Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1500-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1500-luku. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 03, 2020

Blogisisko ® Anna Amnell: Haastattelu Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n Rovins...



Haastattelu Rovinssi-lehdessä. V.W.: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30.

1.       Miten sinusta tuli kirjailija? Milloin päätit, että haluat kirjoittaa ja julkaista kirjan?

Lainasin alaluokilla koulun kirjastosta Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Se oli ensimmäinen paksu kirja, jonka luin, kaunis vanha painos, kannet himmentynyttä kultaa ja punaista. Sivelin kirjan selkämystä ja kuiskasin : Minusta tulee kirjailija.
Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia on historiallinen romaani, ja niitähän minä olen tähän asti kirjoittanut.
Tuosta hetkestä kului kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin kirjoitin ensimmäisen kirjani. Aina tuntui olevan jotakin kiireellisempää tekemistä. Kirjoitin lapsena runoja ja opiskeluaikana pari lehtijuttua ja siirtolaisena Kanadassa lisää lehtijuttuja, sekä sikäläiseen siirtolaislehteen että Suomeen.

2.       Nyt marraskuussa ilmestynyt Lucia ja Luka on seitsemäs historiallinen nuorisoromaanisi. 

Mistä syntyi idea näiden kirjojen kirjoittamiseen? Mistä saat inspiraatiota kirjoittamiseen?
Minua kiinnostaa ihmisen kohtalo historian myllerryksessä.  Lähteinä ovat  tieto- ja kaunokirjallisuus, museot ja oma kokemus arjessa ja matkoilla. 1990-luvulla ilmestynet Aurora-kirjat  kertovat Kanadasta, jossa olin asunut yhdeksän vuotta, sen luonnosta ja yleensä 1900-luvun alun elämästä.
Lucia Olavintytär –kirjoilla (2004, 2006, 2013) on myös pitkä alkuhistoria.  Ihastuin Italian matkalla vuonna 1991 renessanssiin ja tutkin sitä vuosikaudet, kävin museoissa, luin tieto- ja kaunokirjallisuutta ja katsoin elokuvia.
Varsinainen idea kirjaan syntyi hetkessä, voisin sanoa silmänräpäyksessä. Näin televisiossa lyhytkasvuisen naisen ratsastavan hevosella ja siinä samassa näin mielessäni tytön ratsastavan renessanssimaisemassa vihreä viitta ja punainen tukka hulmuten.  Kyynärän mittainen tyttö seikkailee 1500-luvun Euroopassa. Hänessä yhdistyvät kaikki ne asiat, joita olin oppinut 1500-luvusta.
Tuolla tavalla ei tietenkään kirjoiteta kirjoja nopeaa tahtia.  Mutta kirjoittamisessa ei ole tärkeää vain kirjan vaan kirjoittaminen, sillä jokaista kirjaa kirjoittaessaan kasvaa ja kehittyy ihmisenä.

3.       Miksi päätit julkaista kirjasi omakustanteena? Tarjositko käsikirjoitustasi ollenkaan kustantamoille, vai oliko alun perin selvää, että haluat kustantaa kirjasi itse?

Aikaisempi kustantajani ilmoitti, ettei se julkaise enää historiallisia nuortenkirjoja. Monet muutkin kustantajat olivat luopuneet kokonaan nuortenkirjojen julkaisemisesta, toiset eivät halunneet jatkaa eri kustantajan sarjaa.
Olin lukenut onneksi omakustantamisesta jo Kanadassa asuessani. Netistä löytyi pitkä luettelo maailmankuuluja kirjoja, jotka on julkaistu aluksi tai kokonaan omakustanteina.

4.       Millaisen vastaanoton kirjasi on saanut?

Sitä myydään netissä ja joissakin kirjakaupoissakin.  Se on mukana Enemmän kuin tuhat sanaa?  Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa -näyttelyssä, joka avautuu pian. Lastenkulttuurilehti Tyyris Tyllerön 4/2013 :n teema on Turun linna kirjallisuudessa, ja minunkin kirjani esitellään. Lisäksi minulta pyydettiin samaan lehteen kirjoitus siitä, miten olen tehnyt tutkimustyötä kirjaani varten ja miksi innostuin tähän aiheeseen ja aikakauteen.

5.       Miten markkinoit kirjaasi?

Olemalla mukana kirjamessuilla ja kirjoittamalla blogeihini. Olen mukana myös Facebookissa. Ajatukseni ovat aika paljon jo seuraavassa kirjassani, jota kirjoitan, nyt täysin uudesta aikakaudesta ja ilman stressiä siitä, saanko uudelle kirjalleni kustantajan.



Rovinssil-lehden teemana oli kirjoittaminen ja kirjan julkaisu. Yhdellä klikkauksella viittaa omakustantamisen helpottumiseen. Kirjailijaksi valmentautumisesta kertoo artikkeli Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n ja Skripta Kirjoittajaopiston Elämä tarinaksi -kirjoittajavalmennuksesta.

Rovinssi on Suomen maakuntakirjailijat Ry:n lehti.

Blogisisko ® Anna Amnell: Haastattelu Suomen Maakuntakirjailijat Ry:n Rovins...: Haastattelu Rovinssi-lehdessä. V.W.: Pöytälaatikosta kirjailijaksi – yhdellä klikkauksella. Anna Amnell - Rovinssi 4/2013, sivut 29-30...

torstaina, toukokuuta 30, 2019

Juuret haussa




Meille oli täydellinen yllätys, että minulla on rälssi- ja pappissuvut taustalla lähinnä äitini isän puolelta. Mieheni äidinpuoleinen suku on edelleen arvoituksellinen paitsi Karjalan Hyväristen puoielta. Mieheni isän puolelta löytyi monia talonpoikaissukuja, joista emme olleet tienneet mitään. Mieheni sanoo olevansa tahvojen jälkeläinen. Nämä tahvot kuten muuan Juntti ovat olleet hyvin toimeentulevia vakaita talonpoikia, jotka eivät ole lähettäneet poikiaan Turkuun tai Uppsalaan kuikuilemaan. Minun isänpuoleisen suvun tarkkailua en ole vielä edes aloittanut. Suuret savolaiset suvut kauhistuttavat minua, kun näkönikin on heikkenemässä kovaa vauhtia. Keskityn oman perheeni vanhoihin juuriin, lähinnä keskiaikaan ja käytän muiden tutkimustuloksia. Loistoa, kovaa työtä ja tragediaa löytyy rälssin ja papiston elämästä. Siitä kertovat monet uudet tutkimukset, mm Ulla Koskinen: Hyvien miesten valtakunta. Nimi on ironinen ja tarkoittaa sen ajan "hyvä-veli" -syysteemiä.
https://www.tiedekirja.fi/default/hyvien-miesten-valtakunta.html

"Voudit, nimismiehet ja käräjät tunnetaan hyvin 1500-luvun Ruotsin ja Suomen paikallishallinnosta, mutta millaisena näyttäytyy hallintojärjestelmässä toiminut aateli? Aatelismiesten viranhoidon perustana olivat henkilökohtaiset suhteet, sosiaaliset verkostot ja epäviralliset vaikutuskanavat. Ylhäältä annettujen pikkutarkkojen määräysten sijaan toimintaa ohjasi usein luova reagointi vaihteleviin olosuhteisiin. Tutkimus perustuu kuninkaan luottomiehen Arvid Henrikinpoika Tawastin laajaan kirjeenvaihtoon. Kirjeissä jatkuvasti toistetulla ystävyyden ja vastavuoroisuuden retoriikalla luotiin järjestystä ja ennakoitavuutta yhteiskuntaan, jossa valtiovalta ei voinut niitä taata."
‹‹Col. Arvid Henriksson Tawast, till Vesunta is your fourth cousin 13 times removed.  [Olof Jönsson Tawast (1332-1402) 16th ggf ]


tiistaina, huhtikuuta 09, 2019

Mikael Agricolan päivänä

Mikael Agricola, Finland

Mikael Agricolan ainutlaatuinen lahjakkuus ja ahkeruus loi suomen kirjakielen. Hän osasi useita vieraita kieliä ja käytti käännöstyössään latinan-, kreikan-. saksan- ja ruotsinkielisiä käännöksiä ja tietenkin Uuden testamentin alkukieltä kreikkaa. Hän kirjoitti useita muitakin kirjoja, joista tulee esille 1500-luvun elämä ja myös Agricolan persoonallisuus.

lauantaina, lokakuuta 28, 2017

Olen Helsingin Kirjamessuilla 2017

Anna Amnell


Suomen Kirjailijaliitto tuottaa kaksi päivää lavaohjelmaa Helsingin Kirjamessuille. Takauma-lavan ohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina 28.-29.10. esiintyy yhteensä yli 60 kirjailijaa.
Sunnuntaina 29.10.2017. klo 11.30–12.00 Takauma-lava 1500-luvun nuoret.


"Anna Amnell kirjoittaa 1500-luvulle sijoittuvia nuortenromaaneja. Mikä keskiajassa kiehtoo? Haastattelijana Laura Lähteenmäki.
Suomen kirjailijaliiton Takauma-lava on hyvä muistutus siitä, että hyvä kirja elää paljon kauemmin kuin syksystä jouluun." Valokuva on otettu Turun Kirjamesssuilla vuonna 2004. Turun Tietokuva.

Lucia Olavintytär - kirjat

Lucia-kirjat

Helsingin kirjamessut Laura Lähteenmäki interviews Anna Amnell

Anna Amnell: Kyynärän mittainen tyttö 2004 Lasten Keskus, Pako Tallinnaan 2006 Lasten Keskus, Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013 Books on Demand.
Lue lisää Lucia Olavintytär-blogista. amnellinlucia.blogspot.fi
ja kotisivublogeistani
Suomen Nuorisokirjailijat Anna Amnell
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html
Kirja-arvosteluja 

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2017

1500-luvun Wittenberg

1500-luvun maisteri Wittenbergissä

Maisterin asu Wittenbergissä 1500-luvulla.
Kuvia historiallisesta Wittenbergistä. Kun tein tutkimusta  kirjaani Lucia ja Luka, olin kaksi viikkoa Berliinin kirjailijaresidenssissä ja tein sieltä muutaman päivän matkan Wittenbergiin.
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157625188570823

perjantaina, joulukuuta 13, 2013

Hyvää Lucian pävää

Lucia Olavintytär (fiktiivinen, kirjan henkilö) toivottaa hyvää nimipäivää kaikille kaimoilleen. Kuva on otettu Berliinin Gemäldegalerie-taidemuseossa. Maalaus: Jan van Hemessen: Die Goldwägerin. Maalaus esittää todennäköisesti hänen tytärtään Catherinea, josta tuli myös taiteilija.

keskiviikkona, lokakuuta 16, 2013

Anna Amnell: Lucia ja Luka



Seitsemäs historiallinen nuortenkirjani Lucia ja Luka [lue tarkemmat tiedot kirjasta] ilmestyy marraskuussa. ISBN 978-952-498-842-1

Se on aivan uusi kokeilu siinä mielessä, että julkaisen sen omakustanteena. Minulla on ollut hyvä onni, sillä olen vain kerran aikaisemmin joutunut etsimään kustantajaa. Nyt kyllästyin etsimiseen, kun historiallinen romaani ei näyttänyt enää kiinnostavan ollenkaan kustantajia ja entisessä kustantamossa vaihtui kustannustoimittaja, samoin kustannusjohtaja, jotka olivat molemmat olleet kiinnostuneita keskiajasta.

Halusin, että varsinkin lapsilukijat saavat tietää, mitä Lucialle lopulta tapahtui. Ja kuka onkaan salaperäinen Luka?

Olen valinnut yhden BoD:n kansipohjista ja valinnut siihen värit sekä ostanut Gemäldegalerie-museolta Berliinistä luvan käyttää museossa olevan maalauksen kuvaa kannessa. Mustavalko-piirroskuvituksen on tehnyt poikani, vaikka hän on ollut omassa työssään erittäin kiireinen.

Maalaus: Jan Sanders van Hemessen [1500 - 1564/66] Kuvassa on todenäköisesti hänen tyttärensä, josta tuli myös taitelija. Gemäldegalerie, Berliini.

Books on Demand hoitaa kokonaan julkaisun teknillisen puolen, mutta olen tarkistanut itse tekstini kieliasun ja eri vedosten kielentarkastamisen. Olen kirjoittanut itse myös takakannen tekstin ja valinnut sinne kuvan, mutta lay-out on BoD:n tekemä. Palvelu on ollut BoD:ssä erittäin ystävällistä ja kärsivällistä.

Lue Lucia Olavinytär -blogistani lisää Luciasta ja Lukasta, joka ilmestyy marraskuussa myyntiin kirjakauppohin, nettikauppohin ja BoD:n nettikauppaan.
Kirjassa on 120 sivua.

Luin juuri kirjoituksen näistä kirjailijoiden huolista : "Kun kirjailija pelkää hylsyä" (hylkäämistä)

Hyvin tämä alkaa mennä:

Lucia ja Luka on mukana Tyyris Tyllerö -lehden Turku-numerossa Anne Valtosen artikkelissa, ja myös minua pyydetiin kirjoittamaan samaan lehteen artikkeli.

Anne Volanen artikkelissa Vankityrmiä ja renessanssin loistoa. Turun linnan historiaa lasten- ja nuortenkirjoissa. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 2-6.
Anna Amnell: Firenzestä Turkuun, sivuilla 7-12.
Lue lisää
http://blogisisko.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-lucia-ja-luka-tyyris.html
Ja artikkelini Firenzestä Turkuun
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html


perjantaina, elokuuta 30, 2013

Tiskin alta löytyi tärkeä kirja

1500-luvun opiskelijat by Anna Amnell
1500-luvun opiskelijat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kun olin kolme vuotta sitten kaksi viikkoa Berliinissä ja Wittenbergissä, kolusin museoita ja kirjakauppoja. Mistään ei tuntunut löytyvän juuri sitä kirjaa, jota tarvitsin: kirjaa, joka kertoi opiskelusta Wittenbergissä 1500-luvun puolivälissä. Lutherista oli paljon kirjoja, mutta tarvitsin kirjan, joka kertoo vähän myöhemmästä ajasta.

Wittenberg oli suosittu yliopistokaupunki.  Siellä opiskelivat myös virkamiehiksi ja tutkijoiksi aikovat kuten fiktiivisen Lucia Olavintyttäreni veljet Erasmus ja Hannu.

Olin tutkinut jo itse wittenbergiläisen kirjakaupan hyllyt ja kysyin lopulta myyjältä, että eikö todellakaan ole mitään 1500-lvun Wittenbergistä. Olihan vähän aikaa sitten ollut uskonpuhdistuksen juhlavuosikin. Pyysin myyjää etsimään takahuoneestakin.

Äkkiä hän muisti, kumartui ja otti tiskin alta jostain alahyllystä komean kirjan, jota oli vielä yksi jäljellä. Juuri, se mitä minä etsin. Se oli englanniksi käännetty kirja Wittenbergin historiasta, ja sieltä löytyi kuvaus opiskelusta Wittenbergissä vuonna 1563.

Sieltä löysin sivun, jossa kerrottiin, kuinka kauan kesti opiskelu yliopistossa. Tarvitsin 19-vuotiaan maisterin, joka voi elättää pakolaisiksi joutuneen perheensä.

Se on aina ihmeellsitä, että historia kertoo myös meidän ajastamme. Nytkin perheet lähtevät pakolaisiksi, nuoret miehet joutuvat elättämään sukulaisiaan uudessa maassa, tytöt ja pojat naitetaan, jotta tullaan toimeen.

Historiallisten nuortenkirjojen kirjoittaminen alkoi Torontossa eräästä kohtaamisesta poliittisten pakolaisten kanssa. Olin haastattelemassa Nelson Mandelan tytärtä ja vävyä, kun puhe kääntyi siihen, että Suomestakin lähti aikoinaan poliittisia pakolaisia.

Kerroin Maki Mandelalle ja hänen miehelleen, että 1900-luvun alun Suomesta karkotetut muuttivat Kanadaan. Se oli etelä-afrikkalaisista kiinnostavaa. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa muitakin. (Ne olivat 1990-luvulla kirjoittamani Aurora-kirjat.)

Lue myös 1500-luvun opiskelijat

tiistaina, elokuuta 13, 2013

Pieni ihminen ja suurvaltojen politiikka

Renaissance men's fashion by Anna Amnell
Renaissance men's fashion, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kuvassa 1500-luvun herrainmuotia. Kellon yläosa. (Klikkaa kuva suureksi)
Lastenkirjat eivät ole lapsellisia: Kyynärän mittainen tyttö ja Euroopan suurvaltapolitiikka 1500-luvulla 


Historialllisten lasten- ja nuortenkirjojeni 1500-luvun "konnia" ovat olleet Henrik VIII ja Kustaa Vaasa. Seuraavassa myös Iivana Julma.
Me tavalliset ihmiset olemme suurvaltojen poliittisten myrskyjen ja hallitsijoiden juonittelujen heiteltäviä. Niin on ollut ennen ja on nyt.

torstaina, toukokuuta 09, 2013

Blogit kirjoistani

Aurora-blogi by Anna Amnell
Aurora-blogi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Aurora-blogi kertoo Aurora-tyttökirjoistani ja1900-luvun alun kulttuurista. Siinä ovat jugend, sortovuodet, siirtolaisuus, Helsinki, Pariisi ja Toronto sellaisina kuin ne olivat 1900-luvun alussa, samoin pukuhistoriaa ja ruokaa. Siinä kuvataan toisin sanoen Aurora-kirjojen maailmaa. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä ja taitavat loppua kohta kirjastoistakin. (Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991, 1992 2. painos, Aurora ja Pietarin serkut 1993 , Aurora ja villikyyhkysten aika 1995 ja lasten versio Aurora ja Molly 1999.


IMG_1144

Lucia Olavintytär-blogi käsittelee kirjojani Kyynäärn mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) ja osittain kolmatta osaa, joka on valmiina, mutta ei ole löytänyt vielä kustantajaa. Se on keskiaika- ja renessanssiblogi, jossa on kuvia ja kirjoituksia keskiajasta Suomessa ja muissa Euroopam maissa. Myös siinä on pukuhistoriaa, rakennuksia, kuvia museoista, kaikkea 1500-lukua ja vähän varhaisempaa keskiaikaa koskevaa. Erityisaihe on lyhytkasvuisuus. Huomaamattani Lucia Olavintytär-blogin kävijämääärä oli ylittänyt 60000. En ole odottanut tällaista kiinnostusta ja olen siitä iloinen.


Auroran talo nukkekotiblogi

Nukkekotiblogini Auroran talo. Aiheet: nukkekodit, miniatyyrit, nuket, lelut. Kerron tässä blogissa myös kahdesta nukkekodista, jotka olen sisustanut. Ne ovat Auroran talo ja 1500-luvun Portinvartijan tornitalo (Gatehouse). Olen ommellut vaatteet historiaa elävöittävät 1500-luvun ja 1900-luvun alun vaatteet sekä nukeille että itselleni. Niistä on hyvin paljon valokuvia.

torstaina, joulukuuta 13, 2012

Kurkista seitsemänteen kirjaani

Turku Castle by Anna Amnell
Turku Castle, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olen laittanut näytteitä tulevasta seitsemännestä kirjastani Lucia Olavintytär -blogiin.

Herättäkäämme ensin tämä hämärä ikkunasyvennys eloon: pehmeitä tyynyjä penkeille ja ikkunalaudalle, tyylikkäät puupaneelit seinille ja ryijyjä sekä eläintentaljoja lattialle.

80cm pitkä 17-vuotias luutunsoittajatyttö istuu Turun linnan rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä ja pohtii, miksi hän ei pääse mukaan, vaikka Juhana-herttuan hovissa on kaikkien aikojen juhlat: Katariina Jagellonican tervetuliaispidot.

Taustalla on 1500-luvun politiikan kaksi hirmuhallitsijaa: Ruotsin Eerik XIV ja Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Mutta sitä ei Lucia vielä tiedä.


Turku Castle


Kyynärän mittainen tyttö Juhana-herttuan hovissa
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/12/kyynaran-mittainen-tytto-juhana.html

maanantaina, lokakuuta 01, 2012

Pakinaperjantai: Koirankarvakintaat eli julma 1500-luku

Gemäldegalerie-2010-miehet1500

Kuvassa maalauksia 1500-luvun miehistä  Berliinissä (Gemäldegalerie)

Vanhoina kovina aikoina ei annettu paljon arvoa ihmishengelle saati sitten eläinparoille. Olen kirjoittanut kolme historiallista nuorisoromaania 1500-luvusta, joka oli kaikin tavoin julmaa aikaa. Ihmisiä kidutettiin, kuolemanrangaistus oli tavallista. Kirjojeni sankaritar Lucia Olavintytär, Kyyynärän mittainen tyttö on lyhytkasvuinen tyttö, ja hänen kaltaisensa ihmisen kohtalo saattoi olla kova siihen aikaan. Heitä ryöstettiin, ostettiin ja myytiin lemmikeiksi ja kuriositeeteiksi oppineille sekä koristeeksi ja viihdyttäjiksi kuninkaallisiin hoveihin. Iloa ja onneakin löytyi.

Pakinaperjantaissa on uusimpana aiheena 'Koirankarvakintaat'. Se toi heti mieleeni, mitä tapahtuu Lucian tarinan kolmannen osan, vielä julkaisemattoman kirjan käsikirjoituksessa luvussa "Turkkurin tuvassa". Lucian 13-vuotias veli Hannu on lähetetty viemään äitinsä viittaa korjattavaksi Perttu-turkkurille:

 "Hannu istuutui ovenvieruspenkille ja laittoi äitinsä viitan ja muut korjattavat vaatteet vierelleen. Turkiksia riippui orsilla, niitä oli levitetty pöydille. Kisällit kiinnittivät turkisvuoria hameisiin, alushameisiin, nuttuihin, hattuihin, yömyssyihin, kaapuihin ja takkeihin. Kalleimmat turkikset laitettiin näkyville ja halvemmat vaatteiden sisäpuolelle ja paitoihin. Oppipojat lakaisivat lattiaa. Pitkäkarvainen koira torkkui pöydän alla tyytyväisenä siitä, että oli saanut pitää turkkinsa. Kissastakin oli tehty jo rukkaset. Hannun kävi sääliksi eläinparat.

--Perttu-turkkuri oli kiireinen mies. --Halvat turkikset pitivät rahvaan lämpimänä, ja kalliit turkikset toivat lämmön lisäksi arvonantoa juhliin saapuville vieraille. Kaikkein ylhäisimmälle väelle laittoi linnan oma turkkuri jopa ketunnahkaa hameitten vuoriksi. Herttuattarelle hän ompeli ilvestä ja kärppää. Niillä vaatteilla tarkeni Turun linnan kivimuurien sisällä, jossa oli kylmempää kuin kaupungin ja maaseudun hirsitaloissa. " 

 Olisiko tässä syy siihen, että en ole vielä saanut kustantajaa tälle uusimmalle kirjalleni? Herkkähermoiset eläintenoikeusihmiset eivät ehkä kestä realistista kuvausta menneisyydestä. Olen nähnyt eräässä elokuvamainoksessa pikkutytön ratsastavan jääkarhulla Pohjoisnavalla, ja hänellä on päällysvaatteenaan vain ohut villatakki ja villamyssy, ehkä puuvillalangasta neulotut. Käsineitäkään ei ollut. 

 Sen verran poliittisesti korrekti oman aikani ihminen olen minäkin, että kirjani konnat ovat itsevaltiaita hallitsijoita ja turkiskauppiaita: 

"Tupaan astui kaksi miestä nilkkoihin ulottuvat susiturkit päällä. Toinen mies oli pitkä, laiha ja mustapartainen ja toinen lyhyt, pyöreänaamainen ja punapartainen. Turkkuri kehotti heitä astumaan peremmälle. Koira murisi ja meni piiloon pöydän alle."

Historiallinen totuushan on, että renessanssin eurooppalaiset kulkivat nykyisen Suomen ja Venäjän alueilta metsästettyjen eläinten nahoilla vuorattuissa ja päällystetyissä vaatteissa. Jopa alusvaatteetkin vuorattiin turkiksilla, sillä kunnollisia lämmityslaitteita ei ollut sen ajan kodeissa. Ihmiset näyttävät valtavan lihavilta vanhoissa maalauksissa: heillä oli moninkertainen vaatetus. Lue lisää 1500-luvusta Lucia Olavintytär -blogista.

lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

Keskiajan Töölössä oli myös iloa


Albrecht Dürer (1471-1528) : talonpoikaispari tanssii

Kun katsoin tänä aamuna itseäni peilistä, näin surkean olennon: tukka sekaisin, huulet rohtuneina, nenä vuoti, silmissä oli tylsä ilme. Ilmiselvä varhaiskevään töölöläinen, mikäli voimme uskoa Ilkka Malmbergin kirjoitusta " Töölön kylä" huhtikuun kuukausiliitteestä (Kuvitus: Hannu Lukkarinen). Kylmä talvi ja tautinen kevät koetteli töölöläisiä ennen ja koettelee nytkin. Nyt on onneksi antiobiootit, nenäsuihkeet ja huulirasvat, tauti ei vie hautaan.

Hautausmaa olisi ollut keskiajalla lähellä. Keskiajan töölöläisvainajat saattavat nukkua tämän korttelin alla, asunhan Oopperaa vastapäätä olevassa korttelissa, vuokra-asunnossa lisättäköön varmuuden vuoksi.

suomalaisia1500-luvulla

Kuvassa 1500-luvun suomalaisia Espoon 1500-luvun näyttelystä. Kuva: Anna Amnell

Malmbergin kirjoitus oli hyvä ja hauskakin. Me uudet töölöläiset luimme sitä kiinnostuneina. Siinä kerrottiin, mitä oli ennen nykyisen Helsingin paikalla, tuotiin esille karun ilmaston vaikutus kulttuuriin mutta myös suomalaisten eurooppalaisuus keskiajalla. Jotain kuitenkin puuttui. Ilo.

Ymmärrän, että ruton tai muun tappavan kulkutaudin liikkuessa ei paljon naurattanut, mutta muina aikoina köyhätkin ihmiset osaavat iloita.

377  Hattula medieval Church of the Holy Cross

Keskiajan kirkot oli koristettu maalauksin. Kuvassa Hattulan kirkko. Tuoleja ei ollut, huonojalkaiselle tai raskaana olevalle tuotiin kotoa jakkara mukana.

Jälleen esitettiin keskiaika ja renessanssi toistensa täydellisinä vastakohtina, toinen synkkyyttä ja pimeyttä, toinen vapautta ja seikkailua. Näin ei ollut kuitenkaan. Töölöläiset tanssivat häissä tai juhannuksena piiritanssia kyläsoittajan luodessa säveliä nokkahuilulla. He leikkivät seuraleikkejä nurmikolla tai joulunaikaan puhtailla oljilla lattialla.

He seisoivat kirkossa kuunnellen kaunista laulua tai istuivat hämärässä huoneessa avotakan valossa tarinoita kertoen tai kylänkalliolla kuunnellen kiertävän munkin ihmeellisiä legendoja, sen ajan viihdettä ja jännitystä. Heidän esteettinen nautintonsa saattoi olla suurempi kuin meillä television ääressä. Luonnonkauneus, iltarusko kyllä mainittiin. Heidän olivat myös kukat ja linnut, pilvet ja sininen taivas. Paljon oli yhteistäkin.

"Kuut, viikot nuo on parhaimmat,
kun kaikki linnut laulavat.
Taivaan se täyttää, täyttää maan,
tuo kaunis laulu soinnillaan.

Ja armas satakielikin
taas laulaa ääni helkkyvin
kuunnella meidän kaikkien,
suon sille aina kiitoksen.

Myös kiitän kaiken Luojaa, kun
hän luonut on tuon siunatun,
ylhäisen, suuren laulajan,
musiikin parhaan taitajan.

Se yötä päivää helkyttää,
ei uuvu eikä vaiti jää.
Vaieta en voi minäkän,
en väsy koskaan kiittämään.

Kuut, viikot nuo on parhaimmat. - Aale Tynni (toim.) : Rouva Satakieli
Vuonna 1538 julkaistusta kokelmasta, sävel tuntematon keskiaikainen mestari, sanat Martti Luther, joka oli silta keskiajan ja renessanssin välillä.)

Lisää 1500-luvun Helsingissä

Ks. Myös Kirkko ja kaupunki-lehti 5.11.2014 : Miika Vähämaan kirjoitus hyvästä elämästä keskiajalla. Hän haastattelee keskiajantutkija Marko Lambergia, joka on toimittanut Kirsi Kanervan kanssa kirjan Hyvä elämä keskiajalla (SKS).


torstaina, joulukuuta 08, 2011

Lasten- ja nuortenkirjat: vaikeat aiheet. Kommentti

Aurora III 1995, front cover

Hui, kummitus! Haamu hiippailee vaahteralaakson kartanon palmuhuoneessa?

Olen pohtinyt pohtinut näitä asioita jo aikaisemmin eli sitä, miten kirjoittaa lapsille ja nuorille:
Voiko tyttökirjassa olla kauhua ja jännitystä?
http://aurorakirjat.blogspot.com/2006/11/voiko-tyttkirjassa-olla-kauhua-ja.html

Koska nuorimmat lukijani ovat kahdeksanvuotiaita, kirjoissani ei ole seksiä, selvää erotiikkaa, eikä väkivaltaa. Monet lukijoistani ovat aikuisia, siksi kirjoissani on monikerroksisuutta eli tässä tapauksessa viittauksia Freudiin ja kulttuurihistoriaan.

Uusimmat kirjani, joissa ollaan 1500-luvulla, ja ongelmina ovat mm lyhytkasvuisten asema ja lapsiavioliitot.
Lucia_2006_00051

1500-luvulla oli vaarallista olla liian lyhyt, ryöstettiin ja myytiin hovikääpiöksi - tai liian rikas ja kaunis keskenkasvuinen tyttö, hänet haluttiin naittaa rahanahneelle vanhalle miehelle, joka piti lapsimorsiamista. Poikakin saatettiin naittaa lapsena, jopa niin pienenä, että morsian piti häntä sylissään alttarilla - omaisuudet piti yhdistää. Kuninkaalliset lapset saatettiin naittaa alle 10-vuotiaina.

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Vaasojen aika ja ruotsinviha Suomessa



Koulun opetustaulussa on kuvattu 1500-luvun puolivälin saksalaista porvariskotia. Kustaa Vaasa oli suututtanut ja karkottanut ruotsalaisen sivistyneistön, sen vähän jota oli, ja joutui kutsumaan saksalaisia virkamiehiä järjestämään hovin ja valtakunnan asiat. Historioitsija Herman Lindqvist sanookin tätä saksalaiseksi kaudeksi Ruotsin historiassa. Eihän tuollaisesta kerrottu meille historian tunneilla. Menneisyytemme ulottuu kauemmaksi kuin 1900-luvun alkuun, ja on muovannut meitä.

Olen taas kiitollinen siitä, että opin ruotsia koulussa, enkä joutunut opettelemaan sitä aikuisena. Luen Herman Lindqvistin erinomaista kirjaa "Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar". Olen ottanut kirjastani valokopiot, jotta saan rauhassa alleviivata myös paksuilla värikynillä ja kirjoitella samalla papereihin, mitä mieleen saattuu tulemaan. Aikaisemmista lukukerroista on jo muutamia vuosia ja käyn läpi nopeasti alleviivauksiani. Vaikka tarkoitus oli lukea vain Erikin ja Juhanan erimielisyyksistä innostuin lukemaan heidän isänsä, tyypillisen renessanssikuninkaan Kustaa Vaasan toimista.

Äksy, norsunmuistinen ja hyperaktiivinen Kustaa Vaasa oli vapauttanut ruotsalaiset, meidät ruotsi-suomalaiset, tanskalaisten vallasta ja otti valtakunnan haltuunsa, kohteli sitä aidon renessanssihallitsijan tavoin ikiomanaan. Kansan satojen vuosien aikana hellyydellä keräämät kotikirkkojen kynttilänjalat, ehtoollisastiat ja jopa kirkonkellot, vastustajilta kerätyt sakkorahat ja muut menivät kuninkaan aarrekammioon ja rahakukkaroon, alttariliinoista tehtiin prinsessoille mekkoja, vaikka katolisena säilynyt kuningatar, kymmenen lapsen äiti, suri sitä. Poikien turhille muun muassa Englantiin tehdyille kosintamatkoille kerättiin kansalta verot. Tuon ajan verolutteloista olen minäkin löytänyt esi-isiäni. Tietenkin maksettiin samalla velkaa, jota oli otettu saksalaisilta, jotta maa vapautettaisiin tanskalaisten vallasta. Koululaitos ja sairaanhoito romahtivat, kun kirkolta oli viety varat.

Olisiko mahdollista, että Vaasojen suvun häikäilemätön hallintapa synnytti suomalaisissa muuten käsittämättömältä tuntuvan vihan ruotsalaisia ja ruotsin kieltä kohtaan? Ruotsin kieli ja nykyajan ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset ovat syyttömiä kaikkeen siihen, mitä tapahtui aikaisemmin aivan kuten nykyajan venäläiset ja saksalaiset eivät ole syyllisiä Stalinin ja Hitlerin rikoksiin. Saksalaiset ovat kuitenkin pyytäneet anteeksi juutalaisilta natsien tekemiä rikoksia uskoen anteeksipyynnön parantavan välejä. Kannattaisiko ruotsalaisten pyytää meiltä suomalaisilta anteeksi sitä, että kohtelivat maatamme siirtomaanaan satojen vuosien ajan?
Posted by Picasa

torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Mikael Agricola eli jännittävän elämän

Mikael Agricola, Finland

Mikael Agricola eli jännittävän ja työntäyteisen elämän. Hänen maailmaansa olivat 1500-luvun Ruotsi, jossa suomalaiset elivät, Wittenberg ja sen yliopisto sekä Iivana Julman Venäjä. Hän kuoli tultuaan rauhanneuvotteluista Venäjältä. On sanottu, että Iivana Julman seurassa oleminen oli samaa kuin olisi ollut Stalinin kanssa samassa huoneessa. Kuva: Anna Amnell (Klikkaa kuvaa ja katso muitakin kuviani Agricolasta)
Wikipediassa on laaja artikkeli Agricolasta.

Pidin kovasti Pirkko Saision ohjaamasta Agricola-lyhytelokuvasta, joka näytettiin Suuret suomalaiset -kilpailun yhteydessä TV:ssä. Siinä oli saavutettu hyvin 1500-luvun tunnelma, sen ajan nuorten viaton seurustelu, Mikael Agricola ihmisenä, joka eli rauhallista oppineen kirjailijan ja kääntäjän elämää tuona rajuna aikakautena. Hänen rooliaan uskonpuhdistajana ei siinä käsitelty, mutta sehän on kaikille tuttu, ainakin niille, jotka ovat lukeneet koulussa kirkkohistoriaa.

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Elisabet: Kultainen aikakausi




Shekhar Kapur: Elisabet (1998) ja Elisabet: Kultainen aikakausi (nyt elokuvateattereissa).
Kannattaa katsoa ensimmäinen osa ensin.

Joku on kysynyt, että eikö näille Elisabet-elokuville tule loppua. En uskoa, että tulee. Siitä asti, kun Sarah Bernhardt esitti Elisabetia vuonna 1912, on ollut useita Elisabet-elokuvia ja Elisabetin esittäjiä - Glenda Jackson, Bette Davis, Jean Simmons, Miranda Richardson, Flora Robson, Cate Blanchett, Helen Mirren - ja tulee varmaankin lisää.

Loistava Helen Mirren oli realistinen Elizabeth TV-elokuvssa. (2005)

Judy Dench sai Oscarin herkullisesti esitetystä sivuosastaan vanhana Elisabet I:nä elokuvassa Shakespeare in Love.

Jopa eräs miesnäyttelijä on esittänyt Elisabetia, nimittäin Quentin Crisp, joka on karmaiseva vanha Elisabeth Virginia Woolfin romaanin pohjalta tehdyssä Sally Potterin ohjaamassa elokuvassa Orlando (1992).

Cate Blanchett on nuori Elisabet Kapurin ensimmäisessä Elisabet -elokuvassa (1998). Tämä kannattaa katsoa ennen toista osaa =  Elisabet: Kultainen aikakausi. Blanchett on mielestäni parempi ensimmäisessä osassa. Nämä Elisabet-elokuvat ohjannut Shehkar Kapur on Bollywoodin lahja Hollywoodille.

Kirjoitukseni elokuvasta Elisabet: Kultainen aikakausi.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Elisabet: Kultainen aika.

Elizabeth I


Elizabet I kiinnostaa. Hänestä kirjoitetaan ja tehdään yhä uusia elokuvia, joista uusin on Elizabeth: The Golden Age .

Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta ja lisätietoa Elisabetin ajasta.

Shehkar Kapurin Elisabet: Kultainen aikakausi on historian elävöittämistä suuressa mittakaavassa. Elisabet ja hänen aikansa sopivatkin täydellisesti elokuvaan. Renessanssi oli pukuloiston, löytöretkien, väkivallan ja juonittelujen aikaa.

Näin elokuvan ennakkoon ja arvioin sitä uutiskatsauksessa. tässä joitain mielipiteitäni. Näin sen uutispätkän, mutta en muistanut merkitä muistiin, mistä sen vosi löytää. Se taisi olla MTV 3.

Kapurin elokuva on erinomaista viihdettä. Siinä on kauneutta, toimintaa ja hyviä näyttelijöitä, maalauksellinen meritaistelu. Pukuhistorian ystäville se on todellista herkkua (Puvut: Alexandra Byrne): kauniita tekstiilejä, hienoja yksityiskohtia, loistavat värit. On uljasta 1500-luvun arkkitehtuuria, hienoa sisustusta, upeita maisemia ja kauniita hevosia. Se on visuaalisesti erittäin ilahduttava elokuva. Kauniita kuvia elokuvasta

Kaipasin palatseista loistavia 1500-luvun seinägobeliineja, jollaisia näkee esimerkiksi Viktoria ja Albert -museossa. Entä heinät ja kukat Elisabetin vastaanottosalien lattioilla? Niitähän ulkomaiden lähettiläät ihmettelivät. Minua häiritsi se, että Elisabet peilaili jatkuvasti, kun todellisuudessa hovissa ei ollut peiliä vuosikausiin. Kun Elisabet sitten halusi nähdä itsensä peilissä, hän suuttui siitä, että häntä oli kehuttu kauniiksi! Elisabet oli sairastanut isorokon, joka oli runnellut hänen kasvojaan.

Elizabet oli turhamainen, älykäs ja tuittupäinen. Hänen turhamaisuuttaan suvaittiin, sillä se oli naisellista turhamaisuutta: ulkomuoto, vaatteet, soittotaito, pitkät kauniit sormet, latinantaito, tanssitaito, musikaalisuus, "ikuinen nuoruus". Elisabet korosti naisellisuuttaan, mutta sanoi myös olevansa samanlainen kuin isänsä. Hän oli päättämätön luonne niin kuin isänsä, mutta ei ollut onneksi perinyt hänen julmuuttaan. Hän oli viisaampi kuin isänsä, hän ei ärsyttänyt kansaa, mutta hän saattoi heittää neuvonantajiaan aamutossullaan.


1500-luvun
ihmisen maailma


Elokuva on uskollinen ajan hengelle, vaikka tapahtumien järjestystä ja ajankohtaa on muuteltu, henkilöitä on yhdistelty. Mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan.

Tuon ajan Englannissa oli 5 miljoonaa asukasta, ja pelkästään Lontoossa 1560 noin 100 000 asukasta ja vuonna 1600 200 000. Kaupungin ympärillä olivat osittain rappeutuneet muurit, vain yksi silta (1200-1832) johti Thames-joen yli, muurissa oli 10 porttia, useimmat talot olivat puusta ja 3- ja 4 -kerroksisia. Hienommat talot olivat kiveä. Ennen uskonpuhdistusta Lontoossa oli 100 kirkkoa ja monia luostareita. Kun ne purettiin, niistä tehtiin tehtiin kuninkaan suosikeille taloja. Lukutaito oli siihen aikaan melko yleistä, ja hartauskirjat olivat kaikkein suosituinta luettavaa.

On vuosi 1585. 52-vuotias Elisabet on hallinnut jo 27 vuotta. Mutta hänelle ilmestyy elokuvassa kosijoita, jotka todellisuudessa esiintyivät jo 25 vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi Ruotsi-Suomen Erik XIV oli kuollut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Elokuvan nimessä esiintyvä käsite 'golden age, 'kultainen aika' on tavattu monissa kulttuureissa. Yleensä sanonnalla tarkoitetaan kreikkalaista utopiaa ajasta, jolloin vallitsi vauraus, rauha ja sopusointu ja jolloin ihmiset olivat moraalisesti puhtaita ja ikuisesti nuoria. Se on niin kuin Paratiisi tai Jesajan tai Ilmestyskirjan tuhatvuotinen valtakunta.


Uskonto oli pääosassa
Elisabetin aikana


Nykyajan ihmisen, elokuva-arvostelijankin, on ehkä vaikeaa käsittää sitä tosiasiaa, että uskonto oli pääosassa 1500-luvun maailmassa. Se oli 1500-luvun ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. Siihen suhtauduttiin aidon vakavasti ja syvällisesti. Sen ajan ihminen oli yhdistelmä lapsenomaista tunnekuohua, julmuutta ja syvää huskautta tavalla, jota meidän on vaikeaa käsittää. Hänelle astrologia oli tiedettä, ja elokuvassa esiintyykin Elisabetin neuvonantajana myös Ackroydin romaaneista tuttu mystinen tohtori Dee.

Elisabetin uskonnollisuus on helpommin ymmärrettävää, sillä siinä oli samantyyppistä järkevyyttä kuin nykyajan pohjoismaisessa protestantismisssa. Hänen uskonnollisuutensa oli kuitenkin aitoa ja syvällistä. Elisabet oli omaan aikaansa nähden hyvin suvaitsevainen hallitsija. Hän oli oppinut suvaitsevaisuuteen kovan koulun kautta. Äiti ja ystäviä oli teloitettu, ja hän oli itse joutunut elämään jatkuvassa pelossa uskonsa vuoksi.

Se oli julmaa aikaa, oli orjuutta, eläintenrääkkäämistä, ruumillista rangaistusta aikuisille ja lapsille. Kuolemantuomio ja kidutus olivat tavallisia rangaistusmuotoja. Kuolemaantuomitut kuten myös Maria Stuart pukeutuivat huolella, pitivät hienoja puheita. Kuolema oli elämän suurin päivä, ovi toiseen, parempaan maailmaan. Elokuvassa katoliset on esitetty karrikatyyreinä, osittain hyvinkin mauttomasti. Se hämmästytti, sillä Kapurin ensimmäinen Elisabet-elokuva käsitteli uskonnollisia kiistoja hyvin tasapuolisesti ja vakavasti.

Maria Stuartista on esitetty kuitenkin hyvin ihannoiva kuva. Maria Stuarthan oli ollut ajattelematon tytönhupakko, varsinainen katastrofisukulainen, mutta vangiksi jouduttuaan hän otti hurskaan katolisen roolin. Hänestä tuli sen ajan maailman katolisille tärkeä symboli, aivan kuten Elisabetista tuli sama protestanteille: neitsyt Marian korvike.

Romanttinen sankari
on yhdistelmä


Elokuvan romanttinen mieshahmo on Sir Walter Raleigh, joka oli runoilija, tutkimusmatkailija, seikkailija, hovimies. Raleigh oli Elisabetin suosikki. Hän oli Elisabetin entisen opettajan sukulainen ja Elisabetin lapsuudenystävän ja suuren rakkauden Dudleyn tuttava. Elisabet lahjoitti muutamille suosikeilleen, varsinkin walter Raleigh'lle maaomaisuuksia, taloja ja monopoleja erilaisiin tuotteisiin. Toiset kuten Walshingham velkaantuivat kuningatarta palvellessaan.

Niitä, jotka tuntevat 1500-luvun historiaa, voi häiritä se, että tapahtuminen järjestystä on muuteltu ja henkilöitä yhdistelty (Sir Walter Raleigh ja Sir Francis Drake, toinen tutkimusmatkailija ja laiva-asiantuntija), mutta sitä on tehty ennenkin elokuvissa, jotta juoni saadaan tiivistetyksi ja tapahtumia nopeutetaan. Raleigh esiintyy elokuvassa keskeisenä meritaistelussa, mutta hän ei ottanut siihen osaa toodellisuudessa. Hän oli kylläkin rakennuttanut suuren laivan, jonka Elizabeth oli ostanut häneltä ja joka oli englantilaisten lippulaiva taistelussa Suurta Armadaa vastaan.

Meidän ajan kuvaamista
historian kautta


Elokuva kertoo meidän ajastamme historian kautta. Jos ei kertoisi, se ei kiinnostaisi muita kuin pientä joukkoa historian asiantuntijoita. Täysin tarkka menneisyyden toistaminen olisi raskasta katsottava ja vaikeaa ymmärtää. Dokumentit ja kirjat ovat niitä varten, jotka haluavat faktoja.

Elokuvassa käsitellään meidän aikamme uskonnollista fanatismia ja ahdasmielisyyttä 1500-luvun esimerkillä: silloinkin oli fanaatikkoja. Pärttylinyöstä oli kulunut vasta vähän yli 10 vuotta. Silloin Pariisissa ja muuallakin Ranskassa surmattiin tuhansia protestantteja. Walshingham oli Pariisissa Pärtyylinyön aikaan, pääsi pakenemaan, pelkäsi, että sama väkivalta laajenisi muuallekin Eurooppaan.

Minusta elokuvan vakavin virhe oli tehdä katolisista naurettavia karrikatyyrejä. Maailmassa on noin 1,12 miljardia (miljardi= 1000 miljoonaa) katolista. Heistä suuri joukko saattaa boikotoida elokuvaa. Espanjan kuninkaalla Philipillä oli sitä paitsi syytä hyökätä Englantiin, sillä englantilaiset, kuningattaren oma merirosvo Sir Wlliam Drake ensimmäisenä, ryöstivät jatkuvasti espanjalaisten laivoja ja lisäksi Englannin katoliset, joita oli puolet kansasta, olivat pyytäneet häntä apuun. Tiukan paikan tullen suurin osa katolisista muuttui kuitenkin isänmaallisiksi sodan aikana eikä mennyt espanjalaisten puolelle.

Jokainen aikakausi tekee oman tulkintansa historian henkilöistä ja tapahtumista.
Joskus ovat olleet muotia seikkailut, toisinaan rakkaustarinat, toisinaan tragediat. Tämä elokuva on yhdistelmä: siinä on seikkailua, rakkautta, suuria kohtauksia, hienoja vaatteita, loisteliaita taloja ja sisustuksia, tragediaakin. Se on vähän niin kuin telenovella tai saippuaooppera ja toisaalta vähän niin kuin Bollywood-elokuva.

Intialainen näkökulma ja tyyli, musiikki ja värit saattavat piristää Hollywood-elokuvaa. Lisäksi intialainen voi ehkä ymmärtää 1500-lukua paremmin kuin me länsimaiden ihmiset. Intialaisessa suurkaupungissa on edelleen paljon samaa, mitä oli Lontoossa keskiajalla: ihmispaljous, ahtaus, tuoksut, värit, rikkaat ja köyhät elämässä rinnakkain, elämän värikäs runsaus.

Elizabet I Elisabetin "kotisivut"

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Helen Mirren on venäläistä aatelissukua



Elisabet I Ditchleyn muotokuvassa. Elisabet rakasti kauneutta ja pukuloistoa. Sitä nähtiin jo TV-draaman ensimmäisesssä osassa.

Ilyena Vasilieva Mironov on paremmin tunnettu nimellä Helen Mirren. Hänet on nähty monissa mielenkiintoisissa rooleissa TV:ssä ja elokuvissa. Tällä viikolla nähdään kaksiosainen Elisabet I (2005). Toinen osa tästä loisteliaasta historiallisesta draamasta nähdään huomenna torstaina.

Helen Mirrenin esi-isä kreivi Mikhail Kamensky oli Katariina Suuren aateloima lahjakas upseeri. Isoisä, tsaarin armeijan eversti ja diplomaatti oli Lontoossa neuvotteluissa, kun Venäjällä puhkesi vallankumous. Hän jäi Englantiin perheineen eikä nähnyt enää koskaan ketään sukulaisistaan. Kirjeenvaihto jatkui kuitenkin 1950-luvulle asti.

Helen Mirrenin isä muutti suvun nimen Mironovin Mirreniksi 1950-luvulla. Hän soitti ennen toista maailmansotaa London Philharmonic -orkesterissa ja toimi sodan jälkeen taksinajajana ja ajokorttikokeiden tarkastajana. Mirrenin äiti oli kolmastoista lontoolaisen lihakauppiaan neljästätoista tyttärestä. Helen Mirren on Elisabetin tavoin lapseton.

Mirrenin suvun tarina on kuin jännittävä historiallinen romaani. Helen Dunmore on kirjoittanut Mirrenin suvusta radionäytelmän, joka pohjautuu Mirrenin Venäjältä saamiin sukuarkistoihin.

Sukulaisiakin on löytynyt, mutta suvun Smolenskissa sijaitseva tila oli menetetty vallankumouksessa ja nimetty neuvostoaikana Juri Gagarinin mukaan, joka oli kotoisin samasta kylästä kuin Mironovit.

Elisabetin ja yleensä 1500-luvun vaatteista olevat linkit ovat siirtyneet Kotisivublogiini.