sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Those blue eyes! Muista äänestää!



Kävin äänestämässä jo ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä 25.1. ja kirjoitin tänne blogiin: Teimme reippaan kävelyretken ja kävimme äänestämässä. 6 + 6, kaksi ääntä Sauli Niinistölle, ahkeralle, taitavalle ja rehelliselle miehelle, josta haluamme Suomen seuraavan presidentin. 


Päättelimme, että Sauli Niinistö on pätevin tähän tärkeään virkaan. 


Muutama tunti sitten näin uuden kuvan ja huomasin, että Saulilla on erityisen siniset silmät! Olen nähnyt erään toisenkin lahjakkaan miehen, jolla oli samanlaiset siniset silmät, Paul Newmanin, jota vastapäätä istuin Toronton filmifestivaalien aikana suuressa lehdistötilaisuudessa. Paul Newman ei ollut hempeä ja "sinisilmäinen", vaan ennemminkin terävän kirpeä. Sellainen on Sauli Niinistökin. Kummassakin on havaittavissa myös aitoa lämpöä ja ystävällisyyttä. 

En ole nähnyt koskaan Sauli Niinistöä niin läheltä, että olisin voinut havaita silmien värin. Kerran seisoin kyllä samalla raitiovaunupysäkillä kuin hän, juuri kun hän oli astumassa raitsikkaan. Se oli lyhyt mutta ratkaiseva hetki. 


Seisoin Stockmannin edessä odottamassa raitsikkaa. Kuka olikaan myös odottamassa raitsikkaa? Miellyttävän ja ystävällisen näköinen mies, joka oli avopäin ja pitkä tumma takki päällä salkku kädessä menossa töihin eduskuntaan: Sauli Niinistö. Oikeastaan hyvin miellyttävän näköinen mies.

Olin ihan ihmeissäni. Hän ei muistuttanut ollenkaan paikkakuntani lehden (HS) antamaa kuvaa luihusta poliitikosta. Tietämättään Niinistö sai minusta kannattajan itselleen.


Voimme nähdä Newmanin vain elokuvissa ja Suomen presidentit TV-uutisissa ja lehtien palstoilla. Se riittää ainakin minulle, en etsi presidentistä kaveria enkä edes naapuria. Toivon vain, että hän tekee kunnolla työnsä. 


Muista äänestää, olipa tuuli taikka tuisku. Aika kirpeää, liukasta ja runsaslumista oli silloinkin, kun minä kävin äänestämässä. Lämmin tee maistui sen retken jälkeen. Tänään on tarjolla vaalikahvien ja -teen kanssa Runebergin torttuja, juhlaherkkua.


Miellyttävää äänestyspäivää! Hyvää Runeberginpäivää!



Lisää löydät klikkaamalla alla olevia hakusanoja 'presidentinvaalit 2012'. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti