Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnellin blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna Amnellin blogit. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Blogi isoäideille

 Blogisisko' ®:  Mummolassa oli aina kesä. Tällä hetkellä viimeisin kirjoitus uudessa blogissa.

Olen opetellut käyttämään uutta tietokonetta. Varsinkin kuvien laittaminen on Applen kanssa erilaista kuin entisillä tietokoneilla. Vaivan korvaa se, että värit hehkuvat. Visuaalinen puoli onkin ollut minulle koko ajan tärkeä bloggaamisessa. Vanhat sukukuvatkin näyttävät aivan kuin uusilta. Se innosti osaltaan avaamaan uuden blogin.

Ennen kuin avasin uuden blogin, tutkin netistä oliko samaa osoitetta Vuodatuksessa tai Wordpressissä. Ei ollut. Samantyyppisiä nimiä on paljon, mutta aivan samaa en löytänyt. Tarkoitus on kirjoittaa suvun ja ystävien isoäideistä, ehkä myös kuuluisista isoäideistä.

Paras isoäiti on aina oma isoäiti - tai omat isoäidit, jos molemmat ovat olleet elossa. Monille meistä on käynyt niin, että olemme tunteneet vain toisen isoäideistämme. Näin kävi sekä miehelleni että minulle.

Olen valinnut uuden blogin taustakuvion oman isoäitini mekon mukaan. Värikin on minusta "isoäitimäinen". Käy vilkaisemassa uuden blogin nimeä ja ulkoasua.
Posted by Picasa

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

Blogisisko ® in Blogger

031 Töölönlahti

Kommentoin joko nimellä Anna Amnell tai Anna Amnell/Blogisisko.
Aikaisemmin kommentoin myös nimellä Pirkko, jota sukulaiseni ja ystäväni käyttävät. Lähetän sähköpostia vain nimellä Anna Amnell. Valitse Googlella "Anna Amnell" tai "Blogisisko Anna Amnell", niin pääset oikeaan blogiin.:)

Blogisisko ® Anna Amnell Blogilistalla ja muualla Internetissä. (kirjoitus tässä blogissa)

Blogisiskon vastaukset Kirjailijaelämää -blogin kysymyksiin (15.9. 2005)
Muistoja ja tunnustuksia (2005)
Helsingin Sanomat Kuukausiliitteen blogijuttu: (2005)
Miksi bloggaan? Kommentti bloggaamisesta (2011)
Kysymyksiä ja vastauksia (2010)
Kerro itsestäsi kirjojen nimien avulla (2010)
Pirkko Anna Amnell (Suomen Nuorisokirjailijat)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html

lauantaina, toukokuuta 14, 2011

Blogisisko ® Anna Amnell Blogilistalla ja muualla netissä


Blogisisko ®
Päivitetty 1/2015

Blogisisko is a registered trademark 251938.
rekisterinumero 251938
sekä 'Blogisisko' että 'blogisisko'
Huom haku muuttunut!
Kirjoita kohtaan haku 'Blogisisko'/'blogisisko' tai 251938


http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku


Kirjailijatietoa netissä:
Anna Amnell (Suomen Nuorisokirjailijat, matrikkeli)
http://www.nuorisokirjailijat.fi/amnell-anna.html


Anna Amnell - Google +

Facebook Anna Amnell (www.facebook.com/anna.amnell.finland)


Anna Amnell eli Blogisisko ® Blogilistalla
Yleisblogi Blogisisko ®  (Blogger 2005-) Kuvallinen päiväkirja. Kukat, puistot, patsaat, rakennukset. Helsinki. Suomalaisuus, siirtolaisuus, kansainvälisyys. Kirjallisuus ja kirjoittaminen.
Anna Amnellin blogit Bloggerissa löytyvät nopeasti Blogger -profiilista

Anna Amnell's historical novels for children and young people

Tarinoiden Helsinki /Anna Amnell (kirjaston sivut, Helsinkiä koskevat kirjat) LOPETETTU!
Helsingin Sanomat/Kaupunkikirjasto/Toronto/  Toronton kohdalla Aurora-sarja, niistä kolme nimellä Pirkko Pekkarinen.

Kirjailijatietoa omissa blogeissa:
Kirjoituslipasto (Vuodatus) erittäin lyhyt infosivu kirjoistani.
Kotisivublogi  (Blogger) kotisivublogi, jossa on kirjailijatietoa, luettavissa myös lehtijuttujani.
Lucia Olavintytär  (Blogger)- tietoa kirjoista Kyynärän mittainen tyttö ja Pako Tallinnaan. Keskiaika ja renessanssi, ruoka, pukuhistoria, linkkejä.
Aurora (Blogger) (Aurora-kirjat, 1900-luvun alun kulttuurihistoria, pukuhistoria)

Muut blogini:
Nojatuolipuutarhuri (kukat, puutarhat, puistot, hautausmaat Suomessa ja ulkomailla)
Broken Star, käsityöblogi (Vuodatus 2005- , toimi sitä ennen alussa Bloggerissa)
Narniassa (Vuodatus)  (C. S. Lewis, Narnia-kirjat, kirjoittaminen, Narnia-elokuvat. Blogin pohjana on Helsingin yliopistossa tehty pro gradu -tutkimukseni C. S. Lewisin Narnia-kirjoista) Velho ja leijona -elokuva.
Narnia-blogi (Blogger, yleistietoa ja uusimmat Narnia-elokuvat)
Syksyblogi  (Vuodatus, kausiblogi)
Nukketaloblogi Auroran talo (Blogger, omat nukkekodit - 1900-luvun alun talo ja 1500-luvun tornitalo- sekä kuvia leluista ja miniatyyriesineistä.
Kotikissat (Blogger)
(Alkuperäinen kissablogi Vuodatuksessa ei ole enää käytössä)

Valokuvat
valokuviani on Flickrissä, Bloggerissa olevassa Amnellphoto - valokuvablogissa sekä kaikissa blogeissani.

entinen tiedotusblogi
http://blogisisko.vuodatus.net


tiistaina, toukokuuta 10, 2011

Blogisiskon ® blogit kevät 2011








Blogisisko ® on rekisteröity tavaramerkki 2011-2021. (ks. linkki)

Blogilista: Blogisisko Anna Amnell
Blogger-blogeihin pääset  Bloggerprofiilista:
Blogit tänä keväänä:
Kävijöitä yhteensä yli 550 000


Blogin aiheita: Elämää Helsingin Ullanlinnassa: opiskeluaikana ja nuorena perheenäitinä Pikku Roobertinkadulla & Tehtaankadulla, 20 vuotta Johanneksen kujalla opettajana ja kirjailijana. Yhdeksän vuotta Kanadassa 1980-luvulla kotiäitinä ja vapaana toimittajana, Suomenlinnassa ja Kyproksella 1970-luvulla. Matkakuvia ja -muistoja Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. 2000-luvulla Tallinna, Tukholma, Kroatia, Slovenia, Serbia. Berliini, Wittenberg.
Kukat, puistot, patsaat, rakennukset etenkin Helsingin keskustassa. Suomettuminen, suomalaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Kirjallisuus ja kirjoittaminen. etc et


Blogisisko yli 332 000
Blogiheteka eli blogihetekka (lyhyt kokeilu) 
Anna Amnell (kotisivublogi) 29000
Aurora (Aurorakirjat) 15000
Auroran talo (nukkekotiblogi) 46900
Lucia Olavintytär (1500-luku -kirjat) 34 500
Kotikissat 11000
Amnell Photo (valokuvat) (välillä suljettu, ei mittaria laitettuna)

Vuodatus:

Broken Star (käsityöblogi, Vuodatus) yli 68000
Narniassa (Vuodatus) 40000
Kirjoituslipasto (kotisivublogi Vuodatuksessa) ei mittaria
Alkuaikoina ei ollut mittaria, ja Blogisisko-blogissa (1-3) välillä mittari kadoksissa.
Vanhimmat blogit kuten Blogisisko ja Broken Star ovat toimineet vuodesta 2005.
Osa ollut välillä lakkautettuina tai siirrelty Bloggerista Vuodatukseen ja päinvastoin.

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

Vuodatus on kehittynyt


Vuodatus on kehittynyt hyvin paljon alkuajoista. Minulla on ollut jo kauan Vuodatuksessa blogeja, joista nyt ovat jäljellä muiden muassa yllä kuvatut Broken Star -käsityöblogi ja Narniassa -blogi. (Klikkaa kuvia ja katso niitä suurina.) Tällä hetkellä niissä on Blogvalleyn suunnittelemat blogipohjat. Käsityöblogissa on jälleen otsikon taustana kuva vanhasta kroatialaisesta ompelukoneesta, jonka otin zagrebilaisessa solmioliikkeessä (solmio eli kravatti on kroatialainen keksintö). Narniassa-blogissa on tätä blogia varten saamani kuva elokuvasta Velho ja leijona, joka on aiheena tässä blogissa, samoin kuin ovat Narnia-kirjat, C.S. Lewis, Tolkien ja lapsille kirjoittaminen. Blogin taustalla on graduni Narnia-kirjoista.

Lisäksi on tietenkin Syksyblogini, joka on kausiblogi ja nukkuu muut vuodenajat. Siinä on otsikon taustalla syksyinen kollaasi, jossa on näkymiä Helsingistä ja Zagrebista, jossa olin käymässä kaksi vuotta sitten syksyllä ja jonne menen taas toukokuussa.

Neljä viisi vuotta sitten sekä Vuodatuksessa että Bloggerissa oli pahoja ongelmia, joiden vuoksi minäkin siirsin blogejani aina sinne, missä ne sai toimimaan. Monta blogia tuli aloitettua ja lopetettua. Nyt on paljon helpompaa aloittaa bloggaaminen. Ei tarvitse oppia koodeja, ei jännittää kaatuuko blogi viikonloppuna, jolloin on aina paljon liikettä blogeissa.
Posted by Picasa

keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Blogini jouluasussa 2009



Osa blogeista on hyvin aktiivisia, osa muutaman kerran kuukaudessa päivittyviä ja osa kokonaan tai osittain nukkuvia, mutta koetan kirjoitella niihinkin silloin tällöin.
Klikkaa kuvaa, jotta näet sen suurempana.

Blogit ylhäältä vasemmalta alkaen: Lucia Olavintytär, Valokuvablogi (2 kuvaa), Aurora, nukketaloblogi, Narnia, Blogisisko, Narniassa (Vuodatus), Kotisivu (joka on lopetettu), Kotikissat, Broken Star (Vuodatus) ja Kotisivublogi.

Lisäksi kausiblogi Syksyblogi ja Kotikissamme (Vuodatus)

perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Kiirettä


Tonttu, Santa's helper from Finland
Originally uploaded by amnellanna

Nyt on kiirettä.Kurkistan kuitenkin Bloggaus jää vähälle.

Käy katsomassa kuviani ja lue entisiä blogikirjoituksiani myös muista blogeistani. Niitä on paljon, Ja onhan minulla muutama kirjakin saatavissa kirjastoista. Niitä lukevat aikuisetkin.

Blogataan kun ehditään.;:)

torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Blogisisko ja muut blogini

Ensimmäinen blogini ja nykyinen ajankohtaisblogini on Blogisisko, joka oli aikaisemmin kolmessa peräkkäisessä osassa, Blogisisko 1-3, jotka olen yhdistänyt joulukuussa 2008 Bloggerin uuden systeemin avulla.

Kuten niin monilla muillakin bloggaajilla, minulla on ollut blogeja vuoroin Vuodatuksessa vuoroin Bloggerissa, olen siirrellyt sen mukaan, mikä tuntuu toimivan tehokkaammin. Olen lopettanut ja aloittanut blogeja. Siinä on oppinut paljon bloggaamisesta. Kävijöitä Blogisisko 1-3:ssa on ollut 2005-2009 ainakin yli 180 000. Muissa blogeissa muutamasta tuhannesta 30 0000:een. Blogeissani ei ole ollut alusta asti ja koko ajan mittareita. Blogien ulkoasu vaihtuu silloin tällöin, sillä minusta on hauskaa laittaa blogeihini uusia banner-kuvia ja suunnitella värejä. Viime aikoina olen löytänyt hyvin kauniita valmiita Bloggerin blogipohjia, joita ei ole tarvinnut muutella paljoa tai ollenkaan (ks. esim Narnia-blogi, Aurora, nukkekotiblogi ja valokuvablogi) Picasa ja Flickr auttavat paljon bloggaamisessa. Otan hyvin paljon valokuvia.




Kotisivublogi "Anna Amnell" : Kirjoittamiani lehtijuttuja eri aiheista, kirjallisuus, kirjoittaminen, historiallinen romaani, kirjailijatietoa, linkkejä. Kuvia. Paljon asiaa.


Lucia Olavintytär
Keskiaika ja 1500-luku. Vaatteet, rakennukset, ruoka jne. Elisabet I. Vaasojen aika. Tallinna. Kirjojen "Kyynärän mittainen tyttö" ja "Pako Tallinnaan" taustaa.


Aurora 1900-luvun alku, Helsinki, Toronto, Aurora-kirjat, pukuhistoria, hyödyllisiä linkkejä, kirjoittaminen


Broken Star Käsityöblogi, käsityöt kulttuurina ja omana harrastuksena. Kuvia myös ulkomaiden museoista. Pohjois-amerikkalaisia käsitöitä. Kuvia, linkkejä. Yli 30 000 kävijää yhteensä. Välillä mittari puuttunut.


Nukkekotiblogi Nukkekodit, lelut, nuket, 1900-luvun alku, 1500-luvun tornitalo, nukenvaatteet. Nukkekodit harrastuksena ja terapiana.


Kotikissat Elämäni kissat, suvun ja ystävien kissoja, kuvia, kirjoituksia kissoista.




Narniassa-blogi. Narnia-kirjat, C.S. Lewis, Velho ja leijona -elokuva, linkkejä. Pohjana on oma garaduni Narnia-kirjoista.


Narnia-blogi
Narniassa-blogin sisarblogi. Osittain samoja asioita, keskittynyt Prinssi Kaspian -elokuvaan. Kausiblogi, joka virkistyy aina kun tulee uusi Narnia-elokuva. Näitä Narnia-aiheisia blogeja kannattaa lukea rinnakkain. Ne täydentävät toisiaan.


Vanhat kotisivuni, joita en osaa päivittää. Poistunevathan tänä keväänä. Linkit vanhentuneita.

Lisäksi on kausiblogi Syksyblogi. Viimeisenä näkyy kuva nyt pakettiin laitetusta Helsingin Rautatieaseman kellotornista.

Moniblogisuus on nykyään tavallista. Minulla on lisäksi ykstyisiä blogeja eri tarkoituksia varten. Blogit ovat mappeja, joista ei tule pölyä!

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Blogilista ja blogien omat lukijatilastot



En tiedä, ketkä lukevat blogejani, mutta tiedän, kuinka paljon heitä on.
Blogien osoitteet päivitetty  10/2013

Motto: Blogit ovat arkistoja, jotka eivät pölyä
Kaikki Blogilistalla olevat blogini

Seuraavassa on jo vuonna 2007 toimineita blogejani:

Bloggerissa









Pääblogini Blogisisko (entinen Blogisisko 3)
(Blogisisko 1, )
(Blogisisko 2 )
Huom! Blogisisko-blogit on yhdistetty



Lucia Olavintytär  1500-luku sekä kirjani
Kyynärän mittainen tyttö (2004), Pako Tallinnaan (2006) sekä Lucia ja Luka (2013, marraskuu)














Aurora  tietopaketti Aurora-sarjasta ja 1900-luvun alun kulttuuria

Kotisivublogi 
Kotikissat 
Narnia-blogi  C. S.  Lewis ja Narnia -aineistoa














Auroran koti nukkekodit, nuket, lelut


Vuodatuksessa:











Kirjoituslipasto  lyhyt, vain yksi infosivu, kotisivublogi Vuodatuksessa







(Broken star on tilkkutäkkimalli, jolla tein kuvassa olevan pienen täkin miehelleni lahjaksi)
Broken Star  käsityöblogi Vuodatuksessa, laaja arkisto, toimii hyvin,  vain uusimmat kuvat katosivat
Syksyblogi kausiblogi
Narniassa  C. S.  Lewis ja Narnia -aineistoa
Tämä oli alkuperäinen Narnia-blogi, edelleen avoinna

Tietoja vuodelta 2007:
Yhteensä yli 800 kävijää päivässä, luku on noussut kai joulun vuoksi. Kiitos lukijat tai blogeissani pistäytyjät.
Bloggaaminen pitää kirjoittamisvauhdin kunnossa. Tulee myös luettua hyvin monenlaista tekstiä, jos aikaa vain riittää. Blogien lukijana kiitän teitä, jotka kirjoitatte blogeihin. Maailma muuttuu, mutta sanan mahti säilyy.

Iines kirjoittaa Blogilistan "kuolleista sieluista".

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Vihdoinkin pysyvä kirjoituslipasto


Kirjoituslipasto on siirtynyt takaisin Bloggeriin. Nyt on laatikoita ja salalokeroita. Kerään sinne vähitellen kaikkea mahdollista, ensin lehtijuttuja ja lopetettujen blogien kirjoituksia.



Anna Amnellin kirjoituslipasto on lakkautettu. Sen aineisto on siirretty Kotisivublogiin.

Kuvassa on nukketaloni kirjoituslipasto.

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Miten kirjoitat blogiisi?

Tämä on kommentti, jonka jätin äsken Mediaopettajan blogikirjoitukseen, jossa hän pyysi meitä muitakin kertomaan siitä, miten kirjoitamme blogeihimme. (Valitettavasti en saa linkkiä onnistumaan yhdistelmällä Firefox ja Blogger Beta.)Muutettu IE:hen.



Minulla on monenlaisia blogikirjoituksia.

Suurimman osan kirjoitan spontaanisti suoraan koneelle niin kuin tämän kommentin ja kommentit aina. Näin bloggaaminen on edes jossain määrin kuin keskustelua, jossa reagoidaan heti toisen puheenvuoroon.

Vain muutaman kerran olen hautonut jotain aihetta mielessäni päivän pari ennen kirjoittamista. Se on todella harvinaista.

Olen tallentanut joitakin vanhoja lehtikirjoituksiani yms. blogeihin. Siitä mainitsen erikseen kirjoituksen lopussa. Tarkoitukseni on koota ne joskus fiksusti johonkin, jossa ne säilyisivät.

Olen kadottanut kerran kaiken aineiston ihkauuden koneen hajottua. Siksi tallennan kuvat ja tekstit muualle, tietenkin myös levyille.

Blogilista on tarpeen, jotta saa tietää blogien olemassaolosta. Tilaajien kerääminen johtaa itsesensuuriin, joka on täysin vastoin bloggaamisen ideaa: ajatuksenvapautta ja ilmaisuvapautta.

Parasta blogeissa on mielestäni lukijan kannalta nimenomaan se, että saa tutustua erilaisten ihmisten maailmankuvaan.

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Moniblogisuus Multiple blogs



Minulla on monia blogeja, ei kuitenkaan sataa, niin kuin saattaa olla joillakin Amerikassa. Siinä toivossa, että vähitellen voin yhdistää useita blogeja samaan osoitteeseen, olen niitä valmistellut. Bloggerissa onkin jo neuvoja siitä. (Multiple blogs)

Kategorioiden (labels) mahdollisuus Bloggerissa on muuttanut tilanteen helpommaksi. Nyt kyselevätkin monet, miten voi yhdistää useammat Blogger-blogit yhdeksi blogiksi. Odotan, että Bloggeriin tulee helppo liittäminen, jolloin voin yhdistää kaikki Blogisiskot (1, 2 ja 3). Huomaan, että tämä blogien yhdistäminen on yleinen ongelma, josta keskustellaan. Pääset kaikkiin Bloggerin blogeihini täältä profiilista eli henkilötiedoista.

Myös Vuodatuksessa on ollut puhetta siitä, että kaksi tai kolme blogia voisi olla yhdessä. En ole seurannut keskustelua viime aikoina, joten en tiedä, onko mitään uutta tullut esille.

Vain tämä Blogisisko 3, "Broken Star" (käsityöt) ja nukketaloblogi "Aurora's Home Auroran talo" ovat esillä tilaajamäärineen (eli Toplistalla). Laitoin nukketaloblogin listalle vasta eilen. Muut blogini ovat vain mukana, jotta voi nähdä, milloin niihin tulee uutta asiaa. Ne olivat välillä poissa Blogilistalta, joten ne ovat alkaneet tavallaan alusta.

Kausiblogeja ovat "Syksyblogi", johon kirjoittaminen loppuu ensilumen tuloon, ja Narniassa -blogi, joka tulee ajankohtaisemmaksi uuden Narnia-elokuvan lähestyessä, siis vuonna 2008. Kausiblogi on tavallaan myös Taivaanrannan maalari, johon on koottu kuvia taivaasta Helsingin yllä nähtynä tietystä ikkunasta. Talvikaudella kuvia ei varmaankaan tule paljon.

"Kirjoituslipastoihin" (Vuodatus ja Wordpress) oli koottu kommentteja, kirjoituksia yms. Olen laukkauttanut kummankin ja siirtänyt aineiston Blogisisko 2:een ja Kotisivublogiin.

"Kotikissat" kokoaa samaan blogiin suvun ja ystävien kissojen kuvia ja kissakohtaloita.

Kotisivublogi kertoo 1900-luvun alun elämästä sekä antaa kirjailijatietoaja linkkejä kirjoittamisesta. Lucia Olavintytär taas kertoo 1500-luvusta ja sitä aikakautta kuvaavista kirjoistani (uusin "Pako Tallinnaan" 2006) .

Olen ajatellut välillä lopettaa suurimmman osan blogeistani tai sulkea ne yksityisiksi, jollainen on uusimpaan kirjaprojektiini liittyvä blogi. Huomasin kuitenkin hämmästyksekseni, että suurimmalla osalla blogeistani on kohtalaisesti ja jopa runsaasti lukijoita, joten annan niiden olla. Ne näyttävät kiinnostavan joitakin lukijoita.

Löydät blogini näillä mainituilla nimillä Blogilistalla. Osa on esillä tuolla sivupalkissa. Kotisivullani on linkki useimpiin blogeistani. Siellä on vielä Amerikka-blogikin, jonka olen lopettanut ja siirtänyt aineiston tänne Bloggeriin.

Bloggaan, koska se on minusta hauskaa. Blogit ovat kansioita, joissa ei ole pölyä. Tärkeää on myös se, että tulee kirjoitettua koko ajan.

Mukavaa syksyä kaikille!

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Ystävänpäivän aattona 2006

Viime viikot ovat olleet raskaita kansainväliseksi laajentuneen kulttuurien törmäyksen vuoksi. Mozartin musiikki on tuonut tänä aikana lohdutusta, kesän talven keskelle. Kaikkein dramaattisin TV:ssä näkemistäni Mozartin juhlavuoden konserteista oli eilinen Mozart-gaala.

Konsertin dramatiikan toi se tosiasia, että siinä ilahduttivat nimenomaan Berliinistä maailmaa loistavilla musiikillisilla lahjoillaan monet ihmiset, joiden kaltaisille ei ollut siellä sijaa muutama vuosikymmen sitten.

Meidän aikamme ei myöskään katso suosiolla tuon gaalaillan tähtien kaltaisia ihmisiä. Mozartkin oli seitsemäs lapsi perheessään, vaikea ihminen ja todennäköisesti hänellä oli myös sairaus, joka selittäisi osan hänen oudosta ja rasittavasta käytöksestään ja samalla myös osan hänen musiikkinsa ainutlaatuisuudesta.

Suosi todellista suvaitsevaisuutta

Vammaisuus ja perinnölliset sairaudet halutaan eliminoida. Tavoitteena on täydellisten ja ongelmattomien ihmisten maailma. Mutta sama tiede joka yrittää tehdä ihmisen elämän kivuttomaksi ja ongelmattomaksi, aiheuttaa kipua, vammaisuutta ja henkistä kärsimystä.

Suvaitsevaisuus ei ole suosiossa. Me suomalaiset emme ole tämän kaiken ulkopuolella: Suomensukuiset kansat tuhottiin Neuvostoliitossa melkein kokonaan kommunismin punaisen terrorin alla ja heitä sorretaan edelleen Venäjällä. Suomalaiset saivat tuntea olevansa erilaisia sekä Ruotsin että Venäjän vallan alla. Miksi se ei ole opettanut meitä suvaitsevaiseksi muita kohtaan?

Joudun keskittymään joksikin aikaa muihin töihin ja pitämään bloggaustauon. Luettavaa on runsaasti myös muissa blogeissani. Uusittu kotisivublogini näkyy vain blogieni sivupalkeissa ja Vuodatuksen listalla. Muut, muiden muassa kevätasuinen käsityöblogini, ovat myös Blogilistalla. Kotisivublogissa Bloggerissa on luettavaa myös lapsille, mm jutut Montgomeryn ja Alcottin lapsuudesta sekä nalle-, kissa ja nukkekuvia. Tervetuloa! Hyvää ystävänpäivää!

lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Vuosi 2005 on ollut "bloggaajien vuosi". 2005 has been called "the year of the bloggers" in Finland.

joulukukka 2005

Kuva: Beesi
Philip Teir kertoo blogissaan [Mitt liv som blog] että TV4:n toimittaja Jan Gradvall nimitti perjantain aamuohjelmassa vuotta 2005 bloggaajien vuodeksi.

Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Siihen aikaan kun tein lehtijuttuja vapaana toimittajana Torontosta käsin, soitin Suomeen mielestäni hyvistä ideoista. Monesti joku päätoimittaja sanoi: Voi, kun siitä aiheesta/henkilöstä puhuttiin jo viime vuonna/viime kuussa/viime viikolla. Ei siitä/hänestä puhuta enää. Miten käy bloggaamisen? Tuleeko siitäkin kulunut siitä-on-jo-puhuttu -aihe?

Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Narniassa: C.S.Lewis ja Narnia-kirjat




Kuvassa on vuonna 1952 ilmestyneen Prinssi Kaspianin matkoista kertovan Narnia-kirjan kansi. Narnia-kirjojen kuvittaja oli Pauline Baynes. Tämä kansi kuvaa mielestäni erinomaisesti Narnia-kirjojen maailmaa, jossa lapsilukija voi oppia kulttuurimme juuret samalla kun kokee korkeatasoisen ja kiehtovan kirjallisen seikkailun.

Löysin myöhään eilen illalla kaapistani kasan papereita, joissa kerrottiin Narnia-kirjoista. Ensin luulin, että olen ottanut valokopion jonkun toisen tutkimuksesta. Mutta sehän olikin omaa tekstiä. Olin suomentanut osan omaa, vuonna 1970 valmistunutta graduani.

Ajattelin välillä, että tekisin kirjallisuudesta sivulaudaturin, kun lastenkirjallisuutta on alettu pitää Suomessakin tarpeeksi arvokkaana tutkimuksen kohteena. Aikoinaan 1960-luvulla estetiikan professori Rantavaara sanoi minulle, että lastenkirjallisuus ei ole "sopivaa yliopistollisen tutkimuksen kohteeksi". Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Mustanoja ja silloinen lehtori Kingsley Hart ilahtuivat kovasti aiheestani. Gradun tekemisestä jäi miellyttävä muisto.

2
C. S. Lewis’s Narnia fairy tales for children / Pirkko Pekkarinen.
  Pekkarinen, Pirkko. Helsinki : Helsingin yliopisto, 1970.
  Opinnäyte 

Nyt Narnia on ajankohtainen, sillä Narnian tarinat -elokuvan ensi-ilta on Suomessa 23.12. 2005. Elokuvan kotisivut ovat kiehtovat.

Niinpä aloitin tänään puoliyön jälkeen blogin Vuodatuksessa. Siitä tulee varmaankin noin 2-3 kuukauden blogi. Eräs Vuodatuksen blogipohjista sopii kuin tilattu. Voi kuvitella kentaurien ja faunien vaeltavan siellä. Annoin ensimmäisen puheenvuoron C.S. Lewisille itselleen.

Vuodatus vaikuttaa tähän mennessä helpolta. Siinä on hyvin selkeät ohjeet.
Koska en ehdi juuri nyt opettelemaan linkkien laittamista Vuodatukseen, laitan tähän muutaman, jolla pääsee alkuun. Ensi-iltaan on 66 päivää, gradussani on 100 sivua. Siis tarvitsee kirjoittaa noin 1-1,5 sivua päivässä blogiin. Ne ovat ehdottomasti lastuja, gradun sivutuotteita ja tämänhetkisen työni, uuden kirjan tekstin muokkaamisen ohella syntyneitä.


Narnia ja C.S. Lewis helppotajuisesti
ja hauskasti, englanniksi lastensivuilla
Into the Wardrobe: a C.S. Lewis web site

C.S. Lewis Foundation



maanantaina, syyskuuta 19, 2005

Blogien vaikutus on kumulatiivinen

Kirjoitin seuraavan kommentiksi Anssille Hesarin blogiin. Nyt käytän Rauno Räsäsen ideaa: laitan pitkän kommenttini talteen myös omaan blogiini:

Blogien todellista vaikutusta on varmaankin vaikeaa mitata.

Tuskin on mittareita, jotka pystyvät laskemaan, kuinka monta henkilöä on käynyt jossain blogissa vaikkapa kuukauden aikana? Ja mikä mittari tietää, jos blogia lukee kaksi tai kolme henkilöä yhdessä samalla aikaa tai yksi ääneen seurueelle?

Joku voi lukea blogeja kerran viikossa, joku toinen käy vilkaisemassa lempiblogejaan useita kertoja päivässä seuratakseen keskustelua, jota niissä käydään.

Lukija kertoo ehkä lukemistaan blogeista perheessään, työpaikallaan ja ystäväpiirissään. Lukija saattaa olla vaikuttajayksilö, joka välittää blogista lukemaansa tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan, kirjoissaan tai tutkimuksissaan.

Aineistoa sukututkijoille
ja mikrohistoriaan


Blogeissa olevat kirjoitukset ovat kenen hyvänsä luettavissa internetistä hakusanojen avulla. Ne tulevat julkisiksi, yhteiseksi henkiseksi omaisuudeksi. Tulevaisuuden sukututkijat ja histiorioitsijat saavat niistä tietoja. Nimenomaan ns tavallisen ihmsien blogi on tärkeää mikrohistoriaa.

Kriisitilanteissa on jo todettu, että blogit voivat olla tehokkaita tiedonvälittäjiä. Seurasin esimerkiksi blogia, joka antoi Katrinan jälkeen yksityiskohtaisia ohjeita tietyn alueen väestölle.

Blogi on vain väline, voimme tehdä siitä mieleiseksemme. Meillä voi olla mitä moninaisimpia syitä bloggaamiseen.Blogi on bloggaajaa varten eikä bloggaaja blogia varten.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Blogisiskon vastaukset Kirjailijaelämää-blogin kyselyyn

Kysymykset ovat nähtävissä Katri Mannisen blogissa. 14.9.2005 Katri on tehnyt suuren työn laatiessaan kysymykset. Vastaa sinäkin!
OMA BLOGI
0. Blogi on päiväkirjan, kotisivujen, yleisönosastokirjoituksen ja linkkejä sisältävän muistikirjan sekoitus. Se on myös erinomaista aineistoa tulevaisuuden sukututkijoille ja historioitsijoille. Kieli elää ja kehittyy huimaa vauhtia blogeissa.
1. Aloitin bloggaamisen 2.kesäkuuta 2005 blogilla Blogisisko, joka muistelee, pohtii ja keskustelee.
2. Blogi on uusi harrastus, jotain samanlaista kuin uuden kielen oppiminen. Tulee kirjoitettua joka päivä jotakin. Blogien avulla voi luoda uudenlaisen ystäväpiirin. Tämä sopii hyvin niille, jotka tekevät työtä kotona.
3. Yritän kirjoittaa pääblogiini Blogisiskoon joka päivä. Joskus laitan useammankin jutun vuorokauden aikana. Näin olen tehnyt oppiakseni näin alussa esimerkiksi kuvien laittamista ja linkittämistä. [linkki korjattu vuonna 2009] Kotisivublogiin olen koonnut vähitellen informaatiota omista kirjoistani, linkkejä 1500-luvusta ja 1900-luvun alusta sekä tietoa muista samoja aikakausia käsittelevistä nuortenkirjoista. Broken Star – blogi (alussa Bloggerissa) syntyi sen vuoksi, kun Bloggerissa ei voi esittää kirjoituksia koottuina aihepiireittäin ryhmissä. Dokumentoin kuvien kera vuosien, jopa vuosikymmenien aikana kertyneet käsityöni, käsitöiden historiaa sekä muistoja Pohjois-Amerikan käsityökulttuurista.
4. En tunne syyllisyyttä, jos en ehdi kirjoittamaan blogiin. Kirjoitan vain pääblogiini joka päivä. Aika ei riitä enempään.
5. Bloggaaminen kuulostaa korvassa paremmalta kuin blogaaminen.
6. 22.6. 2005 Laskurissani (http://laskuri.tiedot.net) oli 216 kävijää. Tänään 14.9. 2005 [j on luku 10839. Kävijämäärä on kasvanut alkuaikojen sadasta noin 180:een vuorokaudessa. [joulukuu 2011 kävijöitä on ollut yhteensä 357 407. Aikaisemppi mittari kadonnut. ]
7. Blogilistalla ”tilaajamäärä” on vaihdellut 35-38. Koska kirjoitan hyvin monenlaisista aiheista, tilaajat vaihtuvat.

MUIDEN BLOGIT

1. Luen mahdollisimman monenlaisia blogeja. Sillä tavalla voin tutustua ihmisiin, joita en koskaan muutoin tapaisi. Blogien kautta voi saada myös uusia ystäviä.
2. Aloitin blogien lukemisen keväällä 2005, kun blogeista keskusteltiin Rihmastossa ja Kiiltomadossa.
3. Blogilistallani ("tilattuina" suosikkeina) on tällä hetkellä 50 blogia. Lisään siihen koko ajan nimiä. En ole nähnyt vielä mitään syytä poistaa nimiä listaltani. Tietenkin poistan, jos joku lopettaa kokonaan. Lisäksi käyn läpi muita silloin kun ehdin.
4. Luen mieluiten sellaisia blogeja, jotka ovat hyvää kieltä ja asiallisia tai kertovat jostain täysin poikkeuksellisesta asiasta tai kokemuksesta kuten esimerkiksi New Orleansin Katrina-katastrofia koskevat blogit.
5. Alatyyli ja ilkeily karkottavat eniten.
6. Kyllä toki seuraan myös blogeja, jotka käsittelevät minua ärsyttäviä asioita tai mielipiteitä. En oleta, että toiset ovat asioista samaa mieltä kuin minä. Blogit ovat nimenomaan sitä varten, että erilaiset mielipiteet pääsevät esille. Typeryyksiä ja seksihölmöilyjä en jaksa yleensä lukea.
7. Luen etupäässä suomeksi kirjoitettuja blogeja. Osa niistä on ulkosuomalaisten kirjoittamia.
8. Olen etsinyt ulkomailta huippublogeja. Ne käsittelevät lähinnä kirjallisuutta.
9. Silloin tällöin käyn läpi Blogilistan uusia blogeja ja etsin jotain uutta myös ulkomailta.

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Blogini ovat Blogilistalla.
2. –
3. Olen ilmoittanut ne sinne itse.
4. Käyn muitten blogit läpi suosikkilistaltani ja vilkaisen samalla uteliaisuudesta tilannettani.
5. Blogin sijoittuminen ei ole minulle tärkeä. Enhän välitä omien suosikkieni sijoittumisestakaan. Oli kiinnostavaa, että käsityöblogini Broken Star – Blogisiskon käsityöt hyppäsi heti kuumalle listalle ja on siellä edelleen.
6. En anna sijoittumisen vaikuttaa liikaa, sillä se aiheuttaisi itsesensuuria ja rajoittaisin siten itse omaa sananvapauttani.
7. Kommentoin, kun minulla on jotain sanottavaa.
8. Joistakin blogeista kehittyy kuin klubeja, joissa käydään keskusteluja.
9. Minua kiinnostavat monet asiat, ehkä kuitenkin eniten kirjallisuus, naisten ja lasten asema.
10. Toisinaan kommentoin muiden blogeja omassa blogissani. Näin käy, kun kommentti kasvaa uuteen suuntaan tai liian laajaksi laitettavaksi siihen blogiin, jossa keskustelu alkoi.
11. Minusta tuntuu, että suomalaisissa blogeissa voisi havaita monia ryhmiä, jotka ovat jossain määrin limittäin. Siinä olisi kiinnostava tutkimusaihe.
12. En tunne olevani sisäpiiriä. Olen iloinen siitä, että olen löytänyt mukavia blogituttavia ja jopa muutamia ystäviä.
13. En ole käynyt blogitapaamisissa. Tietääkseni tunnen henkilökohtaisesti vain yhden bloggaajan. Nimimerkeistä en voi olla varma.

tiistaina, elokuuta 02, 2005

Tämä blogi täyttää tänään kaksi kuukautta

Blogisiskon 1. vuosi/The 1st year of my blog
Lilypie Baby Ticker


Blogivauvaa on käyty kurkistamassa jo melkein 5000 kertaa siitä lähtien, kun blogiin tuli tämä nykyinen kävijälaskuri. Tämä synttäri-idea on Kotikarusellista , jossa "tsu" kertoo kuusilapsisen perheen elämästä. Siellä on vielä hauskempiakin tapoja kertoa lähestyvistä synttäreistä.

torstaina, heinäkuuta 14, 2005

Ranskalaisia 1500-luvulta


Kuningatar Margot nainen 1500-luvulta. (Isabelle Adjani)


38-vuotias Michel de Montaigne vetäytyi vuonna 1571 maatilalleen omistautuakseeen lukemiseen, mietiskelyyn ja kirjoittamiseen. Hän oli väsynyt levottomaan aikaansa. Hänen ystäväpiiriinsä ja sukulaisiinsa kuului sekä protestantteja että katolisena. Hän säilyi itse sydämessään katolisena, vaikka vaikuttaa kirjoissaan kovasti modernilta ja kyyniseltä protestantilta.

Hänen vetäytymiseensä julkisesta elämästä vaikutti saman vuoden murhenäytelmä, Pärttylin yö. Tuon aikakauden loistoa ja levottomuutta kuvaa elävänä filmi Kuningatar Margot (La Reine Margot, 1994). Sen loistava näyttelijäpari Isabelle Adjani ja Daniel Auteuil tekevät elokuvasta unohtumattoman, ainakin meille historian ja rakkauden ystäville.

Minäkin vetäydyn väillä tavallaan torniini kuten minua paljon nuorempi Montaigne. Miten se tapahtuu? Ehkäpä vain siten, että kirjoitan enimmäkseen niistä kissoista ja käsitöistä sekä ihanista kesistä Suomenlinnassa ja Amerikan mantereella, Suuren kilpikonnan saarella, kuten intiaaniystäväni sanoivat sitä. Meidänkin aikakautemme on käynyt myös levottomaksi.

”Kun leikin kissani kanssa, kuka tietää leikkiikö se minulla vai minä sillä”.  Näin sanoi ranskalainen Montaigne, jota on hyvä muistella näin Ranskan kansallispäivänä.

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2005

Blogisisko ihmettelee Bloggerin labyrinteissa

Täällä Bloggerin sisällä on kuin labyrintissa. Ohjeet on piilotettu salalokeroihin. Kun on löytävinään avaimen jonkin ongelman selvittämiseen, se osoittautuu usein valuvikaiseksi. Tällainen on esimerkiksi Bloggerin oma kuvakoodi, joka tulee esille kun lähettää kuvansa blogiin, jotta saisi koodin profiilikuvan laittamista varten. Siinä on ns. "laittomia merkkejä", joten se ei sovi profiilikuvan laittamiseen. Onkohan olemassa joku luettelo merkeistä, joilla voi korvata ne?

Desmond Tutu kertoi Torontossa 1980-luvulla vitsin kuvatakseen Etelä-Afrikan silloista umpikujaa, suunnatonta ongelmien määrää. " Miten voi syödä elefantin? Pala palalta." Tämä Blogikin on eräänlainen elefantti. Sen hoitamisessa on sopivasti puuhaa kaupunkikesäloman ajaksi.