tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Tänään mini Praha Olomouc


IMG_6777, originally uploaded by Pink Lady on the Loose!.
Huomenna eli oikeastaan tänään menemme Olomoucin kaupunkiin, jonka perusti legendan mukaan itse Julius Caesar. Se oli renessanssin aikaan 1400-luvulla merkittävä kaupunki . Siellä on ollut yliopisto jo keskiajalla, tieteellinen seura ja tieteellinen lehti jo 1700-luvulla.

Merkittävät paikat Pyhän kolminaisuuden pylväs ("Ruttopylväs"), suihkulähteet, kaupungintalo 1300-luvulta ja vanha luostari.

Lue lisää
http://en.wikipedia.org/wiki/Olomouc

1600-luvulla me eli Ruotsi-Suomen sotaväki hävitimme kaupungin. Olomouc ei ole ollut parempi, sillä se on kohdellut huonosti juutalaista väestöään. Saksalaiset karkotettiin täältäkin natsiaikojen jälkeen. Saksalaiset sotilaat ampuivat lähtiessään astronomisen kellon melkein hajalle. Kommunistiaikana kello korjattiin ja pyhimysten paikalle laitettiin "proletaareja" kuten turistiopas kertoo.


Menemme katsomaan kauniita rakennuksia, Gustav Klimtin maalauksia (pieniä. kertoi tyttäreni niiden olevan) ja renessanssipuutarhaa.

Matkaa on vain 100 kilometriä, on niin kuin menisi käymään Kuopiosta Iisalmessa. Kuulimme, että Pendolinossa on sekä hiljaisuuden vaunuja että puheliaitten vaunuja. Menemme kuitenkin tavallisella mutta kuitenkin nopealla junalla, jotta ehdimme nähdä jotain ikkunasta.
Kuva: Mimi Amnell

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti