Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chopin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chopin. Näytä kaikki tekstit

torstaina, elokuuta 02, 2012

Kommentti: Musiikin tempo



Kirsti, monet muusikotkin ovat samaa mieltä ja ovat alkaneet soittaa hitaammin.
Jossakin sanottiin kauniisti, että klassinen musiikki on sopusoinnussa ihmisen sydämen rytmin kanssa.
Chopin lienee soittanut valtavan nopeasti, mutta hän elikin jatkuvassa tuskassa sairautensa ja muiden huoliensa kanssa. Nuorilla musiikin neroilla oli kiire, kuin he olisivat tienneet, ettei aikaa ollut paljon. Näin he ovat nykyajan ihmisten kaltaisia.
Ennen pidin Bachista eniten, jopa siivousmusiikkina järjestyksen tuojana, nyt pidän Mozartista ja Chopinista, kuuntelen oikeastaan vain heitä, sillä maailma on levoton ja vaikeiden ongelmien vallassa. Tuntuisi paolta kuunnella Bachia. Jos tarvitsen lepoa, valitsen hiljaisuuden.
2,

Kirsti, ihmisten musiikin maku on hyvin yksilöllistä. Myös uskonnollisessa musiikissa, jos haluaa jaoitella musiikkia uskonnolliseen ja ei-uskonnolliseen.

Minusta hyvä musiikki on aina ylistystä  Luojalle niin kuin kukkanen tai jokin luonnon elementeistä: vesi, pilvet, tuuli. En ole mystikko, jos pitäisi valita laulu, pidän reippaasta uskonnollisesta musiikista, jossa on hyvä sävel: William Blaken runo "Jerusalem" on hyvä, sekä sävel että sanat, jotka jokainen voi ajatella omaa elinympäristöään koskevaksi, ei vain myyttistä Englantia tarkoittavaksi.


lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Surun säveltäjä

Frédéric François Chopin (1810 – 1849) Chopin death mask
Photo: Jack Gibbons, pianist

Pisimpänäkin ihmiselämä on järkyttävän lyhyt. Kun joku kuolee lapsena, nuorena, keski-iässä, suru säilyy läheisillä. Se on pohjavireenä halki vuosien, se puhkeaa yllättäen rajuksi suruksi usein juuri silloin, kun kokee jotain oikein hyvää: tätäkin vaille hän jäi.

Varmaankaan kukaan muu säveltäjä ei pysty kuvaamaan raastavaa tunnetta elämän lyhyydestä niin hyvin Chopin. Me kuulijat taas koemme kollektiivista surua hänen lyhyeksi jääneestä elämästään.

Olemme ladanneet juuri äskettäin iTunesista 260 Chopinin sävellystä tietokoneeseeen ja iPodiin. Musiikki on kuulostanut näin hyvältä viimeksi silloin, kun kuuntelin musiikkia vanhalta hyvältä levysoittimeltamme. (Silloin soitti Tamás Vásáry meille päiväkaudet.)

Seuraavaksi haluan paljon Mozartia ja sieltä täältä jotain muuta hyvää.
Kemppisen blogista löytyy enemmän faktaa näistä ihmelaitteista .iPod, iTunes
Täältä lisää.