tiistaina, elokuuta 23, 2011

Kirjahyllyjen ja lautasten nuuskimista


Kommentti Kirjahyllyjen nuuskija

Olisi varmaankin raskasta seurustella sellaisissa piireissä, joissa pitää olla kovin muodollinen. Siltä tuo "kirjahyllyjen nuuskiminen" tuntui.:) Tuli mieleen myös ohje, ettei saa katsoa lautasen alta, mikä on valmistaja. Minun ystäväpiirissäni niitä katsellaan ja niistä jutellaan innostuneesti.

Kun kirjoitan 1500-luvusta, tarvitsen unikirjoja, kirjoja taioista yms. sillä ihmiset olivat siihen aikaan aivan erilaisia, Lutherkin teetti horoskooppinsa ja Erasmus ei uskaltanut tulla Pohjolaan, kun hänelle oli ennustettu, että hän kuolisi täälläpäin. Hassuimmat kirjat olen laittanut muiden kirjojen taakse, ettei tule väärinkäsityksiä mieliharrastuksistani.

Minun kirjojani saa nuuskia.:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti