lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Presidentinvaalit 2012: kommentteja

Rullaluistelija kirpputorilla

Rullaluistelija kirpputorilla. Kuva: Anna Amnell

Ritan blogiin:
Minulla ei ole mitään Pekka Haavistoa vastaan. Hänen isänsä oli pikkusiskoni lukion rehtori, joten Haavisto on tuttu nimi.

Mutta Sauli Niinistöllä on pitempi poliittinen ura ja niin paljon enemmän kokemusta, että olen äänestänyt häntä sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella.

Nyt on taloudellisesti dramaattinen aika Suomessa ja koko Euroopassa. Siksi tarvitaan presidenttiä joka ymmärtää todella hyvin talousasioita ja jolla on paljon kontakteja aivan ylimmän tason valtiollisiin päättäjin mahdollisimman monissa maissa.

Niinistöllä on myös ollut vaikeuksia elämässä: vaimon kuolema,  joutuminen todelliseen kuolemanvaaraan tsunamin aikaan. Hän ollut opiskelijana työssä rakennuksilla. Kaikki ei ole tullut hänelle helposti.

Uskon, että Pekka Haavistolla on hyvä poliittinen tulevaisuus. Olen surullinen siitä, että Lipposta ja Väyrystä arvostettiin niin vähän. He olisivat ansainneet paremman tuloksen, ovathan he kokeneita valtiomiehiä.

6 kommenttia:

  1. mulla on ihan omat inlines, osaan niillä ajaakin :)

    VastaaPoista
  2. P.S.
    sain polvisuojat 50-vuotis lahjaksi

    VastaaPoista
  3. Hauskaa.

    Minä en ole rullaluistellut, mutta mieheni on harrastanut sitä vuosikausia. Se on jäänyt vähemmäksi, sillä muuton jälkeen on vaikeaa löytää turvallista rullaluistelupaikkaa - tai se on autottomalle liian kaukana.

    Myöskään säiden vuoksi se ei sovi hänen mielestään säännölliseksi liikunnaksi. Siksi hän juoksee puistossa tai viereisessä korttelissa sijaitsevalla kuntosalilla.

    Kävelemme yhdessä Töölönlahden puistossa ja kaupungilla, ja minä harrastan kotivoimistelua ja ajan kuntopyörää kotona.

    VastaaPoista
  4. Hauskaa.

  5. inline-luisellut, luulisin

    Tanskassa tätitkin luistelee kaduill :)

    VastaaPoista
  6. Jalkakäytävällä, pyörätiellä vai autoteillä?

    VastaaPoista