sunnuntaina, marraskuuta 22, 2015

Pink and yellow. Uudet värikollaasit 12

pink and yellow

Paljon onnea, Aino. Täysi tusina jo!
Kollaasi 12: vaaleanpunainen (light red) ja kirkas keltainen (clear yellow)
Taustalla Eremitaasin museon päärakennus Talvipalatsi (1762).

pink and yellow

Nainen alistuu nöyrästi kaikkiin muodin vaatimuksiin ja voi samalla löytää niistä vaihtelua elämään.
Tämä nainen oli pukeutunut 1700-luvun asuun Pietarissa. Häntä ja hänen kavaljeeriaan sai valokuvata maksua vastaan.

Päinvastoin kuin yleensä luulemme, rokokoon värit olivat heleän kirkkaita. Muun muassa kirkas punainen oli muotia. Museoissa ja yksityiskokoelmissa olevat kankaat ovat haalistuneet, siksi olemme luulleet, että rokokoon värit olivat pastellinsävyisiä. Opin tämän minulle uuden asian, kun  Tukholman rokokooseuran jäsenet vierailivat Helsingissä monta vuotta sitten.


IMG_4575

Iloiset historian elävöittäjät. Klikkaa kuva suuremnmaksi.
Huom. Eremitaasissa kuten kaikissa Venäjän valtion omistamissa museoissa saa valokuvata ilmaiseksi uuden lain mukaan. Yksityisissä museoissa on useissa muissakin maissa pieni valokuvausmaksu.


textiles

Tekstiilinäyte. Nordiska Museet Tukholma


2012-10-28 16.49.42

Lisäys: Lokakuussa 2012 Pietarissa: Lämmintä päällä. Kirkkaan punaista (ks. kommentit)

20 kommenttia:

  1. Ai että, kun on hieno puku. Minä olen kovin tykästynyt tuohon rokokoo-ajan tyyliin.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole ollut myöskään siitä erityisen kinnostunut, mutta historia yleensä kiehtoo uteliaisuuttani.

    VastaaPoista
  3. 1700-luku yleensä kiinnostaa, sillä olen asunut Suomenlinnassa 1700-luvulla rakennetussa talossa Nooakin arkissa. http://blogisisko.blogspot.fi/2013/06/nooakin-arkki-suomenlinnassa.html

    myös suoraan linkistä

    VastaaPoista
  4. Upeaa käsityötä, mutta huh ja onneksi ei tarvitse tuollaisiin pukeutua, ajatuskin kureliivistä heikottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat. Hygieniakin huono. Peruukkien alla oli päänahassa vilinää.

      Poista
  5. Wau. mitkä värit ja puvut.

    VastaaPoista
  6. Peruukkien historia ei ole kaunis. Kaljuuntumisen tavallisin syy oli tuohon aikaan syfilis. Se jätti pahat arvet ja johti hiusten menetykseen, mitä koetettiin peittää peruukeilla. Ranskan Ludvig IV oli vasta 17- vuotias, kun hän kaljuuntui. Hän palkkasi suuren joukon peruukkimestreita töihin, ja nämä alkoivat luoda hienoja peruukkeja. Peruukeista tuli muoti 200 vuodeksi.

    VastaaPoista
  7. Hienot puvut haasteen väteissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen taisi olla ainoa kuva, jossa minulla on noita värejä.:)

      Poista
  8. Iso työ on ollut näiden pukujen tekemisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli varsinkin ennen, kun kaikki ommeltiiin käsin. Oikeammin, kaikki vaiheet tehtiin käsin, silkkilangan kehrääminen ja kankaan kutominenkin.

      Poista
  9. Voi mikä ihana naisen asu ja värit niin kohdillaan!

    VastaaPoista
  10. Herkänkaunista, niin herkkää koko postaus, tykkään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö ja poika olivat innoissaan. Ehkä hankkivat opiskelurahoja.

      Poista
  11. Onpa herttaiset asut. Nyt tietysti hieman hankalat kantaa mutta kuvissa yhtä hohdokkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin tuollaista hempeää vaaleanpunaista. Talviaikana näilllä Pietari Suuren aikaa esittävillä nuorilla on lämmintä päällä. Kirkkaanpunaistakin. Ks lisäämäni kuva.

      Poista