijoille, jotka veivät minut mukanaan seikkailuihin ja toisiin maailmoihin.

Kiitollisuudesta syntyivät myös omat kirjani. Kirjat rikastivat minun maailmaani, muuttivat sen. Kalevalan päivä on minulle myös henkilökohtainen juhlapäivä, sillä oli Kalevalan päivä, kun minulle soitettiin, että ensimmäinen kirjani julkaistaan. Ajattelin silloin, että kirjoitan vain yhden kirjan, mutta näyttää olevan niin, että kirjojen tekemisellä ei ole loppua.

lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Mika Waltarin Helsinki

027 Johanneksen puisto

Olen lukenut viime aikoina Mika Waltarin Helsinki-kirjoja ja Panu Rajalan Waltari-kirjaa. Waltarin Helsinki-kirjoissa on hyvin tuttu tunnelma: rakkaus vanhaa kaunista Helsinkiä ja sen luontoa kohtaan ja vastenmielisyys modernia rakennustaidetta kohtaan, joka synnyttää talohirviöitä pilaamaan kaupungin.

Waltari oli asunut kouluvuosiensa ajan leskiäitinsä ja kahden veljensä kanssa pienessä vaatimattomassa asunnossa Tehtaankadulla. Ympäristö oli kuitenkin kaunis. Hän nousee Korkeavuorenkadun mäkeä mennessään Rikhardinkadun kirjastoon ja Koulupuiston ja Johanneksen puiston reunalla olevaan kouluunsa. Hän kauhistuu monien muiden sen ajan helsinkiläisten kanssa Taka-Töölön syntyä. Töölö on hänelle jatkuvasti "tyly" ja "kylmä". "Heillä oli jälleen oma kotinsa kylmän kadun varrella Töölössä ja ohuiden seinien takaa kantautuivat korviin naapureiden liikahdukset ja äänet". (Waltari: Palava nuoruus).

Naimisiin mentyään Waltari muuttaa kauniiseen Etu-Töölöön ja asuu samassa asunnossa koko elämänsä. Hänellä oli tapana kävellä keskustaan. Muistan hänen hahmonsa, myhäileväilmeisen ystävällisen näköisen miehen. Hän kuului siihen sukupolveen, joka oli viettänyt lapsuudestaan asti kaikkki kesät maaseudulla huvilalla. Ajatuksissaan hän taisi elää suuren osan elämästään kaukana täältä. Hän oli eurooppalainen ja kosmopoliitti. On traagista, että kirjallinen maailma vieroksuu häntä yhä. Mutta lukijat ovat rakastaneet häntä aina.

Äskettäin eräs elokuva-alan ihminen kirjoitti, että talojen suunnittelijoiden nimet täytyisi laittaa talojen seinille kertomaan siitä, kuka on vastuussa näistä rakennuksista. Hän vetosi siihen, että elokuvien tekijätkin ilmoittavat olevansa vastuussa elokuvistaan. Tiedämme, että arkkitehdit eivät ole yksin syyllisiä rakennusten ala-arvoiseen suunnitteluun. Siihen vaikuttaa myös rahanhimo, halutaan kaikki mahdollisimman halvalla tuottamaan mahdollisimman paljon rahaa. Kaikkein tärkein syy lienee kuitenkin se, että Suomi kieltää menneisyytensä, yhteyden eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen perinteisiin. Ajatellaan, että Suomi alkaa vasta 1900-luvulta.

Olin yllättynyt, kun luin, että arkkitehtuurissa vastustettiin korkeita ikkunoita niiden "venäläisyyden" vuoksi ja alettiin rakentaa muun muassa tänne Töölöön neliskulmaisia aukkoja talojen seiniin. Syntyivät bunkkereiden rivistöt. On ollut myös poliittisesta syystä vihamielisyyttä kauneutta vastaan. Se on minulle käsittämätöntä.

Mika Waltari kirjoittaa hiljaisen köyhän sivistyneistön puolesta. Sitähän ei mikään puolue ole koskaan puolustanut. Mutta onneksi ihminen voi olla onnellinen melkein missä hyvänsä. Kun astuu kotiinsa ja sulkee oven takanaan, elää oma elämäänsä, johon kuuluvat oma perhe ja ystävät, lemmikkieläimet, muistot, mieluinen musiikki, lehdet ja kirjat. On parasta vetää verhot ikkunan eteen, jos sieltä näkyy modernin arkkitehtuurin "luomuksia".

020 Johanneksen puisto

Kuvassa Johanneksen puisto ja urheilukenttä sekä Norssi, Mika Waltarin koulu.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Pakinaperjantai: Vanha nainen Adrianmeren rannalla

Croatia

Adrianmeren rannoilla on jyrkkiä kallioita, joilta aukeaa häikäisevä näkymä merelle. Jossain kaukana häämöttää Italian rannikko. Aivan meren rannalla Krk-saarella on talo, jossa on laaja kivinen terassi. Se levittäytyy kuin kallionkieleke meren yläpuolelle. Terassilla on vain yksi ainoa ihminen, vanha nainen joka hakkaa viiniköynnösten oksista punotulla mattopiiskalla itämaista mattoa.

Mitä miettiii tämä nainen, muinaisten Välimeren asukkaiden jälkeläinen? Millaisia ovat hänen unensa, kun niitä ruokkivat joka päivä tämä tarumaisen kaunis ja ylevä maisema sekä Välimeren muinaisten kansojen, näitä seutuja satoja vuosia hallinneen Venetsian ja merenkulkijakauppiaiden mukana Bysantista ja kauempaakin Idästä tulleet julmankauniit tarinat ja legendat?

Pakinaperjantai

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Lumimiehet

Lumimiehet

Innostuin tekemään toisenkin valkoisen kollaasin runsaslumisen talven kunniaksi.

Värikollaasit, valkoinen

Klikkaa kuvaa, jotta näet sen kokonaisena ja suurempanakin.

Intiansuomalaisia



Tyttären sandaalit

Intian talous on nousussa, ja suomalaiset yritykset ovat menossa mukaan siihen. Tulee syntymään aivan uudenlainen ilmiö: intiansuomalaiset. Lapset kasvavat Intiassa, jossa heidän vanhempansa ovat työssä ja he itse käyvät koulua ja oppivat kieltä ja intialaista kulttuuria lastenhoitajiltaan ja leikkitovereiltaan. On kiinnostavaa pohtia, mitä tämä tulee vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin tulevaisuudessa, kun suomalaisia paluumuuttajaperheitä saapuu Intiasta.

Siirtolaisuus on vaikuttanut yllättävän vähän suomalaiseen kulttuuriin. Suomessa ei kuunnella paluumuuttajaa. Monet ovat näin sanoneet. Näin olen itsekin kokenut. Ei tajuta, että ihminen voi muuttua ulkomailla asuessaan niin, että hän on osittain sen maan kansalainen, missä hän on asunut, hänellä on omia kokemuksia elämisestä toisessa maassa tai useammassakin maassa.

Kun kirjoitin tyttökirjan, joka tapahtui Kanadassa, minun sanottiin matkivan LM Montgomerya, vaikka kirjani takakannessa oli selvästi sanottu, että olen asunut kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa ja kirjoitan esimerkiksi luonnosta omien havaintojeni perusteella. Kuunnellaanko ihmistä, aikuista ja nuorta ihmistä, joka on asunut vuosia Intiassa ja kirjoittaa Intiasta? Vai sanotaanko hänellekin, että hän matkii muita?

Suomeen on muuttanut monia kansallisuuksia jo usean sadan vuoden ajan, ja he ja heidän jälkeläisensä ovat vaikuttaneet hyvin paljon suomalaiseen talouselämään ja kulttuuriin. Suomessa ei vieläkään uskota, että ihminen voi olla kahden tai usemman kulttuurin ihminen, vaikka sellaisia on ollut jo kauan. Uusin usean kulttuurin ihminen on Sofi Oksanen, joka on tuonut aivan uuden näkökulman suomalaiseen kirjallisuuteen ja keskusteluun.

Life in a cold climate - Opera


Polku johtaa musiikkiin
Originally uploaded by Anna Amnell

Luminen polku johtaa Oopperaan.

Sokeripala

"Sokeripala"

Sokeripala -patsas sijaitsee entisen sokeritehtaan paikalla Mannerheimintien varrella.

keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Kokeilu: Blogger: Sivut

Huomasin äskettäin, että Bloggeriin on tullut taas jotain uutta, sivut (tekstit/muokkaa sivuja), jollaiset ovat tuttuja esimerkiksi Vuodatuksen käyttäjille. Tällä tavalla Blogger on tulossa lähemmäksi sitä, mitä haaveilin alussa blogeista. Siitä saa vaivattomasti kotisivut. Vasta yksi sivu on esillä etusivun lisäksi: Blogisiskot, ensimmäinen blogikirjoitukseni. Täytyy harkita, mitä laittaa seuraavaksi.

Bloggerissa on englanninkieliset ohjeet sivujen laittamiseen, mutta ei ole vielä yksityiskohtaisia neuvoja. Ne löytyvät varmaankin kokeneempien bloggaajien blogeista. Tuon ensimmäisen sivuni laitoin esille pelkästään kopioimalla sen yksinkertaisella tallentamisella ja siirtämisellä eli ctrl+c ja ctrl+v -systeemillä.

Lisäys: Minusta tuntuu siltä, että olen käyttänyt tätä ideaa primitiivisessä muodossa, mutta oppia ikä kaikki. Kertokaa, jos olette nähneet jonkun käyttäneen tätä fiksusti.:)

Varoitus: jos muokkaa sivuja sivupalkin kautta, voi poistaa vahingossa ne kaikki. Niin kävi.

Motto 1: On aina hauskaa oppia jotain uutta.
Motto 2: Erehdyksestä oppii.

Lopputulos toistaiseksi: Huomasin, että on helpompaa laittaa linkki joihinkin sivuihin.

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Hyvä sopu sijaa antaa



Kuva Balilta: Joonas Heiskanen

Olen joutunut tekemisiin eri uskontoja harjoittavien ihmisten kanssa kouluajoista lähtien, jolloin olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja ystävieni joukossa oli koululaisia eri kulttuureista. Jonkin aikaa minulle oli ongelmallista, miten suhtautua, vaikka en esittänytkään ystävilleni mitään mielipiteitä uskonnosta.

Opiskelijana kuuntelin Helsingissä professori Osmo Tiililän luentosarjan suurista maailmanuskonnoista, joista hän oli tehnyt väitöskirjansakin, aiheesta uskonnollinen turvallisuudentunne suurissa maailmanuskonnoissa. Ne olivat teologian, dogmatiikan luentoja, vaikka minä opiskelin itse kieliä, kirjallisuutta, sosiologiaa ja psykologiaa. Kävin tapaamassakin Tiililää. Hän oli vanhan ajan herrasmies, sivistynyt ja ystävällinen. Luin siihen aikaan ranskalaista kirjallisuutta kirjallisuuden tenttejä varten ja kerroin Tiililälle romaanista "Käärmesolmu". Hän kertoi lukevansa sen verran kun ehtii, myös romaaneja. Muutaman viikon kuluttua hän puhui tästä kirjasta luennoillaan. (Luettuani Tampereen yliopiston sivuilta Tiililän vanhemmista, ymmärrän, että Tiililä oli perinyt rakkauden kirjallisuuteen isältään, joka oli kulttuuria harrastava rehtori.)

En ole kokenut muita uskontoja ongelmallisiksi Tiililän luentojen jälkeen, jolleivat uskontojen harjoittajat mene äärimmäisyyksiin ja alista ja sorra toisinajattelevia. On mahdollista olla hyvässä sovussa, muistaa että oman uskonnon harjoittaminen kuuluu kunkin ihmisen ihmisoikeuksiin. Ihmisillä on myös oikeus kertoa uskonnostaan.

Jotkut ajattelevat, että maailmassa olisi parempi sopu, jos kaikki luopuisivat omasta uskonnostaan ja harjoittaisivat samaa uskontoa. Mutta olisi aikamoista intellektuaalista imperialismia vaatia muita hyväksymään uusi maailmanuskonto. Silläkin olisi omat uskomuksensa ja menettelytapansa, joihin kaikkien tulisi suostua. Se on myöskin hyvin utopistinen ajatus.

Uskontojen maailma on herkkää aluetta. Siihen ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Ainoa tie on suvaitsevaisuus toista ihmistä kohtaan. Toinen toisiaan kunnioittaen eri uskontojen harjoittajat voivat toimia yhdessä ihmisen hyväksi ja rakentaa parempaa maailmaa, vaikka heillä olisikin uskonnon alalla erilaiset mielipiteet.

Rita kirjoittaa uskonnoista. Kommenttini Ritalle:

Kirjoitit: "Hän oli osallistunut [bahai-] tilaisuuteen jossa aiheena ja pyrkimyksenä oli kaikkien maailman uskontojen yhdistyminen."

Tuohan on pluralismia, jossa kaikkien uskontojen täytyisi luopua omasta identiteetistään ja yhtyä tähän uuteen uskontoon (bahai-uskontoon?). Sehän olisi varsinaista imperialismia.

Uskontojen oikeuksiinhan kuuluu, että kukin uskonto saa säilyttää oman ominaislaatunsa toisen uskomuksia kunnioittaen.

Uskontojen harjoittajat voivat tehdä yhdessä paljon paremman maailman hyväksi esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja rauhantyössä. Tätähän tapahtuukin.

Huom! Kommenteissa; bahá'í-uskonto
Bahá’u’lláh

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Maassa maan tavalla



My daughter lives now in India. She decided to use Indian dresses, because Indian silk dresses are very beautiful and also more suitable for her work than European clothing.

perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Kommentti asekeskusteluun: Miksi ihailemme pahuutta?



Merirosvot kuuluvat ihailtujen pahisten joukkoon. Black Beard, Photo: David Ball

Kommentti Jukka Kemppisen blogiin:

Kirjoitit joskus tässä blogissa, että ihmisen voi tappaa vaikka lyijykynällä. Pitäisikö siis kieltää kaikki, millä toisen ihmisen voi tappaa? Siinä menisivät kädet ja jalatkin. Ja aivot, sillä tappokeinoja keksitään koko ajan lisää.

En kannata aseitten saatavuudessa samanlaista Villin Lännen menoa kuin mitä näki Yhdysvalloissa, vaan järkevää, asiallista, realistista lainsäädäntöä. Ampumaurheilun kieltäminen ei vaikuta järkevältä. Autothan tappavat enemmän ihmisiä kuin mikään muu. Aiotaanko nekin kieltää?

Kaikkina aikoina on murhia tehty. Intohimosta, vihasta, kostosta, kateudesta - ja tietenkin myös mielenhäiriössä. Murhamiehistä ja merirosvojen ym kaltaisista terroristeista on aina kerrottu tarinoita ja laulettu lauluja. Meillä kaikilla on pimeä puoli, joka ihailee pahuutta.

Mutta koskaan ei tieto murhamiehistä ja terroristeista ole levinnyt yhtä nopeasti ja yhtä laajalle kuin nykyään. Teemme murhaajista supersankareita ja superjulkkiksia. Nuoret tavoittelevat tappamalla kuuluisuutta. Kaikki murhaajat eivät nimittäin ole mielisairaita.

Miksi unohdetaan, että ihmisellä on luonnostaan uskomaton taipumus pahaan? Sitä voitaisiin lieventää mm lasten ja nuorten eettisellä kasvatuksella. Siitä ei kuitenkaan puhuta mitään. Sananvapauden nimissä aikuiset henkilöt voivat jopa julkisesti yllyttää nuoria "karsimaan liikaväestöä" ja yleensäkin vihaamaan koko ihmiskuntaa.

Lapsille ja nuorille annetaan maailmankuva, josta puuttuu täysin lähimmäisenrakkaus ja optimismi.

Life in a hot climate 1

Bangaloressa-2010
Tyttäreni on tällä hetkellä työssä Bangaloressa ja asuu alussa miehensä kanssa tässä vanhanaikaisessa kauniissa hotellissa. Samassa hotellissa asui Matti Vanhanen käydessään hänkin työmatkallaan Intiassa.

Life in a cold climate

Life in a cold climate

Lumiromantiikkaa

Lunta katoilta


Lunta katoilta 2
Originally uploaded by Anna Amnell

Katoille on kertynyt paljon lunta, ja sitä lapioidaan nyt pois. Katolta putoaa valtavia määriä lunta, mutta se hajoaa hetkessä harmaaksi savupilveksi.

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Kirkastuvaa

006 sininen talo

Vaikuttaa melkein keväältä.

Tiikerin vuosi



Onko tämä kultainen tiikeri? Ainakin se näyttää kullanmurulta. Kiinalaisen kalenterin mukaan on alkanut kultaisen tiikerin vuosi. Tiikerin hyvien ominaisuuksien lisäksi siihen liittyvät kullan hyvää onnea ja menestystä suovat ominaisuudet.

En usko horoskooppeihin, mutta kiinalainen horoskooppi on kiehtova monikerroksisuudessaan. Olen syntynyt tiikerin vuonna, ja minulla ei ole mitään tiikerille suotuja hyviä ominaisuuksia vastaan. Mutta on järjetöntä, jos ryhdytään kasvattamaan lapsia tai solmimaan ystävyyssuhteita ja avioliittoja horoskooppien perusteella. Olen viime vuodet elänyt paljolti 1500-luvussa, ja silloinhan astrologia oli tiedettä. Siihen uskoi Luther, siihen uskoi Erasmus Rotterdamilainen. Erasmus muun muassa ei tullut koskaan käymään pohjoisissa maissa, koska hänelle oli ennustettu, että hän kuolee siellä. Kohtalonsa saattoi siis kiertää.

Kuva:Free Digital Photos

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Sikainfluenssarokotus

birds in the winter
Eilinen sikainfluenssarokote jäytää vasenta käsivarttani, yöllä saattoi olla lievää kuumetta, mutta nukuin hyvin kuten aina. Päättelen, että kuumetta oli siitä, että näin jonkinlaista painajaisunta, mitä tapahtuu minulle vain kuumeisena. Mieheni sanoo, että hänen käsivartensa on tänään hieman arka. Ei siis mitään suuria ongelmia. Kansalaisvelvollisuus on täytetty.

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Laskiainen, sikainfluenssarokotus, magnolia

 


Laskiaispulla ja muut herkut olivat tänään tarpeen monesta syystä lohdutusruoaksi. Valmistimme kyllä myös järkiruokaa, ison rautapadallisen monivihannes- ja kanakeittoa, jota voidaan syödä useampanakin päivänä, tai miehet syövät, minä olen vihanneslinjalla.

Saimme mieheni kanssa viimeinkin sikainfluenssarokotuksen. Ei tarvinnut jonottaa, ei tunnu käsivarressa, ei ole kuumetta, mutta tunsin itseni sen jälkeen hyvin väsyneeksi ja nukuin neljä tuntia!

Katsoimme eilen Googlesta satelliittikuvia Toronton asunnoistamme. Pahat aavistukseni olivat käyneet toteen. Ensimmäisen Toronton asuntomme naapuri oli nähtävästi ostanut sen paritalon puolikkaan, jossa olimme asuneet, sillä magnolia oli kadonnut! Suomalaisen siirtolaisperheen vuosikymmeniä sitten istuttama magnolia oli kasvanut jo meidän aikanamme kaksikerroksista taloa korkeammaksi. Se oli häikäisevä näky kukkiessaan. Naapurimme, kreikkalainen ravintolan pitäjä, vihasi sitä ja kaikkia puita. Hän uhkasi, että kun hän ostaa sen toisenkin talonpuolikkaan, hän kaataa kaikki puut ja kasvattaa sielläkin vihanneksia ja viiniköynnöksiään.

Toisen asunnon pihalle oli jäänyt ainakin yksi puu, sen jonka oksille ripustin joulukaktuksen lämpimään ja varjoon kesän ajaksi ja otin vasta syksyllä sisään kukkimaan. Mutta talon edessä oleva villiomenapuu ja sementtinen laaja kukkalaatikko, jossa kasvatin menestyneesti impatiensia (ahkeraliisa), olivat kadonneet. Sireenipensaatkin olivat kadonneet. Niitä vihasi aidan toisella puolen asuva libanonilainen naapurimme, sotaa paennut, joka aikoi ostaa sen puolikkaan ja toisenkin siitä talosta ja rakennuttaa sille paikalle jonkin tuottavamman rakennuksen, jollaisia oli tuolle pikkukadulle ilmestynytkin useita. Toisen puolikkaan omistaja, venäjänjuutalainen pariskunta tai ehkä heidän tyttärensä, eivät olleet nähtävästi luopuneet talosta, joten se jatkaa halpana asuinrakennuksena, jossa meidän kaltaiset köyhät siirtolaisetkin saattoivat asua. Vaatimattomia olivat nuo asunnot, mutta lapset koulutettiin yliopistoon ja ulkomaillekin ja se oli tärkeintä. Siellä alkoi myös kirjoittamistyöni. Klikkaa alla olevaa hakusanaa 'magnolia', katso kuvia ja lue tuosta ihanasta magnolista.

Lisäys: Onnellisemmin oli käynyt siinä pikkukaupungissa, jossa asuimme ensimmäiset kaksi vuotta Kanadassa. Talomme edessä oli pieni puu, johon pikkupoikamme halusi jouluvalot. Se ja toinen myöhemmin istutettu puu olivat kasvaneet valtaviksi. Koko pikkukaupunki oli vaurastunut, talot olivat erinomaisessa kunnossa. Uusia kauniita taloja oli rakennettu. Parasta oli se, että tämän kaivoskaupungin luonto oli elpynyt, oli vihreää ja kukoistavaa entisten paljaiden kallioiden tilalla.
Näytti siltä, että pajut, jotka istutin talomme viereen vetiseen kohtaan, olivat kasvaneet kauniiksi puiksi, jotka näyttävät kuuluvan naapurimme pihaan.

Lue, millaista on kanadalaisessa pikkukaupungissa, kun pakkasta on neljäkymmentä astetta ja lunta on valtavasti: Kun meillekin hankittiin jouluvalot
Posted by Picasa

Kommentti: koulutus ja sivistys

suksimestari Jaakko Rytkönen

Jaakko Rytkönen. Kuva: Anna Amnell
Tausta kommentilleni:
Isoisäni Jaakko Rytkönen oli viulupelimanni ja suksimestari, joka oli käynyt vain "lukkarinkoulun" eli rippikoulun. Hän oli hieno ihminen, jolla oli paljon elämänkokemusta ja sitä mitä sanomme sydämensivistykseksi. Hän luki ahkerasti lehtiä.

Hänen poikansa olivat taas sellaisia ihmisiä, joille olisi sopinut paremmin yliopistokoulutus ja teoreettinen, akateeminen ammatti. Siihen heillä ei ollut mahdollisuutta, sillä perhe asui sydänmaalla, siellä missä oli hyviä suksipuita. Koulut olivat kaukana kaupungissa ja vallitsi jako kansakouluun ja oppikouluunm. Ukki oli aikonut lähteä Amerikkaan kuten veljensäkin. Jos hän olisi mennyt sinne, hänen lapsensa olisivat käyneet highschoolin (= peruskoulun ja lukion) kuten kaikki muutkin lapset ja voineet mennä opiskelemaan, jos olisivat menestyneet koulussa. Koen pohjois-amerikkalaisen yhteiskunnan tässä asiassa tasa-arvoisemmaksi kuin esimerkiksi suomalaisen edes tänä päivänä. Missä viipyy todellinen koulu-uudistus?

Kommentoin Unan blogikirjoitusta.

Viisas kirjoitus.

Jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, minkä tuntee omaksi asiakseen. Ja sydämen sivistys on eri asia kuin oppineisuus. Ne voivat tietenkin kulkea myös käsikkäin, mutta näin ei aina ole.

Olen sitä mieltä, että Suomessakin "peruskoulun" tulisi jatkua siihen asti, kunnes koululaiset ovat 18-19-vuotiaita. Oppilaita ei pitäisi laittaa valitsemaan omaa uraa liian aikaisin. Se on nuorelle aikuisellekin vaikea asia.

Pidän pohjois-amerikkalaisesta systeemistä, jossa kaikki käyvät samaa koulua loppuun asti. Se lisää demokratiaa ja vapautta valita sen jälkeen rauhassa oma tiensä, olipa se käytännön ammatti tai akateeminen ura. Kanadalainen koulusysteemi voisi olla esikuvana.

Kanadalainen yhteiskuntahan on "pohjoismainen" ja tasa-arvoinen ilman historiallisia rasitteita.

Polkupyörät talvella


Bicycles
Originally uploaded by Anna Amnell

Talviteloillaan

sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

Ensimmäinen kissamme

Shita de Fayette

Kun olimme ihan nuori pari, näimme sanomalehdessä ilmoituksen, jonka mukaan myytävänä oli halvalla siamilainen kissa. Mieheni oli juuri valmistunut ja asuimme pienessä yksiössä Merimiehenkadulla ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Siamilaiskissa tuntui täysin saavuttamattomalta asialta. Soitin ja hämmästyin todella halpaa hintaa. Shita tuli vaatimattomaan kotiimme.

Shita de la Fayette oli hyvin kaunis ja älykäs kissa. Se kuuli jo kaukaa, kun mieheni oli illalla tulossa töistä kotiin, juoksi ovelle ja odotti häntä. Käytimme Shitaa eläinlääkärillä, joka sanoi, että se oli liian pulskassa kunnossa, paksu kuin makkara.

Muutimme Etelä-Haagan vanhaan dachaan, joka oli siirretty sinne kauan sitten Kaivopuistosta. Kotimme oli kolmannessa kerroksessa, asunto oli kylmä ja huonossa kunnossa, mutta hyvin kaunis. Oli korkeat ruutuikkunat ja romanttinen parveke sekä kaunis näköala pihaan, jossa kasvoi 60 puuta.

Annoimme Shitan juosta ulkona. Jospa se hoikistuisi. Eräänä päivä meille soitettiin eläinsuojeluyhdistyksestä: "Teillä on kuulemma nälkiintynyt kissa. Naapurit valittavat siitä koko ajan." Minä purskahdin nauramaan ja kerroin, mitä eläinlääkäri oli sanonut. Meitä neuvottiin pitämään noin hieno kissa sisällä, sillä ihmiset eivät tienneet, että siamilaisen kuului olla hoikka. Annoimme kuitenkin Shitan olla edelleen ulkona. Kerran se katosi. Laitoimme lehteen ilmoituksen, johon vastasi ystävällinen nainen. Hän oli miehensä kanssa ottanut Shitan hoiviinsa.

Olin raskaana ja luin tentteihin sohvalla maaten. Shita alkoi hyökkäillä jatkuvasti kimppuuni. En ollut koskaan ennen pelännyt kissaa, mutta nyt pelkäsin. Shita oli kerran hyökännyt myös pienen poikamme kimppuun, ja tämä sanoi Shitaa "viholliseksi". Päätin soittaa naiselle, jolta ostin Shitan.

Nyt selvisi, miksi Shita oli ollut niin halpa. Tämä nainen oli halunnut näyttelykissan, mutta oli käynyt ilmi, että Shita oli sisarusten lapsi, mikä oli huono juttu kissalle. Kun kerroin, että Shita kävi kimppuuni, nainen sanoi tarmokkaasti: "Piiskatkaa sitä. Niin minä tein", nainen kehui.

Olin kauhuissani. Kysyin oliko hän mahdollisesti ollut raskaana, kun Shita oli heillä. Oli ollut. Tiesin, että Shita ei voinut jäädä meille, sillä meillä oli suunnitelmissa saada lisää lapsia. Soitimme eläinlääkärille ja tämä neuvoi tuomaan kissan nukutettavaksi.

Mieheni lähti raskain mielin taksilla eläinlääkärille Shita sylissään. Hän ei vienyt Shitaa eläinlääkärille, vaan pyysi taksia kääntymään takaisin ja vei Shitan sille ystävälliselle pariskunnalle, joka oli hoitanut sitä aikaisemmin. Kaikki sujui hyvin tämän iäkkään parsikunnan kodissa ja saimme heiltä tämän valokuvan myöhemmin. Surullinen tarina Shitasta sai näin onnellisen lopun.

Kissa ottaa paikkansa kodissa

cat and literature

Poikani ja miniäni kissa oli meillä vähän pitemmän aikaa hoidossa, sillä sen koti on muuttamassa tilapäisesti toiseen kaupunginosaan remontin vuoksi ja muutto kestää kauan. Nestor ei pitänyt aluksi ollenkaan meidän uudesta asunnostamme. Ei tuttuja piilopaikkoja, ei huoletonta ravaamista suurissa huoneissa, ei leveitä ikkunalautoja, joilta voi katsella ulos. Ja ihan liikaa uusia huonekaluja. Mutta vähitellen se otti paikkansa asunnossa, löysi uusia lempipaikkoja ja kuten kissat aina tiesi heti, mikä oli ihmisten mielessä keskeisintä kullakin hetkellä. Kissa on mukana kaikessa.

cat and plants

Kissa on niin kuin pieni lapsi. Sitä pitää suojella, ja kotia täytyy suojella siltä. Lasten ollessa pieniä meillä oli kaappien alahyllyillä lasten tavaroita, särkyvät esineet nostettiin ylös, sähkölaitteet laitettiin pois lasten ulottuvilta jne.

Meille on tullut lähiviikkoina paljon kukkia. Nestor on ollut ihan hurmiossa niiden tuoksusta - ja mausta. Timanttiananas pisti sen ihan sekaisin. Se söi hetkessä pari lehteä. Kukka piti laittaa tuoleista muodostetun aidan taakse piiloon.

I'm going home!

Miten Nestor suhtautuisi uuteen kotiinsa? Sain tänään tietää, että se oli heti tunnistanut tutut esineet, mutta ihmetellyt sitä, että kaikki oli uusissa paikoissa. East west, home best!

Kissakuvia

(Nestor Burma on saanut nimensä ranskalaisen sarjakuvasankarin mukaan.)

Hyvää Ystävänpäivää!

Phalaenopsis orchids

Happy Valentines's day!
Hyvää ystävänpäivää!

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Rauhallista elämää kotona

cat profiles

Kun on ollut tauko kirjoittamisessa, sitä unohtaa kuinka raskasta työtä se on sekä fyysisesti että henkisesti kaikkine erilaisine vaiheineen. Jotkut voivat olla tietenkin asiasta eri mieltä.

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Timanttiananas kiinnostaa kissaa

Timanttiananas ja kissa

Kukkia riittää näinä aikoina. Viimeisin on timanttiananas eli guzmania. Nestor joutui ekstaasin siitä haistellessaan ja alkoi heti syödä sitä. Oikeanpuoleisesta kuvasta näkee, että lehti on jo pienentynyt.

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Uusi hieno sävy

005

Nämä kukat kestävät, ovat kestäneet kohta kaksi viikkoa.

Olen laittanut blogiini uudet värit, sillä huomenna tyttäreni lähtee Intiaan puoleksi vuodeksi, ja hänen miehensä muutamaa päivää myöhemmin. Nämä värit kuvaavat sitä käsitystä, mikä minulla on Intiasta. Meillä ei ole paljon esineitä Intiasta, mutta jotain on, yllä oleva pöytäliina, jossa on samoja värejä. Kuvia alkaa varmaankin tulla, ja niitä ilmestyy tähän blogiinkin.

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Jääpuikkoja Töölössä 2010

IMG_2304-2

Kuva: Sami Amnell

Jääpuikot seitsenkerroksisen talon räystäästä riippumassa ovat aika pelottava näky. Niitä hakataankin koko ajan pois, mutta uusia tulee.

Lapsuudessa jääpuikot olivat karkkia, niitä taitettiin matalien puutalojen ja ulkorakennusten räystäistä ja imeskeltiin kuin jäätelöä koulumatkalla, vaikka niin oli kielletty tekemästä. Varoteltiin, että tulee "kuolemantauti".

Tästä talvesta on tulossa myyttinen. Washington D.C.:ssä sadat aikuiset käyvät lumisotaa. Samanlaisista lumen villitsemistä kertoi sisareni oltuaan eräänä joululomana Istanbulissa, jossa oli satanut yllättäen paljon lunta. Liituraitapukuiset herrat olivat tehneet lumiukkoja katujen varsille. Näin eletään uudestaan lapsuuden iloja.

lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Kommentteja 2010/1 -perinteen säilyttäminen

Digiajan ihminen voi skannata kirjeitä ja kuvia, hän voi valokuvata vaikka sen vintin sisällön ennen kuin siivoaa sen ja vie esineet sinne minne ne kuuluvat hänen mielestään: kaatopaikalle, kirpputoreille, museoon, kotiinsa.

Onneksi osa ihmisistä on edelleen myös perinteen säilyttäjiä. Mistä tulevaisuuden ihmiset kirjoittavat mikrohistoriaa, jos nykyajan ihmiset hävittävät kaiken?

Tietenkin menneisyys säilyy myös muistoissa, jotka on tallennettu romaaneihin tai vaikkapa blogeihin.

Kommentti blogiin Kirjailijan häiriöklinikka, jossa Kirsti Elillä pohtii tällä kertaa romaanin näkökulmaa, minäkertojaa ja mm kirjeitä kertojan ajatusten välineenä.

Olisin voinut mainita myös muistelmat, jotka ovat erinomaisia lähteitä kirjailijalle.

torstaina, helmikuuta 04, 2010

keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010

Lumen alla



Seuraan kiinnostuksella autoa, joka on pysäköity kadun varteen ja joka peittyy yhä paksumman ja paksumman lumikerroksen alle. Nyt olisi mahdollisuus ottaa hienoja lumikuvia Töölönlahden rannalta, mutta olen ollut sisällä jo kaksi viikkoa. Kaksi lääkekuuria on tullut syötyä. Tässä ei ole kuulemma mitään ihmeellistä. Flunssat ovat nykyään tällaisia.

Tänään olo on aika normaali. Siivosin tietokonetta ja heitin kuvia ja muuta talteen ulkoiseen muistiin, joka on suuri kuin tiiliskivi ja johon mahtuu mitä hyvänsä. Sen pitäisi kestääkin mitä hyvänsä. Siihen aikaan, kun näitä järkäleitä alkoi tulla kauppoihin, erään englantilaisen sanomalehden toimittaja kokeili pikkupoikansa kanssa, kestävätkö ne todellakin pudottamistakin. Kestivät. Minusta on kuitenkin turvallisempaa säilyttää omaa tiiliskiveäni pehmustetussa japanilaisessa kassissa, jonka miniäni toi tuliaisiksi Japanin matkaltaan. Muuhun en raski kassia käyttää.

Pidän tietenkin enemmän kauniista punaisesta ulkoisesta kovalevystä, joka on kevyt ja talletan siihen kaikkein tärkeimpiä ja usein käyttämiäni tiedostoja.

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Lumi herättää 1900-luvun alun Helsingin eloon

Helsingin Pohjoisrannassa oli luistinrata 1900-luvun alussa.


Katson aamun Hesarissa olevaa kuvaa, jossa joku hiihtää keskellä Huvilakatua Eirassa. Mieleen tulee heti 1900-luvun alun Helsinki, jossa voitiin ajaa reellä ja hiihtää Aleksanterinkadullakin.

Kuva on poikani piirtämä kuva kirjani "Aurora ja Pietarin serkut" (1993) kantta varten. Ajattelin kirjaa kirjoittaessani, että olisi vaikeaa tehdä siitä elokuva, sillä Helsingin talvista on tullut vähälumisia. Tänä talvena 2010 herää 1900-luvun alun Helsinki eloon.

Lue, millainen oli lumipyry Helsingissä 1900-luvun alussa kanadalaisen Thomas Austinin kokemana:

Thomas harppoi nopein askelin pitkin Esplanadia. Lumipyry oli pysäyttänyt raitiotievaunut. Thomas kääri kaulahuivin kasvojensa suojaksi viimaa vastaan.

Seuraavana päivänä Thomas heräsi myöhään, sillä hän oli nukahtanut vasta aamuyöstä. Hän näki hotellihuoneensa ikkunasta torin, jossa oli satoja hevosia ja rekiä, torikauppiaita ja rouvia, joiden jäljessä palvelustyttö kantoi korissa ostoksia. Thomas veti verhot eteen ja luki koko päivän vuoteessa. Hän ei halunnut nähdä ketään, mutta hän ei halunnut lähteä poiskaan.

Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.

- Siellä on kova lumipyry, voitte eksyä, koeteltiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi yli tyhjän torin.

Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi Ruotsalaisen teatterin, jossa hän oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta. --

Thomas hiihti yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes ympärillä oli vain pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään näkyi valkoinen lumiverho samoin hänen takanaan. Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun eikä tiennyt, oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.

Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.

Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.

Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. Pieni palvelustyttö kurkisti ovelta. Hän pudisti päätään ja osoitti kadulle päin.

Thomas hymyili, laittoi hatun päähänsä ja sulki oven. Hän pysähtyi katsomaan pihaa ja istuutui lumisille keittiönportaille. Häntä ympäröivät sininen ilta, korkeat lumikinokset ja talon ikkunoista tuleva lämmin valo. Entä jos hän istuisi siinä ja odottaisi, kunnes Aurora tulisi kotiin? Vai pitikö sanoa hyvästit tälle talolle? Eiköhän näkisi koskaan omenapuitten puhkeavan kukkaan, ei tuntisi sireenien tuoksuvan?

Hän käveli lumisella pihalla. Puutarhan perällä oli venäläistyylinen huvimaja. Aidan takaa katulyhty valaisi pihaa ja paljasti sen rappeutuneisuuden. Porrasaskelmat narahtivat, kun Thomas astui sisään kaksoisovista.

- Thomas!

Huvimajan penkillä istui Aurora luisteluasussaan luistimet penkillä vieressään.

Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993, sivut 167-169.