lauantaina, heinäkuuta 31, 2010

Vihreä Töölö


Vihreä Töölö, originally uploaded by Anna Amnell.
Vastapäätä Töölönpuistoa ja suurta hotellia on joukko taloja, joita peittää köynnös kesäisin vihreänä ja syksyisin lämpimän punaisena. Klikaa kuvaa ja käy katsomassa Flickrissä muitakin kuviani Töölöstä ja muualta.

Hiljainen on kylätie


Olimme aamukävelyllä Töölönlahden puistossa. Tavallisesti tähän aikaan on paljon lenkkeilijöitä. Tänään oli hiljaista. Helteen jälkeen on varmaankin hauskaa levätä viileässä kodissa. Kotitöitäkin on jäänyt rästiin. Päätimme tehdä näin päin, ensin ulkoilua ja sitten työt. Mieheni lähti töihin, ja minä alan laittaa huushollia siedettävämpään kuntoon. Tulee vieraita, saamme kuulla kaiki Quebecin terveiset.
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Sortovuosina nuoret miehet pakenivat Amerikkaan

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään  "Nuoret miehet pakenivat Venäjän armeijaa Amerikkaan." HS/Kulttuuri/HS 100 vuotta sitten 30.7.2010.

Kun ensimmäisen Aurora-kirjani "Aurora Vaahteraalakson tyttö" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991, Hesarin vasemmistolainen kirjallisuustoimittaja tuijotti minua kuin naskaleilla kirjani julkistamistilaisuudessa ja kirjoitti muutoin kohtuullisessa kirja-arvostelussaan lopuksi "kirjoittakoon seuraavaksi kansalaissodasta". Siirtolaiset olivat minulle tuttuja. Olin kuullut heidän tarinoitaan jo American Field Service -vaihto-oppilaana muun muassa Red Lodgessa, josta Helsingin Sanomissa on kuva, ja varsinkin Kanadassa, jossa olin itse "suomettumista paossa" yhdeksän vuotta. Aurora-kirjat kertovat sortovuosien ajan Suomesta, josta ei saanut kirjoittaa edes poikakirjoja Kekkosen aikana.


Lue koko juttu ja tekstinäyte

torstaina, heinäkuuta 29, 2010

keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2010

Mielenkiintoinen rakennus


Helsinki is building, originally uploaded by Anna Amnell.

Modern i arkkitehtuuri voi olla kiinnostavaa. Ehkä tätä pitäisi kuitenkin sanoa postmoderniksi tyyliksi.

Helsinki 32 astetta Celsiusta illalla varjossa

Kello on vähän vaille kahdeksan illalla, ja mittari näyttää 32 astetta Celsiusta ulkona varjossa ja 29 astetta sisällä. Tuulettimien äärellä on miellyttävää, mutta muualla - liika on liikaa ainakin minulle.

Näyttää ja tuntuu aivan siltä, kuin alkaisi sataa. Se tekisi hyvää puutarhoille. Mieheni on käynyt jo kastelemassa erästä talomme edessä olevaa lehmusta.

tiistaina, heinäkuuta 27, 2010

Hanko Unikeonpäivä


Hanko Unikeonpäivä, originally uploaded by Anna Amnell.
Tähän suihkulähteen altaaseen heitettiin tänäkin vuonna Hangon Unikeko, henkilö joka on tehnyt ansiokasta työtä paikkakuntansa hyväksi.

Hyvää Unikeonpäivää!


Unikeonpäivä, originally uploaded by Anna Amnell.

toivoo Nestor.

Ikkunaluukut


Ikkunaluukut ovat yleisiä kuumassa ilmastossa. Ne sopisivat meille Suomeenkin nyt, kun on helteisiä kesiä. Niistä voisi olla hyötyä myös talvella.
Posted by Picasa

Kuuma kesä Torontossa

Lapsille  kirjani  Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) on jännittävä kummitustarina, jossa tapahtuu monenlaista sekä keittiön että herrasväen puolella. Aikuislukijalle kirja tarjoaa näköalan 1900-luvun alun kulttuuriseen maailmaan, sekä ulkoiseen että henkiseen: eletään vielä viktoriaanisissa kehyksissä, mutta suffrageetit haaveilevat paremmasta maailmasta naisille, taiteessa kuohuu, freudilaisuus mietityttää.Taustalla on Toronton rehevä 1900-luvun alun luonto laaksoineen ja puutarhoineen. Samaa laaksoa on kuvannut myös Ernest Thompson Seton, jonka sukulaiset omistivat kartanon, joka on vaikuttanut ratkaisevasti Aurora-kirjojeni syntyyn. Lue tekstinäyte Kuuma kesä Torontossa

Pirkko Anna Amnell , vuoteen 1998 Pekkarinen )

maanantaina, heinäkuuta 26, 2010

sunnuntaina, heinäkuuta 25, 2010

Vihreä ja harmaa

Kroatia
Trogir, Kroatia huhtikuussa 2010.

Vihreät lehdet ja köynnökset muuttavat kaupungin kesäiseksi. Jospa tätä ideaa käytettäisiin enemmän Suomessakin.

Kissat veden äärellä

Dubrovnik huhtikuussa 2010

lauantaina, heinäkuuta 24, 2010

Hattula medieval church


Hattula medieval church, originally uploaded by Anna Amnell.

yksityiskohtia

Hattulan keskiaikainen kirkko

Hattulan kirkko sisältä. Keskiaikana oli tiililattia kuten kirkon sakastissa ja eteisessä nytkin. Penkkejä ei ollut.
Jotkut vanhat naiset käskivät rengin tai poikansa kantamaan itselleen jakkaran istuimeksi.
 Näin tapahtuu ainakin joissain vanhoissa piirroksissa.

Hattulan keskiaikainen Pyhän Ristin kirkko on varsinainen aarre historian ystäville ja muuten vain uteliaille. Siellä on hauskoja, keskiajan ihmisille hirvittäviäkin, maalauksia katossa ja seinillä, Suomen vanhin saarnastuoli, aitoja keskiaikaisia puuveistoksia. Itse kirkko sijaitsee mäellä kauniin maiseman keskellä, rakennukset kertovat toisesta aikakaudesta mutta samalla suomalaisesta elämäntyylistä, vaikka se on rakennettu ulkomaisen tyylin mukaan. Materiaalina ovat olleet nähtävästi tiilet, joita jäi tähteeksi Hämeen linnan rakentamisesta.
seinämaalauksista saa ideoita keskiaikaisiin vaatteisiin.
Hattulan Pyhän Ristin kirkko on lähellä Hämeenlinnaa. Viime kerralla menimme sinne taksilla Hämeen linnalta.

Lisää kuvia Flickrissä: Hattulan kirkko.
P.S. Hattulan kirkko on tärkeä paikka kirjassani Kyynärän mittainen tyttö, sillä siellä näkevät kirjan roistot ensi kerran Lucian ja keksivät ilkeän temppunsa.
Elokuva Postia pappi Jaakobille on kuvattu osittain Hattulan kirkossa. Ohjaaja poistatti penkit elokuvauksen ajaksi.

keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2010

Tienviitat ovat epäselviä Suomessa

Olemme ajaneet autolla tuhansia kilometrejä Amerikan teitä pitkillä lomamatkoilla Torontosta itärannikolle, Missisipille, New Orleansiin, Floridaan, Teksasiin jne. Yhdysvalloissa tienviitat ovat moottoriteillä selkeitä, niitä on riittävästi ja tienristeykset ennakoidaan moneen kertaan. Siellä eksyi harvoin.

Suomessa on toisin.Tienviitat ovat epäselviä, tienristeyksiä ennakoidaan liian vähän, usein vain kerran, mikä ei riitä vieraspaikkakuntalaiselle. Tulee turhia harhaanajoja. Kuinka on mahdollista matkustella autolla Suomessa, kun merkinnät tieopasteissa ovat noin epäselviä? (Tarkoitan tässä nimenomaan moottoriteitä. Tämä lisäys allaolevan kommentin vuoksi.)

Meillähän ei ole ollut koskaan omaa autoa Suomessa. Parkkipaikan löytäminen Helsingin keskustasta on vaikeaa. Sen koimme myös näiden päivien aikana. Puuttuu parkkitaloja. Liikennekulttuuri on nähtävästi kovin nuorta. Sen huomaa muun muassa siitä, että ihmiset ajavat liian lähellä edelläajavaa.

Hellettä paossa keskiajassa

Kun helle kävi pahaksi Helsingissä, vuokrasimme ilmastoidun auton ja läksimme keskiaikamatkalle. Teimme päiväretkiä mieheni vapaapäivinä ja vapaa-aikoina.

Kävimme Turussa, Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Hollolassa. Laitan vähitellen kuvia blogeihin ja Flickriin. Tämä kuva vie Hattula-kansioon, jossa on kuvia ainutlaatuisesta suomalaisesta keskiajan kirkosta. Keskiaikaisten linnojen ja kirkkojen bongaajina oli yleensä ulkomaalaisia, paljon japanilaisia.

Turussa olemme olleet monta kertaa, joten nyt istuimme vain varjossa Aura-joen rannalla, kävimme osttoksilla Åboa Vetuksen kaupassa ja kuvasimme linnan yrttitarhan (penkin) yrtit. Samoin tehtiin Hämeen linnassa, jonka tunnen hyvin.

Mutta Hollolassa ja varsinkin Hattulassa oltiin kauan. Hattulan kirkko on eräs kiinnostavimmista keskiaikakohteista, joita tunnen. Siellä on aitoa keskiajan ja 1500-luvun tunnelmaa,

Luonto oli kaunista. Suurimman osan ajasta istuimme viileässä autossa.

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Illan viileys

Helteellä oppii arvostamaan varjoa ja illan viileyttä.
Posted by Picasa

Hanko

2010-07-23
Meren äärellä on viileää - ja hyttysiä!

Aurinko ja tuuli

Heinäkuu 2010.
Posted by Picasa

Tammisaari: Puut


Puut ovat suuria ja reheviä Tammisaaressa. Onhan se Suomen eteläisimmässä osassa. Sattumalta en ollut käynyt koskaan aikaisemmin Tammisaaressa. Tuntui aivan siltä, kuin olisi ollut ulkomailla. Mukava paikka. Huom! Nykyään osa Raaseporin kaupunkia.
Posted by Picasa

Puut ja talot

Suuret puut kiehtovat meitä ihmisiä. Niihin kiintyy, ne herättävät kunnioitusta, kun ajattelemme, mitä kaikkea ne ovat nähneet. Koemme yleensä puut hyvinä. Niistä tulee miltei inhimillisiä, tai ehkäs sittenkin mieluummin Puita niin kuin Tolkienilla.  Taloja ja puita Tammisaaressa.
Posted by Picasa

Vanhoja taloja Tammisaaressa

 

 

Kauniita värisävyjä ja vanhan ajan tunnelmaa. Kodikkuutta.
Posted by Picasa

Pitsiverhot

 

Ikkuna Tammisaaressa.
Pitsiverhot lisäävät kesätunnelmaa.
Jopa sisústuslehdet esittelevät pitsiverhoja tänä kesänä.
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Iltasatu


Iltasatu, originally uploaded by Anna Amnell.
Kuva: Aune Kämäräinen
Kuvassa Anna Amnell ja Matti Amnell

Lastenkirjat: mitä luin lapsena

Kuva

Löytyi kommentti viiden vuoden takaa, yhä ajankohtainen, siksi talteen:

Lastenkirjojahan tulee luettua omille lapsille. Siinä lukee uudelleen omia suosikkeja ja tutustuu myös uusiin kirjailijoihin.

Minulle luettiin pikkulapsena ääneen Maamme- kirjaa ja enoni vanhoja koulukirjoja. Äiti osasi ulkoa kaikki koulussa oppimansa laulut, runot ja lorut. Hän lauloi aina. Siten tulivat tutuiksi kansanlaulut, virret ja iskelmät. Nehän ovat runoutta.

En ole oikeastaan lukenut itse lapsena lasten- ja nuortenkirjoja. Meidän naapureina asuivat eläkkeellä oleva opettajatar ja hänen toimittajaveljensä. Suurin piirtein asuin kesäisin heidän ullakollaan.

Luin ensin opettajan säästämät lastenlehtipinot ja siirryin sitten toimittajan arvostelijankappaleisiin. Dumas ja Balzac ala-asteella. Koulukirjastosta lainasin ensimmäiseksi Välskärin kertomukset.

Pikkusiskoni lukivat lasten- ja nuortenkirjoja, mutta toinen sisaristani kävi myös läpi tuon toimittajan ullakkokirjaston.

Vasta omien lasteni lapsuus oli minun lastenkirjalapsuuttani.

Me luimme vuosikaudet lapsille ääneen sekä päivisin että iltalukemiseksi. Siitä oli luonnollista jatkaa ja tehdä gradu lastenkirjoista (Narnia-kirjat).

Minusta lastenkirjat ovat yksi osa kirjallisuutta kuten runous ja näytelmät. Vain pikku taaperoitten kirjat ovat vain lapsille. Kuvakirjat voivat olla tietysti aikuiselle taidekirjoja ja jopa keräilyn kohteita.

torstaina, heinäkuuta 15, 2010

Kauneutta, väriä, kodikkuutta kaupunkiin


Pyykkejä kuivumassa kadun yläpuolella Istrialla, historiallisessa Trogirissa ja Dubrovnikissa.

Ihminen viihtyy, jos hänen ympärillään on kodikkuutta, suvaitsevaisuutta, värejä ja kauneutta. Valitettavasti näitä asioita ei löydy ainakaan Helsingistä. Suurin osa moderneista taloista on ankean näköisiä. Jos niihin lisättäisin väriä, tunnelma olisi jo aivan toinen.

Helsinki vaikuttaa enimmäkseen samalta kuin Itä-Euroopan kommunisminaikaiset ankeat lähiöt. Se on karu totuus. Vain keskustan ennen modernismia luodut vanhat rakennukset ovat kodikkaita. Niihinhän kaikki haluaisivat asumaan, Eiraan, Etu-Töölöön, Kallion vanhoihin kauniisiin taloihin, ei harmaisiin laatikkoihin.

On väärin, että ihmiset maksavat koko ikänsä asuntoja, jotka ovat ankeita.

Vain Suomen kesä muuttaa näkymän: puut peittävät armeliaasti rumat talot. Mutta kesällähän suomalaiset ryntäävät kesämökeille. Siellä saa elää vapaasti, laittaa pyykit liehumaan tuuleen, pistää väriä taloon, laittaa kukkalaatikot ikkunan ulkopuolelle.

Ilokseni olen lukenut arkkitehtien kirjoituksia samasta aiheesta.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!
Posted by Picasa

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

Moraalisia kysymyksiä eläimistä ja ihmisistä


Eläinten ja ihmisten väliset suhteet ovat mietityttäneet ihmiskuntaa kautta aikojen. Nykyajan ihmiset eivät ole ensimmäisiä, jotka ovat pohtineet niitä On syntynyt suuri joukko legendoja , tarinoita, uskomuksia. Eläimet ovat keskeisiä symboleja lähes kaikissa uskonnoissa.

Tämä on toinen kommentti keskusteluun Kirsti Elillän blogissa. Aikaisempi kommenttini oli Tunteita ja tuntemuksia eläimillä ja ihmisillä.  Rajan vetäminen näissä asioissa ei ole yksinkertaista. Mieheni, armeijan käynyt ja joitakin vuosia armeijassa työssä ollut mies, ottaa ampiaisen hellästi postikortin tai paperin avulla juomalasiin ja päästää ikkunasta vapauteen. Hän kohtelee hellästi leppäkerttuja, joita ilmestyy olohuoneeseen.

Ampiainen on tietenkin hyödyllinenkin kuten esimerkiksi leppäkerttu. Yleensäkin luonnossa hyönteisten ja muiden elävien olentojen kuten kasvillisuudenkin tulee antaa olla rauhassa. Mutta jos nuo luonnossa niin ihailtavat muurahaiset tekisivät kekonsa olohuoneemme lattialle, ne täytyisi poistaa tavalla tai toisella.

En ole moraalifilosofi enkä minkään sortin filosofi, mutta olettaisin, että moraalisesti ajatellen tappamisella pitää olla erittäin vahva ja yleisesti hyväksyttävä syy: itsepuolustus, heikkojen suojeleminen.

Kaikkein kiinnostavinta on se, että ne jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on pelkkä eläin, kieltävät usein suorastaan fanaattisen kiihkeästi ihmisten oikeuden tappaa ja syödä toisia eläimiä, mitä melkein kaikki eläimet tekevät - ja meillähän ei ole pötsiä, vaikka rakastammekin hedelmiä ja vihanneksia.

Minusta on moraalisempaa yleisesti ottaen syödä kalaa, joka elää järvissä ja valtamerissä, missä niille on tilaa. Meillä karjan kasvattaminen on myös OK, mutta joissain maisssa tuhotaan ikivanhoja metsiä karjalaumojen kasvattamiseen. Lihansyöjäkään ei tarvitse lihaa kuin pari kertaa viikossa. On kohtuutonta syödä lihaa joka päivä monella aterialla.

Tällainen kuuma kesä tuo mieleen sen hirvittävän tosiasian, että kuumat kesät ovat usein edeltäneet sotaa, jossa ihminen tappaa omaa lajiaan.

Helle Helsingissä vuonna 2010

Helsingistä on tullut Hel-le-sing, helteen vankila. Luin tänään Iltalehdestä miehestä, joka joutuu istumaan päiväkaudet nosturin kopissa. Juodakaan ei saa tarpeeksi, sillä vessassa käyminen jossain alhaalla olisi liian vaivalloista ja veisi liikaa aikaa.

Jos ollaan teknologisesti niin kehittyneitä, että osataan rakentaa nostureita eikö todellakaan keksitä ilmastointilaitetta ja minivessaa nosturinkuljettajalle. Eihän koiraakaan saa jättää tuntikausiksi kuuman auton sisälle! Hyvänen aika, jos ette muuta keksi, laittakaa vaijerista minihissi, joka vie vesipullon ylös ja tuo pissapurkin alas.

Me kevyttä sisätyötä tekevät suojaudumme helteeltä pukeutumalla kevyesti, juomalla riittävästi vettä ja käyttämällä tuulettimia. Varjoisa parveke tai puisto olisi varmaankin hyvä tilapäinen työhuone.
Antti Honkamaa: Huimaava helle. Iltalehti 13.7.2010
Posted by Picasa

Nestor Burma

Nestorilla on hyvä maku.

Nestor Burma on saanut nimensä ranskalaisen kuvitteellisen salapoliisin mukaan. Taustalla on burmalainen puuvillakangas, jonka sukulaiseni osti Mayanmarista. Hn käytti kangasta pöytäliinana. Niin varmaan teen minäkin talvella, mutta en raski laittaa sitä kesäksi haalistumaan. Tuoliin ei osu koskaan kirkas päivänvalo. Sitä on hauska katsella.

maanantaina, heinäkuuta 12, 2010

Windows 7, Firefox, tekstin muokkaaminen ja helle

En ole pitänyt aikaisemmin Firefoxista. Se oli minusta pitkään liian teknillisen näköinen. Se ei myöskään sopinut Vistaan, ainakin minulla se kaatuili koko ajan kuten IE:kin. Vistassa toimivat parhaiten Opera ja Google Chrome. Nyt minulla on Windows 7, ja siihen sopii parhaiten Firefox, joka on nyt onneksi kauniimpikin kuin ennen, vaikka minulla on vasta perusasetelma.

On ihan hauskaa kirjoittaa näin helteelläkin. Viileyttä tuo koneelle sen ylimääräinen tuuletin, joka kuuluu koneen alustaan (Targus Lap Chill Mat). Kannettava koneeni ei kuumene enää lainkaan. Lisää viileyttä tuo tuuletin aivan vieressä.  Se auttaa eniten minua tällaisena helteisenä päivänä, jolloin pohjoisenpuoleisessa huoneessa on +29 Celsiusta. Vertaan käsikirjoitukseni eri versioita, etsin niistä parhaat puolet ja teen uuden entistä paremman version. Se on kriittisyyttä, tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa työtä.

Kirjoituskoneen aikaan leikkelin parhaat kohdat suikaleiksi ja kiinnitin ne teipillä toisiinsa pitkiksi kunkin luvun tai kohtauksen sisältäviksi liuskoiksi. Sitten tulivat läpinäkyvä teippi ja kopiokone. Tekstin joutui kirjoittamaan useita kertoja. Ajattelin vanhan ajan kirjailijoita, jotka raapustivat tekstit mustekynällä ja veivät kaikki versiot vaimon (esim Tolstoi) tai konekirjoittajan (esim Colette) puhtaaksikirjoitettaviksi. Rouva Tolstoi kirjoitti tyttären kirjoittaman elämäkerran mukaan Tolstoin Sota ja rauha-kirjan tekstin 60 kertaan! Öisin, kun kirjailija nukkui kirjoitettuaan koko päivän korjauksia edelliseen puhtaaksikirjoitettuun tekstiin.

Windows 7:ssä voisi tietenkin jakaa näytön kahtia ja kuljettaa tekstejä rinnakkain. Sitä en vielä osaa tehdä. Siirrän kappaleet peräkkäin ja laitan parhaat kohdat yhteen uudeksi versioksi, jonka myös tulostan sitä mukaa, kun korjattuja lukuja syntyy. Käytän värejä merkitsemään mihin kohtaan teksti kuuluu - alku-, keski- vai loppuosaan. Tätä hommaahan jatkuu kauan.

Seuraava vaihe lienee 40 tuumainen TV, jolle laitan tekstiversiot vierekkäin, käytän sitä tietokoneen näyttönä.

sunnuntaina, heinäkuuta 11, 2010

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Surun säveltäjä

Frédéric François Chopin (1810 – 1849) Chopin death mask
Photo: Jack Gibbons, pianist

Pisimpänäkin ihmiselämä on järkyttävän lyhyt. Kun joku kuolee lapsena, nuorena, keski-iässä, suru säilyy läheisillä. Se on pohjavireenä halki vuosien, se puhkeaa yllättäen rajuksi suruksi usein juuri silloin, kun kokee jotain oikein hyvää: tätäkin vaille hän jäi.

Varmaankaan kukaan muu säveltäjä ei pysty kuvaamaan raastavaa tunnetta elämän lyhyydestä niin hyvin Chopin. Me kuulijat taas koemme kollektiivista surua hänen lyhyeksi jääneestä elämästään.

Olemme ladanneet juuri äskettäin iTunesista 260 Chopinin sävellystä tietokoneeseeen ja iPodiin. Musiikki on kuulostanut näin hyvältä viimeksi silloin, kun kuuntelin musiikkia vanhalta hyvältä levysoittimeltamme. (Silloin soitti Tamás Vásáry meille päiväkaudet.)

Seuraavaksi haluan paljon Mozartia ja sieltä täältä jotain muuta hyvää.
Kemppisen blogista löytyy enemmän faktaa näistä ihmelaitteista .iPod, iTunes
Täältä lisää.

Romanit: erilaisuus kiehtoo ja pelottaa

Ensimmäinen muistoni romaneista on kuin satua. Oli talvi ja isovanhempieni talon lähelle järven jäälle oli leiriytynyt romaneja.

 Isoäitini pelkäsi romaneja jostain syystä, mutta ukkini, pelimanni tunsi sukulaissieluisuutta heihin. Nähtävästi näistä ihmisistä oli puhuttu, sillä livahdin ulos ja menin nukke kainalossa katsomaan, millainen leiri se oli. Muutama teltta ja hevosia. Pieni mustatukkainen tyttö tuli luokseni. Hänellä oli mustatukkainen nukke. Katselimme toisiamme. Minä olin hyvin vaaleaihoinen ja pellavapäinen. Päätimme vaihtaa nukkeja. Juoksin innoissani mummolaan ja näytin nukkea. Mummo vaati, että minun piti vaihtaa se takaisin. Ehkä yksi syy oli se, että romanitytön nukke oli paljon hienompi ja kalliimpi kuin minun pellavalettinen räsynukkeni.

Miksi mummo pelkäsi heitä? Olisiko yksi syy se, että ehkä häntä kiusattiin lapsena siitä, että hän oli hyvin tummatukkainen niín kuin romanit. Ehkä oli peloteltu, että nämä vievät hänet mukanaan.

Ainakin meidän poikaa  on kiusattu tummuuden vuoksi. Kerran kun hän oli mummolassaan syömässä marjapensaista marjoja, uusi naapuri tuli sanomaan:
 - Anni, joku mustalaispoika syö sinun marjojasi.

Toisen kerran hän oli Helsingissä uimahallissa uimassa ranskalaista koulua käyvän tummatukkaisen ulkomaaalaisen luokkatoverinsa kanssa. Toiset pojat alkoivat kiusata heitä, mutta kun he rupesivat puhumaan ranskaa, nämä sanoivat ihaillen. - Ne ovatkin ulkomaalaisia.

Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita. Näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?

Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua. Lue lisää romaneista Suomessa ja muualla.

Tunteita ja tuntemuksia kaloilla ja ihmisillä

Kalatorilla oli nähtävää Splitissä Adrianmeren rannalla. Syön mielelläni kalaruokaa. Kirsti Elillä kirjoittaa blogissaan kokemuksia kalastamisesta. Tämä kirjoitus oli kommenttini hänen blogiinsa.
 (Klikkaa kuvaa ja katso se suurena.)

Lapsena ja vielä opiskelijana olin innokas kalamies, tiukka feministi sanoisi 'kalahenkilö'. Silloin oli vielä mahdollisuus kalastamiseen ja ravustamiseen. Katsoin jo lapsena sekavin tuntein, kun äiti tiputti elävät ravut kiehuvaan veteen.

Kanadalainen miniäni oli opiskeluaikoinaan työssä ravintolassa jollain Karibianmeren saarella ja on kertonut, että suuret ravut huusivat, kun ne tiputettiin pataan. En tiedä pystyisinkö enää tappamaan kalaa. Tuollaiset hommat on ulkoistettu nykyaikana muille, kalastajille ja kauppiaille.

Syön kyllä mielelläni kalaruokaa.Adrianmeren rannalla näin toreilla eläviä kaloja suurissa astioissa. Toripöytien valtavat mereneläinkasat hätkähdyttivät.Tiedän, että tällaisen ajattelun tien päässä häämöttää kuuluisaa mieshenkilö, joka lakaisi varovasti luudalla pieneliöitä polulta, ettei astuisi niiden päälle. Huhutaan, että hän alkoi loppuaikoinaan sääliä jopa hometta, jota kertyi hänen afrikkalaisen ruokakaappinsa hyllyille.
Lue myös seuraava kommenttini Moraalisia kysymyksiä ihmisten ja eläinten välisistä suhteista.
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Kihlajaiset Intiassa


Kihlajaiset Intiassa
Originally uploaded by Anna Amnell

Kaunis intialainen pari kihlajaisjuhlassaan. Alemmassa kuvassa kihlajaisateria, jota syötiin Intian tapaan käsin. Valokuvaaja söi lusikalla, jotta kameran ulkokuoreen ei jäisi muistoja juhlasta.

Minulla oli Kanadassa intialainen tuttava, joka kertoi, että hänestä ei ole ollenkaan mukavaa syödä veitsellä ja haarukalla. Niistä jäi hänen mielestään metallinmaku suuhun.
Kuva suurempana