Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora ja villikyyhkysten aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurora ja villikyyhkysten aika. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, kesäkuuta 12, 2017

Puut ja myrsky Aurora-kirjoissa

Untitled

On kiinnostavaa seurata puiden kasvua. Nykyinen kotikatumme on osittain bulevardi, sillä sitä reunustavat korttelin verran puistolehmukset. Kahdeksan vuoden aikana ne ovat kasvaneet reippaasti. Yksi alkoi kuivua, ja siitä oli katkaistu latva. Ilmoitin kaupungin puisto-osastolle, ja puu hoidettiin kuntoon.

Edellinen kotimme oli Johanneksenpuiston reunalla, ja kahdenkymmenen vuoden aika lehmukset kasvoivat niin suuriksi, että niiden yli ei nähnyt enää puiston toisella puolen olevia rakennuksia edes kuudennesta kerroksesta, jossa asuimme.


A Room With a View in Helsinki

Johanneksenpuisto ja muistot Toronton laaksoista inspiroivat minut kirjoittamaan Aurora-kirjat.

Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani. 


Kerran yksi lehmuksista kaatui silmieni edessä. On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.


Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus. 

Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.

Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.

Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä, 1900-luvun alku Terijoella:

Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeelta [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti. 
  Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993, myös yhteisnide Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3)

Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla ensimmäisessä Aurora-kirjassa:

 Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.
(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 2. painos 1992)

Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa Aurora ja Villikyyhkysten aika. Kirja alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:



Don Valley, Toronto

Laakso, josta olen kertonut kirjoissani. 
Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.
  Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
  Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.
  Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)




Yhteispainosta Aurora-kirjoista. 
Anna Amnell:  Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide kolmesta ensimmäisestä  kirjastani. Myös eKirja.  400 sivua. 2014.  
Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.

p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).

tiistaina, maaliskuuta 21, 2017

Aurora-kirjat yksissä kansissa


Vaahteralaakson Aurora on yhteispainos kolmesta Aurora-kirjastani kaikenikäisille historian ystäville, myös e-kirjana.
Ensimmäinen Aurora-kirja ilmestyi vuonna 1991, sen toinen painos 1992, toinen osa Aurora ja Pietarin serkut vuonna 1993 ja kolmas osa Aurora ja villikyyhkysten aika 1995. Kustantaja oli silloin Kirjapaja. Yhteispainos on BoD:n kautta julkaistu omakustanne, jota myydään kirja kerrallaan. 
Lisäksi on nuoremmille lukijoille tarkoitettu Aurora ja Molly (1999), joka ei sisälly tähän. Kirjoitin kaikki nämä kirjat ansiotyön ohella.
Siihen aikaan ilmestyi lasten- ja nuortenkirjoista paljon kirja-arvosteluja. Lisää tietoa Aurora-kirjoistani.
http://aurorakirjat.blogspot.fi/p/aurora-kirjoista-sanottua.html
Aurora-bogi kertoo Auroran ajasta eli 1900-luvun alusta. Aurora Koivu on fiktiivinen henkilö.

Otteita arvioista 1990-luvulla:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992 )


Anna Amnell "on kirjoittanut vanhan kunnon tyttökirjan, jossa suomalainen päähenkilö seikkailee Amerikan mantereella".
Kirjamaailma ja uudet kirjat, kirjakerhoesitteet:

Otteita kirja-arvosteluista:
"Kirjaan eläytyy niin paljon, että luulisi olevan yksi palvelijoista."
Maria Suokas, 11 v, Iltalehden lastenraati

"…sitä voisi luonnehtia myös eräänä näkökulmana lähihistoriaamme – nuoren tytön silmin katsellaan vain eri asioita kuin aikamiessiirtolaisen vinkkelistä."
Jaana Viuhko, Iisalmen Sanomat

"--kertojanansiot ovat miljöökuvauksessa, lähes visuaalisissa Kanadan luonnon ja maisemien tunnelmissa."
Kerttu Manninen, Lapsen maailma

"Rasismista ja kansallisesta itsekkyydestä on mahdollista ohjata ulos näin kiehtovalla tavalla."
Anna-Maija Raittila, Kotimaa

"Nykyajan nuorella ja Auroralla on ainakin yksi yhteinen piirre: molemmat elävät turvattomassa maailmassa. Auroran ja nykyajan nuoren turvattomuuden syyt ovat tosin erilaiset."
Kati Haapakoski, Vaahteranlehti

Aurora ja Pietarin serkut (1993)

"Vuosisadan alun pikkuporvarillinen pääkaupunki juhlineen, juoruineen ja kommelluksineen on elävänä läsnä. - - Henkilöistä Olga on aidoin. Hän on juuri niin raikas, raju ja mököttävä, kuin vain murrosikäinen tyttö voi olla."
Eila Jokinen, Etelä-Suomen Sanomat

Tuntee katselevansa maalausta, kuvaa, jonka nähtyään tietää vuosisadan vaihteesta jotain aistien kautta välittynyttä."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat

"Kokonaan oma suvaitsevaisuuden ja ihmisarvokysymysten problematiikka kätkeytyy romaanien herrasväen ja palveluskunnan välisiin suhteisiin. Tämä on kummankin romaanin keskeisiä teemoja."
Salla Korpela, Kirkko ja kaupunki


Aurora ja villikyyhkysten aika (1995) Kirjapaja

"Osäkerhet, men även framåtande och äventyrslust samsas inom de tre böckernas pärmar. Olika åldersgrupper serveras internationell underhållning. Här finns möjlig historisk förankring, miljökännedom och insikt i den föräldralösa 18-åringens livsöde och trots det 100-åriga perspektivet tangerar den beresta pedagogen Pirkko Pekkarinen (= Anna Amnell) många dagsaktuella problem. Övernaturliga fenomen utreds till allas lättnad och happy-end-känslan infinner sig stilentligt."
Majlis Qvickström kirja-arvostelussa:
Tuffa unga kvinnor. Sommar i Toronto.
Hufvudstadsbladet 9. 9. 1996 '



"Kirjan kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, jännitystäkin löytyy. Sopii hyvin nykynuorten luettavaksi kielenkäyttönsä ansiosa, sillä kirjan kieliasu on loistava." Outi Lievonen, Kirkko ja kaupunki

"Nuortenkirja on tavallisesti kevennetty versio elämän ongelmia, pelkoja ja vastuksia, mutta onnellisesta lopusta pidetään huolta. Sama koskee Auroraa, mutta vanhassa kaavassa ei ole mitään pahaa. On hyvää tekevää pelätä, jännittää ja rentoutua myönteisen lopun riemussa."
Tuula Hortamo, Iisalmen Sanomat


ANNA AMNELL: AURORA JA MOLLY. 1999. Kirjapaja.
Auroran tarina nuoremmille lapsille kerrottuna. Kirjassa on osittain aikaisempaa aineistoa ja osittain aivan uutta, joka on kirjoitettu pienen palvelustytön Mollyn näkökulmasta. Kirjassa on mustavalkoinen piirroskuvitus, jonka on tehnyt taiteilija Matti Amnell.

"Kirjassa käydään läpi matka Helsinkiin, laivamatka Atlantin yli ja saapuminen maahan, joka ulottuu valtamerestä valtamerelle. - - Molly, kirjan toinen nimihenkilö on pieni, orpo piikatyttö, jonka suurin haave on oppia lukemaan. Molly on kömpelö ja arka, mutta Auroran ja Maryn hellässä hoivassa hän rohkaistuu ja oppii lukemaan. - - Aurora ja Molly saattaa innostaa nuorta lukijaa tarttumaan Aurorasta kertovaan trilogiaan ja sukeltamaan tyttökirjojen ihanaan maailmaan." Marketta Härkönen, Virikkeitä 1/99, s. 22. Ibby Finland.

"Lastenkirjallisuuden mittakaavassa Amnell onnistuu kuvaamaan luokkayhteiskunnan rujoutta siinä missä laaksomaiseman romanttista pehmeyttäkin." Ismo Loivamaa, Aurora ja Molly. Ilkka 17.6.1999.

yli 20 vuotta myöhemmin:
2016:
"Virkatessani olen kuunnellut äänikirjoja, kolme Pirkko Pekkarisen  ( nyk. Anna Amnell ) Aurora-kirjaa. Alunperin kirjasarja on tarkoitettu nuorille, mutta minua se ei haittaa. Olen kai tulossa lapseksi jälleen. Näissä  Anna Amnellin kirjoissa on  herkullista ja tarkkaa ajankuvausta, siitä erityisesti pidän. Tässä minun iässäni kirjan juoni ei ole niin tärkeää, nautin pienistä yksityiskohdista.

Kuunneltuna kirjan teksti avautuu jotenkin tarkemmin ja selkeämmin, ajatukset eivät karkaile keskittyessään vastaanottamaan lauseita toisen lukemana. Helppoja tuttuja käsitöitäkin voi siinä kuunnellessa tehdä."
Mamman maailma 2/2016

2005 kirjasta Aurora ja Pietarin serkut:

”Pirkko Pekkarisen Aurora ja Pietarin serkut on jatko-osa kirjalle Aurora, Vaahteralaakson tyttö, jota en ole lukenut. Tämä ei suuresti haitannut Bulevardin varrella syksyllä 1905 asuvien ihmisten vaiheiden seuraamista. Päähenkilöinä ovat 13-vuotias Olga ja 17-vuotias Aurora, joista erityisesti ensiksimainittu on onnistunut tavanomaista elävämpänä hahmona. Ajan poliittista henkeä on mukana sivujuonessa ja päähenkilöt on työnnetty myös suurlakon joukkojen puristukseen.”
Lotta, Aurora ja Kaisa - Sukututkijan loppuvuosi 1/2005
http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.fi/2015/01/lotta-aurora-ja-kaisa.html
Lue lisää: Kannet ja arvioita
Kaikkien Aurora-kirjojen copyright siirtyi Kirjapajalta kirjoittajalle ja kuvittajalle.


lauantaina, maaliskuuta 04, 2017

Käsitöiden ystävä on kuunnellut Aurora-kirjoja



"Virkatessani olen kuunnellut äänikirjoja, kolme Pirkko Pekkarisen  ( nyk. Anna Amnell ) Auroora-kirjaa. Alunperin kirjasarja on tarkoitettu nuorille, mutta minua se ei haittaa. Olen kai tulossa lapseksi jälleen. Näissä  Anna Amnellin kirjoissa on  herkullista ja tarkkaa ajankuvausta, siitä erityisesti pidän. Tässä minun iässäni kirjan juoni ei ole niin tärkeää, nautin pienistä yksityiskohdista.

Kuunneltuna kirjan teksti avautuu jotenkin tarkemmin ja selkeämmin, ajatukset eivät karkaile keskittyessään vastaanottamaan lauseita toisen lukemana. Helppoja tuttuja käsitöitäkin voi siinä kuunnellessa tehdä."
Mamman maailma 2/2016



lauantaina, huhtikuuta 23, 2016

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta


Vaahteralaakson Aurora. 1. osa yhteisnidoksesta

Vaahteralaakson Aurora (ISBN 978-952-286-355-3) 
sisältää kirjat: Aurora Vaahteralaakson tyttö, Aurora ja Pietarin serkut ja Aurora ja Villikyyhkysten aika. 

Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora sisältää kolme ensimmäista Aurora-kirjaani. Sitä on myös e-kirjana. Joihinkin kirjastoihin sitä on tilattu aikuisten osastolle, sillä se on melkein 400 sivua ja siinä on lopussa kirje Lukijalle, jossa kerron kirjasarjan synnystä. Minusta se sopii hyvin lahjaksi kaikenikäisille historian ja tyttökirjojen ystäville. Ehdit tilata sen äitienpäiväksi.:) 
Julkaisin Ensimmäiset kolme Aurora-kirjaa vuosina 1991-1995 nimellä Pirkko Pekkarinen. Kun otimme koko perhe käyttöön sukunimen Amnell, aloin kirjoittaa nimellä Anna Amnell. Siinä yhtyivät äitini etunimi ja mieheni äidin sukunimi. Lisää naisenergiaa, sanottaisiin nykyään. 1990-luvulla ilmestyneet kirjat ovat olleet jo kauan sitten loppuunmyytyjä. Niitä voi löytää vielä kirjastoista, nettikirjakaupoista ja kirpputoreilta.

Vaahteralaakson Aurora: Aurora-kirjat 25-vuotta: Olen ollut siitä iloinen, että kaikki kirjani ovat olleet lukudiplomilistoilla eri puolilla Suomea. Lucia Olavintytär -kirjat ...


torstaina, elokuuta 07, 2014

Villikyyhky eli muuttokyyhky aiotaan herättää eloon DNA:lla




Eräs syy, joka nopeutti päätöstäni ottaa uudet painokset Aurora-kirjoista, joista kolmas on nimeltään Aurora ja villikyyhkysten aika (1995 Kirjapaja). Omistin mielessäni ja välillä paperillakin kirjan maailman viimeiselle villikyyhkylle (passanger pigeon) Marthalle: 
 Kirjoitan yhteispainoksen lopussa lukijoille suunnatussa kirjoituksessa:
 --Luontoa ja 1900-luvun alun maailmaa symboloivat [Aurora-kirjoissa] villikyyhkyset eli muuttokyyhkyt. Pietari Kalm näki niitä 1700-luvulla Amerikan matkallaan  ”lentelemässä uskomattoman suurina parvina”. Ne lepäsivät puitten latvoissa, ja muuttokyyhkystä tutkimuksen kirjoittanut Kalm arveli niiden painon voivan kaataa erämaissa puita.
Vähän yli sata vuotta Kalmin matkan jälkeen muuttokyyhkyt olivat kuolemassa sukupuuttoon. 1900-luvun alussa niitä nähtiin enää harvoin. Pian niitä ei ollut yhtään jäljellä. --Tätä kirjoittaessani luen, että Pohjois-Amerikassa aiotaan herättää muuttokyyhky eloon 1800-luvulla kuolleen kyyhkyn DNA:n avulla. Tämä uutinen herätti mielessäni monenlaisia tunteita.
Kirjan ja ruusun päivänä 2014: Lukijalle,  sivulla Vaahteralaakson Aurora 2014, sivu 361

Lue ja katso video deextinction - puolesta ja vastaan, miten villikyyhky elvytetään
Toronton Royal Ontario Museum on mukana yrityksessä

Kirjoitin maaliskuussa Aurora-blogissa samasta aiheesta.

Virallisesti viimeinen villikyyhky nähtiin Ontariossa 1800-luvun lopulla. Niitä oli vielä Amerikan puolella. Näkikö Aurora vuonna 1906 keväällä muuttolintujen joukossa muutaman villikyyhkyn? Fiktiossa on kaikki mahdollista:
"Puiden latvat olivat mustanaan muuttolintuja. Ne olivat tulleet etelästä Ontariojärven yli. Joitain kauniita sinertävänharmaita oranssirintaisia variksen kokoisia lintuja tepasteli nurmikollakin pitkää pyrstöään heiluttaen. Villikyyhkysiä. Aurora oli nähnyt kuvan villikyyhkysistä."

ja vähän myöhemmin:

   - On villikyyhkysten aika, sanoi Aurora. - Näin niitä tänä aamuna. Ihanat villikyyhkyset! Vapaita niin kuin mekin!  

  Thomas ei halunnut kertoa Auroralle näin juhlapäivänä, että muuttokyyhky eli villikyyhkynen oli kuolemassa sukupuuttoon. Oli ihme, jos Aurora oli nähnyt niitä. Ennen niitä viipyi muuttomatkallaan miljoonittain Toronton laaksoissakin. Kaikkien mielestä niitä oli ollut silloin aivan liian paljon. Villikyyhkyslauma saattoi syödä kaiken siemenviljan pelloilta. Siksi farmarit pyydystivät niitä verkoilla ja veivät ne luodinruuaksi ampumakerholle. Nyt niitä ei oltu nähty enää moneen vuoteen."

Huomautus: 1980-luvulla, jolloin aloin kerätä aineistoa Aurora-kirjoihin Torontossa asuessani, ei vielä tiedetty yhtä paljon kuin nyt villikyyhkyistä. Siksi olen tehnyt tekstiin muutaman pienen muutoksen. Tarkkaavainen lukija havainnee ne.

tiistaina, elokuuta 05, 2014

Värikäs. Värit haalistuvat ja katoavat

Palm Room in Spadina in 1980's


The Palm Room in the 1980’s
Matti Amnell's cover picture for Anna Amnell's  "Aurora and the Time of Passanger Pigeons" [in Finnish Aurora ja villikyyhkysten aika.1995.]

Kesämuistoja : Tätä kesää ovat hallinneet helle ja värit - niiden haalistuminen. (luulin, että nyt on jo 'värikäs' -haaste.:)

Palmuhuoneen kuvassa oli art nouveau-kehykset kirjani kannessa vuonna 1995. Poikani tekemä alkuperäinen kuva oli paljon värikkäämpi ja raikkaampi kuin tämä, mutta alkuperäisen työn värit ovat pääässeet haalistumaan. Olisin halunnut laittaa palmuhuoneen kuvan tänä vuonna ilmestyneen yhteispainoksen kanteen - ja nimeksikin olin aikonut Villikyyhkysten aika. Onhan 1900-luvun alku mennyt maailma, jonka pyyhkäisi pois ensimmäinen maailmansota, jota on muisteltu näinä päivinä. Ja kadonnut on villikyyhkykin (muuttokyyhky).

 Aurora-kirjojen esikuvana on ollut muutamien huoneiden osalta torontolainen Spadina-museo, joka on nyt 1920-1930 -lukujen asussa, myös palmuhuone. Vain korituoli on sama.
Agatha Barc The Palm Room in 2010


Kuvitusta

Helsingin kuva ei ollut haalistunut. Se pääsi kanteen, ja nimeksi tuli Vaahteralaakson Aurora. 2014

torstaina, lokakuuta 31, 2013

Happy Halloween!

Happy Halloween!

väriä pimeyteen!
Halloween kurpitsa Pietarissa
Klikkaa hakusanaa "Halloween", ja lue lisää Halloween-juhlasta.
Muista myös Pyhäinpäivän aatto ja pyhäinpäivä : oikeastaan kolmipäiväinen Hallow Mass:  All Hallows' Eve (=Halloween),  All Saints' Day, All Souls' Day [vanhan englannin 'halig = pyhä, pyhimys]
Miksi Halloween?
Luther: ”Paras tapa karkottaa paholainen on pilkata sitä. G.K. Chesterton: Angels can fly because they take themselves so lightly.

Villikyyhkysten aika

 Mutta - voiko tyttökirjoissakin olla kauhua ja kummituksia? Näin kirjoitin kummitusjutun.

Lisää Halloween-kuvia

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa


Naisten asema oli eräs keskeisimmistä ongelmista 1900-luvun alun Pohjois-Amerikassa. Näin vuoden 1905 Torontosta kertovassa tyttökirjassani:

Eräänä päivänä Vanessa oli nähnyt kaupungilla tehdastyöläisten kulkueen. Kalpeat naiset huonosti istuvissa vaatteissaan olivat kantaneet kylttejä, huutaneet ja laulaneet rytmikkäästi. Kun Vanessa meni illalla nukkumaan, hän tunsi suunnatonta syyllisyydentunnetta rikkaudestaan.
    Syntymästä kuoloon asti
    emme aio rehkiä.
    Ei leipää, vaan myös ruusuja!
    Muuten sydän pakahtuu. *
  Niin olivat naiset huutaneet, ja heidän kimeä, karkea äänensä kaikui yhä Vanessan korvissa. Hänen oli monesti iltaisin pakko nousta pehmeästä pylvässängystään ja polvistua paljaalle lattialle vuoteensa viereen.
--
  - Tyttärellämme on uudenaikaisia ajatuksia, sanoi hän [herra Austin] .
  - Kerroin Papalle, että haluan ruveta lukemaan lakia ja haluan jatkaa hänen työtään.
  - Vai uudenaikaisia ajatuksia! Vanessasta on tullut tässä asiassa äitiini.
  - Arvasin, että te kaksi vedätte yhtä köyttä.
  - Mutta onhan aivan totta, että äitini olisi osannut hallita vaikka koko imperiumia paremmin kuin kuningatar Viktoria itse, sanoi rouva Austin ja istuutui puiston penkille.
  - Eiköhän tytössä ole vähän minuakin?
  - Muistelkaa, mitä olen sanonut, sanoi Vanessa ja lähti kävelemään pois päivänvarjoaan heiluttaen. Sorakäytävällä hän kääntyi katsomaan taakseen. 
  Olisiko nyt ollut oikea aika pyytää vanhempia antamaan palvelijoille kymmenen tunnin työpäivän niin kuin tehtiin nykyään Ranskassakin?
(* oma käännökseni sen ajan laulusta, jota naiset lauloivat marssiessaan kadulla)
Anna Amnell: Aurora ja villikyyhkysten aika. 1995 nimellä Pirkko Pekkarinen. 2015 ilmmesty yhteisnide "Vaahteralaakson Aurora".
Naistenpäivän vietto alkoi Yhdysvalloissa jo vuonna 1909 Amerikan varhaisen sosialistisen liikkeen aloitteesta. Sitä vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä.  Siihen aikaan Amerikan sosialistisessa puolueessa toiminut, myöhemmin taloustieteen tohtoriksi Evanstonin yliopistossa väitellyt May Wood Simons toi idean vuonna 1910 Kööpenhaminan kansainväliseen sosialistien kokoukseen, josta naistenpäivän idea levisi Saksaan ja muualle Eurooppaan ja vuonna 1911 vietettiin ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää. 
Venäläiset naiset juhlivat sitä vuonna 1913 juliaanisen kalenterin mukaan eli helmikuun viimeisenä sunnuntaina, mutta kalenterin muuttuessa gregoriaaniseksi vallankumouksen jälkeen, naistenpäiväksi tuli 8. maaliskuuta.

Kansainvälistä naistenpäivää alettiin juhlia yleisesti Länsi-Euroopassa vasta sitten kun YK julkisti sen vuonna 1974 naistenoikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Joissakin entisissä Itä-Euroopan maissa se kiellettiin välillä, koska sen katsottiin liittyvän vanhaan kommunismin kauteen. Ranskassa on syntynyt perätön legenda, jonka mukaan naistenpäivä syntyi Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla tekstiilitehtaan naisten jäätyä tulipalossa loukkuun. Tälläkin haluttiin tehdä ero Neuvostoliiton osuuteen naistenpäivässä.

Myöhemmin May Wood luopui sosialismista, sillä hän koki, että se ei ajanut naistenoikeuksia. Hänen miehensä erosi myös sosialismista Leninin vuonna 1917 muodostaman hirmuvallan jälkeen. Ehkä näistä syistä May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois.