Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alasommee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alasommee. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014

Perhe on paras, ja suku on suurin



Junan ikkunan läpi otettu valokuva Viipurin linnasta.  2014, toukokuu

Syksyllä 2012 kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni oli siellä työssä, kulki isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla.



Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä, oli yötä pikkusiskonsa Sofian luona, joka asui Ratakadulla. Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. 



Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa.
Ukki eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut itse koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti siitä, että hänen rakastamansa Viipuri ja Pietari joutuivat kokemaan kovia ja tulivat hirmuvallan osaksi.

Kemppisen kirjoitus 1000-luvulla eläneen esi-isän haudasta sai minutkin ajattelemaan juuriani. Ukin esi-isät elivät tuohon aikaan jossain nykyisen Saksan seuduilla, joku ehti tulla 1000-luvulla Ahvenanmaalle. Kunpa tietäisin hänestä enemmän. Meillä kaikilla on esivanhempia suuret määrät. Sanotaan, että me kaikki eurooppalaiset olemme samaa sukua - olemme Kaarle Suuren jälkeläisiä.




keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Viipurista ollaan



Viipurin maalaiskunnan vaakuna

Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.

Vasta viime syksynä kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.

Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä).  Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.

1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.

Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.

Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.

Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.