maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Vaalit 2011: Uusjako tuli




Historialliset vaalit 2011 ovat ohi. Kansa on puhunut. Eduskuntaan on valittu poikkeuksellisen paljon uusia kansanedustajia. Alkavat mielenkiintoiset ajat, kun uudet tulokkaat ja vanhojen puolueiden edustajat joutuvat tekemään työtä yhdessä Arkadianmäellä. 

Kirjoitin seitsemän vuotta sitten: Minun mielestäni Suomen poliittinen kenttä on sekaisin. Yhä useampien on vaikeaa löytää puolue, jota äänestää.Tarvitaan uusjako politiikkaan. 

Nyt uusjako on tapahtunut. En ollut äänestämässä sitä. Äänestin vanhaa tuttua ehdokasta, sillä hänen puolueensa osasi uudistua ajoissa. Nyt muidenkin on pakko muuttua.

Kommenttini Kemppisen blogiin tästä vaalituloksesta :

Tällainen mullistus oli odotettavissa. Suomi ei ole uskaltanut muuttua tarpeeksi nopeasti maailman muuttuessa tuossa ihan vieressäkin.

Valta vaihtuu vähitellen. Tämä on vasta alkua. Toivotaan, että kaikki sujuu rauhanomaisesti. Vanhojen puolueidenkin on pakko muuttua voidakseen jäädä eloon. Kokoomus osasi muuttua ensimmäisenä.

En ymmärrä, miksi puhutaan demarien tappiosta. Jutta Urpilainen on valloittava tyyppi myös meidän ei-demareiden mielestä, mutta me tiedämme, että vanhat toverit kurkkivat hänen herttaisten kannattajasisartensa takaa.

Nuoret ihmiset ovat olleet vaihto-oppilaina ja matkustelleet muutenkin teini-ikäisestä asti. He ovat nähneet, että tämän maan vanha tapa ei ole nykymaailmaan sopiva.

Lehdistöllä tulee olemaan kerrottavaa ja lukijoilla sekä naurun että kauhistelun aihetta, kun tullaan seuraamaan uusien kansanedustajien toimintaa. Ehkä tulee hiukan värikkäämpää ja eloisampaa poliittista teatteria Arkadianmäelle.

Timo Soini on hauska ja lämminhenkinen, mutta hänen puolueensa vaikutus on arvaamaton. Toivotaan hyvää. Kaikkihan me haluamme hyvää isänmaalle - me jotka uskomme vielä, että sellainen on olemassa.

Toivon, että Soini ja kumppanitkin uskoisivat, että voi olla yhtä aikaa isänmaallinen ja suomalainen vaikka on kansainvälinen, puhuu ruotsia tai jotain muuta kieltä ja kuuluu Eurooppaan ja Natoon. Todellisuudessa silloin voi olla entistä isänmaallisempi.


Lue myös kirjoitukseni Nyt on mielipiteiden kirjoa (EU-vaalit)

11 kommenttia:

  1. "Toivon, että Soini ja kumppanitkin uskoisivat, että voi olla yhtä aikaa isänmaallinen ja suomalainen vaikka on kansainvälinen, puhuu ruotsia tai jotain muuta kieltä ja kuuluu Eurooppaan ja Natoon. Todellisuudessa silloin voi olla entistä isänmaallisempi."

    Hienosti sanottu! :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä on niin, että on pitänyt olla itse siirtolainen, jotta voi oppia tuon. Minä ainakin opin sen yhdeksän vuoden siirtolaisuudessa asuessani pakolaisten naapurina Kanadassa. Kaikilla meillä oli isänmaa ja äidinkieli, vaikka saatoimme olla samalla kanadalaisia.

    VastaaPoista
  3. Soini lämmimhenkinen, pelkää homoja ja sirtolaisii..

    VastaaPoista
  4. radios sano, et maalaiset häntä äänetää, kaupunkilaiset jo tottuneet... uutuuksiin ja erilaisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Minusta tuntuu, että Soini ei ole ihan niin yksinkertainen tapaus, miksi lehdistö on hänet esittänyt. En jaa monia hänen mielipiteistään, mutta hän vaikuttaa todellakin lämminhenkiseltä ihmiseltä.

    Ulkomainen lehdistö ylistää hänen älykkyyttään. Täytyy muistaa, että hän edustaa katolisten mielipiteitä monissa asioissa. Katolisia on maailmassa paljon muitakin. Me täällä Pohjolassa unohdamme, että maailmalla on mielipiteiden kirjoa. Soini ei ole mielestäni tyypillisesti suomalainen ilmiö.:)

    VastaaPoista
  6. Katselin tietoja uusista perussuomalaisista kansanedustajista, Ei mitään junttilaumaa, niin kuin lehdistö on esittänyt. Yrittäjiä, tohtorin tutkinnon suorittaneita, koulutus keskimääräistä parempi.

    Uskon, että hän on saanut ääniä vähän eri puolilta.

    Minusta tuntuu, että suomalaiset eivät tajua, miten siirtolaisuusasiat pitäisi hoitaa. Vertaan koko ajan USAn ja Kanadan tilanteeseen, joka on minulle tuttu. Kyllä siinä pitää olla sekä sydän että järki mukana.

    Jos perussuomalaiset ovat populismia yhteen suuntaan, tähänastinen siirtolaispolitiikkaa on ollut populismia toiseen suuntaan. :)

    Sitähän me emme tiedä, ovatko jotkut perussuomalaisiin liittyneet tehneet sen pelkästään oppurtunistisista syistä. Se paljastuu myöhemmin.

    Kaikkihan tietenkin ajattelevat myös omaa etuaan kansanedustajaksi pyrkiessään. Sehän on selvää.

    VastaaPoista
  7. Kiinnostavaa nähdä miten asiat etenevät eduskunnan kokoontuessa ja hallituksen muodostuttua. Toivon että vanhusten asiaa ja varattomien asioita nyt muistetaan hoitaa. Näkisin että suomalaiset haluavat järkevää ulkomaalaispolitiikkaa. Muuttajat oppimaan suomea ja pian töihin. Miten kukaan voi kotiutua uuteen maahan jos lojuu toimettomana? Muuttajia on monenlaisia. Lähiössä riehujia on vain muutamia. Nämä ovat herkkiä asioita ja näistä joku blogimies saa väännettyä hirveätä kuulostavia juttuja, mutta jokin tasa-arvo suomalaisia kiinnostaa. Halutaan auttaa kärsviä, mutta ei syytää verorahaa turhaan. Olen opettanut suomea mamu-taustaisille lapsille ja työ on antoisaa, koska lapset oppivat nopeasti. Aikuiset ovat vaikeammin opetettava ryhmä, jos heillä ei ole käyttöä suomelle aikuisten kanssa omassa arjessa. Toivon että suvaitsevuus kukoistaisi Suomessa.

    VastaaPoista
  8. Huokaus.
    suamalaiset ei taira tajuu koko hommaa...

    Mies ei takuulla ole ainaskaan feministi :(

    VastaaPoista
  9. 'tohtorin tutkinnon suorittaneita'

    ei tarkota yhtikäs mitään

    VastaaPoista
  10. Helena, uskon, että eduskunta tulee toimimaan normaaliin tapaan, väitellen ja kompromisseja tehden.

    VastaaPoista
  11. "'tohtorin tutkinnon suorittaneita'

    ei tarkota yhtikäs mitään"

    Yleensä tarkoittaa, toisinaan ei.

    VastaaPoista