torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Lastenkirjat suomettumisen aikaan

Finland 1988 by Anna Amnell
Finland 1988, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Näin kasvatettiin lapsia suomettuneessa Suomessa. DDR:ssä painettu Kultainen käsityö. 1988 Literos ( Altberlin Verlag, Berlin 1986). Suuri koko

Ostin tämän kirjan kirpputorilta. KIrjassa kerrotaan käsityöläisten työstä lähinnä keskiajalla ja renessanssin aikaan.

Kirjassa on hauska ja humoristinen kuvitus. Kirjapainossa painetaan Gutenbergin Raamattua. Monet ammatit tulevat tutuiksi. Vaatetus on aitoa samoin sisustus. Kyllä saksalaiset tuntevat keskiajan.

Esipuheessa sanotaan: "Juuri käsityön ansiosta keskiaikaiset kaupungit kirkkoineen ja raatihuoneineen ovat niin loisteliaita ja kauniita."

Yhtään kirkkoa ei kuitenkaan pilkistä kirjassa, vaikka juuri katedraalit olivat keskiajan käsityön loistavimmat luomukset.

Onko suomalainen kustantaja Literos sensuroinut vai onko tässä ihanneyhteiskunta, josta kaikki katedraalit on räjäytetty isä aurinkoisen esikuvaa noudattaen?

DDR:n ja muun kommunistisen maailman ideologia tulee esille ajan merkitsemisessä. Ja sepä onkin kiinnostavaa. Kuten yllä olevista kuvista näkyy ajanmerkinnässä ei ole suomen normaalikäytäntö e.Kr eikä edes nykyajan suomalaisen Wikipedian poikien eaa tai e.a.a. vaan v e.a.a., jota en ole nähnyt koskaan aikaisemmin, sillä olin poissa Suomesta 1979-1988.

Milloin ja kenen toimesta alkoi eaa:n käyttäminen? Alkoiko se Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen?

P.S. Lasten- ja nuortenkirjat Suomessa suomettumisen aikaan olisi hyvä gradun tai väitöskirjan aihe.  Katso myös Helsingin Sanomat

Luettavaa tuosta ajasta tarjoaa Jukka Tarkka: Karhun kainalossa (2012 Otava)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti