Näytetään tekstit, joissa on tunniste Google. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Google. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 09, 2014

Salaperäinen luku

IMG_0004

Internet on minulle mysteeri. Ajattelin lopettaa tai sulkea muutaman blogini ja päätin poista valokuvablogista kuvia. Sitten näin hämmästyneenä
luvun 63182 , joka suosittelee tätä kuvaa Googlessa. Mitä tällainen tarkoittaa? Siinä kuvatessani huomasin tulleen lisää yhden. Missä kuvani on esillä? SE oli sitäpaitsi aivan pieni koko. Laitoin tuon mahtavan luvun vuoksi uuden isomman ja nimeni. Ehkä se ei nyt löydykään?

Ostin tämän laukun poikani häitä varten, sillä siihen mahtuu teepurkkki, jonka täytin riisillä.
Flickrissä sitä on katsonut vain muutama.
Nyt luku vähentyi. Katosi kuva joltain sivulta.

torstaina, elokuuta 04, 2011

Google vai Bing?


Netissä kannattaa ottaa selvää siitä, kuka kukin on.

Tällä hetkellä minua miellyttää enemmän Bing kuin Google. Syyt ovat henkilökohtaisia.

 Jos kirjoitan tämän blogini nimen Bing-hakuun, tulos on normaali, siellä näkyy myös suosittujen kirjoitusteni nimiä. Näin muistakin blogeistani. Samoin oli ennen myös Googlessa.

Mutta jos kirjoitan nyt blogini nimen Googlen hakuun, tuloksena näkyy vain blogini nimi,  ei kirjoituksien nimiä!

Tästä aiheesta on keskustelua englanniksi netissä. Muutkin ovat kokeneet samanlaista kiusantekoa: Joku on voinut väittää, että heidän blogeissaan on 'sopimatonta' (tai vain "aikuisille sopivaa") aineistoa eli oli paineltu ilman syytä blogin yläpuolella olevaa kohtaa "Ilmoita väärinkäytöstä". (Silloin ei indeksointia enää.)

Toinen outo ilmiö Googlessa: Normaalisti blogin nimi näkyy Googlessa ensin ja sitten vasta kirjoituksen nimi. Nyt blogini nimen jälkeen näyttäisi olevan Blogisisko-niminen blogi, mutta kun sitä klikkaa tai katsoo välimuistista, se muuttuukin omaksi itsekseen, ihan muuksi blogiksi, jossa on vain kirjoitus nimeltä 'Blogisisko'. Ylhäällä vilahtavat kirjaimet JN. Onko niillä yhteyttä asiaan? Voiko Googlea manipuloida noinkin?

Bingissä tätä virhettä ei ole, kyseinen blogi esiintyy siellä omana itsenään. Missä on vika?


Lisäys: Mikäli joku epäilee, että nettiä ei voi manipuloida, kerron esimerkkitapauksen. Vastaavaa tapahtui minulle joitakin vuosia sitten, kun en päässyt useisiin Blogger-blogeihini. Kirjoitin Bloggerille. Blogieni oli ilmoitettu silloisen mustan lipun avulla sisältävän sopimatonta aineistoa. Blogini tarkastettiin, minulle tuli anteeksipyyntö ja valittelu tapahtuneesta, ja blogit avattiin taas.