Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnellin blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnellin blogit. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 03, 2016

Nuoria naisia vakoilijoina Madridissa



TV:ssä on tänä keväänä menossa sarja "Ommelten välinen aika", joka kertoo nuoresta naisesta, joka päätyy vakoilijaksi Madridiin. Espanja oli toisen maailmansodan aikana kansainvälisen vakoilun keskus. Gestapon agentteja oli siellä runsaasti, sillä Hitler halusi Francon puolelleen. 

Uskon, että kirjailija on saanut vaikutteita kuuluisan vakoilijan Aline Griffithsin muistelmista.  Hänen ensimmäinen muistelmateoksensa "The Spy Wore Red" kertoo ajasta, jollon hän kulki revolveri ja syanidikapseli iltalaukussaan ja¨paljasti Hitlerin agentteja Espanjan seurapiirien keskeltä. Hänestä tuli toisen maailmansodan aikana salainen agentti Eurooppaan, josta hän löysi myös unelmiensa prinssin.

Hänen molemmat veljensä olivat sodassa, toinen lentäjänä Euroopassa, toinen sukellusveneessä Tyynellä valtamerellä. Aline oli lähtenyt pienestä kotikaupungistansa New Yorkiin etsimään seikkailuja ja jännitystä elämäänsä.

Aline joutui erikoistehtävään Madridiin. Alinen tehtävänä oli saada selville, ketkä espanjan seurapiirien keskushenkilöistä olivat Hitlerin vakoojia. Kukapa olisi osannut epäillä, että 20-vuotias lapsenomaisen hento amerikkalaistyttö Aline Griffith oli salainen agentti. Hän oli espanjalaisemman näköinen kuin espanjalaiset, oli käynyt katolisen tyttöjen collegen ja puhui ranskaa ja espanjaa. Mukanaan pieni matkalaukku, jonka sisältö ei paljastanut häntä, Aline lensi sotilaskoneessa Eurooppaan.

Lue kotisivublogistani lehtiartikkeli, jonka kirjoitin vuonna 1989 Aline Griffithin muistelmateoksen ja haastattelujen pohjalta.
 http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/amerikan-mata-hari-aline-griffith_7973.html
Artikkeli ilmestyi vuonna 1989 : "Romanonesin kreivittären hurja nuoruus: Mallitytöstä tuli Amerikan Mata Hari."- Eeva 7/1989, 78-80
 

maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Kävijämäärä 2016 asti

my amaryllis

Syyskuuhun 2010 mennessä tässä blogissa oli edellisten mittareiden mukaan käynyt noin vuodesta 2005 alkaen 300000 lukijaa. Bloggerin mittari aloitti vasta toukokuusta 2010 ja näyttää ajalta 5/2010-4/2016 yhteensä 611 652 kävijää tälle blogille. Voisi olettaa, että kymmenessä vuodessa olisi kertynyt jo yhteensä miljoonaa kävijää, mutta yhtä koko ajan käynyttä mittaria ei ole.

En ole seurannut tarkkaan kävijämääriä, mutta sillloin tällöin merkitsen jotakin muistiin. Minulla on useita muitakin blogeja , kaikissa blogeissani on ollut vuoden 2010 jälkeen vähän yli miljoona katsomista. Sitten ovat vielä Vuodatuksen blogit, joiden kävijä ja katsojamääriä en tiedä.
Muut blogit: Katso blogit linkissä olevan info-blogin sivupalkista. On tullut kirjoitettua jotakin joka päivä, mikä olikin päämääränä aloittaessani bloggaamisen.

Viime aikoina kuvat ovat tulleet blogeissani ja yleensä blogeissa entistä tärkeämmiksi, jopa kaikkein tärkeimmiksi. Suosituin kirjoitus tässä blogissa on ollut Amarylliksen hoito-ohjeet vuodelta 2006.  Minulla oli ensimmäiset 20 vuotta Kanadasta paluun jälkeen paljon leveitä ikkunalautoja, joilla saatoin kokeilla kukkien kasvattamista. Ylhäällä oleva kuva on vuodelta 2008.


my old and faithful yellow orchid

Toiseksi suosituin on kirjoitus Näin saan orkideat kukkimaan ja kuvassa on uskollinen kukkijani, jonka ostimme Kalliosta Ympyrätaloa vastapäätä olevasta kukkakaupasta tämän vuosituhannen alussa. Olimme kaikki kerrostalon asukkaat putki- ja yleisremonttia paossa kokonaisen vuoden evakkoina Suonionkadun ja Neljännen linjan kulmatalossa. Orkidea kyllästyi kukkimiseen vasta sitten, kun muutimme Töölöön.

värikollaasi-201-green

Kolmanneksi suosituin on värikollaasi, jonka olen muodostanut Töölön korttelimme toisessa päässä olevasta vihreästä seinästä ja peikonlehdestä keittiömme ikkunalla. Peikonlehti onkin ainoa huonekasvi, joka kukoistaa täällä.



Ja neljäntenä tulee yllätyksekseni aika tuore blogikirjoitus, kuva ja tiedot vuonna 2014 ilmestyneestä yhteisniteestä, jossa ensimmäiset kolme kirjaani ovat yksissä kansissa: Vaahteralaakson Aurora. Se on ohittanut jopa joulupukin

maanantaina, helmikuuta 29, 2016

Blogisisko on nyt liittynyt Blogit.fi -hakuun

elokuva
                                   
Helsingissä sattuu ja tapahtuu. Helsinki-kuva: Anna Amnell
(Blogger poisti panorama-kuvani jostain syystä:))

Blogisisko ® Anna Amnell on helsinkiläinen bloggaaja.

Olen blogannut vuodesta 2005, jota sanottiin Bloggaaajien vuodeksi. Bloggaaminen oli niin uusi ja kiinnostava asia, että Helsingin Sanomat eli toimittaja Anssi Miettinen perusti blogin, jossa hän kertoo alkuaikojen bloggaajista. Helsingin Sanomat ennusti, että bloggaamisesta oli tulossa pysyvä ilmiö. Artikkeli "Perustin tiedotusvälineen" julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005, ja se.on luettavissa HS.fi -arkistoista. Olen mukana siinä Blogisiskona ja nimelläni. Tässä lyhyt selostukseni  aiheesta.

Blogisisko-blogi on yleisblogini, johon kirjoitan kaikenlaisista aiheista: Helsinki, kukat, kirjoittaminen, ajankohtaiset ilmiöt, matkat - viime vuosina minulle aikaisemmin tuntemattomiin paikkoihin: Berliiniin, Kroatiaan, Sloveniaan, Serbiaan, Pietariin ja Moskovaan. Otan hyvin paljon valokuvia. Laitan useimmiten tähän blogiin myös kuvahaastekuvat ja kirjoitukset: Makrokuvat ja Uudet värikollaasit, joista minulle on ollut paljon iloa. Kirjoitan kirjoittamisen arjesta ja kirjoista, mutta en ole kirjabloggaaja.

Minulla on muitakin blogeja. Olen monibloginen - kuin mustekala. Blogisiskon lisäksi kirjoitan useimmiten kirjallisuus- ja historiablogeihini Aurora  (Viktorian ja Edwardin aika) ja Lucia Olavintytär (keskiaika/renessanssi/1500-luku), Nukkekotiblogiin ja Kotikissamme -blogiin. Käsityöblogini Broken Star on ollut unelias. Ehkä Nojatuolipuutarhuri-bloginikin virkistyy kesän tullen. Blogien nimet ja päivittyminen näkyvät tästä informaatiosivusta.

Jossain vaiheissa oli häiriköitä, ja lakimiehen neuvosta rekisteröin blogini nimen, joka on virallisesti Blogisisko ® Se rauhoitti tilanteen. Tiedot rekisteröinnistä
http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku/?appNum=T201003680&regNum=251938

Tervetuloa!
Olen mukana myös Facebookissa ja Flickrissä.
anna.amnell.finland
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/collections
mm kuvia nukkekodeistani
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/collections/72157600875138530/









Vakiosuosikit näiden vuosien aikana:
Amaryllis- Hoito-ohjeita
Näin saan orkideat kukkimaan
 Seksismiä ja ikärasimia kielessä. Kukkahattutäti Se on päässyt Wikipediaankin linkkinä Kukkahattutäti-kirjoitukseen.

Minulla on ollut yleensä tässäkin blogissa mittari, mutta välillä se on lopettanut, välillä se on kadonnut. Bloggerin mittarin mukaan on tässä blogissa ollut vuoden 2010 alun jälkeen 604377 kävijää. Vuosina 2005-2010 arvelen olleen sen verran, että miljoona on ehkä tullut täyteen. Hyvä neuvo: Hankkikaa heti alkuun kunnollinen kävijämittari!

P.S. Teen lyöntivirheitä, sillä kuvittelen osaavani kirjoittaa katsomatta sormiini.







keskiviikkona, toukokuuta 06, 2015

Aurora -kirjat on Vaahteralaakson Aurora

aurora-blogiin 20§15

Olen muuttanut Aurora-blogin nimen. Se on nyt Vaahteralaakson Aurora,  sillä neljästä Aurora-kirjastani kolme sisältyy nyt samannimiseen yhteispainokseen. Blogin osoite on edelleen sama  http://aurorakirjat.blogspot.fi

Melkein kaikkien blogieni päivittyminen ja muutakin tietoa on täällä
http://amnell-anna.blogspot.fi/
Vaahteralaakson Aurora -blogi kertoo 1900-luvun alun kulttuurista ja Aurora-kirjoista, myös siitä, miten ne ovat syntyneet. Viimeisin kirjoitus     Kevätmyrsky Springstorm, jolkla osallistun myös Pieni lintu-blogin järjestämään kuvahaasteeseen Kevät Spring. Kerron, miten myrskykokemukseni ovat siirtyneet kirjoihini.
http://aurorakirjat.blogspot.fi/2015/05/kevatmyrsky-springstorm.html


Huvila Tukholman saaristossa

Tukholman saaristossa oleva huvila on Vaahteralaakson kartano, fiktiivinen talo 1900-luvun alun Torontossa, jonne suomalaistyttö päätyy Suuomesta karkotettua isäänsä etsiessään. Aurora-kirjoissa eletään Suomessa sortovuosia ja Brittiläisessä Imperiumissa Edwardin aikaa.

Sivupalkissa tiedot nettikaupoista, joista voit tilata sen. Se on myös e-kirja.

Kurkista Vaahteralaakson Aurora -kirjaan

sunnuntaina, syyskuuta 01, 2013

Yhdeksäs syyskuu bloggaajana

Helsingin syksyä vuonna 2006. Syksyllä 2005 minulla ei ollut vielä digikameraa.
Hyvää syksyä kaikille!

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Mikä bloggaaja olet?

Stockholm Old Town

Keskiajan ahtaat kadut kertovat pelosta, jota kaupungin asukkaat tunsivat vihollisia vastaan. Kapeilla kaduilla oli helppo puolustautua, heittää kaupunkiin tunkeutuja alas. Mistä kertovat ahtaat määritelmät? Kuvassa tämän blogin kirjoittaja Tukholman keskiaikaisessa kaupunginosassa.

Kommentti ja onnittelut Marian kirjablogiin , jossa kerrotaan uudesta Kirjablogi-kirjasta:


Ensinnäkin - onneksi olkoon, Maria, kun olet näin nopea, että ehdit jo bloggaamaan tästä uudesta Kirjablogi-kirjasta.

Toisaalta luin teoreettista pohdintaa kirjablogien institutionalisoitumisesta.


Olen blogannut vuodesta 2005 ja olen pakostakin huomannut monenlaisia muutoksia, uusia aluevaltauksia, uusia määritelmiä blogeista. Tänä aikana olen perustanut useita rinnakkaisblogeja: nukkekotiblogin, nojatuolipuutarhuriblogin, kissablogin. Minulla on myös kaksi historiablogia (1500-luku ja 1900-luvun alku).

Kirjoitan kaikissa blogeissani myös kirjoista, yllättävän paljon myös kirja-arvioita, mutta en sano itseäni kirjabloggaajaksi. Eivät sano varmaan muutkaan. Sana 'kirjabloggaaja' näyttäisi tarkoittavan bloggaajaa, joka bloggaa vain tai lähinnä kirjoista. Onko näin?

Määrittely on siis jo tapahtunut. Kirjabloggaajat muistuttavat mielestäni keskiajan ammattikuntia, jotka puolustavat kiivaasti omaa identiteettiään ja omia rajojaan. Samaa ei nähdäkseni voi sanoa kissabloggaajista tai nukkekotibloggaajista jne. Jotain erikoista tilanteessa on. Miettikää, mitä se on.

2. kommentti
Vuoden 2005 elokuussa neuleblogit olivat kohun keskellä. Miesbloggaajat pilkkasivat niitä, sillä niitä tulvi Blogilistalle ja sen kärkeen. 

Se oli merkki jostakin suuremmasta ilmiöstä: neulominen ja ylensä käsitöiden tekeminen oli nousemassa nuorten naisten lempiharrastukseksi kaikkialla länsimaissa. Nehän olivat olleet pitkään "mummojen" maailmaa. Trendi on ollut pysyvä. Lankakauppa alkoi kannattaa. Oli syntynyt jotakin myönteistä ja kansantaloudellisestikin hyvää, pehmeää kapitalismia.:). Bloggaajilla oli merkittävä asema tämän trendin synnyttämisessä.

Muistatko, kuinka elokuussa 2005 neuleblogit olivat kohun keskustassa, ja miehet pilailivat niiden kustannuksella.
Lisäys: Määritteletkö itsesi, bloggaaja? Mikä bloggaaja sinä olet?
P.S. Olen kirjoittanut yli 5000 kirjoitusta tähän blogiin. Kirjallisuuteen liittyviä hakusanoja blogin pohjalta




torstaina, toukokuuta 09, 2013

Blogit kirjoistani

Aurora-blogi by Anna Amnell
Aurora-blogi, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Aurora-blogi kertoo Aurora-tyttökirjoistani ja1900-luvun alun kulttuurista. Siinä ovat jugend, sortovuodet, siirtolaisuus, Helsinki, Pariisi ja Toronto sellaisina kuin ne olivat 1900-luvun alussa, samoin pukuhistoriaa ja ruokaa. Siinä kuvataan toisin sanoen Aurora-kirjojen maailmaa. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä ja taitavat loppua kohta kirjastoistakin. (Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991, 1992 2. painos, Aurora ja Pietarin serkut 1993 , Aurora ja villikyyhkysten aika 1995 ja lasten versio Aurora ja Molly 1999.


IMG_1144

Lucia Olavintytär-blogi käsittelee kirjojani Kyynäärn mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) ja osittain kolmatta osaa, joka on valmiina, mutta ei ole löytänyt vielä kustantajaa. Se on keskiaika- ja renessanssiblogi, jossa on kuvia ja kirjoituksia keskiajasta Suomessa ja muissa Euroopam maissa. Myös siinä on pukuhistoriaa, rakennuksia, kuvia museoista, kaikkea 1500-lukua ja vähän varhaisempaa keskiaikaa koskevaa. Erityisaihe on lyhytkasvuisuus. Huomaamattani Lucia Olavintytär-blogin kävijämääärä oli ylittänyt 60000. En ole odottanut tällaista kiinnostusta ja olen siitä iloinen.


Auroran talo nukkekotiblogi

Nukkekotiblogini Auroran talo. Aiheet: nukkekodit, miniatyyrit, nuket, lelut. Kerron tässä blogissa myös kahdesta nukkekodista, jotka olen sisustanut. Ne ovat Auroran talo ja 1500-luvun Portinvartijan tornitalo (Gatehouse). Olen ommellut vaatteet historiaa elävöittävät 1500-luvun ja 1900-luvun alun vaatteet sekä nukeille että itselleni. Niistä on hyvin paljon valokuvia.

lauantaina, toukokuuta 04, 2013

Anssi Miettinen kertoo blogeista vuonna 2005. Mukana myös Blogisisko

HS kuukausiliite 11-2005-Blogit

HS/kuukausiliite 45 vuonna 2005 marraskuussa

Tänä aamuna tullut Hesarin Kuukausiliite (toukokuu 2013, sivu 25) kertoo, että hs.fi julkaisee uudestaan Kuukausiliitteiden vanhoja kirjoituksia: "Nyt siellä on myös toimittaja Anssi Miettisen kirjoitus Perustin tiedotusvälineen, joka julkaistiin alun perin Kuukausiliitteen numerossa 11/2005".

Toimittaja Anssi Miettinen piti vuonna 2005 blogia, jossa hän tutki sen ajan suomalaisia blogeja. Miettisen kirjoitus  on nyt luettavissa Helsingin Sanomien nettisivujen "arkistojen kätköissä" osoitteessa hs.fi/kuukausiliite.  
http://files.snstatic.fi/HS/kkliite/arkisto/2005/11/

Miettisen kirjoituksessa mainitaan myös blogini Blogisisko, on myös vihjeitäni uusille bloggaajille ja silloinen Blogger-profiili kuvineen. Blogisisko-blogi toimi silloin osoitteessa http://amnellanna.blogspot.fi, jossa on nykyään kotisivublogini "Anna Amnell".


Jos et pääse HS:n nettisivuille, lue pieni tietoisku samasta asiasta täältä blogistani. (Bloggaaminen vuonna 2005)
Aikaisempia kirjoituksia Arkistojen kätköistä. 

Ensimmäinen kirjoitukseni (Yhdistin blogit Blogisisko 1, 2 ja 3, ja niille tuli osoitteeksi tänä blogisisko.blogspot.fi)
Lisäys: Blogisisko ® on nyt rekisteröity tavaramerkki

Päivitetty 1/2015
Blogisisko (rekisteritiedot)

Blogisisko is a registered trademark 251938.
rekisterinumero 251938
sekä 'Blogisisko' että 'blogisisko'
Huom haku muuttunut!
Kirjoita kohtaan haku 'Blogisisko'/'blogisisko' tai 251938
http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku




sunnuntaina, helmikuuta 17, 2013

Vuodatuksen remontti edistyy

Vuodatuksessa olevat blogini by Anna Amnell
Vuodatuksessa olevat blogini, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Bloggaamisen alkuaikoina olivat milloin Blogger milloin Vuodatus epäkunnossa. Siksi perustin rinnakkaisblogeja, jotta jokin niistä toimisi viikonlopullakin.

Kirjoitan hyvin monista aiheista. Siksi minusta on ollut selkeintä perustaa useita blogeja.
Broken Star (2005-) on käsityöblogi, Narniassa (2005-) kirjallisuusblogi, johon aloin suomentaa Narnia-aiheista englannin graduani Narnia-elokuvien tultua elokuvateattereihin.

Syksyblogi on kausiblogi, Kirjoituslipasto yhden sivun infoblogi, joka toimi alussa Bloggerissa,  ja Kotikissat alkuperäinen kissablogini, joka on siirtynyt melkein kokonaan Bloggeriin.

Aikoinaan oli myös blogi Kyynärän mittainen tyttö, mutta minun oli pakko lopettaa se todella ikävien häiriöiden vuoksi.

Vuodatus näyttää jo aika mukavalta. Voitte nähdä sen vilkaisemalla blogejani. Kaikki kuvat eivät ole vielä palautuneet ja uusien kuvienkin laittaminen on hankalaa joihinkin blogeihin. Kannattaa kuitenkin olla kärsivällinen.

Bloggerin blogeihini pääsee suoraan sitä varten perustetulta infosivulta, jossa on myös muita hyödyllisiä linkkeja.

Anna Amnellin blogit, blogit, Vuodatus, Blogger

perjantaina, heinäkuuta 06, 2012

Iso blogi vai monta pientä


Vuonna 2005 minulla oli vain yksi blogi, Blogisisko. Siihen alkoi kertyä niin monia aiheita, että perustin joillekin niistä omat blogit, esim. nukkekotiblogin ja käsityöblogin, joka oli alussa Bloggerissa. Samoin alkoi kertyä niin paljon kuvia kukista ja puutarhoista. Lisäksi minulla on monia lopetettuja blogeja, usein Bloggerissa tai Vuodatuksessa ilmenneiden ongelmien vuoksi. Alussahan niitä oli usein kummassakin. Luonto on ollut minulle aina tärkeä, ja tuon sitä esille useissa blogeissani.

Olen pitänyt suurinta osaa blogeista omaksi huvikseni, harrastusten vuoksi, esimerkiksi käsityöt, nukkekoti, digikuvaaminen ja nyt viimeksi kukat. Blogit ovat niille harrastuksille pölyttömiä kansioita ja albumeja.

Narnia-aiheiset blogit alkoivat Narnia-elokuvien tultua. Minulla oli yliopistossa englanniksi tehty tutkielma, gradu Narnia-kirjoista. Aloin suomentaa sitä vapaasti suoraan nettiin, ja sitä jatkunee, sillä Narnia-elokuvia tulee lähivuosinakin. 

Useimmat kirjailijat pitävät kirjallisuusblogia ja keskittyvät siihen. Sillä tavoin varmaankin kiillottaa parhaiten kruunuaan, keskittyy yhteen blogiin jossa on yksi aihe. Jostain syystä koen lukemani kirjat hyvin yksityiseksi asiaksi enkä halua niistä kirjoittaa useinkaan. Sitä paitsi minun on vaikeaa arvostella toisen ihmisen kirjoittamaa kirjaa. Se on samaa kuin arvostelisi hänen lastaan tai ainakin kissaansa tai koiraansa; " liian lihava tuo teidän kissa!"; "onpa ruma koira"! Juuri viimeisimmässä Writing-lehdessä rohkaistiinkin kirjailijoita kirjoittamaan vastineensa kritiikkiin, jos se on asiattomasti ja jopa loukaten kirjoitettu. Olisinko tehnyt viisaammin, jos olisin pitänyt vain Aurora & Lucia -blogia? Ehkäpä.

Tämä Blogisisko-blogi on se 'saippualaatikko', jolle nousen esittämään mielipiteitäni, jotka ovat harvoin muodikkaita. Blogisisko on kuitenkin kerännyt suuren määrän vierailijoita. Eniten lukijoita kiinnostaisi varmaankin hiukan skandaalinkäryiset aiheet, muta niitä ei ole paljon mieleen tullut - paitsi se makasiinien polttaminen, joka nosti savua Helsingin ylle, ja se näkyi makuuhuoneeni ikkunasta.:) Ensimmäiset kuvat siitä toivat 500 kävijää ja 1000 pageviews. Se taitaa olla ennätykseni. Viime aikoina on ollut myös kävijähuippuja, joiden syytä en oikein tajua, sillä olen ns. tavallinen bloggaaja, joka ei elä julkisuudessa eikä kirjoita suosiossa olevista aiheista.

Yhteensä kävijöitä on ollut noin 712 000. 
Hauskinta on se, että kirjoitan ihan yhtä mielelläni blogiin, jota ei lue paljon kukaan kuin suosituimpiin blogeihini. Näin blogista on tullut oman päiväkirjan tai muistilehtiön vastine. Bloggaaminen on hauskaa.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2011

Nukketaloblogi yllätti

Kävijöitä nyt yli 50 000.  Alussa kerroin siinä nukkekotien ja nukenvaatteiden laittamisesta, mutta viime aikoina olen vain laittanut kuvia.

Auroran talo nukkekotiblogi. My Dolls' Houses

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Blogisisko-blogin suosikkiaiheet


Christmas 2008, originally uploaded by Anna Amnell.
Suurin osa Blogisisko-blogin lukijoista tulee Googlen kautta. He etsivät tietoa joko ajankohtaisista aiheista tai joistakin vakioaiheista.

Bloggausohjeissa neuvotaankin kirjoittamaan ajattomia kirjoituksia, jotka muodostavat blogin rungon.

En tiennyt mitään tällaisesta ohjeesta moneen vuoteen, kirjoitin vain aiheista, jotka kiinnostivat minua. Blogihan on eräänlainen kuvallinen muistikirja, josta voi tarkistaa itsekin monia asioita.

Bloggerin tilastojen mukaan suosituimmat aiheet ovat olleet tässä blogissa kuluneen kahden vuoden aikana

Amaryllis. Hoito-ohjeita (vuodelta 2006)
Näin saan orkideat kukkimaan (2008)
Joulupukki, ikä 800+ (2009)
Rekisteröi blogisi nimi ja nimimerkkisi (2011)
Penrosen laatat Keskuskadulla (2009)
Kukkivat hevoskastanjapuut (2007)
Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä (2009)
Tietokoneen taustakuva: vastakohta pakkaselle (2010)
Joululauluja Christmas Songs (2007)
Seksismiä ja ikärasismia kielessä. (2006)

Kunakin kuukautena luetaan tietenkin ajankohtaisia aiheita tutuista blogeista.

Muissa blogeissani on kussakin erikoisaihe: kissat, nukkekodit ja lelut, käsityöt, Narnia, omat kirjani ja valokuvat eri aiheista koottuina omiin blogeihinsa. Blogini muodostavat kuin kirjoituslipaston, jonka laatikoihin olen lajitellut aineistoa. Löydät kaikki Blogilistalta.

lauantaina, lokakuuta 15, 2011

Blogisiskon paljastuksia

Kahdeksan (8) asiaa, joista en ole kertonut blogissani

1. Blogisisko-blogini vain osoitteella blogisisko.blogspot.com ja blogisikso.vuodatus.net (pelkkä ilmoitusblogi, ei päivity)  Kaikki Blogisiskon blogit löytyvät täältä Blogilistalta. (koko sivu)

2. En pidä Blogisisko-blogia minkään lehden nettisivuilla. Olen itsenäinen bloggaaja. Minua on pyydetty eräälle suomalaiselle ja eräälle amerikkalaiselle sivustolle. Jos en kirjoittaisi uusia kirjoja - jotka ehkä joskus ilmestyvät -  olisin saattanut innostua. On yllättävää, että amerikkalaiset ihastuivat 1500-luvun blogiini.:)

4. Minulla on nykyään gravatar Wordpressissä, jotta voin kommentoida sillä vaivattomasti Wordpress-blogeissa. Siitä pääsee sivulleni Sanojen aikaan ja tänne Blogisisko-blogiin mutta ei salaiseen Wordpress-blogiini - sen nimi ei ole Blogisisko. Alan laittaa sinne joskus valokuviani.

Tunnustaminen on väsyttävää. Jatkuu jonain toisena päivänä, jolloin on kertynyt uusia tiedotuksia..

lauantaina, lokakuuta 01, 2011

Vaihda blogisi asua


blogissa, originally uploaded by Anna Amnell.
Kyllästyisin täydellisesti bloggaamiseen, jos en vaihtelisi blogin ulkoasua. Nykyään se on helppoa Bloggerissa. Muistelen bloggaamisen alkuaikoja, jolloin piti osata jotain blogin salaperäisistä koodeistakin.

Kuvassa näkymä Linnanmäelle päin Töölönlahdelta, jossa olimme kävelyllä.

keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Sävy sävyyn


jugurtti, originally uploaded by Anna Amnell.
Jugurttia, Piltti-marjasosetta. Toinen viikko antibioottikuurilla, korvatippoja. Tekisi mieli jo ulos. Pidän syksystä. Se on selvästi alkamassa aikataulun mukaan. Piristän itseäni laittamalla blogin uuteen uskoon ja siirtämällä tietokoneeseen syksyisen kuvan.


keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Nojatuolipuutarhuri palannut Blogilistalle

Nojatuolipuutarhuri


Poistin Nojatuolipuutarha- blogini välillä Blogilistalta, sillä blogini oli ihan jumissa. Syy: olin laittanut sinne yhteen menoon liian paljon kuvia Flickristä. Järjestelen kuvia aihepiireittäin, ja tähän blogiin tulevat kukat, viherkasvit, puutarhat jne.

Kun on ottanut kuvia monen vuoden aikana, unohtaa vanhemmat kuvat. Lisäksi on kiinnostavaa seurata sitä, millaisia kuvia eri kameroilla saa.

Kamerani ovat olleet koko ajan kevyitä taskukameroita, hinnaltaan edullisia tai korkeintaan keskihintaisia, mutta niilläkin alkaa saada nykyään riittävän hyviä kuvia. Paljon riippuu omasta taidosta ja taitamattomuudesta. Koetan opetella.

Nykyään on hankalaa saada erilaiset palvelut, PIcasa, Flickr, iPhoto jne toimimaan yhdessä. Joskus tuntuu siltä, että ne eivät tue toisiaan, vaan kamppailevat asiakkaista ja taitamaton käyttäjä tunte olevansa monen tulen välissä.

Nojatuolipuutarhuri-aiheiset kirjoitukset tässä blogissa (luonto, puutarha, kukat, kasvit jne) tai valitse hakusana 'nojatuolipuutarhuri' sivupalkista

sunnuntaina, elokuuta 14, 2011

Nojatuolipuutarhuri

Nojatuolipuutarhuri

Nojatuolipuutarhuri, uusi blogi, jotta en kyllästy bloggaamiseen. Totta puhuakseni tarkoitus on keventää laajaksi kasvanutta Blogisisko-blogia. Laitan uuteen blogiin alkuun lähinnä kuvia ja kokoan linkkejä puutarhaa, kukkia, luontoa koskeviin kirjoituksiini, joita on kertynyt paljon eri blogeihini. Nojatuolipuutarhuri on entisen valokuvablogin osoitteessa http://amnellannaphoto.blogspot.com
Samaa aihetta olevat kirjoitukset tässä blogissa
Posted by Picasa

tiistaina, heinäkuuta 19, 2011

Blogisisko ®: Blogisiskon blogit ja linkit


My blogs in Blogger, blogini Bloggerissa

Blogini Blogilistalla (kaikki julkiset blogini)

Anna Amnell/Blogisisko netissä (kaikki linkit)

Anna Amnell (Suomen nuorisokirjailijat, matrikkeli)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Blogi isoäideille

 Blogisisko' ®:  Mummolassa oli aina kesä. Tällä hetkellä viimeisin kirjoitus uudessa blogissa.

Olen opetellut käyttämään uutta tietokonetta. Varsinkin kuvien laittaminen on Applen kanssa erilaista kuin entisillä tietokoneilla. Vaivan korvaa se, että värit hehkuvat. Visuaalinen puoli onkin ollut minulle koko ajan tärkeä bloggaamisessa. Vanhat sukukuvatkin näyttävät aivan kuin uusilta. Se innosti osaltaan avaamaan uuden blogin.

Ennen kuin avasin uuden blogin, tutkin netistä oliko samaa osoitetta Vuodatuksessa tai Wordpressissä. Ei ollut. Samantyyppisiä nimiä on paljon, mutta aivan samaa en löytänyt. Tarkoitus on kirjoittaa suvun ja ystävien isoäideistä, ehkä myös kuuluisista isoäideistä.

Paras isoäiti on aina oma isoäiti - tai omat isoäidit, jos molemmat ovat olleet elossa. Monille meistä on käynyt niin, että olemme tunteneet vain toisen isoäideistämme. Näin kävi sekä miehelleni että minulle.

Olen valinnut uuden blogin taustakuvion oman isoäitini mekon mukaan. Värikin on minusta "isoäitimäinen". Käy vilkaisemassa uuden blogin nimeä ja ulkoasua.
Posted by Picasa

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

Blogisisko ® in Blogger

031 Töölönlahti

Kommentoin joko nimellä Anna Amnell tai Anna Amnell/Blogisisko.
Aikaisemmin kommentoin myös nimellä Pirkko, jota sukulaiseni ja ystäväni käyttävät. Lähetän sähköpostia vain nimellä Anna Amnell. Valitse Googlella "Anna Amnell" tai "Blogisisko Anna Amnell", niin pääset oikeaan blogiin.:)

Blogisisko ® Anna Amnell Blogilistalla ja muualla Internetissä. (kirjoitus tässä blogissa)

Blogisiskon vastaukset Kirjailijaelämää -blogin kysymyksiin (15.9. 2005)
Muistoja ja tunnustuksia (2005)
Helsingin Sanomat Kuukausiliitteen blogijuttu: (2005)
Miksi bloggaan? Kommentti bloggaamisesta (2011)
Kysymyksiä ja vastauksia (2010)
Kerro itsestäsi kirjojen nimien avulla (2010)
Pirkko Anna Amnell (Suomen Nuorisokirjailijat)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html