tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Salapoliisiromaanit kiehtovat levottomina aikoina

A high-back loveseat

Olen miettinyt, keksikö Agatha Christie tästä Zagrebin Hotel Esplanadin korkeaselkäisestä tuolista erään tärkeän kohdan kirjaansa Bertramin hotellissa? Hän yöpyi nimittäin täällä mennessään Mesopotamiaan tapaamaan ystäviään jo ennen sitä aikaa, kun oli itse naimisissa arkeologin kanssa.

Tämä kirjoitus on ollut tässä blogissa jo vuona 2005. Se perustuu vanhaan artikkeliini P. D. Jamesista.Vanhoja kirjoituksia on kuitenkin vaikeaa löytää ja lukea. Tuntuu aiheelliselta toistaa se tässä mellkein 10 vuotta myöhemmin ja kysyä: Onko jokin muuttunut? Vanhat salapoliisiromaanit näyttävät olevan edelleen suosittuja. Ja nyt eletään erityisen levotonta aikaa maailmanpolitiikan kannalta.

 ”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen. Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja. Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin. P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen. Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa. Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? © Anna Amnell

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2014

Iltarusko syyskuussa

P1000600

Helsinki


Värikollaasi 198: Maaginen lampunjalka

Maaginen lampunjalka
Anna Amnell: Värikollaasi 198 : The magical lamp foot
Click & look at a bigger picture. Klikkaa kuva suuremmaksi.
Täällä näkyy:
alkuperäinen valokuvani antiikkikaupan ikkunassa olevasta lampusta.


Värikollaasit värit syksy










The flags are a message :
Valitan. Nämä liput ovat edelleen mörönsyöttinä, sillä eräs outo sivusto näyttää blogiani ja laittaa blogini sivupalkkeihin venäläistä propagandaa. Keskellä täytyy olla selvä viesti, joka kertoo, että en kannata sitä.

Suomi, USA, Eurooppa

Carelia-kortteli, Helsinki

Töölö Carelia-korttelin sisäpiha


Carelia-kortteli, Helsinki kesällä

Asun Carelia-korttelissa, jossa on hyvin iso sisäpiha. Carelia-kortelin sisäpihan kohtalosta keskustellaan. Koko piha ei näytä enää näin kauniilta täältä Runeberginkadun puolelta katsottunakaan, sillä puita on kaadettu.
Helsingin vanhoja kortteleita
http://www2.hs.fi/extrat/kaupunki/korttelit/0406_1.html

torstaina, syyskuuta 25, 2014

Nyt halataan

Suomi, USA, Eurooppa

(liput säilyvät edelleen mörönsyötteinä :) )

Paikkakuntani sanomalehti Helsingin Sanomat kirjoittaa Torstai-sivullaan "6 syytä halata".
Koska Hesari ei tule kaikille lukijoilleni, pieni katsaus hauskaan ja hyödylliseen artikkeliin. Aiheesta kirjoittaa enemmän englantilainen sanomalehti.

Halaaminen alentaa verenpainetta, itsetunto kohenee, halaus vähentää muodollisuutta. Pitäisi halata kahdeksan kertaa päivässä!

Voi myös halata itseään.  Olen kokenut, että se venyttää selkälihaksia - liike kuuluu useita kertoja tietokoneen ääressä tehtäviin voimisteluliikkeisiini. Teddykarhuakin voi halata.

Happy

Hietalahden kirpputorilla onnellinen tyttö esitteli minulle ostamaansa jättinallea.
She bought a lovely teddy bear at the fleamarket.

tiistaina, syyskuuta 23, 2014

maanantaina, syyskuuta 22, 2014

Ruskan alku Runebergin bulevardilla

P1000444

Sateinen päivä.

Maalaustunteja: Hall Diteman

Hall Diteman: 1950's Billings

Otin vaihto-oppilaana maalaustunteja. Opettajani oli Hall Diteman. Hän lahjoitti minulle yllä olevan työnsä,  jossa on kuvattuna koulutieni, reitti jonka kävelin lukiosta AFS-kotiini. (Kuva on tietenkin tekotavasta johtuen peilikuva). Taustalla näkyy 1950-luvun Billings, joka oli silloin nopeasti kasvava kaupunki, kultainen kaupunki, kuten jotkut sanoivat.

Myös AFS-perheeni oli muuttanut itärannikolta Bostonista länteen. Perheenisällä oli yliopistotutkinto ja rivi Shakespearen teoksia, äiti oli opiskellut yliopistossa musiikkia ja näyttelemistä, mutta elannon toi perheenisän lama-aikana hankkima työkokemus Fordin tehtailla: hän tunsi autot ja ryhtyi myymään fordeja montanalaisille. Äiti jäi kotiäidiksi viidelle tyttärelle ja soitti pianoa pianokvartetissa omaksi ilokseen. Silloin tällöin naiset pitivät konsertin. Kerran olin flunssassa poissa koulusta kotona päivällä ja kuulin yläkerran huoneeseeni heidän harjoittelunsa, soittavan Claude Debussyn sävellystä, joka oli pianokvartetille. Aikamoinen elämys.

 My painting of rocks.

Näin Hall opetti minua maalaamaan. Olin maalannut huoneeni ikkunasta pihalla näkyvän kallion ja vein työn nähtäväksi. Meitä oppilaita oli puoli tusinaa, muut aikuisia. Hall piirsi sihen muutaman viivan, ja sehän muuttaa kaiken. Ne yksityiskohdat!


Eräs kaunis työ. Hall Diteman: 

Farmhouse on a prairie (+ Snow-covered hills, lrgr; 2 works)

1964(klikkaa kuva suuremmaksi)
Lue mitä kirjailija Tom Wolfe kirjoittaa "My friend Hall Diteman"
Tom Wolfe about Hall Diteman (PDF)


      P1000436

Hall Diteman (oikealla takan vieressä) oli tehnyt vähän aikaisemmin pitkän maailmanympärysmatkan tiskaamalla eli tehden eri puolilla maailmaa milloin mitäkin hanttitöitä. Ainahan englantia osaava voi välillä opettaakin. Kuvassa on tupaantulijaiset hänen uudessa kodissaan meille hänen entisille oppilailleen - minä olin kylläkin aivan uusi, tapasin hänet ensi kertaa, muut ovat yliopisto-opiskelijoita paitsi lukion taideluokan luokkatoverini Fred (Frederick Clayton Jackson, oikealla). Takan reunustalla istuu Hall. Minulla on raidallinen punavalkoinen hame, jonka mallin keksin omasta päästäni ja tuttu ompelija Iisalmessa teki sen. Mutta heti New Yorkiin tultuani näin suureksi järkytyksekseni täsmälleen samanlaisen hameen eräällä oikein pulskalla mustalla rouvalla. Hän oli keksinyt mallin jo aikaisemmin.

Ilokseni olen näin Internetin aikana löytänyt kuvia vanhoista Amerikan ystävistäni.
Kuvassa Hall Diteman oikealla. Hän eli paljon yli 90-vuotiaaksi ja ehti saada arvostusta taiteelleen.

lauantaina, syyskuuta 20, 2014

Jossain on jo ruskaa

P1000383


Mieheni oli juoksemassa tapansa mukaan kaksi kierrosta Töölönlahden ympäri ja löysi Linnunlaulun huviloiden luota tämän vaahteranlehden. Jossain on siis jo ruskaa.


torstaina, syyskuuta 18, 2014

Laivalla New Yorkiin ja takaisin 1950-luvulla



AFS-exchange student

Takaisin Eurooppaan

Jatkan leikekirjan tallentamista. Siihen aikaan, kun menin AFS- vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, matkustin ensin junalla Iisalmesta Helsinkiin, sieltä Tukholmaan laivalla, sitten junalla Hollantiin, josta Arosa Kulm -niminen laiva vei New Yorkiin. Pari päivää New Yorkissa ja sieltä matkustin Greyhound -bussilla Montanaan. Matka kesti yhteensä pari viikkoa. Tänään sukulaiseni tulee suoralla lennolla Kaliforniasta Helsinkiin. Ei siinä mene edes vuorokautta.

Matkustaminen laivalla valtameren yli oli hieno kokemus. Oli kauniita iltaruskoja, tasaista merta, jossa delfiinit ja valaat uiskentelivat, oli myrskyäkin, jolloin aaallot kävivät yli vanhan laivan reunan. Kaikkia näitä kokemuksia olen kuvannut siellä täällä nuortenkirjoissani. Jostain syystä en ole kirjoittanut kirjaa vaihto-oppilasvuodestani. Jostain syystä ei ole kukaan muukaan vaihto-oppilas kirjoittanut, vaikka minunkin ryhmässäni oli tyttö, joka oli jo kirjoittanut satukirjan (Liisa Komonen: Viisaat sukset) ja ainakin yksi tuleva toimittaja, Marja-Leena Rosola (Markkula). Hän otti minusta tuon kuvam, jossa ihmettelen, kun New York ja Vapauden patsas ilmestyvät esiin horisontista.

 Eräs musiikkia amerikkalaisessa yliopistossa aikuisena opiskellut nainen on kirjoittanut vaihto-oppilaskirjan, mutta se ei vaikuttanut minusta koululaisen vaihto-oppilasvuodelta. Suosittu se on ollut ja on varmaankin lisännyt koululaisten kiinnostusta lähteä vaihto-oppilaaksi. Muitakin kirjailijoita on ollut vaihto-oppilaina. Kukahan kirjoittaa omasta vaihto-oppilasvuodestaan?

Kuvia erään saksalaisen siirtolaisen matkalta New Yorkiin samalla laivalla mutta eri aikaan.

Aikaisempi kirjoitukseni vaihto-oppilasvuodestani.

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2014

Mennyt maailma. Klaus Holma: Nuoruus vanhassa talossa



Klaus Holma (1914 - 9.11.1944)

Olen kiinnostunut talojen kuvaamisesta romaaneissa ja siitä syystä hankin tämän kirjan kirjastosta. Se avasi uuden ikkunan menneeseen Suomeen, koululaisten ja sivistyneiden perheiden elämään 1930-luvun Helsingissä ja vähän maaseudullakin.


Klaus Holma oli Saima Harmajan luokkatoveri, seemiläisten kielten dosentin, suurlähettiläs Harri Holman  poika, opiskeli Pariisissa, suoritti väitöskirjan siihen aikaan nuorimpana väittelijänä. Nuoruus vanhassa talossa on omistettu hänen toiselle luokkatoverilleen Nenno (Eino) Suolahdelle. Klaus Holman vaimo oli ranskalainen, samoin väitöskirjan aihe (Jacques-Louis David), häntä inspiroi Andre Gide,  hän valikoi essseet suosittuun Michel de Montaignen Esseitä kokoelmaan. Klaus Holma hankki äitinsä kanssa taidetta ja antiikkia Ranskasta, ja kokoelma on nyt pysyvänä Klaus Holma -muistokokoelmana Lahden historiallisessa museossa (kuvia). Ks. myös Harri ja Klaus Holma

Kiinnostava ja monipuolisesti lahjakas henkilö, josta ei ole paljon kirjoitettu. Mutta huomasin, että äskettäin on myönnetty apuraha Klaus Holman intellektuaalisen elämäkerran laatimiseen ja muistokokoelman tutkimukseen. 

Olisiko suomalainen kirjallisuus saanut sodan jälkeen aivan toisenlaisen suunnan, jos Klaus Holma olisi saanut elää? Klaus Holman tuotanto on psykologista syväluotausta .. 
ks. myös Claude Holma 

http://enenvor.fr/eeo_actu/wwii/lorsque_rennes_soutient_l_heroisme_finlandais_contre_l_agresseur_sovietique.html
Käännöksiä: käänsi vaimonsa kanssa Eino Leinon ja Aino Kallaksen tuotantoa.

 Huit poèms : Eino Leino / par Claude Holma. - Huit poèmes d'Eino Leino / trad. par Claude Holma et Simone Sachs 1939

Kommentti: Villasukkakansa

038


Me olemme villasukkakansa. Käännämme vedon ja kylmyydenkin hyödyksemme ja jopa iloksemme.

tiistaina, syyskuuta 16, 2014

Famous Classmates. Kuuluisia luokkatovereita

Sadie Hawkins Day

Sadie Hawkins Day is celebrated in the USA on the Saturday that follows November 9.
A page from my AFS-year scrapbook.

Sadie Hawkins Day'n viettäminen perustuu sarjakuvaan "L'Abner". On myös Broadway-näytelmä, jonka näin New Yorkissa Broaway-teatterissa.
Olen alkanut kuvata vanhaa leikekirjaa vaihto-oppilasvuoden ajalta.

Suomessa moititaan usein amerikkalaista koululaitosta, mutta tulokset kertovat hyvää. Ajattelen omien luokkatovereitteni menestystarinoita. Esimerkiksi Billingsin lukiossa oli erinomainen kirjallisuuden ja draaman opettaja Mr. Fredrick Miller. Huomasin äskettäin, että eräästä koulutoveristani oli tullut teatteritieteen professori, mutta hän on myös suunnitellut huvipuistoja, tiedekeskuksia ja museoita eri puolilla maailmaa. (Jack Rouse)

 Saman englanninopettajani oppilaista toinen päätyi tunnetuksi elokuvanäyttelijäksi oltuaan suurimman osan uraansa Shakespeare-näyttelijä.  Muistan hänet iloisena ja hyväsydämisenä poikana, joka kirjoitti koulun vuosikirjaani minulle hauskan hassut säkeet. En ollut lukenut niitä vuosikymmeniin! Hän näytteli kaikissa koulumme näytelmissä, mm The Mousetrap.

Katsoin netistä olisiko tästä luokatoverista mitään tietoja ja huomasin, että hän oli ollut kaikki nämä vuosikymmenet hyvin tunnettu.

Stanin ääni on tullut amerikkalaisille tutuksi mm National Geographic -luonto-ohjelmien sekä  Barack Obaman vaalimainosten äänenä. Hän lukee netissä Shakespearea, ja eräs elokuvien kuuluisimmista puheista on hänen puheensa Amerikan presidenttinä sci-fi-elokuvassa Armageddon (1998). En ole nähnyt hänen elokuvistaan kuin muutaman enkä tajunnut silloin, että hän näytteli niissä. En ole tavannut häntä kouluaikojen jälkeen.

Olen alkanut kuvata vanhaa leikekirjaa vaihto-oppilasvuoden ajalta. Olen kertonut jo aikaisemmin Fredistä, joka opetti minut tanssimaan rokkia ja valmensi minut siten tapaamaan kohtaloni, tulevan mieheni. Ylinnä olevassa kuvassa Fred ja minä olemme pukeutuneet intiaaniasuihin Sadie Hawkins-tanssiaisia varten. Harjoittelimme AFS-perheeni kodissa, AFS-äitini, pianisti, soitti ja Fred treenasi minua.

Tapasin Fredin joka päivä, sillä olimme samassa taideluokassa, pulpettimme olivat vierekkäin (kutakin oppiainetta oli viitenä päivänä viikossa) . Hän oli ollut AFS-sisareni hyvä ystävä, ja tavallaan perin hänet. Olimme oikein hyvät ystävät. Mitään poikaystävää minulla ei ollut Amerikassa.

Vasta nähtyäni monta vuosikymmentä myöhemmin elokuvan Waterloo  (Prince of Brunswick,  sivuosa elokuvassa Waterloo) tajusin, että Fred oli komea. Hänellä oli koulussa aina rumat isot silmälasit, joiden taakse hän piiloutui. Hänelle oli ominaista raikuva nauru. Hän huiputti minut kerran puhelimessa näyttelemällä olevansa venäläinen emigrantti.

Fredistä tuli ammattitanssija ja näyttelijä, joka esiintyi Broadwaylla, teki pienen kierroksen Italiassakin, kun sai mm sivuroolin Waterloo-elokuvaan, palasi New Yorkiin, jossa päätyi lopulta leikkikalusuunnittelijaksi mm Mattelin tehtaalle ja suunnitteli kuuluisia filmimitähtiä (mm Cher, Elizabet Taylor) esittäviä nukkeja, joista on tullut kalliita keräilyesineitä. Niistä maksetaan paljon hyväntekeväisyyshuutokaupassa.

Kirjoitin tähän blogiin jo vuonna 2006 : Kohtalona Rock Around the Clock
http://annaamnell.weebly.com/anna-amnells-historical-novels.html