Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora ja Pietarin serkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora ja Pietarin serkut. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 23, 2016

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta


Vaahteralaakson Aurora. 1. osa yhteisnidoksesta

Vaahteralaakson Aurora (ISBN 978-952-286-355-3) 
sisältää kirjat: Aurora Vaahteralaakson tyttö, Aurora ja Pietarin serkut ja Aurora ja Villikyyhkysten aika. 

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora sisältää kolme ensimmäista Aurora-kirjaani. Sitä on myös e-kirjana. Joihinkin kirjastoihin sitä on tilattu aikuisten osastolle, sillä se on melkein 400 sivua ja siinä on lopussa kirje Lukijalle, jossa kerron kirjasarjan synnystä. Minusta se sopii hyvin lahjaksi kaikenikäisille historian ja tyttökirjojen ystäville. Ehdit tilata sen äitienpäiväksi.:) 
Julkaisin Ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa vuosina 1991-1995 nimellä Pirkko Pekkarinen. Kun otimme koko perhe käyttöön sukunimen Amnell, aloin kirjoittaa nimellä Anna Amnell. Siinä yhtyivät äitini etunimi ja mieheni äidin sukunimi. Lisää naisenergiaa, sanottaisiin nykyään. 1990-luvulla ilmestyneet kirjat ovat olleet jo kauan sitten loppuunmyytyjä. Niitä voi löytää vielä kirjastoista, nettikirjakaupoista ja kirpputoreilta.

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta: Olen ollut siitä iloinen, että kaikki kirjani ovat olleet lukudiplomilistoilla eri puolilla Suomea. Lucia Olavintytär -kirjat ...


lauantaina, joulukuuta 05, 2015

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat kertovat myös suurlakkovuodesta

2014 Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3  (detail)
"- Kasimir-setä, onko totta, että Suomessa naisetkin saavat kohta äänestää? kysyi Olga.
  - Totista totta.
  - Silloin minä kyllä muutan aikuisena asumaan Suomeen, sanoi Olga."

Näin sanoo pietarinsuomalainen Olga kirjassani Aurora ja Pietarin serkut(1993), joka on osa yhteispainosta Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora, 2014. 

Vasemmistolaispiireissä kirjastani ei pidetty eikä pidetä varmaan vieläkään. Se johtunee mun muassa tästä:
"  - Sitä minä en ymmärrä, miksi eivät kaikki olleet iloisia senaatintorilla? Olga kysyi. - Eivät ottaneet edes hattua päästään.
  - Ne olivat sosialisteja, kapteeni Kockin miehiä. He eivät olleet vielä tyytyväisiä, mutta se on kokonaan toinen juttu, sanoi Kasimir-setä vakavana. - Toivokaamme, että kaikki jää tähän ja mennään sovinnolla eteenpäin. Maamme ei ole ollut koskaan näin hyvässä asemassa.
Vaahteralaakson Aurora, kirjan Aurora ja Pietarin serkut lopussa.
Myös e-kirjana http://www.adlibris.com/fi/e-kirja/vaahteralaakson-aurora-9789522867247


Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat kertovat myös suurlakkovuodesta: Matti Amnell, kannen kuva (yksityiskohta/detail) "- Kasimir-setä, onko totta, että Suomessa naisetkin saavat kohta äänestää? kysyi...

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2014

Helsinki Anna Amnellin kirjoissa

Helsinkiläisiä 1500-luvun Helsingissä. Vasemmalla nuori Hans van Sanden. [van Sandenin hauta on on Vanhassa Helsingissä] Kaikkien kirjojeni kuvitus on poikani Matti Amnellin tekemää.

Kirjani Kyynärän mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) liikkuvat Kustaa Vaasan perustamassa nuoressa Helsingissä, joka oli vielä pieni kyläpahanen.
Kirjassa Pako Tallinnaan Helsinkiiin tulee kulkutauti, ja monet ihmiset kuolevat, muiden muassa Margaretan isä, ja 17-vuotias Lucia ja 13-vuotias Margareta pakenevat Tallinnaan Margaretan sukulaisten luo, kun Margareta aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalseiselle kauppiaalle. [ ylllä kuvassa Margaretan serkku Vilppu Talvi soutaa venettä pois pienestä Helsingistä kohti Tallinnaa.]

Tekstinäytteitä


Kirjat julkaisi Lasten Keskus, mutta ne makuloitiin jokin aika sitten. Ehkä painatan joskus yhteispainoksen myös Lucia Olavintytär -kirjoistani. Kirjaston




Helsinki vuonna 1905 Kuva: Matti Amnell
Kirjani Aurora ja Pietarin serkut (1993)  kertoo vuoden 1905 Helsingistä. Se on mukana yhteispainoksessa Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3. 2014. [Kansi on kirjasta Aurora ja Pietarin serkut

Ensimmäisessä osassa Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992)  liikutaan vuoden 1903 Helsingissä. Kirjassa Aurora ja Pietarin serkut (alkuteros vuonna 1993) ollaan koko kirjan ajan vuoden 1905 Helsingissä

Kirjat julkaisi Kirjapaja (nimellä Pirkko Pekkarinen), mutta yhteispainoksen julkaisin BoD:n kautta vuonna 2014 nimellä Anna Amnell. Tämä kirja on mukana messuilla Books on Demandin osastolla 6g70, mutta en ole itse läsnä kirjamessuilla.
Loppuunmyytyjä kirjojani on kirjastoissa. Jos uutta yhteispainosta ei ole vielä paikkakuntaisi kirjastossa, tee tilaus ja toivo sen hankkimista. Yhteispainos ilmestyi vasta elokuussa.

Huom! Kirja Aurora ja villikyyhkysten aika tapahtuu kokonaan Torontossa ja vuonna 2013 ilmestynyt Lucia ja Luka Turussa ja Wittenbergissä.

torstaina, maaliskuuta 06, 2014

Venäläinen dacha Huopalahdessa

Haagan Pappilantie 2 by Anna Amnell
Haagan Pappilantie 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Asuin tässä talossa opiskelijana. Kuvassa mukana sisareni Tuula, joka asui lukioajan meillä ja vanhimmat lapseni Matti ja Mimi.

Tästä talosta tuli 25 vuotta myöhemmin Terijoen huvila kirjaani Aurora ja Pietarin serkut (Kirjapaja 1993) , joka kertoo (fiktiivisen) Aurora Koivun suomalais-venäläisestä suvusta 1900-luvun alussa. Huom. Kirja on myös yhteispainoksessa  Anna Amnell: "Vaahteralaakson Aurora. Aurorakirjat 1-3," 2014 ISBN 978-952-286-355-3. On myös eKirjana.

"Olgan isä Fredrik Grahn oli pietarilainen, mutta ei venäläinen. Hänen sukunsa oli suomalaista. Hän oli mennyt naimisiin tummasilmäisen, lempeäluonteisen Anna Mihailovan kanssa, jonka suvussa oli suomalaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.
  Heti avioiduttuaan oli Fredrik Grahn ostanut perheelleen Terijoelta kesähuvilan eli datshan. Suuri osa huvilan kalusteista, kuten kristallikruunut, tummat raskaat barokkikaapit ja sametilla päällystetyt sohvat ja nojatuolit, olivat tulleet talon mukana. Fredrik Grahn oli antanut huvilalle uuden nimen Annala vaimonsa mukaan.

  Olgan kesäkoti Kannaksella oli kaunis vaaleansininen kolmikerroksinen huvila, jossa oli monta suippoa tornia, puuleikkauksin koristettua verantaa ja parveketta. Sen ympärillä oli oma rehevä puisto, joka ulottui Suomenlahden rantahiekkaan asti.
--

Muutin huvilan siniseksi. Koristeleikkakset puuttuvat, ne oli poistettu huvilaa siirrettäessä. Ehkä ne olivat näyttäneet liian koristeellisilta.  Ylimmän kerroksen ikkunarivi kuului makuuhuoneeseemme. Siitä näki Huopalahden aseman ja junat, mikä ilahdutti pientä poikaamme (joka teki opiskelijana kansikuvat Aurora-kirjoihin). Pitsikoristeinen parveke oli vasemmanpuoleisessa päädyssä. Siitä näki punatiilestä tehtyjä kerrostaloja, jollainen on nyt tämänkin talon paikalla.

Kerta toisensa jälkeen Olgan mieleen palasi viimeinen onnellinen aamu kesähuvilalla.
--
 Ylimmän kerroksen keskimmäinen ikkuna, Olgan huoneen ikkuna, oli auki, ja tuuli heilutti hiljalleen valkoisia pitsiverhoja. Pääskyset visersivät taukoamatta ja lentelivät edestakaisin räystään alla oleviin pesiinsä viemään ruokaa suut ammollaan odottaville poikasilleen.
  Huvilan pihalta kuului yksitoikkoinen ääni. Olga kurkisti ikkunasta ulos. Vanha renki Aleksei tallusteli hitaasti piippu suussa pihalla ja lakaisi ruutukuvioita koivukujalle vievään sorakäytävään.
  Vanha Aleksei, entinen maaorja, vartioi ovea, meni nukkumaan viimeisenä ja heräsi ensimmäisenä, nukkui eteisen portaitten alla olevassa syvennyksessä, kulki talossa ja puutarhassa äänettömänä kuin kotitonttu."


Meidän asunnostamme tuli tyttöjen kerros, jossa olivat Auroran Pietarin serkkujen Olgan ja Elisabetin huoneet.

"
Kaupunkikodissa Olgalla ja hänen sisarellaan Elisabetilla oli omat huoneet, mutta huvilassa heillä oli kuin oma asunto, jossa kummallakin oli oma huone ja lisäksi yhteinen iso huone, jota sanottiin tyttöjen saliksi.
Isossa huoneessa oli korkeat pieniruutuiset ikkunat ja ikioma pieni parveke, jossa oli valkoiseksi maalatut koristeelliset kaiteet. Parveke oli ruokasalin vieressä olevan lasiseinäisen vilpolan yläpuolella, ja sieltä näki kauas Suomenlahdelle."


Tässä huoneessa tapahtui kirjassa dramaattinen kohtaus, joka pani liikkeelle kirjan juonen: Elisabet melkein onnistuu karkaamaan kotoaan naapurin Sashan kanssa, josta on tullut yliopistossa anarkisti. Mutta onneksi äidin kamarineidon hammasta särkee yöllä ja hän kuulee, etä jotain outoa on tapahtumassa. Elisabet viedään ulkomaille kouluun ja Olga lähetetään tädin luo Helsinkiin, jossa häntä kiusataan venäläisyyden vuoksi.

Lisäys: Olen jo jonkin aikaa muokannut Aurora-kirjoista yhteispainosta. Siitä tulee myös omakustanne,  sillä silloinen kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella nuortenkirjojen julkaisun. (Myös eKirja)

torstaina, joulukuuta 26, 2013

Kun Helsingissä oli paljon lunta

KuvaMattiAmnell by Anna Amnell
KuvaMattiAmnell, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Helsinki 1905. Kuvitus: Matti Amnell. Matti on piirtänyt kuvan Pohjoisrannassa. Taustalla Johanneksen kirkon kaksoistornit. Asuimme Johanneksen kirkon vieressä olevassa talossa 20 vuotta, ja siinä kodissa kirjoitin kaikki seitsemän nuortenkirjaani, vaikka viimeistelin uusinta Töölössä.
Tämä kuva on kansikuvana tänä vuonna 2014 ilmestyvässä kirjassani:

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014. Aurora 1-3, joka on yhteispainos kolmesta ensimmäisestä Aurora-kirjastani.  ISBN: 978-952-286-355-3. Yhteensä 362 sivua, BoD.  Kirjan lopussa on kirjoitus "Lukijalle", jossa kerron kirjojen taustasta ja syntyprosessista.


Pohjoisrannassa oli luistinrata 1900-luvun alussa. Lue, millainen oli lumipyry Helsingissä 1900-luvun alussa kanadalaisen Thomas Austinin kokemana:

Thomas harppoi nopein askelin pitkin Esplanadia. Lumipyry oli pysäyttänyt raitiotievaunut. Thomas kääri kaulahuivin kasvojensa suojaksi viimaa vastaan.

Seuraavana päivänä Thomas heräsi myöhään, sillä hän oli nukahtanut vasta aamuyöstä. Hän näki hotellihuoneensa ikkunasta torin, jossa oli satoja hevosia ja rekiä, torikauppiaita ja rouvia, joiden jäljessä palvelustyttö kantoi korissa ostoksia. Thomas veti verhot eteen ja luki koko päivän vuoteessa. Hän ei halunnut nähdä ketään, mutta hän ei halunnut lähteä poiskaan.

Iltapäivällä Thomasista tuntui, että hänen oli päästävä ulos. Hän puki ylleen hiihtotamineet ja pyysi hotellista sukset ja sauvat.

- Siellä on kova lumipyry, voitte eksyä, koeteltiin häntä estellä. Mutta Thomas työnsi pietarilaiset huopatossut nahkaisten suksensiteitten läpi ja ponkaisi yli tyhjän torin.

Raivoisasti Thomas lykki itseään ohi runoilijan patsaan ja ohi Ruotsalaisen teatterin, jossa hän oli ollut Auroran kanssa. Kasimir Friskin talo häämötti juuri ja juuri lumisateen läpi. Thomas kääntyi nopeasti ja nousi ylös mäkeä kohti punatiilistä kirkkoa, kohti Kaivopuistoa ja merta. --

Thomas hiihti yhä eteenpäin meren jäällä, kunnes ympärillä oli vain pehmeää valkoista äärettömyyttä. Hänen edessään näkyi valkoinen lumiverho samoin hänen takanaan. Taivaalla hohti vaimeasti valkoinen pumpulipallo - aurinko. Thomas menetti ajantajun eikä tiennyt, oliko ollut merellä kauan vai vähän aikaa.

Siinä äänettömän valkoisuuden keskellä Thomas tajusi, mitä hän halusi tehdä. Hän kääntyi suksillaan ja lähti hiihtämään kohti Helsinkiä. Lumipyry oli lakannut ja hän saattoi nähdä edessään ladun, jonka hänen suksensa olivat painaneet lumeen.

Hän saapui rantaan, hiihti puiston halki, ohi huviloitten, kivitalojen ja hökkeleitten Johanneksen mäelle ja oli pian Bulevardilla, jota peitti puhdas valkoinen lumi. Hän hiihti Kasimir Friskin talolle, jota lumiutu ja kaasulyhtyjen himmeä valo pitivät syleilyssään. Oli tullut jo pimeää, ja kaikki huoneet olivat täydessä valaistuksessa.

Thomas irrotti sukset ja nosti ne nojaamaan seinään Auroran suksien viereen. Hän kopisteli lunta vaatteistaan ja kengistään, otti hatun päästään, ravisteli siitä lumen ja kolkutti ovelle. Pieni palvelustyttö kurkisti ovelta. Hän pudisti päätään ja osoitti kadulle päin.

Thomas hymyili, laittoi hatun päähänsä ja sulki oven. Hän pysähtyi katsomaan pihaa ja istuutui lumisille keittiönportaille. Häntä ympäröivät sininen ilta, korkeat lumikinokset ja talon ikkunoista tuleva lämmin valo. Entä jos hän istuisi siinä ja odottaisi, kunnes Aurora tulisi kotiin? Vai pitikö sanoa hyvästit tälle talolle? Eiköhän näkisi koskaan omenapuitten puhkeavan kukkaan, ei tuntisi sireenien tuoksuvan?

Hän käveli lumisella pihalla. Puutarhan perällä oli venäläistyylinen huvimaja. Aidan takaa katulyhty valaisi pihaa ja paljasti sen rappeutuneisuuden. Porrasaskelmat narahtivat, kun Thomas astui sisään kaksoisovista.

- Thomas!

Huvimajan penkillä istui Aurora luisteluasussaan luistimet penkillä vieressään.

Tekstinäyte kirjastani Aurora ja Pietarin serkut (1993), joka kertoo lukuvuodesta 1905-1906 Helsingissä. Kirja on loppuunmyyty, mutta aion ottaa Aurora-kirjoista uudet painokset.

Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja 1993, sivut 167-169.

Muita joulukirjoituksia

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Ensi kertaa Pietariin ja Venäjälle

Russian dolls by Anna Amnell
Russian dolls, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Olen menossa ensi kertaa elämässäni Venäjälle, Pietariin.
Todennäköisesti kirjoitan blogeihini, miltä naapurimaa vaikuttaa, ainakin laitan kuvia.

Olen lukenut Pietarista ja Terijoesta, sillä olen olen kirjoittanut niistä nuortenkirjoissani. Aurora-sarjan päähenkilö Aurora Koivu on suomalaisen isän ja venäläisen äidin tytär. Myös Auroran äidin sisaret ovat naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Kirjassani Aurora ja Pietarin serkut (1993) Aurora ja hänen pietarinsuomalainen serkkunsa Olga asuvat tätinsä Sofian ja tämän miehen Kasimirin kodissa Bulevardilla puutalossa. 1900-luvun alun Suomi oli monikulttuurinen mutta samalla isänmaallinen suomalainen. Ne asiathan eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Isoisäni oli nuorena töissä kahtena kesänä laivassa, joka kulki Iisalmesta Pietariin. Kuljen nyt ukin jälkiä. Hän puhui minulle usein Pietarista, kun olin pieni lapsi, niin pieni, etten muista paljoa hänen puheistaan. Sen muistan, että tsaarin ajan Pietarissa oli ukin mielestä leveät kadut ja ystävällisiä ihmisiä. Uskon, että nytkin on samoin.

Aurora ja Pietarin serkut on rakkaudentunnustus vanhalle Helsingille, mutta kuten tiedämme Helsingissä on vähän Pietariakin. Tulee olemaan kiinnostavaa kokea, mikä on samanlaista nykyajan Pietarissa ja Helsingissä. Viikossa ei ehdi kuitenkaan paljon nähdä.

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Talvi sata vuotta sitten Helsingissä

Helsinki 1905-1906

Cover: Matti Amnell
Helsinki 1900-luvun alussa. Lunta oli runsaasti, ajettiin hevosella ja reellä, Aleksilla hiihdeltiin ja luisteltiin meren jäällä. Taloissa oli yleensä puulämmitys, savupiipuista kohosi kaupungin ylle kovalla pakkasella satoja savupatsaita kuin kynttilöitä. Taloissa oli oli halkoliiterit pihalla tai kellarissa.
Matti Amnellin kuvitusta kirjaan "Aurora ja Pietarin serkut" (1993). Yhteisnide "Vaahteralaakson Aurora" 2014.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

1960-luku: lepakkotuoli




Kuva: Aune Kämäräinen
Meilläkin oli lepakkotuoli. Kun läksimme Kanadaan, annoimme sen mieheni sisarenpojalle. Hän taitaa asua tällä hetkellä Kiinassa. Lieneekö tuolista enää muuta kuin muisto jäljellä?

Kuva on otettu 1960-luvun lopulla Huopalahdessa, jossa asuimme ränsistyneessä venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta. Meillä oli ylimmässä kerroksessa kolme huonetta ja keittokomero, siinä kattoikkuna sekä kylpyhuone, jossa oli niin iso kylpyamme, että mahduimme kaikki kolme, mieheni, pieni poikamme ja minä istumaan siihen. Asuntoon kuului parveke, joka oli hyvin kaunis, mutta huonossa kunnossa. Kun tyttäremme syntyi, hän nukkui siellä lastenvaunuissa pakkasellakin, niin kuin Suomessa oli silloin tapana hoitaa lapsia. Pihalla kasvoi kuusikymmentä puuta. Huopalahden asema oli vastapäätä. Minulla on päälläni Marimekko, yksi lukuisista Marimekoista, joita minulla oli noihin aikoihin.

Tuo Huopalahden dacha esiintyy kirjassani "Aurora ja Pietarin serkut". Se on Auroran tädin huvila Terijoella. ja meidän asuntomme on siinä "tyttöjen vintti" eli  Auroran serkkujen Olgan ja Elisabetin käytössä. Olen palaamassa sinne pitkän tauon jälkeen.:) Siis Terijoen dachaan.

Tuolin alla mustavalkoien räsymatto, ainoa jonka olen koskaan kutonut.